perjantai 17. marraskuuta 2017

Mirja Lehtonen

Mirja Lehtonen ( kuva HS 26.3.1962)
Mirja Annikki Kierros os. Lehtonen (s.1942 Uurainen, k.2009 Multia) oli suomalainen hiihtäjä ja olympiamitalisti. 

Zakopanen MM-kisoissa 1962 naisten viestijoukkue, Siiri "Äitee" RantanenEeva Ruoppa ja ankkurina hiihtänyt Mirja Lehtonen hiihtivät pronssia Neuvostoliiton ja Ruotsin jälkeen.

Innsbruckin olympialaisissa 1964 viiden kilometrin matkalla Mirja saavutti hopeaa jäätyään 2,4 sekuntia kisoissa kaikki matkat voittaneelle Neuvostoliiton Bojarskille. Viestijoukkue Senja Pusula, Toini Pöysti ja ankkuri Mirja Lehtonen hiihti pronssia, edellä olivat jälleen naapurimaat Neuvostoliitto ja Ruotsi.

Suomen parhaaksi naisurheilijaksi Mirja Lehtonen valittiin 1961 ja 1963. Avioiduttuaan Antero Kierroksen kanssa hän lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana. 
Monien asiantuntijoiden mukaan perinteisen hiihdon tekniikan erinomaisesti hurjan harjoittelumotivaation lisäksi hallinnut Mirja Lehtonen olisi ollut vuoden 1968 olympialaisissa parhaimmillaan.

Mirja Lehtonen olisi mahtunut Suomen olympiajoukkueeseen jo vuonna 1960, mutta valitsijat katsoivat hänen olevan 17-vuotiaana liian nuori.

Tammikuussa 1961, Sveitsin Grindelwaldissa Mirja voitti yli minuutilla Ruotsin Toini Gustafssonin. Toimittaja kävi Uuraisilla tekemässä lehtijutun nuoren hiihtäjättären taustoista, mukana on myös pari Aati-pappani kommenttia. Artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa 21.1.1961: 


Uuraisilla kaksi ylpeyttä: Mirja Lehtonen ja hiihtokeskus


18-vuotiaan Mirja Lehtosen sensaatiomainen voitto Grindelwaldin kansainvälisissä naisten hiihdoissa on kotimaassa tuonut esiin aivan uudella tavalla Uuraisten Urheilijain nimen. Tämä seura, jota Mirja Lehtonen edustaa, elää kautta linjan nousukauttaan. Sen puheenjohtajan Matti Järvisen valmennuksessa ja kehoituksesta nuori hiihtäjätär on aloittanut lupaavan uransa, seuraa ovat edustaneet myös isä ja veljekset Pokela ja tämä seura on luonut aivan uuden kotiseutuhengen nousun koko pitäjään. Kotaperän huumormies kauppias Aati Ahola sanoi: " Eihän koko Uuraista tunnettais maailmassa ellei Mirja olisi sen nimeä maailmankartalle hiihtänyt." Ja yhtä oikeutetusti voisi jatkaa: Eihän koko voittoa olisi Suomeen tuotu ja Suomen nimeä taas mainittu hiihdon historiassa ellei Uuraisten Urheilijat olisi kasvattanut hiihtäjää.....

-Jo koulussa opettaja sanoi Mirjalle: Sinä tulet näkemään vielä monia vieraita maita. Ja niin Mirja nyt on nähnyt. Emäntä Anni Lehtonen, joka oli saanut tyttärensä pari tuntia sitten kotiin ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta, ensimmäiseltä lähes kaksi viikkoa kestäneeltä kilpailumatkalta, tuli juuri navetasta ja kutsui tupaan. Punaiseen villapuseroon ja punaisiin verryttelyhousuihin pukeutunut tyttö pujahti tuvasta kamarin puolelle. Kesti hetken, ennen kuin hiljaisuus oli voitettu, mutta sitten oltiinkin jo tutustumassa palkintoihin, Sveitsistä saatuun Omega-kelloon, painavaan tarjoiluvatiin ja mitaliin jollainen oli annettu kolmelle parhaalle. Hetken kuluttua tuli myös Mirjan Heikki-veli kotiin Kotaperän koulusta ja silloin mestarihiihtäjä vapautui täysin ja koti-ikävä suli vilkkaaksi tuliaisten esittelyksi. Puhuttaessa voitosta ja kilpailuista yleensä, Mirja Lehtonen naurahti ja sanoi "Paistaahan se päivä risukasaankin". Hän tietää hiihtävänsä lujaa kadehdittavan sujuvalla tyylillä ja olevansa fyysisesti kunnossa, jota ilmaston vaihtelutkaan eivät nujertaneet. 

