tiistai 28. huhtikuuta 2020

Hevosvaras

Kuva: Piqsels
Jännittävä hevosvarkaan takaa-ajo.
Toinen hevonen herätti isäntänsä varasta tavoittamaan.

"Viime maanantain ja tiistain välisenä yönä noin puolenyön aikaan varastettiin Multian pitäjän Väätäisten kylässä Notkon talossa hevonen.Varkaus huomattiin kuitenkin heti yöllä kello puoli kahden aikaan, joten varkaan takaa-ajoon voitiin pikaisesti ryhtyä. Varkaan murtauduttua talon lukittuun talliin oli toinen tallissa ollut hevonen päässyt irti ja oli se jonkin ajan kuluttua mennyt tuvan akkunaan kolistelemaan herättäen siten talonväen. Kun isäntä oli huomannut hevosen, oli hän mennyt viemään sitä talliin, mutta tällöin huomannut toisen hevosensa, valjaiden ja rattaiden kadonneen ja nähnyt tallin oven rikkimurretuksi.

Saatuaan tuoreista jäljistä selville, minnepäin varas oli ajanut, lähti isäntä ajamaan varasta takaa polkupyörällä Myllymäelle, missä ilmoitti asiasta Ähtärin piirin nimismiehelle. Nimismies Niilo Järvilehto ryhtyi heti asiasta tiedon saatuaan ja otettuaan selkoa, mihin suuntaan varas oli ajanut, tarmokkaaseen takaa-ajoon ja tavoittikin autolla ajaen varkaan Keuruulla jo kello puoli viiden aikaan. Varkauteen syyllinen, joka on pidätetty on ilmoittanut nimekseen Emil Hokka, kotoisin Sääksmäen pitäjästä. Toimitetussa tutkimuksessa on ilmennyt epäilyksiä, että sama henkilö olisi syyllinen kuluvan kuun 1 päivän vastaisena yönä Multian Sahrajärvellä tapahtuneeseen hevosvarkauteen , joka on vielä selvittämättä, mutta johon poliisitutkinnossa nyt saataneen valaistusta. Mainittakoon että Hokka on kuluvan kuun 10 päivänä ottanut piletin Turusta Jyväskylään, mistä on Saarijärven kautta kulkenut Multialle. Pidätettäessä tavattiin häneltä rahaa 2500 mk." (Satakunnan Kansa 14.10. 1927)

                     --------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kuten aikaisemmin on mainittu, ilmoitti Multian hevosvaras nimekseen Emil Hokka. Kuulusteltuna edelleen ilmoitti hän nimekseen Oskar Marianpoika Palomäki l. Palonen, kotoisin Evijärveltä Hevossalon kylästä, synt. 1894, muistamatta syntymäpäivää ja kuuta. Kun pidätetyn viimeksi ilmoittama nimi ei tuntunut oikealta, niin kuulusteltiin häntä uudelleen, jolloin hän ilmoitti nimekseen Emil Hetanpoika Kroksjö Ähtärin pitäjän Ylisalon kylästä, synt. 25.7.1882. Viimeksi mainitun hän omaksui Keuruun kihlakunnan oikeudessa. Oikeudessa kielsi syytetty hevosvarkaudet sekä sanoi ostaneensa tuntemattomilta miehiltä hevoset. Hokka-Kroksjötä koskeva syyte lykättiin marraskuun 23 pnä pidettäviin välikäräjiin, johon mennessä Petäjäveden nimismiehen on otettava selvä syytetyn henkilöllisyydestä ja toimitettava alkukuulustelut. 

Oikeuden käsittelyn jälkeen passitettiin Hokka-Kroksjö Vaasan lääninvankilaan. Kun vanki kahlehdittuna oli saapunut Haapamäen asemalle, sai hän vanginkuljettajalta luvan mennä aseman käymälään jossa pudotti itsensä käymälän reijästä alas, koettaen päästä sitä tietä karkuun. Kun käymälän alustan luukku oli ulkopuolelta lukittu, joutuikin karkulainen umpikujaan, voimatta omin avuin päästä pois likakuopasta, jossa tuhri itsensä niin pahoin, että ei tahtonut enään kelvata vankivaunuun, jossa toiset vangit ilmaisivat ankaran paheksumisensa moisen likamikon tuomisesta heidän joukkoonsa. - Aikaisemmin yritti mainittu vanki karata Keuruun vankiasemalta. Pakoyritys huomattiin kuitenkin hyvissä ajoin. Kun vanki saapui Vaasan lääninvankilaan niin ilmoitti hän siellä taas uuden nimen itselleen. Vankilassa tunnettiin vanki kuitenkin pian siellä ennen olleeksi Otto Lähteiseksi, synt. 7/9 1895, kotoisin Uuraisten pitäjän Kuukkajärven kylästä. Lähteinen on viime syyskuun 21 pnä vapautunut Turun keskusvankilasta. 
Lähteinen on aiemmin rangaistu seuraavasti: v.1919 törkeästä varkaudesta 1 v. kuritushuonetta; v.1921 kahdesta törkeästä varkaudesta 2 v. 6 kk. kuritushuonetta; v. 1922 varkaudesta  10 kk kuritushuonetta; v.1925 varkaudesta 2 v. kuritushuonetta."  
(Keuruu-Pihlajavesi-Multia 2.11.1927)


                     ----------------------------------------------------------------------------------------------------

Otto Hetanpoika Lähteinen syntyi vuonna 1895 Lähteenmäen torpassa Uuraisten Kotaperällä, jonne suku oli muuttanut muutama sukupolvi aiemmin Multian Karhumäestä. Oton äiti, Heta Stiina Matintytär (1854-1913), oli "ripitetty neljästi salavuoteudesta" eli hänellä oli neljä aviotonta lasta eli äpärää. Äidin sisarella Helena Matintyttärellä  (1860-1903) aviottomia lapsia oli kolme. Heta ja Helena asuivat itsellisinä Lähteenmäen torpassa. Oton eno oli räätäli Vilhelmi Matinpoika Lähteinen (s.1852), Vilhelmillä oli suuri lapsikatras ja hänet mainittiin jo nuorena "jalkapuoleksi".
Otto Lähteisen lapsuudesta ei ole tarkempaa tietoa, rippikoulua Otto kävi yhdessä serkkujensa Aadin, Sulon ja Väinön kanssa. Otto näytti pärjänneen rippikoulussa hyvin, vahvin alue oli "raamatun historia", siitä tuli täysi X-merkintä. Toukokuussa 1911 Otto Hetanpoika pääsi ehtoolliselle Uuraisten kirkossa kuudenkymmennen muun nuoren kanssa.
Jouluaaton aattoyönä vuonna 1920 Otto viilasi Höytiällä Takalan torpan aitan lukon rikki ja varasti 60 kg lihaa. Hän piti kuitenkin sen verran melua että torpan väki heräsi ja varas jäi kiinni. Myöhemmin Otto sai mainetta kuuluisana hevosvarkaana ja istui vankilassa pitkiä aikoja. Oton myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.
 
