keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Matilda

Lapsuudestani muistan meillä vierailleet enemmän tai vähemmän erikoiset henkilöt. Niitä jotka kävivät kyläkaupassamme asiakkaina, tarkkailin varovasti tiskin takaa, tutut tai jotain sukua olevat istuskelivat kauppapuodin viereisessä kodissamme.
Yksi näistä oli keinutuolissa kiikutteleva vanha ja harmaa mummo. Mummolla oli pienet ja tihruiset silmät, hän oli vähäpuheinen mutta maiskutteli ajoittain suutaan. "Maija-Liisan Tiltaksi" häntä sanottiin. Tiesin hänen jotain sukua meille olevan mutta sen tarkempaa tietoa ei ollut, kun en asiaa isältänikään hänen vielä eläessään kysynyt. Nyt sitten lueskelin isäni kirjoitelmaa kyseisen mummon 90-vuotisjuhliin ja sukulaisuus selvisi.

Hän oli isäni mummon siskontytär Matilda. Lieneekö syynä siihen että molemmat sisarukset antoivat tyttärelleen saman Matilda-nimen, halu muistaa heidän 18-vuotiaana halvaukseen kuollutta saman nimistä nuorinta sisartaan.
Matilda syntyi vuonna 1887 Uuraisilla, vanhemmat olivat Paatelan kesti Mikko Vilpunpoika Hankanen (s.1830) ja vaimonsa Maija-Liisa Kasperintytär (s.1847). Vanhemmat olivat syntyisin Kotaperältä, isä Mikko oli Saunamäestä ja äiti Maija-Liisa Aholasta.
Maija-Liisa Kasperintytär oli Aholan talon vanhin tytär. Kesäkuussa 1867 hän synnytti aviottoman, kuolleen poikalapsen. Seuraavana päivänä samassa Aholan talossa Maija-Liisan nuoremmalle sisarelle Leena Ulrikalle (1849-1902) ja Taavetti Hetanpojalle (1836-1926) syntyi poika joka sai nimekseen Taneli.
Leena Ulrikasta ja Taavetista tuli talon isäntäpari kymmenen lapsen katraineen kun taas vanhempi sisko avioitui leskeksi jääneen Hankamäen torpparin Mikko Vilpunpojan kanssa. Mikolla oli aikuisia lapsia edellisestä liitosta, Maija-Liisan kanssa Mikko sai kaksi tytärtä joista vanhempi, Anna Leena, kuoli viisivuotiaana turvotukseen. Mikko Vilpunpoika Hankanen kuoli vanhuuteen 83-vuotiaana Uuraisten Rössissä.
Tuosta jäljempänä seuraavasta isäni puheesta saa vaikutelman että Matilda vietti lapsuutensa isovanhempiensa luona Aholassa. Jos näin oli, niin ainakaan kirkonkirjoista tälle ei tukea saa, rippikirjan mukaan Matilda asui vanhempiensa kanssa Paatelassa vielä vuonna 1909. Rippikoulun Matilda suoritti 18-vuotiaana samanikäisen serkkunsa Asariaksen eli "Asun" kanssa, molemmat pääsivät ripille heinäkuun 9. päivä vuonna 1905 Uuraisilla.

Isäni kirjoittama puhe Matildan 90-vuotisjuhliin vuodelta 1977:

"Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä, niin moni armas tähtönen tuikkivi vastaan sieltä. Meillä on ystävät yhteinen ilta. Tervetuloa iltamme iloon. Lyökäämme veljen kättä tämän juhlan kunniaksi. Keskellämme kunniapaikalla sukumme Matriarkka sinä virkeä Matilda.
Toiveemme ja toiveesi on todentunna, saamme täällä lapsuutesi laitumilla, Aholan avaran pirtin lämpimässä muistella sinun 90 v. elon taipaletta. Sinulle on Luoja antanut todella terveyttä ja pitkää ikää josta me muut suvun jäsenet saamme olla iloisia. Olen aina ihaillut sinun hyvää muistiasi, olet tallettanut sukumme iloja sekä suruja muistojesi lokeroihin, joita meidän vähän nuorempien kannattaa tallettaa muistiin ken kirjoittamalla, hyvä olisi kun saisi nauhoitettuakin.