Hän on hankkinut hiihtokuntonsa jo koulumatkoillaan. Hänen kotoaan Kyynämöisten Linnasta on Kotaperän koululle 5,5 km ja tämä matka on kaikkina vuosina tehty hiihtäen aina kun hiihtokeliä on ollut. Asiantuntijat sanoivat: Mirja Lehtosella on pitkät potkut , jalkatyö kaunista ja kun käsivoimat vielä kasvavat riittävästi, ei tälle menijälle maasto aseta esteitä. Ja itse hän sanoi: "Sitä vartenhan mäet ovat, että ne lasketaan."
Mirja Lehtoselle on jo tehty tarjouksia, jotka edellyttäisivät hänen muuttoaan kotipitäjästä ja tietysti silloin myös seuran vaihtoa. Kauppias Aati Ahola sanoi: "Elekee vain viekö sitä tyttövä meiltä, että meillä tiellä Uuraisillakin olisi jotakin." Kysyttyäni miten hänet sitten ankkuroidaan tähän kotipitäjään, sama huumormies sanoi: "Ka ku hän on niitä koti-ikäväisiä. Eihän siinä muuta.
Niin Mirja Lehtonen tuntui olevankin. Mieluimmin kuin Sveitsin matkastaan hän puhui kodistaan, 45 ha:n tilasta, ja sisaruksistaan. Tuomisiaan esitellessään hän kertoi tullin vieneen hänen suksivoidevarastonsa, joka oli erillisessä pussissa,  - Mitähän ne nyt siitäkin hyötyvät, hän sanoi ja tunsi iloa siitä, että hän oli tutunomaisessa maisemassa tuttujen ihmisten keskellä.


Kiveen hakatut/yle Areena, Mirja Lehtonen


Arto Teronen,  Olympian renkailla Innsbruck 1964


torstai 12. lokakuuta 2017

Kirkkoväärti


Jyväskylän vuonna 1775 rakennettu kirkko
Jyväskylä oli 1700-luvulla Laukaan pitäjän kappeliseurakunta. Esi-isäni Matti Eskonpoika (s.1697), alunperin talollisen poika Kuikan Mannisesta, tuli Taavettilaan vävyksi ja myöhemmin isännäksi avioiduttuaan talon tyttären, vuonna 1711 syntyneen Liisa Juhontyttären kanssa.
Matti Vilpunpoika (s.1772), Matti Eskonpojan ja Liisa Juhontyttären tyttärenpoika, muutti 1700-luvun lopulla Jyväskylästä Petäjävedelle. Petäjäveden Kokkilasta suku sitten kulkeutui Uuraisten Kotaperälle Aholaan, jossa pappani Aadi syntyi vuonna 1890.
Matti Eskonpojan  ja Liisa Juhontyttären pojanpojasta, Matti Simonpojasta (s.1766), lähtee toinen sukuhaara Kotaperän Kalteenmäkeen. Kalteenmäen torpassa, Saunamäessä, vuonna 1884 syntynyt Hilma Eerikintytär avioitui Aadi Aholan kanssa. Aadin ja Hilman mummojen isät olivat pikkuserkuksia.

Matti Simonpoika oli Taavettilan isäntä joka toimi aikanaan myös "kirkkoväärtinä" eli kirkonisäntänä 1800-luvun alussa Jyväskylän kappeliseurakunnassa.

"Kirkonisännän tehtävänä oli kirkon taloudellisten asioiden hoitaminen. Valinta tehtiin pitäjänkokouksessa jossa virka oli luottamustoimena pakko ottaa vastaan, ellei 2 hopeataalerilla halunnut lunastaa itseään vapaaksi. Kirkkolaissa säädettiin lisäksi että kirkonisännän tuli "koko pitäjän asiat toimittaa tuomiokapitulissa ja käräjissä kirkkoherrasta ja kappalaisesta, niin myös antaa tieto, koska joku vieras tulee muualta joko asumaan tai palvelemaan sekä tuomaan edes piispankäräjissä kirkkoherran ja kappalaisen valitukset". ( Onni Repo:Jyväskylän kunnan historia).

Suomen sodan aikana, vuonna 1808, venäläiset sotajoukot majoittuivat Jyväskylän kappelikirkolla ja seurakunnan pappi, kappalainen Tuderus, joutui pakenemaan Toivakkaan. Venäläiset polttivat nuotiossaan kirkkotarhan ympärille pari vuotta aiemmin rakennetun hirsiaidan. Seuraavana vuonna kappalainen ilmoitti tulleensa täysin sokeaksi ja pyysi tämän vuoksi seurakunnalta itselleen apulaista.
Ajat olivat raskaat kirkkoväärti Taavettilalle, joten pitäjänkokouksessa vuonna 1809 hän pyysi korotusta yhden riikintaalerin palkkaansa. Vaatimukseen kahden riikintaalerin eli riksin palkasta vastattiin, ettei kannattanut maksaa kun kirkonkassa oli aivan tyhjä. Ellei Taavettila halunnut sillä palkalla olla, niin kyllä joku muu. Vilppu Ristonmaa olikin virkaan halukas ja siihen myöskin valittiin.


Pikkulammen rannalla Salmikuukka vasemmalla, oikealla Iso-Uurainen.(digi.narc)

Matti Simonpoika Taavettilan ja vaimo Sofian (s.1769) poika, Juho Matinpoika (s.1797) otti muuttokirjan Uuraisille ja meni vävyksi Salmikuukan taloon Uuraiskylälle. 16-vuotias Anna-Liisa Eerikintytär ja Juho Matinpoika vihittiin vuonna 1822 Uuraisilla.  Anna-Liisa ja Juho jäivät asumaan Salmikuukkaan, jota myöhemmin myös Lamminmäeksi kutsuttiin. Lapsia syntyi ainakin seitsemän. Anna-Liisa kuoli halvaukseen viisikymmenvuotiaana, tuolloin Juho mainittiin sokeaksi. Leskeksi jäänyt Juho kuoli vuosia myöhemmin pistokseen.