             ------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Multian hevosvaras Hokka-Kroksjö-Otto Lähteinen.

"Mainittua hevosvarasta koskevaa asiaa käsiteltiin Keuruun välikäräjillä 22.11.joihin Lähteinen oli tuotu lääninvankilasta lujasti raudoitettuna. Oikeudessa kielsi Lähteinen häikäilemättömästi syyllisyytensä varkauksiin. Selittäen, että hän oli muuten vain kävelemässä maantiellä, edessään sattumoisin kulkevan ja ilman ajajaa olevan hevosen jäljessä silloin, kun hänet Ähtärin nimismies pidätti. Oikeudessa esitti Lähteinen pitkän kirjallisen vastineen, jossa hän vaati rangaistusta kaikille niille henkilöille, jotka olivat aikaisemmin asiassa kuultu todistajina sekä niille, jotka tiesi asiassa tulevan todistajiksi, jopa niillekin, joista hänellä ei ollut tietoa, väittäen kaikkien todistavan väärin ja vaatien kaikki todistajat jäävättäväksi. -Ähtärin nimismiehelle vaati hän rangaistusta siitä, kun oli mennyt oman toimipiirin yli ja vanginnut hänet Keuruun piirissä ja maksanut hänen takaa-ajosta johtuneet kyytimaksut hänen varoistaan, Keuruun nimismiehelle siitä, kun oli häntä kuulustellut, vaikka kysymyksessä oleva rikos oli tapahtunut Petäjäveden piirissä; Petäjäveden v.t. nimismiehelle siitä, kun hän oli haastanut vääriä todistajia häntä vastaan, kauppias Valkolalle siitä, kun Valkola oli "kuulustellut" häntä ja pitänyt poliisitutkintoa hänen kanssaan, olematta Petäjäveden v.t. nimismies; Tampereen poliisilaitoksen etsivän osaston komisaariolle, väärän poliisikuulustelupöytäkirjan laatimisesta; Ruovesi-Tampere-laivan kapteenille, avunannosta rikokseen, koska oli kuljettanut laivassaan varastettua hevosta; laivamiehille ja henkilöille, joille oli myynyt varastamansa hevosen, rangaistusta väärästä valasta; autonkuljettaja Östermannille, jonka autolla hänet tavoitettiin, rangaistusta kiristämisestä. - Lähteinen ilmoitti oikeudessa lähettäneensä samanlaisen kirjelmän sisäasiainministerille.

Lähteisen jäävimuistutuksista huolimatta kuultiin kuitenkin todistajia. Asian edelleen käsittely lykättiin joulukuun 20 p:nä pidettäviin välikäräjiin. Nyttemmin on käynyt selville, että Lähteinen on varastanut myös viime lokakuun 8 päivää vastaisena yönä Humppilassa 13 vuotiaan 3000 mk arvoisen tamman sekä 7 vuotiaan 5000 mk arvoisen tamman valjaineen ja ajopeleineen, myyden ne Pöytyälle, josta ne saatiin pois. Mainittakoon, että eräälle vankitoverilleen oli Lähteinen kopissa kertonut, että hän ei ole tehnyt koskaan työtä eikä tule sitä tekemään, sillä varastaminen on helpompaa ja sitä paitsi tuottavaa."
(Keuruu-Pihlajavesi-Multia 23.11.1927)

            --------------------------------------------------------------------------------------------------

                                       Multian hevosvaras lopullisesti tuomittu.
         Otto Lähteinen saanut eri varkauksista yhteensä 11 1/2 vuotta kuritushuonetta.
         (Sisä-Suomi 28.2.1928)                               




keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Pois meni ja jälkeensä jätti


"Maaliskuu 28. päivänä 1881 pitettiin allekirjoitetuilta YYnä Talokkaijen David Aholan ja Kalle Koskelan kanssa lainlinen Kalun Kirjoitus eesmenneen Talon emännän Hedda Juhon tytön Kaldeenmäin No=7 Kyynämöisen Kylää Uuraisden seura kuntaa jälkeen jääneen perintö omaisuuten yli joka joulu kuu 26 päivä kuoleman kautta pois meni ja jälkeensä jätti perilliset Lesken Tobias Antinpojan ja hänen kanssa avioliitossa ollessa siitetyt 5 lasta täysi ikäiset nyt Erik, Juho ja Hilta joka on naimisessa torppar Juho Saarimäin kanssa Saarijärvessä  alaikäiset David ja Wilhelm joitenka formyntäriksi ja oikeuten ees valvojaksi ilmestyi nyt Heidän tätinsa mies torppar Abel Kantola Uuraisilla    sitten kuin leski Tobias oli varoitettu että walansa päälle ilmoittamaan tavara kaikki siinä tilassa kuin se waimmonsa kuolin hetkellä oli aljettiin kirjoitos arvion kanssa kuin seuraa"

Edellä olevalla tekstillä alkaa esiäitini perunkirjoitus eli kalunkirjoitus Uuraisten Kotaperällä vuonna 1881.
Toimituksen kirjuri, Aaron Heikinpoika Paananen (1810-1885), Uuraisten Paanalasta, oli ehtinyt jo 70 vuoden ikään. Hän omasi rippikirjamerkinnän mukaan jonkinlaisen kirjoitustaidon, joka oli hänen ikäiselleen tuossa maalaispitäjässä harvinaista. Muutoinkin vähälukuiset kirjoitustaitoiset olivat tavallisen kansan piirissä yleensä nuorempaa väkeä, kuten Aaronin kuuromykkä poika Taavetti, joka oli rippikirjan mukaan kirjoitustaidossa isänsä veroinen. Kotaperän kylällä näytti olevan rippikirjan perusteella kymmenkunta taidon omaavaa. Nämä olivat enimmäkseen talollisten ja mäkitupalaisten lapsia, mutta olipa mukana myös Vilhelmi Lähteinen, jalkapuoli räätäli Lähteenmäen torpasta. Pesän selvitysmiehillä, talollisilla Kalle Koskelalla (s.1844, Otto Rossin isä) ja Daavid Aholalla (s.1836, pappani isä) ei kirjoitustaitomerkintää ollut.