Olit Aholan Papan ja Mummon passarityttönä, mummoa muistat aina suurella rakkaudella, oli varmaan hellä luonnoltaan. En muista mummoani mutta pappa Taavetin muistan hyvin, eli myös yli 90 vuotiaaksi. Oli syntynyt 1836 Kyynämöisten Ukkolassa. Kerroit olevasi Aholan paljasjalkaisena tyttönä lähes 14 v. Sitten mummo oli vihjannut papalle että tuolle Matildalle täytyy teettää ruojukengät sen aikaisella Kotaperän suutarilla. Toive toteutui Tilda sai kengät ja oli hyvä mieli. Mutta mummokin kuoli sen jälkeen josta oli surua ja kaipausta pitkäksi ajaksi.Lapsuuten leikit olivat joskus  rajujakin serkkupoikiesi kanssa. Aholan tytöt Tilda ja Aino eivät enää olleet leikissä mukana. Koskisen Aatami vei Tilda-serkkusi Korpelaan ja Rossin Otto Aino-serkun Koskelan emännäksi. Paimenessa olo sen ajan lapsuudessa oli hyvin tärkeää, ei ollut peltolaitumia mutta hyvät kaskimaat kasvoivat rehevää luonnon kastikasta ja muuta hyvää heinää. Kerroit vuohiakin olleen jonkin verran. Eräs muistosi juuri vuohipaimenajalta oli jonkun multatien teko. Koskisen Aatamin tekemillä kärryillä sitä multaa kilvan tielle vedettiin ja niin vain tie tuli valmiiksi. Sillä tiellä oli sitten hyvä kilpaa juosta kirmaista. 

Muistelkaamme koulu-oloja, koulunkäynnistä Kotaperällä Tildan lapsuutessa vuosisadan molemmin puolin. Kiertokoulut olivat sen ajan opinahjoja. Kerrankin viime vuosisatan puolella oli kiertokoulun pitopaikkana Iso Kalteenmäki jonne Aholastakin läksi kolme poikaa ja Matilda. Poikain nimet Matti, Nestor ja Asarias. Vanhemmat veljet Taneli ja Taavetti ehkä olivat jo Valloissa. Otto talon isäntäpoikana ja Kalle naapurissa Pukkilassa, isä Aati vielä pojanvesseli piiperteli tanhuvilla kouluhuolia vailla. Siellä Kalteenmäen tuvan kiukaalla Amandan ja Juhon hyvässä hoivassa nämä Aholan kiertokoululaiset olivat kortteeria. Oli ankara talvipyry ja pakkanen, niin täytyi olla koko viikon kotoa pois ja eväätkin hupeni. Onneksi oli mummon antama 50 penninen jolla sai ostaa Amandalta voita. Salmikuukan Nikolai oli sen ajan koulumestarina näissä kiertävissä kiertokouluissa. 

Aholasta kävivät Asun kanssa rippikoulun Uuraisilla, sittenpä ne kouluhommat päättyi ja alkoi se totinen elämän koulusi. Kysyin kerran että oliko sinussa sitä Ameriikan kuumetta, niin vastasit ettei ollut, tunsit itsesi niin tänne juurtuneeksi ja ajattelit viisaan lailla että muu maa mustikka oma maa mansikka. Eräs lapsuusmuistosi on sulle myös hyvin rakas, tulkoon tässä vielä ennen kaskihommia kerrottua. Olit kova uimaan tuolla Virkalammella ja ne ahvenet olivat isoja köriläitä siihen aikaan. Mummosi oli ihmetellen sanonutkin; voi kun Jumala on hyvä kun antaa tytön saata nuin paljon kaloja onkimalla. 

Aholan pappa jota myös Ukkolan Taavetiksi kutsuttiin oli kova raataja, kasken kaataja. Joka kevät kaatettiin Aholassa 8 ruiskapan ala halmeeksi milloin Mäenperästä taikka Hirviahosta. Olit jo nuorena tyttönä mukana vesomassa kaskihalmeita. Taisipa se Taavetti antaa pikku urakoitakin. Kaskinaurista oli aina Mäenperän puolella, menestyi paremmin kuin Hirviahossa. Viimeiset kasket on kaatettu noin 50 vuotta sitten, Pitkä Kalle Tatulassa ja Liinas Koura lammen takana. Nykyinen Reino-isäntä on jo päässyt myimään näiltä viimeisiltäkin kaskimailta metsää. Muistakaamme kaikella kiitollisuudella korven raatajia kasken kaatajia,heidän viittomansa tie oli selvä ja suora jota meidänkin on hyvä kulkea. Kiitos Matilda tästä illasta. Suokoon Herra Taivaan sulle terveyttä ja elon vuosia paljon lisää."