Anna-Liisan ja Juhon vanhin tytär avioitui äitinsä lailla nuorena. Seitsemäntoistavuotias Heta Stiina Juhontytär (s.1827) ja Topias Antinpoika (s.1821), Huutolan torpan vanhin poika, vihittiin talvella vuonna 1845. Perhe muutti vuonna 1852 Huutoniemestä Kotaperälle Nikinahon torppaan, josta sitten myöhemmin Koskelan taloon. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista neljä kuoli pienenä.
Vanhimpien lasten jo aikuistuttua Heta Stiina ja Topias muuttivat isänniksi Kalteenmäkeen, jossa Heta Stiina kuoli tapaninpäivänä vuonna 1880 keuhkotautiin. Topias otti Kotamäen leskestä uuden vaimon ja eleli Kalteenmäessä kunnes vaimo vuonna 1887 kuoli halvaukseen, oli sattumoisin jälleen tapaninpäivä. Kolmas vaimo oli myös leski, mutta hieman nuorempi, niinpä hän jäi sitten leskeksi kun Topias kuoli keuhkokuumeeseen 73 vuoden iässä. (Topiaksesta myös tässä aiemmassa jutussani).

Heta Stiinan ja Topiaksen lapsista vuonna 1854 syntynyt Juho Topiaanpoika Kalteenmäki eli "Kalteen-Jussi" tunnettiin verenseisauttajana ja taikojen tekijänä. Varsinkin eläimiin Jussilla oli vaikutusvaltaa.  Pojanpoika Esko Kalteenmäki (s.1924) muisteli Kotaperän kyläkirjassa seuraavasti :
"Ollessani pikkupoika, oli talossa Vahti-niminen koira. Koira oli lähtöisin Kyynämöisiltä ja sen taloon tulo oli erikoinen. Koira oli ollut erään Kalteenmäessä käyneen vieraan mukana, joka oli piloillaan sanonut: "Siinä on teille koira, jos saatte sen jäämään taloon." Jussi ryhtyi leikkiin ja naurahti: "Kyllähän koiran saa jäämään." Hän otti leipäpalasen ja haukkasi siitä pitäen välillä palasta kainalossaan. Viimein antoi koiralle lopun palasesta. Koira jäi todellakin taloon.
Parin päivän päästä tuli emäntä Kyynämöisiltä hakemaan koiraa kotiin mutta koira pakeni aitan alle. Isäntä haki sitten koiran Kalteenmäestä ja talutti nuorassa kotia kohti mutta koira pakeni metsään ja palasi Kalteenmäkeen. Jussi maksoi koiran rukiinjyvillä ja se palveli uskollisesti isäntäväkeään kunnes viimein kuoli vanhuuttaan. Se tuli kunnialla haudattua Kalteenmäen riihen luokse."

Heta Stiinan ja Topiaksen vanhin poika, Huutolan torpassa syntynyt Eerik Topiaanpoika (1845-1914), meni naimisiin pikkuserkkunsa Maija-Liisa Eerikintyttären (1846-1913) kanssa. Heidän isoisänsä Antti ja Matti Simonpoika olivat veljeksiä.
Eerik Topiaanpoika ja Maija-Liisa Eerikintytär asuivat Kalteenmäessä, Saunamäen torpassa jota myös Pirjolaksi kutsuttiin. 1880-luvulla oli rippikirjaan Saunamäen torpan kohdalle kirjattu " 1 lapsi  ristimättä kuuluu olevan ". Ja edelleen 1890-luvulla: " 2 lasta kastamatta,tyttöjä ", nämä olivat mummoni Hilma ja kummitätini Anna Johanna.
1900-luvulle tultaessa kukaan Saunamäen torpassa olleista kuudesta lapsesta ei ollut käynyt rippikoulua ja nuorin, vuonna 1890 syntynyt Anna, oli edelleen kastamatta.

Ei tiedetä liittyykö näihin asioihin mitenkään Kotaperälläkin noihin aikoihin vaikuttanut Kairahtalaisuus, synnittömyysoppia julistanut uskonlahko jolle oli tärkeää pysytellä erossa valtionkirkosta. Lapsia ei kastettu, häät ja hautajaisetkin hoidettiin omien kesken. Lahkon perustaja Vilppu Kairahta oli ammatiltaan lumppujenkerääjä joka kierteli ympäri Keski-Suomea. Vilppu oli asustellut myös Kotaperällä ilman kirjoja (osoitetta) kunnes Saarijärven nimismies Blomqvist karkotti hänet Multialle. (tiedot Kyösti Mölsän tekstistä Kotaperän kyläkirjassa).

