perjantai 5. joulukuuta 2014

Lasaretti


Arno Forsius kirjoittaa artikkelissaan Suomen terveydenhuollon murros 1880-luvulla mm. seuraavasti :"Suomessa oli 1880-luvun alkaessa lääkäreitä noin 160 eli yksi lääkäri keskimäärin 13 300 asukasta kohden. Hammaslääkäreitä maassamme oli tuolloin kymmenkunta. Läänin- ja yleisiä sairaaloita valtakunnassa oli 1880-luvun alkaessa ainoastaan 16. Niiden lisäksi jouduttiin ajoittain perustamaan ylimääräisiä sukupuolitautisten parantoloita. Yksityisiä sairaaloita ja vankilasairaaloitakin oli muutama. Sairaaloissa hoidettiin vuosittain yhteensä noin 13 000 potilasta. Mielisairaiden hoitopaikkoja oli varsin niukasti ja laitoksiin pääsy saattoi kestää vuosia.".....
"Kuppatautia sairastavia hoidettiin sairaaloissa vuosittain noin 5000 ja kaikista hoitopäivistä käytettiin sukupuolitautisten hoitoon melko tarkoin puolet."



Suomalainen Virallinen Lehti 16.10.1877:

"Summittainen luettelo sairashoitolaitoksiin Suomessa otetuista sairaista v.1876"

Helsingissä Yleisen sairashuoneen tehokkain oli kuppatautien osasto, jossa oli lähes 35 tuhatta hoitopäivää. Lähes seitsemästäsadasta potilaasta uloskirjoitettiin terveenä 471. Kuolleita oli vain seitsemän. Suurin kuolleisuus oli lääkeosastolla jonka vajaasta seitsämästäsadasta potilaasta kuoli 80.
Synnytystoiminta näytti sujuvan jo tuolloin koska Lapsensynnytysosaston vajaasta kolmestasadasta potilaasta kuoli vain kahdeksan.
Helsingin hulluinhoidon parannuslaitoksessa oli 157 potilasta joilla yli 34 tuhatta hoitopäivää. Potilaista terveinä uloskirjoitettiin 27.

Kaupunkien lisäksi Ahvenanmaalla oli kaksi sairashuonetta, Tohmajärvellä ylimääräinen kuppatauti-sairashuone sekä "Säiliön (Seilin) hulluin säilytyslaitos".

Kaikkiaan koko maassa hoidettiin vuonna 1876 yli 12 tuhatta sairasta joista viittätuhatta hoidettiin Yleisten sairashuoneitten lasarettiosastoilla ja saman verran kuppatautiosastoilla Yleisissä ja Ylimääräisissä sairashuoneissa.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Talvivaara 1900-1907

Salmetar 5.12.1900:
Talvivaara Sotkamon pitäjänkartalla vuoden 1850 paikkeilla
"Suomen Vuolukiviyhtiö on ostanut tunnetun vuolukivivuoren Talvivaaralla Sotkamon pitäjässä ynnä sen tilan johon tämä vuori kuuluu 14.000 markalla. Yhtiön asiamies on tarkastellut myös täälläpäin löytyviä vuolukivipaikkoja. Sotkamossa on vuolukiviä käytetty jo aikoja sitten uunien muurauksiiin ja on tämä kivilaji tulen kestävyytensä takia tähän tarkoitukseen hyvin sopiva. Meillä Suomessa on aivan äsken ruvettu käyttämään vuolukiveä rakennusten fasaadeissa. Siitä valmistetaan myös kaikenlaisia pienempiä esineitä ja lienee Suomen Vuolukiviyhtiön tarkoitus kehittää tätä teollisuuden haaraa maassamme suureksi liikkeeksi, vaikka kulkuneuvojen tähden työt Talvivaaralla eivät voi vielä tulla suureen voimaan".

Kauppalehti  2.5.1907 : 
Konkurssiasioita
"Velkojainkuulustelu on ollut Suomen Vuolukivi-Osakeyhtiön konkurssissa. Tilaisuudessa ilmoitti kolme velkojaa saatavia yhteensä 245, 230 mk 85 p.Konkurssin uskotuiksi miehiksi määrättiin översti V. Palmroth ja pankinjohtaja J. Lundson. Valvonta on ensi elok. 26 p:nä klo 12 päivällä. Pesäluettelo jätetään oikeudelle toukok. 25 p:nä".

Suomalainen Wirallinen Lehti 25.10.1907
Suuri teollisuusliike kaupaksi
"Julkisella vapaaehtoisella konkurssihuutokaupalla, joka toimitetaan Viipurin kaupungin Seurahuoneella maanantaina tulevan Marraskuun 25. p:nä kello 2 päivällä, myydään "Finska Täljstensaktiebolaget" nimisen osakeyhtiön konkurssipesälle kuuluvat, vuolukiviteollisuuden harjoittamista varten Suomessa tarpeelliset: Talvivaara niminen perintötila N:o 25, Pirttimäki niminen perintötila N:o 67 sekä Mustinjoen perintötila N:o 12, kuin myöskin Mustinlehto nimisestä perintötilasta N:o 50 eroitettu Loukola niminen palstatila, kaikki Sotkamon pitäjän Jormas kylässä..........            .......................Liikkeen harjoittamista varten on yhtiöllä ollut erittäin edullinen valtiolaina, suuruudeltaan noin 180, 000 markkaa, jonka lainan ostaja todenmukaisesti saa edelleen nauttia hyväkseen.Lähempiä ilmoituksia saadaan joko kirjeellisesti tai suullisesti toimitsijamiehiltä, Lundsonilta Viipurissa ja Palmrothilta Lappeenrannassa. Tarjouksien hyväksymistä tai hylkäämistä varten pidättävät toimitsijamiehet itselleen 2 tunnin miettimisajan.
Lappeenrannassa 22 päivänä Lokakuuta 1907. Johannes Lundson. Werner Palmroth."

maanantai 10. marraskuuta 2014

"Yks on kaikkein matkan pää"


Viikonloppuna kävimme sukujuhlissa Keski-Suomessa. Majoituimme vuokramökissä Rutalahdessa, Päijänteen rannalla Joutsassa. Kotimatka lumisella ja hiljaisella tiellä keskeytyi kuitenkin pian, kun  havaitsimme aivan tien vieressä ison kiven jossa oli kirjoitusta. Pysähdyin, otin kuvan ja ajattelin myöhemmin selvittää kiven arvoituksen. Kotona löysinkin heti lisätietoa kivestä, mutta arvoitus jäi selvittämättä. Rutalahden kylän kotisivuilla alkaa tarina kivestä tällä tavalla:

"Rutalahden Kirjoituskivi Urpisiin johtavan tien varrella, lähellä Luokkimäkeä, jaksaa sukupolvesta toiseen kiinnostaa ihmisiä. Aukotonta totuutta kirjoituskiven alkuperästä ja 
tarkoituksesta ei kukaan pysty sanomaan - ehkä kiven viehätys onkin siinä, että siihen kätkeytyy ratkaisematon salaisuus." 


Koko tarina Kirjoituskivestä tässä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Matti Hetanpoika Wankkanen

Kyynämöisten kylää vuoden 1840 pitäjänkartalla, Keljon talo oik. alhaalla
Heta Matintytär (1802-1878) syntyi Keljon talossa Kuukkajärvellä eli nykyisessä Uuraisten kunnan Kyynämöisten kylässä. Heta vietti kiertelevää elämää lähiseuduilla, ja sai tiettävästi ainakin kaksi aviotonta lasta;  Taavetti Hetanpoika , s.1836 ja Matti Hetanpoika, s.1841. Pojissa oli äidilleen vanhuuden turva, hän asusteli Kyynämöisillä vuoroin molempien poikiensa luona, Ukkolan torpassa Taavetin kanssa ja Matin perheessä Vankan torpassa.

Vanhempi veli, Taavetti pääsi 30-vuotiaana naimakaupan kautta etenemään rengistä Aholan taloon isännäksi. Perhettäkin karttui, hän sai vuosien mittaan kymmenen lasta, lapsista nuorin oli pappani Aadi Ahola (1890-1962).

Nuoremman veljen, Matin, elämä kulki hieman eri tavalla.
Piesalan torpan, Vankanahon, torppari Heikki kuoli syksyllä vuonna 1861 vesipöhöön. Häneltä jäi kaksi pientä lasta ja leski, 22-vuotias raskaana oleva Henriikka Eerikintytär.  Keväällä 1862 nuorin lapsi syntyi ja keskimmäinen kuoli. Samana vuonna Martinpäivän aikaan 21-vuotias Matti Hetanpoika nai lesken ja muutti Vankkaan torppariksi. Henriikka eli "Riikka" Eerikintytär synnytti Matille kaksi poikaa; Adamin 1863 ja Matin 1865.

Vuonna 1866 alkoivat suuret nälkävuodet, nälänhätä ja taudit tappoivat kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä. Jyväskylän alueella kuoli tuona vuonna yli 2500 henkeä joista lähes 1100 menehtyi "tyfukseen" eli lavantautiin. Lavantauti oli korkeakuumeinen, vatsaoireita ja ihottumaa aiheuttava tarttuva sairaus, joka pakotti potilaan vuodelevolle, "lavalle". Vuonna 1866 Uuraisten vanhassa emäpitäjässä, Saarijärvellä syntyi 230 henkeä ja kuoli 569; joista tyfukseen kuoli 374. Kyseisenä vuonna Uuraisilta ja naapuripitäjistä kuoli useampi kuin kahdeskymmenes asukas.

Vankan torpasta kuolo vei Matti Hetanpojalta nuorimman lapsen ja Riikka-vaimon. Heta Matintytär muutti leskeksi jääneen poikansa luokse, olihan torpassa 8-,4- ja 3-vuotiaat lapset. Viimeisenä nälkävuotena 1868 kuoli vielä 6-vuotias Iivari isorokkoon. Tuolloin lapsista elossa olivat vain Riikan vanhin tytär ,10-vuotias Eerika Heikintytär ja yhteinen 5-vuotias Adam Matinpoika.

