perjantai 21. maaliskuuta 2014

Aadi Ahola

Aadi,Hilma,Aune,Tauno,Uuno,Aili ja Sanni. n.v. 1930 (kuva Aili Lehtisen)
Aadi Ahola (1890-1962) oli isäni isä. Hän syntyi Uuraisten Kotaperällä Aholan taloon perheensä nuorimpana lapsena. 

Perusti vaimonsa Hilma Tammisen (1884-1949) kanssa perheensä Korpelaan, jonka aitassa aloitti maanviljelyn ohessa kaupanteon. "Aati" joka tunnettiin myös nimellä "Korpelainen" osti ja myös teurasti karjaa lähikylillä. Kuljetti sitten lihat ja marjat myytäväksi Jyväskylään. Piti kylällä sekatavarakauppaa jota työtä vanhempani sitten jatkoivat 1960-luvulla.  

Serkkuni Raili Vesterinen muistelee pappaamme Kotaperän kyläkirjassa  seuraavasti:

"Muistoni papasta ovat hyvät. Aadi oli hyvä uimari. Hän kannusti meitä uimaan. Kun oltiin reissussa Bedford-kuorma-autolla tai Moskvits Elitellä, hän saattoi pysäyttää auton järven tai lammen rantaan ja sanoi, että nyt mennään uimaan. Kun sitten hänelle sanoi,että ei ole uimapukua mukana, niin hän sanoi, ettei sitä tarvita. Riisu vain pensaassa ja mene järveen. Hän pystyi kellumaankin melkein paikoillaan. Sieltä hän huuteli ohjeita, kun opettelin uimaan."

"Pappa aina kyseli meidän koulusta ja kaikesta mitä kuuluu, kun kävimme kaupassa. Joskus olin yötä Korpelassa vielä kun mummokin eli. Kerran nukuin heidän välissään ja heräsin aamulla ihan hikisenä, kun molemmat isovanhempani olivat aika tukevia. Pappa ei yleensä tarjonnut karkkia kaupassa käydessä, vaikka olisi tehnyt mieli. Jos hän joskus antoi karkkia, niin se oli Kevät-karamellia, joka oli suunnilleen samanlaista kuin Pihlajanmarjakarkit nykyisin. Enimmäkseen hän tarjosi vesirinkeleitä" 

Raili muistaa hyvin myös erään koulumatkan papan kyydissä Ylä-Kintaudelta, Aune-tädin luota :

"Lähdimme hyvissä ajoin Välilästä, että ehtisimme kello yhdeksäksi kouluun. Papalla oli kuitenkin erilainen aikataulu. Hän pysähtyi Höytiällä Keskimaan luokse. Irma ja minä jäimme autoon odottamaan. Olimme liikkeellä Bedfordilla. Pappa meni tapaamaan tulevaa vaimoansa Kerttua. No siinä meni jonkun aikaa. Sitten lähdettiin ajamaan Muuraismäen tietä Majasillalle päin. Sitten pappa sanoikin, että poiketaanpa Pohjassa Salmisilla, kun hänen pitäisi teurastaa siellä vasikka. Silloin jo sanoimme, että nyt emme ehdi kouluun. Pappa sanoi siihen, että älkää siitä huolehtiko, minä selitän opettajalle. Pappa sitten teurasti vasikan ja me odottelimme sisällä. Sitten vasikka kuorma-auton lavalle ja lähdettiin ajamaan kohti Kotaperää. Pappa meni sitten ensin sisälle ja selitti opettajalle, että hänen kiireidensä takia oltiin myöhässä. Taisi olla jo ruokatunnin aika, kun menimme sisälle. Ei opettaja, muistaakseni Hilja Kunelius, siitä mitään sanonut, ehkä hieman naurahti. "

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Taavetti Hetanpoika Ahola

Taavetti Ahola 88-vuotiaana vuonna 1924
Daavid (Taavetti) Hetanpoika (1836-1926) tuli Kyynämöisiltä Kotaperän Aholaan vävyksi. Perimätietojen mukaan talon omat pojat olivat juopotteluun taipuvaisia, mutta Taavetti oli ahkera ja raitis työmies ja sai näin talon isännyyden.
Kotaperän kyläkirjassa on isäni serkun, Bertta Tammisen, kirjoitus "Muisteloita Daavid Aholasta" josta pari otetta kuvaamaan tätä vanhaksi elänyttä isopappaani ;

"Daavid kävi hevosella merikaupungissa Turussa toistakymmentä kertaa. Hän vei sinne lihaa ja voita, toi suolaa, sokeria, rinkeliä ja vehnäjauhoja. Reitti oli tunnettu Hämeen härkätie, joka kulki Kuhmoisen, Lammin, Vanajaveden kautta Turkuun. Hevoset oppivat tuntemaan levähdyspaikat ja kääntyivät ohjastamatta, vaikka hyvällä ilmalla ei olisi aina tarvinnutkaan poiketa. Kerran Turkuun mennessä tuli niin leuto ilma, että Vanajaveden jää ei olisi kestänyt ylitystä. Piti odottaa kaksi viikkoa ja kuormassa olleet lihat pilaantuivat ja ne piti heittää Vanajaveden aaltoihin. Turkuun oli kuitenkin mentävä hakemaan ruoka- ja muita tarpeita. Juuri jouluksi kankaat ja muut Turun tuliaiset ehtivät, Daavid toi niin paljon tavaraa Turusta, että perusti Kotaperälle aittaan ensimmäisen kaupan."

"Vaikka Ahola oli maanviljelystila, niin muutakin tehtiin. Eräänä talvena Daavid ajoi laivan mastopuita Vilppulaan. Puut olivat 30 metriä pitkiä ja kuljetettiin umpipohjaisella reellä, sillä se kulki lumessa paremmin. Hän ajoi niitä koko talven ja hänen polvensa kylmettyivät, niihin tuli vettä. Polvet alkoivat mennä koukkuun ja tilannetta pahensi, kun hän kerran putosi riihen parvelta. Viimeisinä vuosina hän ei päässyt enää kävelemään. Vaikka Daavid oli yritteliäs ja ahkera, hän sanoi usein: "Jumalassa on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet" ja "Jumalass´ on juoksun määrä, ei miehen ripeydessä".   

Blogger news