Viimein Saunamäen torpastakin mentiin rippikouluun. Vuonna 1901 ripille pääsi Iida Silja, vuonna 1904 Hilma ja  Eerik Viktor vuonna 1905. Nämä kaikki jo aikuiseen ikään ehtineet saivat käydä rippikoulunsa yksityisesti Uuraisten pappilassa.
Iida Silja kuoli tuntemattomasta syystä juuri ennen 27-vuotispäiväänsä vuonna 1903. Eerik Viktor meni naimisiin Aholan piian, Hulda Pitkälän, kanssa vuonna 1906.
Vuonna 1911, heinäkuun 8.päivä, lauantai, oli vanhojen lehtitietojen mukaan Jyväskylän tienoilla puolipilvinen päivä, lämpötila aamulla 15 asteen tienoilla. Tälle päivälle on Uuraisten kirkonkirjoihin merkitty avioliittoon vihityiksi: talollisenpoika  Aadi Rikhard Davidinpoika Ahola, 20 Kuukkajärven Aholasta ja torpparintytär Hilma Eerikintytär Saunamäki, 26  saman kylän Saunamäestä.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Avajaiset

Elokuun lopulla vuonna 1956 Neuvostoliiton presidentti Voroshilov vieraili Suomessa ja Kekkonen liukastui laivan kannella. 
Lahdessa järjestettiin  Kalevan Kisat. Turun Toverien Voitto Hellsten oli nopein 200 ja 400 metrin juoksuissa, Elannon Iskun Jorma Valkama voitti pituushypyn.
Myöhemmin samana vuonna järjestetyissä Melbournen olympialaisissa molemmat voittivat pronssimitalin.

Uuraisten Kotaperällä oli jonkun aikaa ollut osuuskaupan kaupparakennus tyhjänä. Pappani Aadi, Korpelan isäntä, osti rakennuksen ja siirsi kauppapuodin sinne Korpelan aitasta. Isäni päiväkirjoista  vuodelta 1956:


12.8. Sunnuntai. Pilvinen tyynen tyyni pyhäpäivä, olin Ingan kanssa Parviaisen aukossa vatussa, saatiin 5 litraa. Keuruulla oli eilen ja tänään maatalousnäyttelyt. Asko kyyti Korpelan autolla. 13.8.Maanantai. Olin puotissa tänään. 14.8.Tiistai. Olin muutteeksi taas massametsässä, tein 70 kpl. 15.8.Keskiviikko.Taas puotissa, Uuno oli Jyväskylässä, satoi taas koko päivän. 16.8.Torstai. Korpelassa edelleen puotissa. 17.8.Perjantai. Puotissa tänäänkin.18.8.Lauantai. Tänään mentiin J:kylään päiväautolla. Lapset jäivät Toinin luokse ja minä Ingan kanssa mentiin Ailin luokse. Olimme elokuvissa tänä iltana katsottiin ranskalainen kuva; Lääkärin tie. 19.8.Sunnuntai. Kaunis ja lämmin pyhä. Toini ja lapset tulivat käymään, olin Vaajakosken pirssissä vastassa. Ajettiin 350 mk edestä pirssillä Lehtisten luokse. Käytiin Ellin luona myöskin.
20.8.Maanantai. Satoi kun saavista kaataen tänä aamuna kun lähtettiin Vaajakoskelta J-kylään, tulimme Pylkönmäen autossa pois. 21.8.Tiistai.Korpelassa puotissa. Uuno meni J-kylään. 22.8.Keskiviikko.Korpelassa puotissa aamusta ja sitten iltapäivän isän kanssa Aholan metsässä lepän kaatossa. 23.8.Torstai.Korpelassa puotissa. 24.8.Perjantai. Uuno ja isä olivat kaupunkissa minä olin puotissa. 25.8.Lauantai. Tänään purettiin ja järjestettiin uuteen kauppaan suurta tavarakuormaa jonka eilen toivat J-kylästä. 26.8.Sunnuntai. Tänään pidettiin talkoo puotin muutossa vanhasta uuteen. Oli Sanni, minä, Inga ja Sikkolainen, Uuno ja Suorannan Taito ja Rantasen Pauli.

27.8.Maanantai. Uutella kaupalla Uunon ja Sannin kanssa laitettiin tavaroita paikoilleen. Inga leipoi Korpelassa kaupan avajaisiin. 28.8.Tiistai ja Taunon päivä, uuten kaupan avajaiset. Kova liike kävi koko päivän, ehkä noin 300 ihmistä joi kahvia ja söi karamellia. Kiirettä piti että ehti kerkisi myydä Uunon ja Sannin kanssa. Inga, Lempi, Välilän Aune ja Nevarannan Saara olivat tarjoilemassa. Liikevaihto oli noin 140 tuhatta. (rahanarvonlaskurin mukaan vastaa n. 4000 euroa vuonna 2017).
29.8.Keskiviikko. Tänään oli vielä tarjoilu käynnissä, Inga yksin. Kävi vieläin noin 40-50 ihmistä. 30.8. Torstai. Olin viime yön yksin kaupalla yötä ja tänään yksin kaupan teossa kun Uuno hankki ja teurasti eläimiä. Isä meni eilen Välilään. 31.8.Perjantai. Toisen yön jo kaupalla, Uuno meni kaupunkiin. Isä tuli tänään kaveriksi kaupalle. Inga on käynyt iltasella aina siivoamassa. Ostin Sarjan Oskarilta sian joka painoi 105 kiloa. 1.9. Ja alkoi syyskuu edelleen kaupan merkeissä, kovasti kävi kauppa. 2.9.Sunnuntai. Kävin tänä aamuna Pukkilaisen kanssa Kyynämöisillä hakemassa Veljesliiton avustuksen 30.000 mk,  jonka vein Aholaan lehmästä jonka Inga haki viime torstaina. Lehmä maksoi 35.000 mk.

perjantai 11. elokuuta 2017

Käppärä

Gallen-Kallela; Tuonelan virralla. Juseliuksen mausoleumi (Wikipedia)
Käppärän hautausmaa on Porissa sijaitseva nykyään 18 hehtaarin laajuinen hautausmaa. Vuonna 1884 käyttöön otetulla hautausmaalla on useita historiallisesti arvokkaita sukuhautoja ja rakennuksia.