Kansakoulunopettaja Väinö Vaara kirjoitti seuraavasti vuonna 1919;
"Jos kansansivistyksen mittapuuksi lukutaidon ohessa otetaan kirjoitustaito, saamme hämmästyä, miten nuori ja alhainen sivistyksemme on. Toisin ei voi ollakaan. Kirkolliseen opetukseen ei nimittäin ennen kansakouluja kuulunut kirjoituksen opettaminen. Sen vuoksi sangen harvat 50 vuotta vanhemmista kansan miehistä, naisista puhumattakaan, osaavat nimensä kirjoittaa. Suuri on nuorempienkin kirjoitustaidottomien luku. Niitä kansanmiehiä, jotka aivan ensimmäisinä oppivat kirjoittamaan, on vielä elossa. Taito ei ole sitä vanhempi."


Vainaja, tämä "kuoleman kautta pois mennyt" oli 53-vuotias Kalteenmäen emäntä Heta Stiina Juhontytär (s.1827). "Jälkeensä jätti"  lesken Topias Antinpojan (s.1821) ja "hänen kanssa avioliitossa siitetyt 5 lasta";  Eerik s.1845, Juho s.1854, Hilda s.1857, Vilhelmi s.1863 ja Taavetti s.1865.
Perheen vanhimman lapsen, Eerik Topiaanpojan, tytär Hilma (1884-1949) oli minun mummoni, eli isäni äiti. Hilman sisko Anna Johanna (1890-1980) oli kummitätini.

______________________________________________________________________________________________________________

Selvityksen mukaan pesässä oli "valmista rahaa" eli käteistä 41 mk (nykyarvoltaan 173 euroa). Saatavia oli neljältä eri henkilöltä hieman vajaat 300 mk.
Eläimiä; kaksi hevosta; ruuna, arvoltaan 10 mk ja ori 100 mk. Mullikoita ja sikoja oli molempia viisi, neljä emälammasta ja kaksi karihtaa (karitsaa).
Tutkimusten mukaan vanhoissa perunkirjoissa hevosia ei ole mainittu nimeltä, kun taas lehmät on. Näin on nytkin tehty, seitsemän lehmää, arvoltaan 20-30 mk, olivat nimiltään; Mustikki, Kopero, Mansikki, Lälli, Punikki, Kaunikki ja Tähikki.
Rautakaluissa oli mm. rautakärryt, auroja, piilukirves, kuokkia, sontakouria (kolmipiikkinen kuokka) ja viitakkeita (viikate)
Pajakaluissa mm. moukar(-i), käsivasara, pihit, pärehöylä, sirppejä, kerihtimet, lehmän kello, näveriä (pora), höylän teriä ja romurautaa. Makausvaatteissa oli mm täkkejä, tyyny, loimi ja hursti (karkea rohdinkangas).  Pitovaatteita;  miehen paltto, verkanuttu, pumpulihame, 1 pari sukkia, saali ja pumpulli liina.
Kalapyyvyksiä (pyydys); nuotta köysineen, 2 verkkoa ja vene.
Puukalua; mm. kärryn korit, kirkkoreki, takareki, voipytty, 2 kiulua, 2 jauhovakkaa, kaljahölkki (ilm.käymisastia), piimäpytty, 33 maitopyttyä, kangaspuut, kiveräpää sohva, sänky, hyllykaappi, pöytä. Ajokaluja mm. suitset, ajolänget, mäkivyöt, satula, polttopiippu.
Kahveverstaita; 1 kahvipannu, 4 paria kahvikuppia, 1 retanekka (kermanekka), läkkikannu,kattolamppu, 6 talrikkia (lautasta), 2 kivikuppia, 4 paria veitsiä. Nahkoja; 5 bruukattua (parkattu?) vasikannahkaa, 3 vohlan (vuohi) nahkaa, nahkalaukku. Viljaa; 9 tynnyriä rukiita, 3 tynnyriä ohria, 12 tynnyriä kauroja, tynnyri herneitä, 10 tynnyriä peruja, villaa.
Kalteenmäen 1/8 manttaalin "ostoperintötalo" oli arvioitu 2000 mk arvoiseksi.
Velkoja oli  Vilhelm Paatelalle 2000 mk, oman seurakunnan kuntapankkiin 300mk, talokas Syrjäläiselle ostotalon hintaa 2004 mk, Saarijärven säästöpankkiin ostotalon hintaa 1500 mk. Kaikkiaan velkaa oli 6323 mk(= nykyarvo n. 26800 euroa), yli 3000 mk enemmän kuin pesässä oli varallisuutta.


"Yllä seisovaan kalukirjoitukseen olen tytyä ja otan kaikki velat sitä vähää tavaraa vastaan ilman jakamatta suorittaakseni"                                                   Tobias Antinpoika, leski
                                           T

"Koska nyt niin on että velat on nousseet 3083 ma. 72 p. korkiammalle tavaraa niin eroitamme ihtemme pois kaikkesta perintöomaisuutesta kuin myös velkain suorittamisesta ilman jakamatta.
           Pojat Erik ja Juhannes        Abel Kantola, formyntar            vävy Juho Saarimäki
                                                                                                                J

                 "Että niin olemme tavaran arvanneet kuin yllä seisova kirja näyttää sen taittamme valalla vahvistaa"
                                   Kalle Koskela                                              David Ahola
                                                                                                           T




Aiempia juttuja Heta Stiinasta ja Topias Antinpojasta;   

           Kirkkoväärti (2017)                                      Rublia ja Punanen Ruunahevonen (2015)

Linkkejä:

Maalaisrahvaan kirjoitusmotivaatio ja asenteet kirjoitustaitoa kohtaan 1840-1890-luvun Suomessa, Laura Stark; Journal.fi/ Kasvatus & Aika

Nimestään lehmä tunnetaan; Sanna Pihlaja, Jyväskylän yliopisto 2017


maanantai 2. maaliskuuta 2020

Espanjantauti

Espanjantaudiksi kutsuttu maailmanlaajuinen influenssaepidemia puhkesi keväällä 1918 ja levisi parissa kuukaudessa ympäri maapalloa. Kaikkiaan tauti vei mennessään kymmeniä miljoonia, joidenkin arvioiden mukaan jopa sata miljoonaa ihmistä. Suomessa kuolonuhreja oli noin 25 000.  Maamme oli taudin tullessa kaoottisessa tilanteessa. Sisällissota oli juuri päättynyt, vankileireillä oli 80.000 ihmistä kurjissa oloissa ja maassa elintarvikepula. Tauti esiintyi muutaman kuukauden väliajoin puhkeavina epidemia-aaltoina. Helsingissä pahin tilanne koettiin keväällä 1919. Vielä talvellä 1920 Inarissa menehtyi lähes kymmenesosa kunnan väestöstä.