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kerpeikkarin kiinniottajan kohtalo

Pitäjänkartasto, Luopioinen.
"Hämäläinen" 16.2.1866
Tuuloksesta 11 päivä helmikuuta. Kaksi äkkinäistä kuoleman tapausta on hiljattain sattunut näillä seutuin. Vähää ennen joulua hukkui Hagberg Tervaniemi Kuohijärveen vaikka ihmisiä kohta hänen pudotessaan oli kylliksi lähellä, ja vielä ylössaatua järvestä oli kädet olleet niin kovin puristettu kelkan nappuloihin, jota lykkäsi edellänsä, että oli suuri työ niitä irti saadessa. Omatunto rauhoitetaan vaan tällä vanhalla sananparrella: " jos sen on aika tullut, niin ei kukaan voi sitä virottaa."
Lauvantaina 20 päivä viime kuuta kuoli taas seurakuntamme ja koko keräjäkuntamme vanhin lautamies Kustaa Lepistö Kukkiajärveen niin matalaan paikkaan että ainoastaan kolme kyynärätä oli vettä. Hevonen, joka myös upposi samaan läpeen, pelasti itsensä uimalla rantaan, mutta sai seisoa reisiään myöden vedessä koko yön aamuun asti. Nämät kaksi vainajata olit seutukuntamme mahtavia miehiä, lahjoitetut hallitukselta kunnia-merkillä; edellinen siitä että hän 16 vuotta takaperin kiiniotti sen hirviän, kymmenkertaisen murhamiehen Johan Aataminpojan, ja jälkimäinen siitä että hän lähes 40 vuotta oli palvellut lautamiehenä tässä keräjäkunnassa.

Syksyllä vuonna 1849 otettiin Padasjoella, Palsan myllyllä, kiinni Suomen historian ilmeisesti pahin murhamies, 12 ihmistä murhannut Juhani Aataminpoika eli Kerpeikkari (1826-1854). Murhaajaa vangitsemassa ollut Palsan mylläri Henrik Mikonpoika Hagberg (1814-1865) muutti myöhemmin Luopioisten Kuohijoelle. Syksyllä vuonna 1865 Hagberg, vaimo Kustaava Storm (1813-1895) ja tytär Anna Kustaava (s.1848) muuttivat Tervaniemeen Kuohijärven rannalle, jossa sitten tuo edellä kuvattu murheellinen tapahtuma sattui. Tytär Anna Kustaava avioitui Kustaa Juhonpojan kanssa joka hoiti sittemmin talon isännyyttä, leski Kustaava sai asua talossa syytingillä kuolemaansa saakka.

Henrik Mikonpoika Hagberg ja Kustaava Storm olivat molemmat syntyperältään Luopioislaisia.
Henrik oli Tuomolan torpparin poika Kantolan kartanosta. Kustaava syntyi aviottomana, äiti oli 20-vuotias itsellinen Eeva Liisa Storm Kyynäröstä. Isäksi on merkitty kapteeni Georg Vilhelm von Schildt (1786-1863), Hauhon Alastalon rusthollista jossa näyttää asuneen koko ikänsä avioitumatta. Schildtit ovat vanhaa aatelissukua, tunnetuin lienee fennomaani Wolmar Schildt eli Wolmari Kilpinen (1810-1893) joka oli Georg Vilhelmin veljenpoika eli Kustaavan serkku. Syntyperästään huolimatta Kustaava oli piikana ennen kuin vihittiin vuonna 1839 ja muutti Henrikin kanssa Padasjoelle Palsan myllyyn.

Juhani Aataminpojasta on tehty mm. näytelmä Kuohijoen kesäteatterissa, historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut kirjan "Suomen ainoa sarjamurhaaja". Nyt näyttäisi olevan tekeillä jopa elokuva .