Alueella sijaitsee yksi Porin tunnetuimmista nähtävyyksistä, Juseliuksen mausoleumi. Tämän Pohjoismaiden ainoan mausoleumin rakennutti liikemies Fritz Juselius tyttärensä, 11-vuotiaana kuolleen Sigridin, viimeiseksi leposijaksi.

Fritz Juselius oli mukana perustamassa Porin Puuvillatehdasta Kokemäenjoen pohjoisrantaan vuonna 1899. Puuvillatehtaan toiminnan alkaessa työntekijöitä oli alle 200 henkeä. Tärkeimpiin teknillisiin tehtäviin palkattiin ulkomaalaisia, koska Suomessa ei vielä ollut alan koulutusta. Ammattityöntekijät hankittiin lähinnä Tampereelta ja Forssasta. Lisäksi palkattiin työvoimaa Porista, näistä suurin osa naisia, nuorimmat työntekijät olivat 12-13 vuotiaita.Tehdas rakennutti työntekijöilleen asuntoja mm. "Satulinna", "Pilvilinna" ja "Impilinna" joiden asukkaat koostuivat lähinnä nuorista naimattomista naisista. Vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan aikana oli työntekijöitä jo 900, puuvillatehdas pyöri täydellä höyryllä koska Venäjän oma teollisuus ei tyydyttänyt valtavan armeijan tarpeita.

Frans Fasterlund, isomummoni isä, näyttää myös olleen puuvillatehtaalla töissä, lienee siellä käyttänyt värjärin taitojaan jotka oppi ollessaan Kokemäellä värjärimestarilla renkinä.
Sosialidemokraatti 17.10.1916
Lokakuussa 1916 Frans kiitti lehdessä tehtaan väkeä saamastaan rahalahjasta. Ei ole tietoa oliko tuolloin jo 68-vuotias Frans ollut siihen asti töissä vai avustivatko vanhat työtoverit sairauden tai muun syyn takia.

Vajaan vuoden kuluttua  Frans kuoli 69 vuoden ja 1 kuukauden iässä. Frans Juho Juhonpoika Fasterlund haudattiin silloiselle uudelle hautausmaalle, nykyiselle Käppärän hautausmaalle.
Sosialidemokraatti 25.9.1917





Toukokuussa vuonna 1981 Porin puuvillatehdas paloi. Se oli aikanaan Suomen
sodanjälkeisen historian tuhoisin tulipalo.
Puuvillatehtaan tiloissa toimii nykyään Porin yliopistokeskus. Entisen kutomon paikalle on rakennettu kauppakeskus Puuvilla.

Juseliuksen mausoleumi, Käppärän hautausmaa ja puuvillatehtaan alue kuuluvat Museoviraston inventoimiin 
Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin
Sigrid Juséliuksen säätiö on maamme suurin yksityinen lääketieteellisen tutkimuksen tukija.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Sivistys saapui kylään



Sananparsi Uuraisilta (Kansallisarkisto)

Vuonna 1866 Suomeen tuli kansakouluasetus joka takasi valtionavun kunnallisille ja yksityisille kansakouluille. Kaupungeissa kansakouluja perustettiin aktiivisemmin, sillä teollisuus tarvitsi lasku- ja lukutaitoisia kansalaisia eikä toimettomille lapsille ollut lapsityövoiman käytön vähentyessä parempaakaan käyttöä.

Maaseudulla oli toisin, katsottiin että koulut vain kasvattavat lapsissa haluttomuutta maataloustyöhön ja koko maaseudun tulevaisuus vaarantuu. Kansakoululaitosta pidettiin myös turhaan yhteiskunnan varoja nielevänä ja kiertokoulua pidettiin riittävänä koulumuotona. Vuonna 1886 suomessa oli vielä sata maalaiskuntaa ilman kansakoulua, vuonna 1901 niitä oli enää seitsemän. Maaseudun lapsista puolet kävi kansakoulua vuonna 1910. Oppivelvollisuuslain tullessa vuonna 1921 määrä oli noussut 68 prosenttiin.

Uuraisillakaan ei kouluasian kanssa kiirehditty, opetus oli seurakunnallisen kiertokoulun varassa vuosina 1875-1889. Ensimmäinen koulu perustettiin kirkonkylään 1889. Peräkylille sivistys saapui myöhemmin. 1910-luvun lopulla valtuusto päätti perustaa kansakoulun Kotaperälle jonne kannettiin postikin jo kaksi kertaa viikossa. Koulua suunniteltiin Rössin talon rajalle, Aholan talon maalle, jossa oli tuolloin isäntänä Otto Ahola, pappani veli. Koulun rakentamisesta kuitenkin riideltiin  ja valtuuston päätöksestä valitettiin maaherralle. Kun tämä valitus ei tuottanut tulosta sikisi tulevan koulun tontille viinatehtaita. "Saarijärven Paavo"-lehdessä olleen kirjoituksen mukaan hehtaarin tontilla oli kymmenkunta tehdasta. Koulu pääsi kuitenkin aloittamaan toimintansa vuonna 1920 vuokratiloissa Kotamäen talossa. Viinatehtaatkin väistyivät ja koulutalo valmistui suunnitellulle paikalle avaten ovensa elokuussa 1924. Itsekin ehdin muutaman vuoden tuota koulua käydä, kunnes se vuonna 1968 lakkautettiin ja meidät siirrettiin Kyynämöisten kouluun.