Helsingin sairaalat täynnä. Tauti raivoaa kouluissa.
"Kaikki Helsingin sairaalat ovat nyttemmin viimeisiä sijoja myöten täynnä potilaita. Vain sattumalta voidaan joissakin sairaaloissa saada sijaa jollekulle potilaalle. Jonkun verran parannusta on tässä suhteessa odotettavissa, kun Hesperian sairaala toivotaan saatavan kuntoon huomiseksi. Sinne on tarkoitus siirtää krooonilliset sairaat Kivelän sairaalasta. Siirron kautta vapautuneet sairassijat käytetään espanjantautia potevia varten. Kaupungin kouluihin, niinhyvin oppi-kuin kansakouluihinkin on tauti levinnyt. Toistaiseksi ei kuitenkaan koulujen sulkemista pidetä tarpeellisena." (Uuden Suomen Iltalehti 1.4.1919)

Naisten "asevelvollisuus" Helsingissä toimeenpantava.       
Kasvavaa vaaraa torjumaan!
"....Päivä päivältä nähdään, että vakituiset terveysviranomaisemme eivät jaksa yksinään lannistaa kulkutautia ja asettaa rajaa sen yhä suuremmalle leviämiselle. Lääkärit ovat lopen uupuneita, yleiset ja yksityiset sairaalat ovat täynnään potilaita ja varsinkin sairaanhoitajista on huutava puute. Viimemainituista samoinkuin lääkäreistä on osa saanut tartunnan, joten sairastuneiden tyydyttävä hoito käy vielä vaikeammaksi.Kaikkein kipeimmin nopean ja ylimääräisen avun tarpeessa ovat kuitenkin varattomat ja muuten hätääkärsivät kodit, joissa sairaus kaataa vuoteeseen useampia, usein kaikki perheenjäsenet.  Nykyhetken oloista köyhimmän väestöosan kodeissa voivat diakonissat ja kotikatsastajat kertoa järkyttäviä asioita. Ihmisiä kuolee kaiken avun ja hoidon puutteessa. ......Edellä mainittiin että Helsingin yleiset sairaalat eivät enää voi ottaa vastaan uusia potilaita, vaan ovat varavuoteetkin jo käytännössä ja että sairaanhoitajista on huutava puute. Näistä vaikeuksista ei ole muuta pääsyä kuin että joku yleinen rakennus varustetaan kiireimmiten väliaikaiseksi sairaalaksi ja että sivistyneet naiset Helsingissä vapaaehtoisesti ottavat hoitajina ja avustajina taistellakseen kulkutautia vastaan. Jälkimmäinen sopii erinomaisesti siksi naisten asevelvollisuudeksi, josta julkisuudessa on naistenkin puolelta puhuttu."  (Uuden Suomen Iltalehti 1.4.1919)

Suupohjan Kaiku 1.4.1919


13.4.1919  Uuden Suomen sunnuntai-numeron etusivulla kerrottiin mm. Helsingin vapautuksen muistojuhlasta ja Pariisin rauhankonferenssista. Sisäsivuilta löytyy uutisia espanjantaudista; Viikolla tautiin sairastuneiden lukumääräksi Helsingissä kerrottiin 2409 henkeä. Edellisellä viikolla sairastuneita oli 1982. Kuolemantapauksia pääkaupungissa  oli 142, kuolleita oli 90 enemmän kuin edellisellä viikolla.
Myös sotaministeriö toimi ja rokotuskokeiluun haettiin apua länsinaapurista;
"Sotaministeriö on asettanut kolme automobiilia terveydenhoitolautakunnan käytettäväksi lääkärien ja sairaanhoitajattarien kuljettamiseksi sairastuneitten luo. Automobiileja voidaan tilata puhelimella 280."

"Terveydenhoitolautakunta on ollut sähköteitse yhteydessä Tukholman vastaavien viranomaisten kanssa saadakseen selville, millä tuloksella Tukholmassa on käytetty rokotusta espanjantautia vastaan. Tuloksena on ollut,  että Ruotsista on tilattu rokotusaineita täälläkin toimeenpantavia  kokeiluja varten."

Tauti oli saanut suuren vallan myöskin Tuusulan pitäjässä, varsinkin sen eteläosissa;  "Useimmat sairastumiset ovat sattuneet työmiesten keskuudessa, jotka käyvät töissä Helsingissä. Vastustaakseen taudin levenemistä ovat paikalliset viranomaiset kieltäneet iltamien, tanssitilaisuuksien ym. sellaisten pitämisen. Keravan eläväinkuvain teatterit on niinikään suljettu."




Espanjantauti lisääntyy yhä edelleen huomattavasti.
Helsingin Nimikirja ja osotekalenteri 1920
...."Kuten aikaisempienkin tautijaksojen aikana on tälläkin kerralla avattu ylimääräisiä sairaaloita ja vähemmän käytettyjä muita osastoja on muodostettu influenssasairaita varten. Mm. on kaksi koleraparakkia sisustettu tarkoitusta varten ja paraillaan laitetaan kolmatta parakkia kuntoon. Marian ja Kivelän sairaaloissa on ruokasalitkin otettu käytettäväksi potilaiden hoidossa. Sairaanhoitajatarten puute tuottaa tälläkin kerralla suuria vaikeuksia. Se ei ole vähimmin vaikeuttanut uusien osastojen kuntoonsaamista."  (Uusi Suomi 23.1.1920)


Linkkejä:

Kun espanjantauti riehui suomessa/ Historiallinen yhdistys/Linnanmäki 

Espanjantauti Inarissa /Samimuseum.fi/Linnanmäki
                                       
Yle/ Espanjantauti- influenssapandemioista pahin

maanantai 13. tammikuuta 2020

Eräs murha- ja perintöjuttu Amerikassa

Sanomalehti Työn Voima 13.5.1925 :
Muuan Petäjävedeltä kotoisin oleva mies ampunut vaimonsa ja itsensä sekä haavoittanut erästä työmiestä vaikeasti. Viime maaliskuun 23 päivänä tapahtui Amerikassa Minnesotan valtiossa, Embassin seuduilla kaamea verityö, missä kaikki osalliset olivat suomalaisia, näytelmän päähenkilö Walter Marttinen kotoisin Petäjäveden Kummunkylästä. Verityö sattui mainitun Walter Marttisen maatilalla sanottuna päivänä klo puoli 5 aikaan iltapäivällä ja oli todennäköisesti verityöhön syynä mustasukkaisuus.
Walter Marttinen, joka oli varakas farmari ja metsäurakoitsija, oli toimitettujen tutkimusten mukaan epäillyt jo aikaisemmin  vaimonsa Hilda Marttisen olleen suhteissa erään farmilla työskennelleen Hannes Aho-nimisen työläisen kanssa ja oli tämän johdosta riidellyt vaimonsa kanssa. Kun muita kuin mainittu Aho - paitsi Marttis-puolisoita ei tapahtuman sattuessa ollut farmilla, ei tapauksista aivan tarkkaa selvyyttä ole saatu.
Ahon kertoman mukaan oli Marttinen hyökännyt hänen huoneeseensa yläkerrassa sekä ampunut neljä kertaa, luotien osuessa päähän ja hartioihin. Tämän jälkeen ampui Marttinen vaimoaan, joka samoin oli rientänyt huoneeseen ja yritti estää miestään verityöstä, kolmasti, niin että tämä kaatui kuolleena sänkyyn, missä Aho oli lepäillyt ehtimättä nousta ylös. Sen jälkeen Marttinen kävi alakerrassa lataamassa aseensa uudelleen ja palattuaan ampui huoneessa olleen koiranpennun uhraten siihen neljä laukausta ja sen jälkeen asettuen sängyssä olevien nähtävästi kuolleeksi luulemiensa ruumiiden päälle, ja ampui itsensä vasempaan ohimoonsa tähtäämällään laukauksella.