Vuonna 1876 "enkling" eli leskimies Matti muutti Vankan torpasta muonarengiksi veljensä luo Kotaperän Aholaan, "Muori" Heta ja Adam seurasivat mukana, Eerikan vaiheista ei ole tietoa. Yksitoista vuotta leskenä ollut Matti avioitui uudelleen seuraavana vuonna. Amanda Iisakintytär Pistol oli 23-vuotias rengin tytär Kotaperän Kotamäestä. Amanda oli ollut vuoden verrana piikana Petäjävedellä Viitamäessä. Amanda ja itsellinen Matti Hetanpoika vihittiin ensimmäisenä adventtina 1877.

Helluntaina, kesäkuun 9. päivä vuonna 1878 Heta Matintytär kuoli Aholassa. Rippikirjassa Heta eli "Hedda Mattsdotter" mainittiin tuolloin edelleen "naishenkilöksi", eli salavuoteudesta rangaistuksi naiseksi. Hänet todettiin myös "raihnaiseksi" ja 75-vuotiaana kuolleen Hetan kuolinsyy olikin "ålderdom" eli "ikääntyminen". Kahden viikon kuluttua tästä, vain puolen vuoden avioliiton jälkeen, Matti jäi jälleen leskeksi. Amanda Iisakintytär kuoli Juhannuspäivänä "pistokseen" vain 24-vuotiaana.

Vuonna 1879 itsellinen, leskimies, 38-vuotias Matti Hetanpoika muutti asumaan Kotamäen taloon Kotaperällä.
Syksyllä vuonna 1880 olivat Aholan talosta rippikoulussa 18-vuotias Juho Kasperinpoika, talon emännän Leena Ulrikan (1849-1902) nuorin veli sekä 17-vuotias  Adam Matinpoika, Matti Hetanpojan poika ja Taavetti-isännän veljenpoika. Adam Matinpojan myöhemmistä vaiheista ei tämän jälkeen ole tietoa.

Matti Hetanpoika löytyy henkikirjasta vuonna 1895 Aholasta; "mäkitupalainen Matti Wankkanen s.1841 ja vaimo Maria s.1850, lapsi Hulda s.1877". Vuoden 1900 henkikirjassa "irtolainen Matti Wankkanen ja vaimo Maria". 1905 "irtolainen Matti Wankkanen s.1841 ja lapsi Selma s.1884" Vuonna 1910 löytyy enää "irtolainen Matti Wankkanen".
Matti otti Vankan torpasta itselleen sukunimen ja hänellä näyttää olleen vielä kolmaskin vaimo, Maria. Hulda lienee ollut vaimon lapsi, mutta oliko Selma Matin tytär?  Tämä jää tiedon puuttuessa toistaiseksi arvailujen varaan. Jos Matti Hetanpoika Wankkanen eli vielä vuonna 1911  hän täytti tuolloin 70-vuotta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Sukupuu ja päiväkirjat päivitetty

Sukupuuta päivitetty, nimiä nyt lähes 2000. Jatkossa myös Tauno Aholan päiväkirjat löytyvät etusivulta saman "sukupuulinkin" takaa.

Salasana päiväkirjoihin sama kuin sukupuuhun, käyttäjänimi ahola.

Päiväkirjoihin lisätty päiväkirjat marraskuusta 1968 toukokuuhun 1969  sekä  isäni viimeisestä päiväkirjasta tammikuu-kesäkuu vuonna 1986.





tiistai 26. elokuuta 2014

Heinolan pitäjän kirkolla


Heinolan pitäjänkirkko, valmistunut v.1755
Kävin Heinolan pitäjänkirkolla Färmin suvun hautakiviä etsimässä. Olin saanut sijaintitiedot räätäli Ferdinand Fermin (1845-1912) ja hänen äitinsä Fredrika Hammarenin (1818-1883) hautakiviin. Ferdinandin kivi löytyi Sotamiehenpolun puolelta kirkkoa, mutta Fredrikan kiveksi olettamani (koivujen ja kiviaidan välissä kirkon vieressä, Kirkkotien puolella) oli niin sammaloitunut etten erottanut merkintöjä kivestä.



Vuonna 1853 tälle samalle kirkonmäelle pystytetyllä mestauslavalla oltiin teloittamassa sarjamurhaaja Kerpeikkaria,lukutaidotonta hämäläistä renkiä Juhani Aataminpoikaa (1826-1854). Jo kymmeniä vuosia oli pahimmat rikolliset karkotettu Siperiaan,joten poikkeuksellinen näytös talvisena pakkasaamuna keräsi paljon kansaa. Yleisö joutui kuitenkin pettymään, koska Keisari lievensi tuomion elinkautiseksi. Juhani Aataminpoika kuoli jo seuraavana vuonna Viaporin linnoituksessa seinään kahlehdittuna.


perjantai 22. elokuuta 2014

Iisakki Iisakinpoika Wörgren Vöyristä

Vöyrin Pitäjänkarttaa 1800-luvulta. Keskellä virtaa Vöyrinjoki eli Vörå å.
Aiemmin kirjoitin vaimoni esi-isästä, sotilas Erik Gåpåsta, joka oli mukana Pommerin sodassa. Nyt löysin omista "rannikkoruotsalaisista" juuristani, yhdeksän sukupolven takaa, samassa sodassa sotineen esi-isän.

Iisak Iisakinpoika Wörgren syntyi vuoden 1723 tienoilla Pohjanmaalla. Iisak avioitui Anna Gustavintyttären kanssa Oravaisten Oxkangarissa vuonna 1744. Samana vuonna, heti Pikkuvihan jälkeen, Iisak värväytyi Pohjanmaan jalkaväkirykmentin Henkikomppaniaan ja asettui asumaan Vöyriin, Bertbyn kylään.

Sotilaan torppaan syntyi lapsia tiettävästi ainakin neljä, tytöt Maria (s.1745) ja  Brita (1746), pojat Iisak (s.1752, k.1756) ja Gustav (s.1754). Henkikomppanian sotilas nro 37, Iisak Wörgren, löytyi vielä vuoden 1761 katselmusluettelosta, joista käy myös ilmi osallistuminen Pommerin retkikuntaan. Vuonna 1763 on ruodussa kuitenkin jo uusi sotilas. Paljon mahdollista on että Iisak ei tuolta sotaretkeltä koskaan palannut.

Iisakin nuorin poika Gustav (1754-1820) avioitui Liisa Henrikintyttären (1762-1804) kanssa, asuen torpparina naapuripitäjässä, Oravaisissa. Heidän viidestä lapsestaan keskimmäinen, Maria, jatkoi  sitten omalta osaltaan sukuamme. Maria Gustavintytär Wörgrenin (s.1794) tyttärenpoika Tuomas Fältmars (s.1847) oli äitini isoisän Kustaa Nylundin (1873-1910) isä.


Vöyri on hieman alle 7000 asukkaan kunta Vaasan vieressä, Pohjanmaan rannikolla. Bertbyn kylän lähistöllä on alunperin vuonna 1626 rakennettu Vöyrin kirkko, joka on maamme vanhin käytössä oleva puukirkko. Tämän kirkon lähistöllä on Myrbergsgårdenin talonpoikais- ja tekstiilimuseo.

linkkejä:
-Museot Pohjanmaalla 
-Vöyrin nähtävyyksiä.
-Pommerin sota

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ukonilma 27.7.1957

Isäni pelkäsi ukkosta. Yleensä hän maalla ollessamme meni autoon istumaan jos vain sellainen pihassa oli. Laittoi vielä hatun silmille ja istui siellä kunnes ukonilma oli mennyt ohi.

Äitini kertoi usein kovasta ukonilmasta, jolloin Kotaperällä kuoli salamaniskuun muistaakseni 12-vuotias tyttö. Seuraavan kuvan olen itselleni luonut lapsena kuulemani perusteella;
Perheeni oli ollut saunassa ukonilman alkaessa, ja meni heinälatoon ukkosta suojaan. Kova tuuli kuitenkin avasi ladon isot pari-ovet, ja salaman iskujen valossa  he näkivät kuinka pihakoivun latva pieksi myrskyssä maata. Äitini kävi sulkemassa ovet mutta ne aukesivat aina uudelleen ja äiti kastui hetkessä läpimäräksi.

Näin kirjoitti tuosta viikonlopusta isäni päiväkirjassaan:

27.7.Lauantai. Kaupalla yksin. Tänä iltana kävi kesän hirvittävin ukkosilma ja kova myrsky joka teki tuhojaan. Salama iski Kirppulan Sinikan kuoliaaksi noin 9 aikaan tänä iltana ja Mannisen Ilmarin, Hilkan ja Sepon tainnoksiin. Sinikan kuolema teki järkyttävän vaikutuksen.

28.7.57. Sunnuntai. Eilen iltanen hirmumyrsky kaatoi paljon metsää, noin 30 puuta meidänkin lisämaalta. Tänä iltana tein Uunon kanssa taas tilit selväksi töistä ja puotiveloista. Jäin noin 5.000 mk saamaan. Suorannassa oli evankeliumijuhlat.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kummien kohtaloita Kymenlaaksossa

Valkealan henkirja 1910,Tuomas Frimanin perheessä 8 henkeä.
Kesäkuussa kirjoitin isänpuoleisen esi-isäni kummilapsesta
Nyt selvittelin äidinäitini Ainon ja sisarustensa kummeja. Kummien valinta lienee ollut vaikea tehtävä tuolloinkin, sukulaisia ei jostain syystä tässä joukossa juurikaan ole. 
Aiemmassa jutussa Railon sisaruksista mainitsin perheen vanhimmaksi lapseksi Einarin. Tähän nyt pientä tarkennusta, koska perheeseen oli syntynyt jo aiemmin kaksi lasta. Johan Huugo syntyi vuonna 1889 ja Saima 1891. Nämä molemmat kuitenkin menehtyivät sairauksiin, Johan eli Juho "rintatatautiin" 11 kk iässä ja Saima "pistoksiiin" 10 kuukauden iässä.Tuomas Friman perheineen muutti Sippolan Viialasta Valkealan Ruotsulaan heti Einarin synnyttyä vuonna 1893. Perhe muutti sukunimensä Railoksi vuonna 1912.

Perheen lasten kummeista sain selvitettyä seuraavaa. Huugon kummit olivat työmies Johannes Malakiaanpoika ja vaimonsa Anna Leena Eerikintytär Sippolasta. Saiman kummeja en saanut selvitettyä. Lyydin kummit olivat isän nuorin veli, Matti Friman, sekä leski Anna Fager ja tytär Lyydi. Neljän nuorimman lapsen (Hilda,Lempi,Saima,Vieno) kummien selvittämiseen ei ollut lähdetietoja käytössä.