Sananparsi Uuraisilta (Kansallisarkisto)





                                                                                                                           
Kesäkuussa vuonna 1916 kirjoitti Uusi Suometar  prokuraattorin  vaativan pitäjän nimismieheltä ja Vaasan läänin kuvernööriltä selitystä miksei Uuraisilla ole salaviinanpolttajia  saatu kuriin. Saman vuoden joulukuussa kirjoitti "Sorretun Voima" seuraavaa :


 "Viime perjantaita vasten yöllä hävittivät poliisikonstaapeli Siivonen, järjestysmies Rossi ja työnjohtajat Teivainen ja Patama viinatehtaan Koskelan eli Saunamäen talon maalta Uuraisilla. Keittäjiä ei tavattu. Heti tehtaan hävityksestä tiedon saatuaan antoi Saunamäen isäntä uloskäskyn molemmille mainituille työnjohtajille, jotka asuivat sanotussa talossa. Seuraavana päivänä haeskeli työnjohtajia 6-miehinen sakki - selkäänantohommissa. Samassa pitäjässä oli äskettäin häät Hongan talossa. Tilaisuuden ollessa parhaimmillaan löivät viinamiehet talon kaikki akkunat sisään. Muutamat häävieraat kuuluivat saaneen reikiäkin pintaansa. Arvelujen mukaan höyryää Uuraisilla vielä useita viinakeittiöitä."

Edellämainittu isäntä oli ilmeisestikin pappani siskon mies, Otto Kallenpoika Rossi.
Eivät pontikankeittäjät muuallakaan Suomessa kovin laajaa ymmärrystä tehtaansa rikkojia kohtaan osoittaneet.
Vävyni sukua oleva maanviljelijä Pohjanmaalta oli innokas raittiusmies ja "viinapoliisi". Erään ison tehtaan hävittämisen jälkeen tehtailijat kostivat sahaamalla isännältä 200 hirttä keskeltä poikki:  Uusi Suometar, Pontikkatehtailijain kosto.
Isäntä ei kuitenkaan tästä lannistunut, joitakin vuosia myöhemmin raittiuslautakunnassa toimiessaan hän sai selvitettyä paikallisen kunnalliskodin johtajattaren paikkaavan kassavajetta pontikanmyynnillä: "Ilkka" 27.12.1920.

Raittiusaate levisi myös Uuraisilla jonne raittiusseura oli perustettu jo 1886. Kotaperälle perustettiin vuonna 1923 raittiusyhdistys Valon Pilke. Yhdistyksellä oli monipuolista ja aktiivista toimintaa, urheiluosasto oli nimeltään Kiistaveikot. Erämaan Viesti nimistä  lehteä toimitettiin käsin kirjoittaen. Isäni kotona Korpelassa oli yhdistyksen kirjasto jota hoiti isän vanhin sisko. Vuonna 1930 kirjasto luovutettiin kunnan kirjastoksi. Mummoni Hilma Ahola oli Valon Pilkkeen perustajajäseniä ja myös isäni oli nuoresta pitäen aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Nälkävuosien pappi

Fanny Stenroth
Otto Adolf Stenroth (1834-1906) toimi Uuraisilla ylimääräisenä pappina vuosina 1865-1868. Tuohon aikaan osuivat myös suuret nälkävuodet. Pietarissa syntynyt ja siellä nuoruutensa viettänyt Stenrothin vaimo, Fanny os. Ehrström (1839-1914) muisteli noita vuosia seuraavasti:


Kristillinen kalenteri "Walohon" nro1 1.1. 1917 :

"Saarijärven pitäjähän on jotensakin kaukana, mutta vielä kauemmaksi erämaahan kulki tie, kun he keväällä v.1865 muuttivat kolmen pienen lapsensa kanssa Uuraan kappeliseurakuntaan, jonne pastori Stenroth oli nimitetty pitäjänapulaiseksi. Itse muutto ei ollut leikintekoa kelirikon aikana. Fannyn rakas pianino kävi niin pahaksi, ettei siitä lähtenyt pitkään aikaan ainoatakaan ääntä. Siihen oli varmaan osaltaan syynä sekin, että pappila johon he tulivat, oli hyvin huonossa kunnossa. 

Vielä kallisarvoisempikin omaisuus kuin soittokone vahingoittui vetoisissa ja huonosti varustetuissa huoneissa. Niinpä esim. vanhin pikku tytöistä sai silmäkivun, joka teki sen, ettei hän nähnyt ollenkaan. Lähiseuduilla ei ollut lääkäriä, joka olisi voinut auttaa. Eräänä päivänä luki nuori äiti pikku sairaalle kuinka Jeesus kulki ympäri, teki hyvää ja paransi kaikki. Silloin kysyi lapsi äkkiä: "Äiti, eikö hän voisi parantaa minuakin ". "Kyllä sen hän kyllä voi, jos hän tahtoo", kuului vastaus."Rukoillaan häneltä sitä". He rukoilivat ja vastaus tuli. Pienokaisen silmät paranivat vähitellen kokonaan. Niin, rikas Isä oli lastensa kanssa ja siunasi heitä. 