Marttis-puolisot kuolivat kumpainenkin mutta Aho sen sijaan kykeni puhelimella kutsumaan apua. Hänen saamansa neljä haavaa eivät ole vaarallisia, vaan tulee hän täydellisesti paranemaan. Kuten sanottu, olivat kaikki verityön uhrit suomalaisia. Ampuja Walter Marttinen oli kotoisin Petäjävedeltä, ollen iältään noin 37-vuotias ja verrattain varakas. Hänen vaimonsa oli n. 27-vuotias ja hänkin suomalainen. Aho oli suunnilleen Marttisen ikäinen ja kotoisin Virginian valtiosta, mutta hänkin suomalainen. Marttisen kerrotaan tavanneen ennenkin vaimonsa ja Ahon "epäilyttävistä asianhaaroista" ja viranomaiset koettavatkin saada selville, olisiko Ahon kertomuksessa, että molemmat Marttis-puolisot saapuivat yhtäaikaa alakerrasta, vilppiä, sikäli että Walter Marttinen olisikin tavannut vaimonsa Ahon huoneesta tapahtuma-aikana. 
-Walter Marttiselta jäi suremaan n. 6-vuotias poika, joka hänellä oli edellisestä avioliitosta. Kaamean näytelmän veriuhrit haudattiin saman kuun 28 päivänä.

Sisä-Suomi 9.11.1926
Sanomalehti Aamulehti 5.11.1926:
Aikoinaan kerrottiin lehdessämme että eräs, mahdollisesti Petäjävedeltä kotoisin oleva, Amerikkaan muuttanut 36-vuotias Valter Marttinen, oli Kuglerin Townshipissä, lähellä Embarssia (Minn.) mustasukkaisuudessa ampunut vaimonsa Hildan ja työläisensä Hannes Ahon.
Tästä jutusta on sittemmin sikäläisissä oikeuksissa riidelty perinnön takia, ja ovat Petäjävedelläkin asuneet sukulaiset esittäneet vaatimuksensa perinnön suhteen. Mainitun Marttisen vaimolla, Hildalla oli poika, jonka asianajaja myöskin teki vaatimuksen perinnöstä. Saatujen tietojen mukaan on asia nyttemmin ratkennut pojan hyväksi. Mutta tähän on tarvittu nykyaikaisen kriminaali-lääketieteen pontevaa apua. Kun asia on erittäin mielenkiintoinen, selostamme tapahtuman tässä.

Maaliskuun 23 p:nä 1925 Valter Marttinen mustasukkaisuudessa ampui ja vaarallisesti haavoitti työläistään Hannes Ahoa. Aho makasi tapahtuman aikana sängyssä Marttisen talon toisessa kerroksessa. Tämän jälkeen Marttinen suuntasi revolverinsa vaimoaan Hildaa kohden, joka istui akkunan lähellä olevalla penkillä, hengenvaarallisesti haavoittaen häntä. Toinen luoti tunkeutui aivojen etuosaan ja toinen rinnan oikeanpuoleiseen osaan. Mainittujen murhatöittensä jälkeen Marttinen meni alakertaan, täytti revolverinsa kuulilla, kirjoitti hyvästijättökirjeensä ja nousi taasen toiseen kerrokseen, missä hän asetti itsensä Ahon ja vaimonsa Hildan väliin vuoteelle (hän oli nostanut vaimonsa siihen), missä ampui kuulan aivoihinsa kuollen siihen. Murhien aikana Vilho-poika oli koulussa. Vaikka Marttinen ei ollutkaan tunnustanut häntä pojakseen, oli hän kuitenkin ottanut hänet hoidettavakseen.

Kysymyksen alaisena nyt oli : kumpi kuoli ensin. Marttinenko vai hänen vaimonsa Hilda ? Jos murhaaja kuoli ensin, hän siinä tapauksessa jätti omaisuutensa vaimolleen, joka vuorostaan kuolemansa jälkeen jätti sen pojalleen Vilholle. Mutta jos mainittu vaimo oli jo kuollut silloin, kun Marttinen ampui viimeisen laukauksen otsaansa, siinä tapauksessa Suomessa asuvat Marttisen vanhemmat perisivät hänen jättämänsä omaisuuden. Vilho, hän kun ei ollut Marttisen laillinen poika, olisi tällöin jäänyt osattomaksi. Oikeuden oli siis ratkaistava, kumpi kuoli ensin. Lääkärien lausunnot kuolleiksi haavoittuneista henkilöistä olivat tärkeimpiä todistuksia.

Oikeustutkinnossa tri V.G.Bandesteeg, Bivabikista, Minn. todisti Marttisen kuolleen heti sen jälkeen, kun hän oli ampunut kuulan päähänsä, mutta hänen vaimonsa eli noin 15 minuuttia tai enemmän aikaa. Mainittu lääkäri oli kutsuttu Marttisen taloon sinä päivänä, jolloin verinäytelmä suoritettiin. Tri Robert Boven Hibbingistä, joka oli toiminut päälääkärinä Amerikan Punaisen Ristin sairaalassa Venäjän rajalla maailmansodan aikana, todisti mainitun vaimon ehkä eläneen noin tunnin ajan haavoittumisen jälkeen ja että hän mahdollisesti kuoli verenvuotoon, jonka aiheutti rinnassaan ollut haava. Näiden todistuksien lisäksi Marttinen jättämässään paperiliuskassa oli käskenyt antaa omaisuutensa Vilho-pojalle. Kun tutkinto oli loppunut, lautakunta harkitsi juttua ainoastaan 15 minuuttia, vakuuttaen Vilho-pojan olevan Marttisen jättämän omaisuuden laillisen perijän. Poika oli hiljaisesti seurannut juttua koko ajan lakimiehen vieressä.