Mummoni Aino Marian (1895-1935) kummit olivat paperitehtaan työmies Otto Taavinpoika Puolakka ja vaimonsa Helena, sekä Filip Salonen Kymintehtailta. Filip Salosesta en tietoa löytänyt, mutta Otto Puolakka syntyi Kouvolan Puolakassa v.1848 ja vaimonsa Helena Erikintytär v.1849 Kouvolan Prihassa. Kouvola oli tuolloin yksi Valkealan kylistä, Valkealan pitäjässä oli tuolloin hieman yli 6000 asukasta.
Puolakoilla oli tiettävästi ainakin neljä lasta, pojat Anton (s.1872) , Viktor (s.1879) sekä tytöt Hilma Alina (s.1882, k.1885) ja Hilja Maria (s.1886). Viktor Puolakka muutti Helsinkiin vuonna 1898, Anton taasen seuraavana vuonna Jääskeen, Ensoon. Täällä työmies Anton Puolakka avioitui Hilda Kalanderin kanssa.Ilmeisesti vuonna 1901 Anton lähti Amerikkaan, jossa kuoli 34-vuotiaana vuonna 1906. Hilda avioitui Jääskessä uudelleen, kunnes kuoli leskenä Köyliössä vuonna 1940.

Ainon veljen, Einarin (1893-1954), kummit olivat itsellinen Jaakko Kaipiainen ja vaimonsa Anna Eliaantytär Liikkalasta. Jaakko oli syntynyt Vehkalahden Kitulassa, Saara Elisabet Eliaantyttären aviottomana lapsena, vuonna 1858. Hän avioitui vuonna 1882 Anna Eliaantyttären (s.1856) kanssa,joka oli itsellisen tytär Vehkalahden Kannusjärveltä.
Kaipiaisille syntyi Sippolassa neljä poikaa, Juho Nestor (1885), Hjalmar(1888), Emil (1892) ja Evert (1895). Perhe muutti v.1895 Porvooseen, josta muutto Lappeelle. Sieltä edelleen Lappeenrantaan, jossa työmies Jaakko Kaipiainen anoo muuttokirjaa Joutsenoon vuonna 1909. Hjalmar Kaipiainen työskenteli nuorena sahatyömiehenä Joutsenossa ja Lappeella, hän syyllistyi useisiin omaisuusrikoksiin ja tuomittiin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana varkauksista ja viinanmyynnistä. Vapauduttuaan, keväällä 1917, hän liittyi punakaartiin jossa omapäisenä miehenä herätti pelkoa omiensakin joukoissa.
Sisällisodan puhjettua "Jallu" Kaipiainen toimi punaisten komppanianpäällikkönä ja Taipalsaaren rintaman ylipäällikkönä. Häntä pidetään vastuullisena Viipurin lääninvankilan joukkosurmaan, jossa tapettiin noin 30 vankia. Hjalmar Kaipiainen jäi valkoisten vangiksi ja hänet teloitettiin Viipurissa. Rutolan punakaartiin kuulunut isä, Jaakko Kaipiainen, ammuttiin Lappeenrannassa. Nuorin veljeksistä, Evert, joka oli Lappeen hiihtokomppanian päällikkö, ammuttiin Viipurissa. Saman kohtalon koki myös Hjalmarin morsian Martta Hänninen. Näistä sisällisodan traagisista tapahtumista on paljonkin kirjoitettu, yksi tuoreimpia on Teemu Keskisarjan Viipuri 1918.



tiistai 8. heinäkuuta 2014

Vanha postikortti


Äitini oli tallentanut valokuva-albumiinsa tällaisen vanhan postikortin. Kortin oli lähettänyt hänen äitinsä, Aino Railo, tulevalle puolisolleen Lauri Nylundille hänen nimipäivänään 10. elokuuta vuonna 1921. Kortti oli osoitettu Kymintehtaille, Teatteri Pohjolaan.
Äitini kertoman mukaan hänen isänsä oli aikoinaan näyttämässä elokuvia Teatteri Pohjolassa. Sariolan sirkussuvun kantaisällä "Jaffu" Sariolalla  oli noihin aikoihin Pohjola-nimisiä elokuvateattereita, en tiedä kuuluiko tuo Kymintehtaan teatteri niihin.


 Kortissa on seuraava teksti:
"Saisko kannel kajahdella nimipäivänäsi, saisko sua onnitella halvin ystäväsi ?".

Isoisäni Lauri oli tuolloin vasta 20-vuotias, isoäitini Aino jo 25-vuotias ja eronnut ensimmäisestä puolisostaan Jalmari Parikasta. Tuo hieman salaperäinen, viekoitteleva kortti kysymysmerkkeineen johti sitten myös pidemmälle. Tutustuttu oltiin varmaan jo aiemmin, koskapa äitini syntyi jo puolen vuoden kuluttua. Avioliittoon Aino ja Lauri menivät kesäkuussa vuonna 1922.
 




torstai 12. kesäkuuta 2014

Basilius Marttisen värikäs elämä

Basilius Marttinen 1871-1943 (Kuva Jenny Simolan)
Basilius Marttinen syntyi elokuun 17. päivä vuonna 1871 Petäjävedellä, Kuivasmäen kylässä. Vanhemmat olivat HeikkMarttisen isännän, Juho Eerikinpojan (s.1838) veli, talollisenpoika Kalle Eerikinpoika (s.1843) ja vaimonsa Amanda Hermanintytär (s.1849). Kummeina olivat isännän vaimo, Henriikka Topiaantytär Heikkilä (s.1846) ja Taavetti Hetanpoika Ahola (1836-1926), joka oli minun pappani Aati Aholan isä. Aikanaan sitten sattui niin, että näitten kummien lapset, Henriikan Ida-tytär ja Taavetin Taneli-poika avioituivat keskenään.

Kuivasmäen kyläkirja (Lerkkanen) kertoo Basilius Marttisesta seuraavaa: "Marttis-Pasu" tuli kuuluisaksi viisunikkarina eli arkkiviisujen sepittäjänä. Hän kulki kansan parissa Petäjävedellä ja ympäristössä myyden sepitteitään. Hänet tunnettiin myös kiertävänä rihkamakauppiaana.  Pasu kauppasi myös esim. ompelukoneita tilausmyyntinä sekä itse tekemiään puisia kauhoja ja lusikoita. Pasun tunnetuimpia viisuja olivat mm. "Laulu Kuru-laivan haaksirikosta", "Vetelin hiiva", "Allakkalaulu"ja "Surulaulu Joonas Sipisen murhasta". Marttis-Pasu asui perheineen monessa paikassa, hänellä oli legendan mukaan viisi vaimoa. Pasu ei antanut valokuvata itseään, ei ainakaan edestäpäin. Basilius Marttinen kuoli vuonna 1943 ja hänet on haudattu Petäjäveden uudelle hautausmaalle.

Etsiessäni sanomalehtiarkistosta lisätietoja tästä esi-isäni kummipojasta, piirtyi kuva hurjapäisestä miehestä. Miehestä joka joutui jatkuvasti lain kanssa tekemisiin ja kantoi kaunaa virkamiehille ja herroille. Oliko Basilius Marttinen sitten rehellinen työmies, kuten hän itseään nimitti, vai pelkkä huijari ? Ainakin hän oli yksi niistä värikkäistä persoonista joista jäi paljon tarinoita elämään. Ja ilmeisesti Basiliuskin iän myötä tasaantui yhteiskunnan kelvolliseksi jäseneksi, arvostus tuli ilmeisesti sitten vasta myöhemmin.


Tässä  sanomalehdistä löytämiäni juttuja, alkaen 18-vuotiaan Basiliuksen verityöstä vuonna 1890, ja päättyen poliisin pidätykseen Ylivieskassa vuonna 1908:


"Päivälehti" 1.7.1890 kirjoitti seuraavaa:
 -Ilkityö mitä raa`inta laatua. Kun torpanmies Filemon Isonkivenmäki, Petäjäveden Kuivasmäen kylästä v. k. 19 päivän iltana käveli kirkolta kotiinsa, niin satakunnan sylen päästä kotoaan lyötiin kirves hänen hartiaansa vasemman lavan viereen. Hyökkäys kun tapahtui kovin äkkiä, ja vielä takaapäin, niin ei ilkityön tekijästä voitu saada tietoa. Mutta kiire kun oli, ei lyöjä muistanutkaan vetää kirvestään irti, vaan jäi se haavaan riippumaan.Kirveestä saatiin todistaja, se kun tunnettiin itsellismies Kalle Mustosen kirveeksi. 
Epäluulon alaisena vangittiin heti mainitun Mustosen poika Basilius ja lähetettiin nimismiehen luo joka toimitti heti poliisitutkinnon. Siinä kuulusteltiin 30 todistajaa jolloin saatiin asiasta paljon selvitettä. Sittemmin oli asia esillä välikäräjissä t.k. 18 päivänä, jolloin kuulustettiin 26 vierasmiestä. Kaikista kävi selväksi että Basilius Mustonen oli mainitun ilkityön tekijä. Hän lähetettiinkin Vaasan läänin vangistoon odottamaan tässä kuussa pidettävistä välikäräjistä annettavaa lopullista tuomiotaan. Isonkivenmäki on vielä kovin heikko haavastaan ja epätietoista on tulleeko hänestä tervettä ollenkaan.
(Basiliuksen perhe asui Heikkilän talon torpassa, josta käytettiin nimeä Mustonen tai Marttinen.)

"Suomalainen" 12.3.1891-Uudestaan vangittu. Viime kesänä löi torpparin poika Basilius Mustonen Petäjävedeltä torppari Filemon Isokivenmäkeä kirveellä selkään. Lyöjä vangittiin, mutta tarpeellisten todistusten puutteessa vapautti kihlakunnanoikeus hänet viime syksynä.Nyt on kuitenkin kertoo K.S, sama mies Vaasan hovioikeudelta t.k. 9 päivänä saapuneen erityisen käskyn mukaan vangittu.