Ulkonaista mukavuutta ja ylellisyyttä ei heillä kovin paljoa ollut. Jos pappilan emäntä tahtoi joskus itse askarrella keittiön hellan ääressä, piti hänen kiivetä tuolille. Keittiössä ei nimittäin ollut lattiaa, muissa huoneissa oli kyllä lattiat, mutta ei lattianpohjia. Ovissa ei ollut lukkoja, ja akkunat olivat osaksi menneet rikki ja paikatut. Siihen aikaan ei pappi ollut halukas pyytämään seurakuntaa korjaamaan pappilaa ja panemaan sitä parempaan kuntoon, sillä juuri Stenrothin perheen ollessa Uuraisissa sattuivat hirveät nälkävuodet 1866-67. Joukoittain kerääntyi nälkäisiä pappilaankin, ja siellä koetettiin auttaa sikäli kuin vain voitiin helpottaakseen hätää niin paljon kuin mahdollista. Jotta olisi  enemmän leipää antaa niille, joilla ei sitä ensinkään ollut, pantiin omaan pöytään petäjänkuorella tai muulla hätäleipäaineella sekoitettua leipää. Uurainen ei kuitenkaan ollut aivan kauan Fannymme kotina. 1868 nimitettiin pastori Stenroth Helsingin komministeriksi, ja koti muutettiin siis erämaasta maamme sivistyksen keskustaan."


Komministeri (kappalainen) Otto Adolf Stenroth palasi Helsingistä takaisin Keski-Suomeen ja toimi Laukaan kirkkoherrana (1876-1906) ja lääninrovastina kuolemaansa saakka.
Pappilan vieressä Laukaassa asui räätäli Vilhelm Kuusisen vähävarainen perhe. Räätäli oli Jumalaa pelkäävä mies joka avusti kirkkoherraa jumalanpalveluksissa ja opetti lapsia kinkereillä, vastaavasti kirkkoherra tilasi räätäliltä "tukiostoina" vaatteita. Vaimo Sofian kuoltua Vilhelm Kuusinen muutti Jyväskylään jonne perusti räätäliliikkeen. Liiketoimet ajautuivat kuitenkin konkurssiin, Vilhelm sairastui ja kuoli keuhkotautiin. Tuolloin kirkkoherra Stenroth tuli apuun ja avusti orvoksi jääneitä lapsia. Lukupäätä omannut räätäliperheen poika, Otto Wilhelm tuli myöhemmin tunnetuksi itäisessä naapurissamme.
Otto Ville Kuusisen (1881-1964)  lapsuudesta kertoo Keskisuomalainen-lehti vuodelta 2013            http://www.ksml.fi/kotimaa/Maanpetturi/207507

_______________________________________________________________________________

Otto Adolf  ja Fanny Stenrothin lapsia:


-Otto Eliel Stenroth (1861-1939) oli senaattori ja Suomen ensimmäinen ulkoministeri. Artikkeli vuodelta 2008 Suomen Kuvalehdessä:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomen-ensimmainen-ulkoministeri-otto-stenroth-varmisteli-suurta-linjanmuutosta/

-Fanny Wilhelmina Stenroth (1863-1938) toimi voimistelun lehtorina Heinolan opettajaseminaarissa, kehitti "pulpettivoimistelun".

-Paul Oswald Stenroth (1869-1952) kirkkoherrana Heinolassa ja Laukaassa, lääninrovasti, kirjailija, suomentaja. Tyttärenpoika Lapuan emerituspiispa Yrjö Sariola.

-Naimi Maria Stenroth (1875-1925) kirjailija nimellä Marja Salmela.


-Stenrothin sukuseura


torstai 9. maaliskuuta 2017

Värjärin tyttäret

Maija Sofia Fasterlund
Frans Juho Juhonpoika Fasterlund (1848-1917) oli Kokemäkeläinen renki,värjäri ja työmies jolla oli kahdesta avioliitosta kaikkiaan viisitoista lasta, näistä tyttöjä kaksitoista. Ensimmäinen vaimo, Maija Sofia Kustaantytär (1854-1879) kuoli lapsivuoteeseen synnytettyään kolmannen lapsensa Olgan.
Näistä kolmesta tyttölapsesta vanhin oli isomummoni eli äitini isän äiti, "Porin mummo", Maija Sofia Fasterlund (s.1875 Kokemäki k.1957 Pori).
Sukukirjassa mainittiin hänen toimineen aikoinaan saunottajana Turun kuritushuoneessa eli Kakolassa. Kummastelin asiaa koska ei ollut mitään viitteitä hänen Turussa asumisestaan. Päätin tutkia vielä tarkemmin alkuperäislähdettä, Kokemäen kastettujen kirjaa vuodelta 1897:

"Wiljam Aleksander (äpärä).  Kujalan kasvate Maija Sofia Fasterlund; 
kummit  muurari Juho Laineen vaimo
Maria Wihelmiina ja neito Sigrid Maria Hällström.
Fr. Heikel    kuritushuon.saarnaaja Turussa."

Eli "saarnaajan" oli tulkittu olevan "saunottaja" ja yhdistetty tämä tieto sitten lapsen äitiin.
Kasteen suorittanut Frans Heikel oli kuritushuoneen saarnaajana vuosina 1887-1899, myöhemmin Ilmajoen kirkkoherra.