 _________________________________________________________________________________________________________

Tämä sattumalta Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä löytämäni juttu kiinnosti, koska tiesin pappani vanhimman veljen, Tanelin eli Danielin, asuneen Petäjävedellä ja  ottaneen avioituessaan Iida-vaimonsa sukunimen, Marttinen.
Yhtään Valtteria tai "Walteria" en kuitenkaan Petäjäveden Marttisten joukosta löytänyt. Mormoonien tietokannassa oli 23.3.1925 Minnesotassa kuolleen "Walter Marttisen" vanhemmiksi merkitty "Daniel Aho" ja "Ida Marttinen". Omasta sukupuustani huomasin Tanelin ja Iidan vanhimman pojan, Onni Valdemar Marttisen kuolleen 35-vuoden iässä juuri samana päivänä 23.3.1925. Onni Valdemarista oli tullut Amerikassa "Walter".
Ei ole tarkkaan tiedossa koska Onni Valdemar Amerikkaan lähti, mutta ilmeisesti vuosien 1915 ja 1918 välillä, koska hänet löytää vielä vuoden 1915 henkikirjasta muttei enää vuoden 1918. Myös isä-Taneli kävi Amerikassa menettäen siellä kaivosonnettomuudessa vasemman etusormensa (lähde Esa Rössi). Taneli ei kuitenkaan Amerikkaan jäänyt toisin kuin neljä nuorempaa Aholan veljestä; Taavetti, Matti, Nestor ja Asarias. Iida Marttisen nuorempi veli, jolla oli hyvin erikoinen nimi, Rekim Sem Marttinen, muutti hänkin aikoinaan Amerikkaan kuollen Kanadassa vuonna 1934.

En tiedä kuinka vaiettu asia tämä murhenäytelmä on suvussa aikoinaan ollut, isältäni en mitään tähän tapaukseen viittaavaa koskaan kuullut, hän oli oli Onnin serkku ja tapahtuma-aikaan 10-vuotias. Onni Valdemarin äiti oli ollut tuolloin jo 15-vuotta kuolleena ja isä-Taneli hieman alle 60-vuotias, toisessa avioliitossaan asuttaen Kolun taloa Petäjäveden Kuivasmäellä.
Aika ja ehkäpä myös suku oli muutoinkin väkivaltaista. Joulukuussa vuonna 1923 Kolulla pidetyissä iltamissa oli murhattu Iida Marttisen veli eli Tanelin lankomies, poliisi  J.E.(Juho Emil) Marttinen. Puoli vuotta tätä aiemmin oli Säynätsalossa puukkotappelussa  kuollut heidän serkkunsa poika; 16-vuotias Arvo Vihtorinpoika Marttinen. Tämän jo nuorena ilmeisen viinaan menevän Arvon setä oli puolestaan  Basilius Marttinen eli Marttis-Pasu, viisunikkari ja kauppamies jota myös Kirves-Pasuksi kutsuttiin koska oli nuorena miehenä lyönyt naapurin torppari-Filemonia kirveellä selkään.

Aiemmin Marttisen suvusta: -Taneli Marttinen /  -Murjun torppa /  -Basilius Marttisen värikäs elämä

torstai 2. tammikuuta 2020

Vankila

Hämeen linna, Daniel Nyblin v.1893 (finna.fi)

"Jokaisen vangin tulee tarkasti noudattaa vankihuoneessa vallitsevaa järjestystä sekä hänelle erittäin annettuja sääntöjä ja määräyksiä. Vangin pitää osoittaman vankihuoneen virkamiehille ja palvelusväelle kunnioitusta ja kuuliaisuutta. Hänen tulee käyttää itseänsä kohteliaasti ja siivosti sekä kaikkia vankihuoneessa olevia virkailijoita että niitä henkilöitä kohtaan, joiden sallitaan käydä hänen luonansa, kuin myös niitä kanssa-vankeja kohtaan, joiden yhteyteen hän joutuu."

"Vangin pitää välttämän: kaikkea vahingon tekoa vankius- huoneissa ja niihin kuuluvissa huonekaluissa sekä niiden käyttämisessä noudattaman puhtautta ja siisteyttä. Vankihuoneen kalustoa, työaineita ja työkaluja sekä kaikkia muita esineitä, joita vanki käyttää, tulee hänen pidellä asianmukaisella varovaisuudella ja huolella sekä karttaa tuottamasta vankihuoneelle vahinkoa, joka kaikessa tapauksessa on sen korvattava, joka sen on matkaan saattanut."   
Keisarillisen Majesteetin Armollisesta Ohjesäännöstä läänin-vankihuoneille Suomessa vuodelta 1891

_____________________________________________________________________________________________________________


Hämeenlinnan historiasta vankilakaupunkina kertoo Hämeenlinnan kaupunginkirjaston aineistopankki Lydia seuraavasti:
"Hämeenlinnan vankilahistoria alkaa Hämeen linnasta, jonka pohjakerroksessa tiedetään jo ainakin 1400-luvulla olleen holvattuja vankihuoneita."
"Naisille tarkoitettu kuritushuone aloitti toimintansa Hämeenlinnassa vuonna 1881, jolloin kaikki naispuoliset kuritushuone- ja työvangit siirtyivät Hämeenlinnaan. Suomen ainoa naisvankila sai nimekseen Hämeenlinnan kuritushuone ja työvankila. Naisten osuus koko vankiluvusta oli suurimmillaan 1800-luvun lopussa. Vuonna 1894 joka neljäs vanki oli nainen. Tavallisimmin naiset kärsivät rangaistusta lapsenmurhasta tai sikiönlähdettämisestä eli laittomasta abortista."

"Miesten kuritushuone siirrettiin Hämeenlinnasta Helsinkiin 1880-luvun alussa. Sen tiloihin siirtyi lääninvankihuone, josta tuli omana hallinnollisena yksikkönään toimiva Hämeen lääninvankila. Naisvankila ja lääninvankila sijaitsivat lähekkäin linnan alueella, ja alueen rakennukset olivat osittain vankiloiden yhteisessä käytössä. Lääninvankilassa oli tilaa 130 tutkintavangille. Keisarillisen majesteetin armollinen ohjesääntö lääninvankilahuoneille sääteli oloja lääninvankilan puolella. Vangin tuli esimerkiksi nousta aamulla kuudelta ja mennä levolle iltaisin kello yhdeksän. Hänen tuli aamulla pestä kätensä ja kasvonsa, kammata hiuksensa ja pukea päälleen sekä myös järjestää vuoteensa ja siivota huoneensa. Korttipelit ja tupakanpoltto olivat kiellettyjä. Jokaisessa vankisellissä piti olla luettavissa Uusi testamentti, virsikirja ja yksi hartauskirja."