"Keski-Suomi" 2.2.1895:  -Jyväskylän ja Petäjäveden välikäräjillä eilen tuomittiin irtolainen Basilius Mustonen eli Marttinen Petäjävedeltä väärän asiakirjan tekemisestä pidettäväksi 3 vuotta kuritushuoneessa ja menettämään 10 vuodeksi kansalaisluottamuksensa.


Keski-Suomi 4.9.1906
Basilius ei kuitenkaan lannistunut vaan aloitti liiketoimen, palvelijoitten välityksen Keski-Suomesta  Oulun tienoille. Basilius kuitenkin koki virkamiesten häiritsevän liiketoimintaansa, jonka vuoksi hän julkaisi seuraavanlaisen kirjeen "Sorretun Voimassa" 23.10.1907:

Virkamiehet hoi !! Kun olen saanut kirjeen, jossa eräs palvelia kertoo Jyväskylän piirin nimismiehen ja Petäjäveden poliiisin Niklas Paanasen viime viikolla kierrelleen Petäjävedellä, tiedustellen minua ja minun palvelusväen välitystointani. Minkä verran tuossa on totta, en ikävä kyllä voi varmuudella tuntea, olisiko taas laittomasti yritetty sekaantua minun töihini. Mutta kun Paananen, joku vuosi takaperin, erään viinasta pöhettyneen Vaasalaisen kera kulki samallaisilla uteluretkillä,saamatta toivomiaan tuloksia,ja kun siinäkään ei ollut rikollista syytä,täytyi pitkällä nenin luopua vakoilemisestaan.
Täytyy minun teille arv. virkamiehet täten ilmoittaa, kun en toimieni vuoksi jouda tulemaan sinne, ettette suotta itseänne vaivaisi, seuraavaa: Kyllä minä olen, tämä jo kolmas syksy, Keski-Suomen palvelijain kehotuksesta hankkinut heille palveluspaikkoja Oulunläänistä ym. Ja tänä syksynäkin pitänyt apumiehenäni T.Rantalaa ym. Ja vieläkin välitän niitä yhä edelleen ja vakuutan, että varmaan saa ne isännät palveliat joille olen luvannut,jos he laillisilla tavoilla hankkivat.Vaan minä vaadin isäntien vilkasemaan myös palkkauslakiin ja tilaamaan ja hankkimaan niitä laillisella tavalla,nyt minun kauttani ei lähetetä palvelioita säkki päässä kuten ne on niitä ennen vedelleet. Se isäntä, joka on palvelian pestiksi minulle lähettänyt rahan, saa kyllä palvelian jos ottaa sen laillisilla tavoilla, ja joka ei ota laillisilla tavoilla, se ei ole minun asiani. Ketään en saata aineelliseen vahinkoon, jos ei  ole itse siihen syypää.

Pyydän, antakaa hyvät herrat minulle tuo huono virka, ei te tällä elä kumminkaan, jos te tämän saisittekin. Enkä minä takauksiiini houkutuksilla Petäjäveden isäntiä saata vahinkoon. Vielä vaikka tämä ilmoitus on täten kallista, täytyy jatkuen selittää, kun ehkä olette uteliaita tietämään, että olen saanut suuren määrän sisäänkirjoitettuja kirjeitä, sísältämättä rahaa eli sen arvoa. Mitä tämä merkinnee? Onko herroillakaan tietoa? Minun mielestäni tämä on rahavallan keksimää laillisuutta. Meinanneeko nuokin isännät sisäänkirjoitetun kirjan kuitilla saada palvelijain ja minun palkkani maksetuksi? Ja antaako virkamiehet virka-apuaan silloin tositarpeessa ja moisten jälkeen eli käskyyn lähtevät. Jos jollakin isännällä on valittamista, tulee teidän vaatia selvä ennenkuin häiritsette minun elinkeinoani, kun olen rehellinen työmies.  

                    Kokkolassa Lokakuun 20 p:nä 1907.
                    B.Marttinen Petäjävedellä



Basiliuksen liiketoimet kokivat kuitenkin pahan takaiskun jo seuraavana keväänä, asiasta kirjoitti mm. "Turun Lehti" 31.3.1908:

Paljastunut huijausliike.

Maanantaina t.k. 23 p:nä vangitsi Ylivieskan v.t. nimismies, poliisi Laine Ylivieskassa nykyään asuntoa pitävän Basilius Marttisen. Marttinen on, niin kuin poliisikuulustelussa ja suuresta poliisin haltuun joutuneesta kirjeenvaihdosta selville käy, sama mies, joka viime syksynä Petäjävedellä kumppaniensa kanssa piti tuota paljon huomiota herättänyttä "palvelijain välitystoimistoa", josta on paljon sanomalehdissäkin kirjotettu.
Viime syksynä marraskuun alkupuolella  tuli Marttinen Ylivieskaan ostaen täällä torpan, jossa hän on vähän nimeksi harjoittanut kuparisepän ammattia, sekä pientä kulkukauppaa. Pitkin talvea on poliisin ja paikkakuntalaisten huomio ollut kiintyneenä Marttiseen, suuren kirjeenvaihdon ja paljon rahojen käsittelyn takia. Myöskin on hän, niinkuin on selville käynyt, pitänyt täydellistä "haaremia" torpassaan vaihetellen aina vähän väliä uusia naisia, ollen niitä välistä useampiakin yhtaikaa, joiden kanssa hän itse on pitänyt "yhdyselämää" sekä antanut "syrjäisillekin" siihen tilaisuutta.Marttinen on ollut passilla Ylivieskassa joka osottaa hänen olevan myöskin Petäjävedeltä kotoisin, jossa hänellä on omakin vaimo. 

Myöskin on selville käynyt että Marttinen on ollut pääjohtajana siinä "koplassa" joka on harjottanut tämän talven kuluessa Oulussa suurta huijausliikettä nimellä "K.Pitkäkangas Maalaistuotteiden osto- ja myyntiliike Oulu". Tällä nimellä ovat huijarit Keski-Suomen sanomalehdissä ilmottaneet ostavansa kaikkia maalaistuotteita, sekä metsän riistaa, nahkoja ym. "Toiminimi" ei lupaa tavaroita jälkivaatimuksella lähettää "tavaran monilaatuisuuden vuoksi" vaan lupaa tilityksen tehdä heti tavaran saatua. Lopullisesti pääsi poliisi Marttisen toiminnasta selville siten, että eräs mainitulle toiminimelle tavaroitaan lähettänyt henkilö kävi Oulussa etsimässä viivästyneitä tilityksiä, vaan kauppiasta ei Oulusta löytynytkään; kuitenkin sai hän sen verran selville että Ylivieskassa pitäisi olla samaan "sakkiin" kuuluvia henkilöitä. Poliisi kuultuan asian arvasi heti, mikä mies Marttinen oli. 
Poliisin mentyä torppaan oli Marttinen lukemassa kirjettä joka kuului samaiseen liike-kirjeenvaihtoon. Kirjeen sieppasi poliisi Marttisen kädestä, sekä otti takavarikkoon paljon muitakin asiaan kuuluvia kirjeitä.Myöskin oli Marttisella hallussaan 700 revolverinpatruunaa suurta kokoa. Poliisin kysymykseen, millä oikeudella hän on sellaisia liiketoimistoja pitänyt, oli Marttinen sanonut kuuluvansa työväen johtomiehiin, jonka tähden hänellä oli sellaisiiin oikeus. Suuria summia ovat huijarit tällaisilla keinoilla puijanneet. Marttisella näyttää olevan paljon apulaisia ja liike näyttää olevan laajalle sekä monille eri haaroille levinnyt, kertoo Kaleva.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Toukokuussa 1974

Kaura-ahon vanha lato 
40 vuotta sitten, keväällä 1974, oli perheemme asunut ensimmäisen talven kaupungissa, maalta muuton jälkeen.
Kaura-aho oli tyhjänä, mutta naapurissa, Huippulassa, asui vielä isän yli 80-vuotias Anna-täti. Annan navetassa oli yksi lehmä. Isä toimi Annan "uskottuna miehenä" eli edunvalvojana. Toukokuussa oli jo lämpimämpää niin että saattoi viettää pitemmän jakson Kaura-aholla.

Isäni päiväkirjoista 1974 :

10.5. perjantai. Läksin tänään postiautossa 8.05 Uuraisille. Ilma rupeaa lämpenemään. Oli tullut eilen 2250 kpl männyn taimia. Lehtis-Ahti oli jättänyt Kaura-ahon heinälatoon, vein tänään taimet Huippulan kuoppaan. 11.5.lauantai. Kari ja Leppä-Matti istuttivat 750 kpl, minä vesoin eeltä päin. 12.5.sunnuntai ja Äitienpäivä. Vietin Huippulassa Äitienpäivää. Koululla oli Äitienpäivät, en viitsinyt yksin mennä. Ostin illalla Mäkelästä 3 kukkaa, vein Annalle Verenpisaran. 13.5.maanantai. Olen yksin kuin mörkö pesässä. Vesoin vielä tänään.Pojat,siis Kari, Matti ja tytöt, Maija ja Tarja, saivat eilen jo istutettua. Jäi vain 150 kpl kun oli vielä lunta Mannisen rajalla. Heitin 2 katiskaa jo eilen veteen. Lapioin nietoksen rantamökin edestä.14.5.tiistai. Kävin tänään Uuraisilla, menin päiväautolla ja tulin Pylkkösessä. Nostin Annan eläkerahoja 439 mk, 100 mk jäi tilille.Kävin Tildan luona myös.