Maija Sofia oli 15-vuotiaasta saakka kasvattilapsena isänsä veljen Kustaa Kujalan lapsettomassa perheessä. Sai kaksi aviotonta lasta, Werner Amatus (s.1892) ja Wiljam Aleksander (s.1897). Vihittiin puuseppä Kustaa Nylundin (1873-1910) kanssa Kokemäellä vuonna 1898. Seuravana vuonna syntyi Lauri Volmar ja perhe muutti Poriin jossa Wiljam ja Lauri kuolivat lokakuussa 1900 tulirokkoon. Elokuussa 1901 syntyi poika joka sai myös nimekseen Lauri, Lauri Harald (1901-1953), isoisäni. Perhe muutti vuonna 1905 Porista ja Satakunnasta Kymenlaaksoon Valkealaan. Kustaa Nylund lähti vuonna 1909 Amerikkaan jossa seuraavana vuonna kuoli. Jouluaattona vuonna 1911 Maija Sofialle syntyi avioton lapsi joka sai nimekseen Irja. Avioitui Petter Muonan kanssa kuukautta ennen Lauri-poikansa häitä vuonna 1922. Jäi uudelleen leskeksi vuonna 1940 ja muutti takaisin Poriin jossa tytär asui, kuoli Porissa vuonna 1957.

Vanhimman siskonsa lailla "kasvatteeksi" eli kasvattilapseksi rippikouluiässä joutunut
Olga Josefiina (s.1879 Kokemäki) avioitui Karkun Kiuralassa (nyk. Sastamalaa) v.1871 syntyneen työmies Taavetti  Vilhelmi Niemisen kanssa. Perhe muutti vuosisadan vaihteessa Karkusta Poriin jossa syntyi neljä lasta; Eino Vilho (s.1900), Tyyne Ellen (s.1902), Aune Aleksandra (s.1904) ja Veini Johannes (s.1905). Vuonna 1907 Niemiset muuttivat kaupungin ulkopuolelle Toejoen työläisyhdyskuntaan, joka kuului tuolloin Ulvilaan. Vuoden 1908 alussa kaksi nuorinta lasta kuoli, mutta jo saman vuoden lokakuussa syntyi Sylva Helvi Helena. Perhe muutti takaisin Poriin 1910.


Sisaruksista keskimmäinen, Fanny Alina (s.1877 Kokemäki) ja miehensä, puuseppä Henrik Vilhelm Grundsten (s.1878 Siikainen,Otamo)  asuivat Porissa Yrjönkatu 15:ssa. (Paikalla on nykyään liikekeskus Teljäntori). Sadan metrin päässä heistä, Itäpuisto 1:ssä, asui Frans Fasterlund toisen vaimonsa Amandan ja lapsikatraan kanssa johon nuorin Saima Roosa syntyi  vuonna 1905. Samaisen vuoden alussa Henrik Grundsten lähti Amerikkaan. Hän matkusti Etruria-laivalla Liverpoolista New Yorkiin ja saapui tammikuun viimeisenä päivänä Ellis Islandille. Syyskuussa 1905 lähti vaimo Fanny perässä mukanaan 3-vuotias Niilo Henrik ja vuoden vanha Aarne Vilhelm. Perhe asettui Torontoon, Ontarion osavaltioon Kanadaan. Satakunta-lehdessä oli perheeltä jo samana vuonna Uuden Vuoden tervehdys.




Kanadassa perheeseen syntyi kaksi tytärtä Alli Hulda (1909-1983) ja Violet (1910-1997). Joulun alla Vuonna 1925 oli Kanadassa ilmestyneessä sosialistien "Vapaus"-sanomalehdessä joulutervehdys: "RATTOISAA JOULUA JA MENESTYSTÄ V. 1926 toivotamme kaikille luokkataistelurintamalla oleville työläistovereillemme". Ontario, Toronto otsikon alta löytyvät "Fanny ja V. Grundsten, 74 Sommerset Avenue." Sommerset on pikkukatu lähellä Toronton yliopistoa. Muutoin perheen elämänvaiheista Kanadassa ei ole paljon tietoa, "Cabinetmaker" eli puuseppä oli Henrik Vilhelmin eli Vilhon ammatti ainakin vuoden 1910 tienoilla. Vanhin poika Niilo Henrik eli Henry Neil  (s.1902 Pori) kuoli tiettävästi Torontossa vuonna 1959.  Aarne Vilhelmin (s.1904 Pori) elämänvaiheista ei ole tietoa.

Hautakiveen Toronton Prospect Cemetery- hautausmaalla on kaiverrettu nimi "Henry W. Grundsten 1878-1955". Alapuolella lukee "Fanny A. Fasterlund 1877-1976"  sekä heidän tyttärensä "their daughter", Alli ja Violet.
Kokemäen Tulkkilan kylässä syntynyt Fanny Alina eli kaukana valtameren takana lähes satavuotiaaksi.



Prospect Cemetery, Toronto , Kanada
Vanhempia juttujani aiheesta :       -Porin mummo    -Fältmars-Nylund-Noresmaa      -Henkiraha    
                                                   -Färjärin emännän perukirja    -Fanny Alina ja Olga Josefina
                                                                     -Keväällä 1953                                                
                                                                     -Kokemäen paikallishistoriaa

Blogger news