Vankien suhtautumisesta uskontoon on vaikea sanoa mitään, mutta ainakin Hämeenlinnan vankilan rippikirjan mukaan ripittäytyminen ja ehtoollisella käynti näytti olevan hyvin harvinaista. Vuonna 1895, kesäkuun toisena sunnuntaina, Herran Ehtoollisella oli kahdeksan vankia. Nämä kuusi miestä ja kaksi naista olivat kaikki varkaudesta tuomittuja. Ehtoolliselle menijät olivat ripittäytyneet synneistään edeltävällä viikolla. Näitten vankien joukossa oli myös äitini isoisä Kustaa Nylund.

Kustaa Tuomaanpoika Nylund, 21-vuotias työmies Finbyyn kylästä, Noormarkun pitäjästä, tuomittiin Pirkkalan välikäräjillä tammikuussa 1895 "ensikertaisesta törkeästä varkaudesta". Tuomio oli vuosi vankeutta ja 4 vuotta kansalaisluottamusta vailla. Kustaan mainittiin olevan muutoin puhdasmaineinen ja tyytyväinen tuomioonsa. Vankilan rippikirjamerkinnöistä selviää Kustaan äidinkielen olleen suomi, rokotuksen saamisesta ei ollut tietoa. "Lutherin vähä Katekismus selityksineen" sujui hyvin, samoin sisälukutaito oli kohtalaisen hyvä.
Kustaa Nylund tuli Hämeenlinnan vankilaan 17.1.1895 ja pääsi pois tuomionsa kärsittyään 17.1.1896.

"Joutolainen" Kustaa Nylund muutti 1898 Noormarkusta Kokemäelle, avioitui siellä Maria Sofia Fasterlundin kanssa. Perhe muutti myöhemmin Valkealan Kymintehtaille jolloin Kustaa mainitaan puusepäksi. Perhe jäi Suomeen kun Kustaa lähti hakemaan leveämpää leipää Amerikasta vuonna 1909. Siellä hän kuitenkin seuraavana vuonna kuoli vain 36-vuoden iässä.

 Entisessä Hämeenlinnan lääninvankilassa toimii nykyään Kansallismuseon Vankilamuseo



Aiemmin Kustaasta kirjoitettua:  -Fältmars-Nylund-Noresmaa 
Kustaan vaimosta, Maria Sofiasta:  -Porin mummo   -Värjärin tyttäret

Vankilalapset; äitejään vankeuteen seuranneet lapset Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1886-1926

Tuomittu elämään; poliittiset naisvangit Hämeenlinnan kuritushuone- ja keskusvankilayhteisössä 1924-1939

perjantai 8. marraskuuta 2019

Nikaraisia

Kansallisarkisto; Lääninkartat (Maanmittaushallitus v.1925)
Sahrajärven kylä sijaitsee Multian itäosassa ja se rajautuu pohjoisessa Nikaranperään, idässä Uuraisten rajaan ja etelässä Petäjäveden rajaan. Se on mäkistä vedenjakajaseutua. Kylän pohjoisosassa Nikaranperällä on Keski-Suomen korkein kohta, Kiiskilänmäki, joka on 268,8 metriä merenpinnan yläpuolella. Maarekisterin mukaan Nikaranperän kylä kuuluu Sahrajärveen, mutta käytännössä kylät ovat erillisiä.
Sahrajärven kylän ensimmäisissä asiakirjojen maininnoissa todetaan, että vuonna 1571 alueella oli yksi veronmaksaja. Tästä alkaen asiakirjoissa on useita selostuksia rajariidoista: vuonna 1589 tehtiin tuomioistuimessa rajanvetoa Sahrajärven talojen ja Uuraisten Kuukkajärven kesken. Samalla se oli Hämeen ja Savon eli Ruoveden ja Rautalammin silloisten suurpitäjien raja. Vuosisatojen ajan Sahrajärvi oli kaskiviljelyn aluetta. Suurimpia kaskihalmeita lienee ollut vuoden 1890 Messalan talon mailla tehty palo, johon kylvettiin seitsemän tynnyriä ruista. Kerrotaan Sahrajärven ilman olleen tuohon aikaan kaskisavujen takia kovin kitkerää. (wikipedia)



Kuukkajärven Aholan talon uudisasukas, vuonna 1760 syntynyt Pekka Juhonpoika Toivonen oli lähtöisin Sahrajärven rantamailta, Kuitulan talosta. Liekö tässä sitten yhteys siihen että Aholan seuraavat asukkaat tulivat läheisestä Nikaran talosta. Saman perheen ilmeisesti seitsemän sisarusta asuttivat Kotaperällä kaikkiaan kolmea taloa; Kalteenmäkeä, Aholaa ja Paatelaa.
Yrjö Heikinpoika ja vaimonsa Maria (Maija) Tuomaantytär (s.1750) asuivat silloisen Keuruun pitäjän Nikarassa ainakin 1780-luvulla. Perheen vaiheiden selvittämistä vaikeuttaa kirkonkirjojen osittainen tuhoutuminen Keuruun pappilan tulipalossa v. 1809.
Yrjö Heikinpoika mainitaan vain parin lapsen kastetiedoissa, mutta Maria Tuomaantyttären vanhemmat saattavat olla Tuomas Tuomaanpoika Perä-Nikara/ Lappalainen (1720-1794)  ja Riitta Kallentytär (k.1808). He muuttivat Saarijärveltä Peränikaraan 1760-luvulla, heillä tytär Maria, joka oli ilmeisesti lapsista vanhin. Tuomas Tuomaanpojan isä oli Tuomas Yrjönpoika Lappalainen/Stålbåga (n.1695-1783), Rautalammin komppanian ruotusotilas nro 16 vuosina n.1722- n.1749, sekä vuokraviljelijä Harjun sotilasvirkatalossa Saarijärven Mahlulla. Tuomas Yrjönpojan puoliso oli Riitta Jaakontytär (1701-1775).