15.5.keskiviikko.Kävin kalalla jo 5 aikaan ja sain 10 sinttiä. Kello 6 läksin pyörällä Sillanpäähän Aholan kautta. Tulin jo ennen klo 10 pois Huippulaan maiton laittoon, noin 6 litraa. Käänsin mansikkamaata lapiolla. Näin tänään ensi pääskyn. 16.5.torstai. Läksin klo 6 tänä aamuna Pien Kalteenmäkeen. Kaino kävi kalalla, toi nelikon suuria särkiä,otettiin pois säret verkoista. Kirsti paistoi ja syötiin. Poikkesin tullessa Isossa Kalteenmäessä, Saunamäessä ja Suorannassa. Käki kukkui, kuulin ensi kertaa. 17.5.Illalla lämmitettiin sauna Reinon kanssa Huippulassa. Minä ja Reino kylpi ensin, sitten Anna ja Sanni. Sillan Viljo kylpi viimeksi. Käytin Annan Keskussairaalassa Kansa-Alpon kanssa. Anna pääsi pois lokakuun 15. päivä, taas uudestaan. Kävin Annan kanssa Kypärätiellä, tuotiin patjoja ym. pois. 18.5.lauantai. Entinen Helatorstai. Kaunista mutta kylmää. Tulivat vasta iltapäivällä, ensin Kemppaiset ja Inga ja Ilpo. Myöhemmin Jorman väki. Kylvettiin meillä ja pojat rannassa. 19.5.sunnuntai. Kaunista mutta kylmää., tulimme pois Jorman kyytissä minä ja Ilpo. Kemppaiset ja Inga tulivat vasta myöhemmin.Tullessa katsoin Killerin ajoja, en tarvinnut lippuja.

torstai 1. toukokuuta 2014

Anna Charlotta Lindström - kahden nahkurin leski


Alhaalla Haapajärvi, ylhäällä Kalljärvi ja Veikkola (Senaatin kartasto)

Anna Charlotta Lindström syntyi Haapajärven kylässä, Kirkkonummella,
joulukuussa vuonna 1812. Annan vanhemmat olivat Michel Johansson Lindström, Skinnarsin isäntä, ja vaimonsa Charlotta Eriksdotter.

Vuonna 1834 Anna meni naimisiin naapurikylästä, Kalljärveltä, olleen rusthollarin pojan, Henrik Johan Kallströmin (1807-1840), kanssa. Henrik oli ammatiltaan "garfvare", karvari eli nahkuri ja harjoitti ammattiaan Haapajärvellä. Heille syntyi kolme lasta, Henrika, Fredrika ja Johan. Nahkuri Kallström kuoli 33-vuotiaana keuhkotautiin ja Anna jäi leskeksi kolmen lapsen kanssa.

Vuoden kuluttua tästä, 28-vuotias leski, Anna, avioitui Gabriel Fagerholmin (1809-1854) kanssa, joka puolestaan jatkoi nahkurin ammatin harjoittamista kylällä. Tästä liitosta syntyi viisi lasta, joista kaksi vanhinta kuoli jo syntymävuotenaan.

Vuonna 1852 raivonnut punatauti,"rödsot" eli verinen ripuli tappoi pelkästään Kirkkonummella 170 ihmistä, joista suurin osa lapsia. Tähän joukkoon kuuluivat myös nahkurin perheen tytöt Erika, Emelia ja Gustava. Kaksi vuotta myöhemmin Gabriel Fagerholm kuoli 44-vuotiaana vesipöhöön ja Anna jäi jälleen leskeksi. Avioliitosta Henrik Kallströmin kanssa syntyneet lapset olivat tällöin jo nuoria aikuisia.

Vanhin lapsista, Henrika Charlotta (s.1834), avioitui sorvari Axel Strömbergin (s.1830) kanssa ja muutti Kirkkonummen Jolkbyhyn.

Fredrika Carolina (1836-1868) avioitui pikkuserkkunsa, Seppälän talon nuorimman pojan, Adolf Henrikssonin (1830-1867) kanssa.
Tämän Adolfin äiti oli Maria Sofia Henriksson (1796-1867), Anna Charlotan serkku.
Heidän isoisänsä oli Johan Michelsson (1738-1804),Skinnarsin isäntä.
Adolf ja Fredrika Henriksson asuivat Haapajärvellä torppareina. Heidän poikansa muonamies Adolf Viktor (1863-1927) jatkoi Henrikssonin sukua. Adolf-nimi kulkee suvussa jo kahdeksatta polvea, nuorin nimenkantaja on Tatu Adolf (s.2013)

Nuorin Kallströmien lapsista, Johan Viktor (s.1838), avioitui Amalia Olivia Malmströmin (s.1841) kanssa. Amalia oli rusthollarin, eli ratsutilallisen, tytär Siuntion Flytistä. Johan Viktor asui perheineen Haapajärvellä ja jatkoi nahkurin ammatin harjoittamista.

"Inhysesqvinnan", "loisnainen" Anna Charlotta Fagerholm kuoli kuumetautiin Haapajärven Pussilassa vuonna 1879. Pussilan isäntänä oli tuolloin hänen miniänsä Amalian veli, Gustaf Wilhelm Malmström (s.1830).

Karttalinkki: Pohjois-Kirkkonummi vuoden 1841 pitäjänkartalla Veikkolaverkossa

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kalle Ahola

Hilda ja Kalle Ahola perheineen (kuva Suoma Kaipomäen, Kuivasmäen kyläkirja)

Isosetäni Kalle (1873-1965) syntyi  Uuraisilla, Kotaperän Aholassa, perheensä kolmantena lapsena. Vuonna 1894, Tapaninpäivänä, Kalle vihittiin Petäjäveden Kuivasmäeltä kotoisin olleen Hilda Klingan (1874-1944) kanssa. Heille syntyi vuosien mittaan kaikkiaan neljätoista lasta.

Hilda ja Kalle asuivat vuokralaisina Kuivasmäen Kaipomäessä vuosina 1914-1923.
Perhe asui myöhemmin Uuraisilla, Haukimäen Isossamäessä. Pappani Aati oli paljon tekemisissä isoveljensä kanssa,siellä kyläillessään hän myös kuoli sairaskohtaukseen uudenvuodenpäivänä 1962.

1800-luvun lopun Suomessa vastasyntyneen elinajanodote oli vain hieman yli 40 vuotta. Kalle Aholan isän, 90-vuotiaaksi eläneen Taavetti Aholan kymmenen lapsen keski-ikä oli kuitenkin lähes 78 vuotta. Heistä kuusi eli yli 80-vuotiaiksi ja vanhinkin,Taneli, jäi tästä rajasta vain muutaman kuukauden.Vanhimmaksi, 92-vuotiaaksi, eli Kalle. Veljeni muistitietojen mukaan toimelias Kalle oli vielä mukana heinätöissä viimeisenä kesänään.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Henkiraha

Postikortti: Itä-Puistokatu, Pori. 
"Luettelo niistä köyhistä Porin kaupungin kuntaan kuuluvista henkilöistä, joille vaivaishoitohallitus 3:n ja 4:n §§n nojalla Armollisessa Asetuksessa Helmikuun 20 p:ltä v.1865, on päättänyt olevan vuoden 1900 henkikirjoitukseen, antaa köyhyyden todistuksen vapauttamista varten henkirahojen maksusta : 
I kaup.osa nro 40 Fasterlund Frans, työmies ja vaimonsa Amanda, joilla on 5 lasta alla 10 vuoden; " 
(Porin henkikirjasta v.1900)

Henkiraha oli Ruotsissa ja Suomessa vuodesta 1634 alkaen käytetty henkilökohtainen vero, jonka kantaminen merkittiin henkikirjaan
Vanha henkirahajärjestelmä korvattiin Suomessa vuonna 1865 käyttöön otetulla uudella henkirahalla, jonka piti jokaisen 16 – 63-vuotiaan naisen ja miehen maksaa valtiolle vuosittain. Henkirahan suuruus oli vuosina 1865 – 1914 kaksi markkaa mieheltä ja yksi markka naiselta. Henkirahan maksamisesta oli vapautettu vaivaishoidolta elatusta saavat ja vaivaista isää, äitiä tai sukulaista elättävät henkilöt. Veroa ei myöskään tarvinnut maksaa sen, jolla oli vähintään kolme alle 10-vuotiasta lasta tai viisi alle 16-vuotiasta lasta. Henkirahan periminen lopetettiin Suomessa vuoden 1924 lopussa.  Evankelis-luterilaiset seurakunnat kantoivat henkirahaa vuoteen 1948 asti.

Vuonna 1900 oli Porin kaupungissa noin 13 tuhatta asukasta. Äidinpuoleisen esi-isäni, Frans Fasterlundin perheen lisäksi henkirahan maksusta vapautui muutama kymmenen muuta "köyhyystodistuksen" saanutta perhettä. Näistä noin puolella oli useita pieniä lapsia ja muilla erilaisia vaivoja; "kivulloisuutta", "tyrää", "hermotautia" sekä muuta "vialloisuutta". Lisäksi perheissä hoidettavana oli noin 170 "vaivaista" joista lapsia 100. Vaivaiskartanossa oli 115 "hoitilaista", nämä olivat mm.  vanhuksia, mielenvikaisia,"heikkomielisiä", "kaatuvaisia","halvattuja", kuuromykkiä, "tylsäjärkisiä". Kartanossa asui myös kolme pikkulasta äitinsä kanssa. Varsinaisessa lastenkodissa oli 39 lasta, iältään viidestä kolmeentoista vuoteen.

Vuosien 1905 ja 1910 henkikirjan mukaan Fasterlundit asuivat osoitteessa "Itä-Puistokatu 1" (nykyään Itäpuisto) Frans Fasterlundilla oli kahdesta avioliitostaan kaikkiaan 15 lasta, joista vanhin, äitini mummo, Maria Sofia syntyi vuonna 1875 ja nuorin Saimi Roosa 30 vuotta myöhemmin vuonna 1905.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Aadi Ahola

Aadi,Hilma,Aune,Tauno,Uuno,Aili ja Sanni. n.v. 1930 (kuva Aili Lehtisen)
Aadi Ahola (1890-1962) oli isäni isä. Hän syntyi Uuraisten Kotaperällä Aholan taloon perheensä nuorimpana lapsena. 

Perusti vaimonsa Hilma Tammisen (1884-1949) kanssa perheensä Korpelaan, jonka aitassa aloitti maanviljelyn ohessa kaupanteon. "Aati" joka tunnettiin myös nimellä "Korpelainen" osti ja myös teurasti karjaa lähikylillä. Kuljetti sitten lihat ja marjat myytäväksi Jyväskylään. Piti kylällä sekatavarakauppaa jota työtä vanhempani sitten jatkoivat 1960-luvulla.  

Serkkuni Raili Vesterinen muistelee pappaamme Kotaperän kyläkirjassa  seuraavasti:

"Muistoni papasta ovat hyvät. Aadi oli hyvä uimari. Hän kannusti meitä uimaan. Kun oltiin reissussa Bedford-kuorma-autolla tai Moskvits Elitellä, hän saattoi pysäyttää auton järven tai lammen rantaan ja sanoi, että nyt mennään uimaan. Kun sitten hänelle sanoi,että ei ole uimapukua mukana, niin hän sanoi, ettei sitä tarvita. Riisu vain pensaassa ja mene järveen. Hän pystyi kellumaankin melkein paikoillaan. Sieltä hän huuteli ohjeita, kun opettelin uimaan."

"Pappa aina kyseli meidän koulusta ja kaikesta mitä kuuluu, kun kävimme kaupassa. Joskus olin yötä Korpelassa vielä kun mummokin eli. Kerran nukuin heidän välissään ja heräsin aamulla ihan hikisenä, kun molemmat isovanhempani olivat aika tukevia. Pappa ei yleensä tarjonnut karkkia kaupassa käydessä, vaikka olisi tehnyt mieli. Jos hän joskus antoi karkkia, niin se oli Kevät-karamellia, joka oli suunnilleen samanlaista kuin Pihlajanmarjakarkit nykyisin. Enimmäkseen hän tarjosi vesirinkeleitä" 

Raili muistaa hyvin myös erään koulumatkan papan kyydissä Ylä-Kintaudelta, Aune-tädin luota :

"Lähdimme hyvissä ajoin Välilästä, että ehtisimme kello yhdeksäksi kouluun. Papalla oli kuitenkin erilainen aikataulu. Hän pysähtyi Höytiällä Keskimaan luokse. Irma ja minä jäimme autoon odottamaan. Olimme liikkeellä Bedfordilla. Pappa meni tapaamaan tulevaa vaimoansa Kerttua. No siinä meni jonkun aikaa. Sitten lähdettiin ajamaan Muuraismäen tietä Majasillalle päin. Sitten pappa sanoikin, että poiketaanpa Pohjassa Salmisilla, kun hänen pitäisi teurastaa siellä vasikka. Silloin jo sanoimme, että nyt emme ehdi kouluun. Pappa sanoi siihen, että älkää siitä huolehtiko, minä selitän opettajalle. Pappa sitten teurasti vasikan ja me odottelimme sisällä. Sitten vasikka kuorma-auton lavalle ja lähdettiin ajamaan kohti Kotaperää. Pappa meni sitten ensin sisälle ja selitti opettajalle, että hänen kiireidensä takia oltiin myöhässä. Taisi olla jo ruokatunnin aika, kun menimme sisälle. Ei opettaja, muistaakseni Hilja Kunelius, siitä mitään sanonut, ehkä hieman naurahti. "

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Taavetti Hetanpoika Ahola

Taavetti Ahola 88-vuotiaana vuonna 1924
Daavid (Taavetti) Hetanpoika (1836-1926) tuli Kyynämöisiltä Kotaperän Aholaan vävyksi. Perimätietojen mukaan talon omat pojat olivat juopotteluun taipuvaisia, mutta Taavetti oli ahkera ja raitis työmies ja sai näin talon isännyyden.
Kotaperän kyläkirjassa on isäni serkun, Bertta Tammisen, kirjoitus "Muisteloita Daavid Aholasta" josta pari otetta kuvaamaan tätä vanhaksi elänyttä isopappaani ;

"Daavid kävi hevosella merikaupungissa Turussa toistakymmentä kertaa. Hän vei sinne lihaa ja voita, toi suolaa, sokeria, rinkeliä ja vehnäjauhoja. Reitti oli tunnettu Hämeen härkätie, joka kulki Kuhmoisen, Lammin, Vanajaveden kautta Turkuun. Hevoset oppivat tuntemaan levähdyspaikat ja kääntyivät ohjastamatta, vaikka hyvällä ilmalla ei olisi aina tarvinnutkaan poiketa. Kerran Turkuun mennessä tuli niin leuto ilma, että Vanajaveden jää ei olisi kestänyt ylitystä. Piti odottaa kaksi viikkoa ja kuormassa olleet lihat pilaantuivat ja ne piti heittää Vanajaveden aaltoihin. Turkuun oli kuitenkin mentävä hakemaan ruoka- ja muita tarpeita. Juuri jouluksi kankaat ja muut Turun tuliaiset ehtivät, Daavid toi niin paljon tavaraa Turusta, että perusti Kotaperälle aittaan ensimmäisen kaupan."

"Vaikka Ahola oli maanviljelystila, niin muutakin tehtiin. Eräänä talvena Daavid ajoi laivan mastopuita Vilppulaan. Puut olivat 30 metriä pitkiä ja kuljetettiin umpipohjaisella reellä, sillä se kulki lumessa paremmin. Hän ajoi niitä koko talven ja hänen polvensa kylmettyivät, niihin tuli vettä. Polvet alkoivat mennä koukkuun ja tilannetta pahensi, kun hän kerran putosi riihen parvelta. Viimeisinä vuosina hän ei päässyt enää kävelemään. Vaikka Daavid oli yritteliäs ja ahkera, hän sanoi usein: "Jumalassa on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet" ja "Jumalass´ on juoksun määrä, ei miehen ripeydessä".   

maanantai 24. helmikuuta 2014

Färmin sukujuuria

    Hilma Gustava Meling os. Ferm
    Sahalahden Hampaala

    Pirkanmaalla, Sahalahden Pakkalan kylässä on vielä nykyäänkin talo, joka on nimeltään Hampaala. Vuoden 1539 maakirjan mukaan Hampaalan isäntänä on Klemetti Mikonpoika. Hänen varallisuutensa käsitti kaksi tammaa, neljä lehmää, seitsemän lammasta, kuusi vuohta, yhden sian, neljä nuorempaa nautaa ja kuparia 15 markalla. Hampaalan talon lisäksi hän omisti eräsijan "Muramassa" eli Muuramessa, tähän erämaahan kuului myös nykyinen Muuramen kirkonkylä.

    Klemetti Mikonpojasta alkaa talonpoikaissuku, jota voidaan seurata isästä poikaan aina nykypäivään saakka. Yksi sukuhaara jatkuu tällä tavalla Längelmäen ja Kuhmalahden kautta, päättyen Heinolaan ja Ferdinand Färmiin.


    Kangasalan Vääksystä Heinolaan

    Ferdinand Färm (1845-1912) oli räätälinä Paason kartanossa, puoliso Maria Juhontytär (1850-1935) tuli saman kartanon Kiviojan torpasta. Perheeseen syntyi kuudentena lapsena tytär joka sai nimekseen Hilma Gustava (1883-1971). Jos sukua edetään nyt naislinjaa pitkin äidistä tyttäreen ja Hilmasta tähän päivään, niin viidettä polvea ovat mm. kaksi tytärtäni.

    Sukunimenä  Färm/Ferm on vanha sotilasnimi jonka merkitys eri käännösten mukaan on "nopsa,nokkela","tiukka","taitava". Sotilaita ei kuitenkaan suvussa näytä olleen, enimmäkseen he olivat räätäleitä, mylläreitä ja seppiä. Hilmakin oli muistitietojen mukaan taitava kutomaan kuten viereinen kuva todistaa. 

    Ferdinandin äiti, Fredrika Färm os. Hammarin (1818-1883), kuoli Heinolassa puoli vuotta ennen Hilma Gustavan syntymää. Ferdinandin isä oli mylläri Mikko Rafael Färm (1819-1860). Mikko Rafael toimi myllärinä useissa paikoissa, Kangasalan Vääksyn kartanossa, Nastolan Seestassa ja Heinolan Tuusjärvellä, asui elämänsä viimeiset vuodet Tuusjärven kartanon torpparina. Mikko Rafaelin isosiskon, Stiina Lovisan, tyttärenpoika (ja Hilma Gustavan pikkuserkku) oli kirjailija,teatterimies,suku- ja asutushistorian tutkija Jalmari Finne.(mm.Kiljusen Herrasväen kirjoittaja)


    Kuhmalahden Pohjan Maijalasta  Kangasalan Vääksyyn

    Mikko Rafaelin vanhemmat olivat seppä Mikko Heikinpoika Färm (1773-1833) ja Anna-Liisa Flinkman (1779-1845), räätälin tytär Hauholta. Mikko Heikinpoika oli syntynyt Kuhmalahden Pohjan Maijalassa jonne hänen isoisänsä Juho Juhonpoika oli aikoinaan tullut vävyksi Längelmäen Tunkelolta. Mikko sai sepänopin isänsä, pitäjänseppä Heikki Juhonpojan (1746-1825) pajassa Maijalassa. Mikko Heikinpoika harjoitti sepänoppia Kuhmalahdella josta muutti v.1808 pitäjänsepäksi Kangasalan Vääksyyn jossa hoiti myöskin myllärin tehtävät.

    Juho Juhonpoika (n.1700-1782) oli rusthollarin eli ratsutilallisen poika Längelmäen Tunkelon tilalta. Avioitui vuonna 1731 Kuhmalahden Pohjan Maijalan  Maria Jaakontyttären (1716-1769) kanssa. Sulhasen äiti Margareta Yrjöntytär lahjoitti parille kolme tynnyriä rukiita, tynnyrin ohria,tynnyrin herneitä, nuoren hevosen, kaksi lypsylehmää, vasikan ja vuohen.
    Morsiamen isä Maijalan isäntä Jaakko Tuomaanpoika puolestaan lupasi perintöoikeuden taloon hänen kuolemansa jälkeen. Juho Juhonpoika olikin sitten appensa jälkeen Maijalan omistaja aina vuoteen 1759.


    Längelmäen Tunkelo

    Juho Juhonpojan isä Juho Yrjönpoika Hampainen (n.1655-1738) syntyi Sahalahden Hampaalassa seitsemän sukupolvea alussa mainitun Klemetti Mikonpojan jälkeen. Avioitui vuonna 1695 Sahalahden Rautialan tyttären, Margareta Yrjöntyttären (n.1673-1743) kanssa. Osti pari vuotta myöhemmin Längelmäeltä Tunkelon ratsutilan jonne muuttivat asumaan. Tunkelon isäntänä vuosina 1698-1723 ja omaksui nimekseen talon nimen. Toimi myös kirkonisäntänä isovihan aikaan, lainaus Längelmäen pitäjähistoriasta:

    "Kirkkoisäntä Juhana Tungeloinen (Tunkelo) oli vainovuosinakin aina koettanut huolehtia pahimpien kirkon vaurioiden korjaamisesta. Paitsi,että hän omilla hevosillaan oli hakenut viiniä Pohjanmaalta, jolloin häneltä yksi hevonen oli varastettukin, hän korjautteli kirkon eteisen ja luuhuoneen lattioita  ym. Kun hän 1726 pyysi jonkinlaista korvausta 7 vuodelta, joina hän "ryssän ajalla" oli tointa hoitanut, ei hänelle kuitenkaan voitu mitään antaa, kun ei niinä vuosina oltu mitään tulojakaan saatu."