Yrjö Heikinpoika kuoli jossain vaiheessa, leskeksi jäänyt Maria Tuomaantytär muutti Keuruulta Kotaperän Kalteenmäkeen vuoden 1796 tietämillä.  Kalteenmäen v.1792 perustetun uudistilan isäntänä oli jo tuolloin Pekka Pekanpoika (s.1764) ja vaimonsa Heta Yrjöntytär (s.1775), Marian ja Yrjön vanhin tytär. Keväällä vuonna 1800 Kalteenmäen vanha isäntä, Pekka Tuomaanpoika (s.1740), kuoli jäätyään hevosen ruhjomaksi, "Krossad af en häst". Jo aiemmin jaetun Kalteenmäen tilan toista puoliskoa isännöi vuodesta 1807 alkaen Mikko Ristonpoika (s.1771) ja vaimonsa Anna Yrjöntytär (s.1781), jonka oletan lasten kummien, ym. tiedonmurusten perusteella olevan Heta Yrjöntyttären sisar. Lisäksi lastenkirjaan on merkitty Kalteenmäkeen Maria Tuomaantyttärelle lapset Matti (s.1785) Maija (s.1787) ja Juho (s.1790)
Vuodesta 1799 alkaen Aholassa asuvat Pekka Toivosen perheen lisäksi Marian ja Yrjön vanhin poika Heikki (s.1773) sekä vaimonsa Leena Matintytär (s.1774). Hieman myöhemmin Aholaan muuttavat myös Heikin sisko "Brita Lisa Jöransdotter" eli Riitta-Liisa Yrjöntytär (s.1782) Keuruulta, samoin kuin "änka, inh. Maja Thomasdotter" eli leski, itsellinen Maria Tuomaantytär sekä nuorimmat lapset Maija ja Juho.

Maria Tuomaantytär kuoli 70-vuoden iässä Aholassa vuonna 1820. Kuolinsyy oli "slag" eli halvaus.
Riitta-Liisasta tuli myöhemmin sotilaan vaimo ja Virmailan torpan emäntä Petäjävedellä.
Maija eli itsellisen vaimona Kalteenmäessä ja Pajulassa Uuraisilla.
Heta ja Anna asuivat jälkeläisineen Kalteenmäessä jossa kuolivat leskinä ja "muoreina" korkeassa iässä.
Heikki oli Aholan isäntänä aina vuoteen 1817 jonka jälkeen muuttivat Paatelaan nro 20 jossa kuoli n.60 vuotiaana. Matista ei löydy tarkempaa tietoa mutta v.1850 on merkitty kuolleeksi Paatelassa "ruotuvaivainen, naimaton, Matti Yrjönpoika n. 70 vuotias".
Juho ja puolisonsa Tiina Juhontytär (s.1794) isännöivät Aholaa vuodesta 1818 alkaen. Muuttivat 1830-luvulla Kuivasmäelle eli Petävedelle, jossa Juho kuoli Heikkilän Mikkolassa 67-vuoden iässä.

Linkkejä:

-Nikaraisten kirkkotie

-Kiiskilänmäen näkötorni

-Nikaran kylä

torstai 15. elokuuta 2019

Toivos-Pekka

Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset (Wikipedia)
"Kotaperä on Uuraisten kunnan läntisin raja. Nykyisin tuskin moni muistaa tai edes tietää, että Uuraisten ja Multian välinen raja on vanha maakuntien välinen raja. Keuruusta irrotettu Multia kuului Satakuntaan ja Uurainen Hämeeseen. Kotaperä on asutettu melko myöhään. Sen viisi kantatilaa; Paatela, Koskela, Kalteenmäki, Kotamäki ja Ahola ovat perustetut 1790-luvullla." (Esko Kalteenmäki; Kotaperän kyläkirja 2006)


Vuonna 1798 perustetun Aholan uudistilan nimi tullee sanasta aho"Nurmettunut viljelemätön pelto joka ei vielä ole ehtinyt metsittyä, monet ahot ovat muinaisia kaskimaita, joiden viljelystä on luovuttu." (wikisanakirja)  
Ennen kiinteätä peltoviljelyä kaskenpoltto oli yleisin viljelymaan muokkaustapa, kaskipaikka valittiin mahdollisimman korkealta paikalta ettei halla vienyt satoa. Kyläkirjan mukaan Kotaperän viimeisiä kaskenkaatajia oli pappani eno, Kalle Kasperinpoika Ahola (s.1855). Viimeiset kasket poltettiin Uuraisilla 1910-1920 luvulla.

Kotaperän kyläkirjassa talon historiasta on seuraavanlaista perimätietoa: 
"Paikalla oli suuria alueita, joita kaskettiin ja viljeltiin. Tämä suku kuitenkin katosi ja myöhemmin tuli paikalle luultavasti Toivakasta mies jota sanottiin Toivos-Pekaksi ja sillä nimellä hänet tunnettiin sukupolvesta toiseen. Hän asettui tilalle asumaan ja antoi sille nimen Ahola, sillä ympäröivät maat ovat mäkimaita, joista oli laajat näköalat ympäröivään erämaahan. Kartano on ollut vähän toisessa paikassa, kuin se nyt on. Pellon reunassa on raunio, jossa kertoman mukaan on ollut kaivo. Siihen oli Toivos-Pekan lapsi hukkunut, jolloin kaivo oli täytetty kivillä. Kunnioitusta sitä aikaa kohtaan, ovat vanhemmat puhuneet lapsilleen tarinaa näistä raunioista. Mutta kukaan ei tiedä mihin lyhyen aikaa Aholassa asunut Toivos-Pekka perheineen katosi."


Toivos-Pekka ei tullut Aholaan Toivakasta saakka, vaan 15 kilometrin päästä Sahrajärveltä. Pekka Juhonpoika Toivonen oli talollisen poika Kuukkajärven eli Uuraisten Kuitulasta. Multian rajan lähellä sijaitseva Kuitulan talo nro 6 oli perustettu jo vuonna 1621. Sukunimen Toivonen ottanut Pekka Juhonpoika (s.1760) ja vaimonsa Anna Heikintytär (s.1761), asuivat lapsineen Kuitulassa 1780-luvulta alkaen. Kuitulan torppareina he olivat aina vuoteen 1800, jolloin Anna Heikintytär kuoli pistokseen. Pekka Toivonen muutti Aholan uudistilalle nro 24 jo samana vuonna.

Tammikuussa 1801 vihittiin leskimies ja uudisasukas,"nybyggare", Pekka Juhonpoika Kuukkajärveltä ja Maria Akselintytär (s.1768) Multian Karhumäestä. Pekalle ja Marialle syntyi Aholassa ainakin kolme lasta, joista yksi kuoli pienenä, mutta tarinan mukaisesta kaivoon hukkumisesta ei löydy tietoa. Perhe merkitään muuttaneeksi Kuivasmäelle (Petäjävesi) vuonna 1806. Muutaman vuoden kuluttua Maria Akselintytär palaa lastensa kanssa takaisin Multian Karhumäkeen, jossa elää leskenä ja ruotuvaivaisena aina 80-vuotiaaksi. Maria Akselintyttären puolison, Pekka Juhonpojan, kohtalosta ei sen sijaan löytynyt tarkempaa tietoa, joten siltä osin tarina Toivos-Pekan katoamisesta pitää paikkansa.

Blogger news