    Juho Yrjönpojan kuoltua laadittiin leskeksi jääneelle Margaretalle seuraavanlainen syytinkisopimus:
    "Syytinkietuihin kuului ´koillinen pirtti´, aitta ja kamari, kuitenkin niin, että molemmat pojat saavat uunissa kypsentää leipää, 6 tynnyriä viljaa, ne kummassakin vainiossa olevat pellonpalat, jotka isävainaja oli vaimoaan varten merkinnyt ja jotka poikien tuli muokata,lannoittaa ja kylvää, teuraslehmä ja -hieho, 6 lammasta, 2 sikaa ja 2 porsasta. Poukan aputilan verot maksettiin leskiemännälle eikä talon kummankaan puolikkaan isännille. Äiti sai ottaa talon irtaimistosta mitä halusi, ja niillä varoilla mitä hänelle tulisi kuollessaan jäämään, pidettäisiin hautajaiset, loppu jaettaisiin kaikkien lasten kesken."

    Juhon ja Margaretan lapsista nuorin, Matti Juhonpoika (1711-1765) lähti opiskelemaan Turun yliopistoon ja omaksui nimen Svedelius.Vihittiin papiksi v.1730. Oli Padasjoen kappalaisena kiistelty henkilö sopimattomien elämäntapojensa takia. Tunkelon ratsutila jaettiin kahden vanhimman veljeksen Mikon ja Eliaksen kesken Tunkeloon ja Tunkelon Isotaloon joka on tänäkin päivänä suosittu juhla- ja retkikohde. Samaista Tunkelon Isotalon sukuhaaraa ovat myöskin valtiopäivämies Elias Ekman ja poikansa kielitieteilijä E.A.Tunkelo.

    Lainaukset ja lähteet Pekka Mikkolan kirjasta:  "Klemetti Mikonpoika ja jälkipolvet 1539-1939"

    maanantai 17. helmikuuta 2014

    "Työ pitää virkkuna"

    Helmin vuoro kätellä Kekkosta
    Vuonna 1980 sai 23 ansioitunutta äitiä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Yksi Smolnassa juhlineista oli tuolloin 68-vuotias Helmi Lindholm Vantaan Hakunilasta. Helmistä oli tuolloin useita lehtijuttuja, tässä "Etelä-Vantaa"-lehdestä :

    Helmi-rouva on vähän häkeltynyt siitä hälinästä, jonka keskipisteeseen mitalin myöntäminen on hänet työntänyt.
    -Antakoot nyt kun tykkäävät antaa, työstä se kai on myönnetty ja työni olen parhaan jälkeen tahtonut tehdä, hän sanoo.

    Työntäyteisiä olivat Helmin päivät ennen, oli ansiotyö, kotityöt 12-lapsisessa perheessä ja ylimääräistäkin piti tehdä, sillä perheen Harry-isä sairasteli paljon. Harry rakensi perheelleen tuvan Kehätien varteen. Kaksi vuotta siinä elettiin ilman sähköä ja kynttilän valossa tehtiin niin kotitoimet kuin läksytkin. Helmi oli työssä elintarvikeliikkeessä myyjättärenä ja jakoi postia sekä autteli missä voi, eniten pitokokkina. Metsän tuotteita ja käsitöitä käytiin myymässä, niin tilkittiin suuren perheen toimeentuloa.

    Helmi Lindholm muistelee noita aikoja ilolla. Jos oli piukkaa, jos ylellisyyttä puuttui, silloin jos koska olisi kylpyhuoneellakin ollut käyttöä. Talvella oli vaikeampaa, kesällä oli avara pihapiiri lasten liikkua. Sellainen välttämätön toimi kuin pyykinpesu oli päiväurakka kerrallaan. Saunan edessä hankaantui suuri pyykkimäärä puhtaaksi, sitten tuli palokuntanaisten vuokraama käsinveivattava pyykkikone.

    Käytössä harmaantuneen pyykkilautansa on Helmi tuonut kaksioon mukanaan, muistuttamaan että pärjättiin sitä ennenkin ilman tekniikkaa jos työssä jaksoi. - Ei työ tee sairaaksi ! Äitini kuoli kuukautta vaille 89-vuotiaana eikä koskaan sairastellut, nukkui vain pois. Nyt olen huomannut että vähän pitäisi hiljentää, sydämeen ottaa kun mäelle kipeää, silti pystyn laskemaan ne asperiinit jotka olen syönyt. Terveys on yksi niitä elämän ihmeitä joista ei aina osaa olla tarpeeksi kiitollinen, hän sanoo.

    Puolen vuoden sairausloman Helmi Lindholm sai lasten ollessa pieniä. Ehkä tuolloinen sairaus oli enemmän ylirasitusta, keuhkoissa oli jotakin häiriötä ja Helmi vietti puoli vuotta Kiljavalla. Tuo aika tuntui lomalta, jos niitä lomia ei muutoin ollut edes uneksinut. - Jonkinlaista henkireikää tunsi todella tarvitsevansa ja lähdin palokuntanaisten toimintaan. Usein tuntui itsekkäältä lähteä, töitä oli kotona tekemättä, mutta lähdin silti. Sain siellä paljon ystäviä ja virkeyttä, ja nyt tulee täyteen 32 vuotta siinä piirissä ja vielä haluan siinä jatkaa, koska hyvin tunnen jaksavani. Helmi Lindholm oli myös perustamassa Hakinilan seudun Eläkkeensaajia kolmisen vuotta sitten ja toimii yhdistyksessä edelleen.

    Lindholmin lapsista asuu kuusi perheineen vakituisesti Ruotsissa ja loput kuusi sopivan vierailumatkan päässä Etelä-Suomessa. Lapsenlapsia Helmillä on 34 ja neljättä polveakin jo kuusi jäsentä. Viimeksi olivat kaikki lapset koossa vuonna 1970 kun oli isän hautajaiset. -Nyt ovat lapset tulossa, sain omaisille lippuja Finlandiatalon juhlaan, mutta lakkojen takia en tiedä pääsevätkö nuo ruotsalaiset tulemaan. En niin kovin pyydellyt etteivät pahoita mieltään jos eivät sitten pääsekään, sanoo Helmi.
    -Kerrostaloasuminen tuntuu oudolta, kun tänne ikäihmisenä tulee. Näiltä paikoilta me ennen kerättiin metsän satoa, sieniä ja marjoja talteen, kertoo Helmi Hepokujalla sijaitsevasta asunnostaan. Keväisin hän sanoo aina muistelevansa entistä pihapiiriä ja ryytimaitaan kaivaten. Mieleen palaa usein myös työikä ja työteliäät vuodet, se mennyt aika jota vastaan uusi aika tuntuu kummalliselta ja oudoltakin.

    - Minusta on takaperoista että nyt on kaikilla kaikkea ja suurta onnea ei tämä hyvinvointi kuitenkaan näytä luoneen. Lapsilla on traumoja vaikka kuinka, rikotaan ja huudellaan rumia ihmisten jälkeen. -Kerran juuri puhelimme vanhimman poikani kanssa siitä,että jos tavaraa ja yltäkylläisyytä ennen puuttuikin, koostui ruoka paljon terveellisemmistä aineista kuin nykyään. Ei hän tuntunut mitenkään katkeralta ettei meillä ollut heille paljoa antaa, enkä ole kuullut moitteen sanoja muiltakaan lapsilta. Mutta silloin ei ollut tapana että lapset olisi ajettu kotoa markan voimalla ja äidit ja isät lennelleet yömyöhiin omissa menoissaan.
    -Kun ajattelee omaa työikäänsä ihmettelee niitä voimia jotka silloin omisti. Olen kai ollut liian tyytyväinen osaani, tehnyt sen mitä on tehtäväksi annettu enkä liioilla mahdottomuuksilla ole mieltäni kiusannut. Tässä ajassa näkee paljon ihmisten kateutta, valittamistakin. Se täytyy sanoa että itse olen niitä vierastanut. Jos on vaikeaa, on asioilla aina omat positiiviset puolensa, sanoo Helmi Lindholm ja kaikesta näkyy että hänellä on ollut taito niiden löytämiseen.

    lauantai 15. helmikuuta 2014

    Falun 1954

    Matti Pietikäisen voittohyppy Falunissa. Kuva Pietikäisten sukuseura.
    Isäni päiväkirjoista vuonna 1954:

    14.2. sunnuntai. Kova pakkanen on kestänyt jo viikon, siinä 20 astetta vain joka päivä. Vein maidon 20 litraa. Tänään alkoi Falunin kisat, Suomi kunnostautui hyvin. 15.2.maanantai. Pakkanen jatkuu, vein maidon 20 litraa. Kotona tein puita ja hakkasin havuja. 16.2.tiistai.Kotona. Kaatoin puita lisämaalla. Rossi sairastaa kurkkuaan. 17.2.keskiviikko. Kotona. Vein maidon 20 litraa. Kaatoin massa-, halko- ja sahapuita. Pakkasta kovasti, 22 astetta tänä aamuna. 18.2.torstai. Tämän talven kovin pakkanen 27 astetta. Vein maidon 20 litraa. Ajoin Rasilan hevosella puita ja havuja.19.2.perjantai.Aholassa massan ajossa. Inga oli Kirppulan ompeluseurassa. 20.2. lauantai. Aholassa toisen päivän massan ajossa, sain palkkani 1200 mk. Vein myös maidon 20 ltr. Suomi voitti Falunissa viestin maailmanmestaruuden. 21.2.sunnuntai. Inga täyttää 32 vuotta. Vein maidon 20 ltr. Käytiin osuuskaupalla vieraisilla. 
    22.2.maanantai. Rossin kanssa Aholan Reinon maalla tukin kaatossa, kaatettiin 25 runkoa. Tiistai 23 päivä. Tukin teossa Aholan Reinolle. Tehtiin 18 runkoa. Vein maidon 20 ltr. 24.2. keskiviikko. Perikunnan maalla tehtiin 11 runkoa ja 44 j.m. massaa. Vein maidon 20 ltr. 25.2.torstai. Perikunnan maalla karsittiin latvat 212 j.metriä Hirviahon ympäriltä sekä tehtiin Aholan mäestä 10 runkoa ja 33 jm massaa. Korpelassa kinkerit, siellä oli meidän muut väet.26.2.perjantai. Vein maidon 20 ltr. Tukin teossa perikunnan maalla, tehtiin 13 runkoa ja 47 j. massaa. 27.2. lauantai. Tukin teossa perikunnalle tehtiin 16 runkoa ja 61 j.massaa. 28.2.sunnuntai. Hienoista lumituiskua, vein maidon 20 litraa. Yhteensä 340 litraa viety Valiolle tässä kuussa. Olin Ingan kanssa Sillanpäässä Kalevala-juhlassa.

    perjantai 7. helmikuuta 2014

    Rakuuna Erik Gåpå

    Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin tiedustelukartta v.1780
    Charlotta Melingin (1853-1915) äidin, Lovisa Wilhelminan (s.1815) sukua selvittäessäni päädyin Siuntioon, Myransin rusthollin eli ratsutilan sotilastorppaan.
    Tätä Hollstenin torppaa asutti Erik Gåpå, Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin Henkikomppanian rakuuna. Jalmari Finnen artikkelin mukaan sotilasnimi Gåpå tulee komennussanasta "Eteenpäin".

    Ensimmäisen kerran Erik Gåpå löytyy katselmusluettelosta vuonna 1743 jolloin iäksi mainitaan 25 vuotta, palvelusvuosia puolitoista, aviossa. Vuonna 1755 Erik oli komennettuna Helsinkiin Viaporin linnoitustöihin. Noihin aikoihin ei ollut varsinaista sotatoimintaa,onkin arvioitu että vuonna 1750 puolet Suomen armeijasta ahkeroi saarten linnoitustöissä.

    Pian Euroopassa alkoi seitsenvuotinen sota johon Ruotsi osallistui vuodesta 1757 alkaen. Myös Erik Gåpå oli vuosina 1761-1762 suomalaisen komennuskunnan mukana tässä Pommerin sodassa. Erik löytyy komennuskunnan rippikirjasta.

    Pommerin sodasta palaavien sotilaiden mukana perunanviljely levisi Suomeen. Ehkäpä myös rakuuna Gåpå toi Saksanmaalta perunoita mukanaan kotitorppaan Siuntioon. Rakuunan hevosesta mainitaan seuraavaa vuoden 1762 katselmuksessa:" 7-vuotias musta ruuna, korkeus 9 korttelia ja 3 tuumaa "(n.140 cm).

    Viimeisen kerran Erik Gåpå mainitaan vuoden 1775 katselmuksessa jolloin takana oli jo yli 30 vuotta ruotusotilaana.

    Erik oli syntynyt Uudellamaalla vuonna 1717. Vuonna 1742 hän avioitui naapurikylästä, Munksin Bytarsista, tulleen Anna Henriksdotterin (s.1716) kanssa. Lapsia syntyi ainakin kolme; Henrik s.1748, Caisa s.1757 ja Johan s.1760. Näistä vanhimman eli  Henrik Erikssonin (1748-1833) poika, Henrik Henriksson (1783-1862)), oli alussa mainitun Lovisa Wilhelminan isä.
    Erik Gåpån Anna-vaimo kuoli vuonna 1773 jonka jälkeen Erik avioitui vielä Maria Juhontyttären kanssa.
    Viimein 71-vuotias "Gammal dragon" vanha rakuuna, Erik Gåpå kuoli keuhkotautiin Myransin Bäcksissä heinäkuussa 1788.

    perjantai 31. tammikuuta 2014

    Gumbacka skola




    Koulukuva 1920-luvun lopulta Gumbackan koulusta Kirkkonummen Porkkalanniemellä.
    Eturivissä seisovat vasemmalla Rakel Anna-Lisa Henriksson (1918-2010) ja saman rivin oikeassa laidassa pikkusisko Iris Gundborg Henriksson (1920-2003). Iriksen takana opettaja Göta Lindholm. Kuvan taakse kirjoitettu myös muiden nimet seuraavasti (järjestyksestä ei tietoa) Göta,Svea,Gretha,Karin,Ragnhild,Linne,Maire,Helga,Holger,Hannes,Paul,Holger,Ragnar,Helge,Lenna,
    Gumbacka skola
    Gösta,Harry,Charlis,Marlin,Ruben

    torstai 23. tammikuuta 2014

    Lindholm, Pinninkatu 38

     Pinninkatu 38 oikealla Tammelan torin alapuolella
    Henkikirja oli maan väestöstä ja kiinteistöistä kutakin kuntaa varten erikseen pidetty väestöluettelo.Vuotuiset henkikirjoitukset lopetettiin vuoden 1990 alusta lukien, ja henkikirjat poistuivat kokonaan käytöstä vuonna 1993 uuden väestötietojärjestelmän aloittaessa toimintansa.

    Hämeen läänin Henkikirjoista vuodelta 1910 löytyy Tampereen 16. kaupunginosasta, Tammelasta, Pinninkatu 38. Vielä edellisessä väestönlaskennassa oli talossa asunut mm. kolme "tarkastusnaista" eli ilotyttöä, Ida A., Hilda T. ja Wilhelmiina A.

    Vuonna 1910 talon omisti kauppias Juho Heikkilä, joka myös asui perheineen talossa jossa oli henkikirjan mukaan kaikkiaan 53 henkeä. Vuokralaisten ammattikirjo oli laaja, talossa asuivat mm. pika-ajuri Aksel Iisa,palvelija Aurora Henriksson, suutari Heikki Alanko, työmies Eetu Lahtinen, maalari Kalle Heino, poliisikonstaapeli Heikki Mäyränen,työmiehen vaimo Eeva Rantala ja juoksupoika Kaarle Saarela. 


    Fredrikin elinkeinoilmoitus vuodelta 1910 
    Talossa asui myös 26-vuotias sekatyömies Fredrik Valdemar Lindholm vaimonsa Hilja Marian, 23 v., kanssa. Perheessä oli kaksi lasta, 4-vuotias Harry Valdemar ja 1-vuotias Meeri Ingrid. Vielä samana vuonna Fredrikistä tuli isänsä Oskarin tavoin maalari. Lapsia syntyi myöhemmin lisää; Lalli Evald 1912, Ellen Kaarina 1913, Toini Ingeborg syntyi ja kuoli 1916, Aarne Rudolf syntyi ja kuoli 1917, Hilja Ingeborg 1918 ja Aarne Rudolf 1920. Lindholmin perhe muutti vuonna 1925 Helsinkiin, Sörnäisten suomalaiseen seurakuntaan. 

    Pinninkadun naapurustossa asui Lindholmien kanssa samaan aikaan myös rakennusmestari Jonas Andersson perheineen.  
    Andersson rakenteli pihapajassaan helikopteria, tässä linkki tarinaan Jari Niemelän Tampereen historiasivuille. Nykyään osoitteessa Pinninkatu 38 on 70-luvulla rakennettu 7-kerroksinen kerrostalo.

    tiistai 21. tammikuuta 2014

    Hurja Lola ja muuta sukua

    (Kuva: Teatterimuseo)






    Näytöskuva Kymintehtaan Työväen näyttämön esityksestä "Hurja Lola", jossa pääosaa näytteli mummoni Hilda-sisko. Ajankohta ilmeisesti 1920-luvulla.


    Vasemmalta lukien; kaksi tunnistamatonta henkilöä, Elli Rautjärvi, Hilda Railo (Lola), Siiri Laitinen,Helvi Mäntylä ja Helvi Aartelo. 






    Aiemmin kirjoitin mummoni Aino Railon suvusta ja perheestä. Mummollani oli isoveli ja viisi nuorempaa sisarta joitten elämän vaiheista olen nyt saanut selvitettyä hieman lisää.

    Einar (s. 1893 Valkeala k. 1954) vihittiin vuonna 1912 Amanda Seppäsen (s.1891 Kitee k.1933 Kotka) kanssa. Lapset Kauko Kauno Rafael s.1913, Laila Kaarina s.1915, Taisto Einar Aatos s. 1920, Uljas Eino ja Usko Reino (kaksoset s. 1921, kuolivat pienenä), Kaija Lahja Ilona s.1927 ja Eino Johannes s.1928.

    Aino Maria ( s.1895 Valkeala k.1935 Iitti) Ensimmäinen puoliso Jalmari Parikka, lapsi Anna-Liisa (Anneli) Parikka (1918-1985) jolla poika ja tytär jolla lapsia, suku jatkuu. Toinen puoliso vuonna 1922 Lauri Nylundlapset Dagny Ingeborg (1922- 2005), Tuija Tyyni Marjatta (1923-2008), Jukka Lauri Viljami (1924-1943) ja Hilkka Linnea (1926-1986).

    Lyydi (s.1898 Valkeala  k.1964 Kuusankoski),  lapsi Eila Orvokki (1921-1983), puoliso Väinö Lahtinen (s.1893 Artjärvi k.1965 Kuusankoski) vihitty v.1928.

    Hilda Alina (s. 1901 Valkeala k.?), lapsi Leo Evert s.1926, k.1927 Kuusankoski. puoliso Heikki Mertanen ( s. 1902 Pälkjärvi k.?) vihitty v.1937 jolloin  muuttivat Kuusankoskelta Helsinkiin josta v.1944 Hartolaan.

    Lempi (s. 1904 Valkeala k. 1971 Kuusankoski) puoliso Toivo Lahtinen (s.1907 Joutsa k. 1974 Kuusankoski) vihitty v. 1941.

    Saima (s. 1907 Valkeala k. 1984 Kuusankoski) puoliso Johan Achtman (s. 1916 Närpiö k. 1980 Kuusankoski) vihitty v. 1944. 

    Vieno ( s. 1910 Valkeala k. 1947 Kuusankoski) puoliso Eino Janhunen (s. 1914 Valkeala, kaatui 1944 Ihantalassa) vihitty v. 1941.

    Neljällä nuorimmalla tyttärellä ei tiettävästi ole elossa olevia jälkeläisiä, muilla suku vielä jatkuu.

    Blogger news