Linkkejä aiheeseen: 
Wikipedia Juhani Aataminpoika
Kuohijoen kesäteatteri, balladi kerpeikkarista (Aslak Christiansson)
Kerpeikkarin vankiloukko Viaporissa
Palsan myllymuseo   

maanantai 19. syyskuuta 2016

Matti Wankkasen neljä vaimoa

Aiemmassa jutussani Matti Hetanpoika Wankkanen selvittelin isoisäni sedän elämänvaiheita. Tuolloin ajattelin hänen olleen kolmasti avioliitossa. Asiaa tarkemmin tutkittuani liittoja näyttääkin olevan neljä:


- Henriikka Eerikintytär, 23-vuotias leski ja kolmen lapsen äiti avioitui vuonna 1862 tuolloin 21-vuotiaan Matti Wankkasen kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi poikaa, Adam ja Matti. Nälkävuotena 1866 Matti jäi leskeksi kun Riikka ja nuorin poika menehtyivät kulkutauteihin.

- Amanda Iisakintytär Pistool, 23-vuotias Kotamäen rengin tytär, avioitui 36-vuotiaan leskimiehen ja itsellisen, Matti Wankkasen kanssa Aholassa vuonna 1877. Avio-onnea ei leskimiehelle pitkään suotu, vaimo kuoli "pistokseen" jo puolen vuoden kuluttua Juhannuspäivänä.

- Maria Vilhelmiina Juhontytär, 38-vuotias naimaton joutolainen Ähtäristä ja leskimies, torppari Matti Wankkanen 47, vihittiin Uuraisten Aholassa vuonna 1888.  Maria Juhontytär oli Lehtimäeltä lähtöisin oleva kolmen aviottoman lapsen äiti, Mikkelin ja Mäntyharjun kautta Ähtäriin muuttanut. Ähtärin kirkonkirjoissa Maria mainitaan "toissilmäiseksi". Uuraisille hän muutti tyttäriensä Huldan ja Selman kanssa, nuorin poikalapsi kuoli Ähtärissä. Wankkaset asuivat Suontauksen torpassa Aholassa ja myöhemmin saman talon löysinä. Vuonna 1903 löysän vaimo, Maria Vilhelmiina Juhontytär kuoli halvaukseen. Syystä jota emme tiedä on kuolinpaikaksi mainittu Heinävesi.

- Hilma Amanda Lähteinen 46, Kuukkajärven Rössistä ja itsellinen, leski Matti Wankkanen 69, saman kylän Aholasta vihittiin toukokuussa vuonna 1911 Uuraisilla. Hilman edellinen puoliso oli räätäli ja Lähteenmäen itsellinen Vilhelm Matinpoika Lähteinen. Vilhelm oli neljä vuotta aiemmin kuollut jättäen lesken lisäksi jälkeensä seitsemän lasta. Kirkonkirjoissa räätäli Lähteinen mainittiin jalkapuoleksi.
Hilma Amandan isä oli Nathanael Kotamäki josta kirjoitin aiemmin jutussani Rublia ja Punanen Ruunahevonen. Hilma oli isänsä toisesta liitosta jossa sisaruksia oli toistakymmentä, Hilman pikkuveli oli Ambrosius Huhtinen, eli "Kota-Ambro".

Vielä vuoden 1915 Uuraisten henkikirjassa mainitaan irtolainen Matti Wankkanen ja vaimonsa Hilma, kuuden hengen perheessä olivat mukana ilmeisesti myös Hilman alaikäiset lapset Vilhelm, Sulo,Väinö ja Viljo.



Matti Wankkasen (M) ja Hilma Lähteisen (H) "autokrafeilla varustettu" aviokuulutus vuodelta 1910.

perjantai 26. elokuuta 2016

Amerikan sukua

Kaura-ahon pihatie Kotaperällä.
Heinäkuussa sain yllättäen kirjeen Amerikasta, pikkuserkkuni Susan kirjoitti Brimsonista, Minnesotasta. Hän kertoi Seattlessa asuvan tyttärensä tulevan kesällä Eurooppaan ja käyvän matkallaan myös Suomessa. Susan toivoi että tytär voisi nähdä paikan josta esi-isänsä aikoinaan Amerikkaan lähti. Olikin jo lähes 40 vuotta kun Susanin isä, Onni Ahonen, vieraili Suomessa. Isäni päiväkirjoista löysin seuraavan merkinnän:

"30.7.1978.Sunnuntai. Helle jatkuu, kävelin jo Palo-aholla. Kävin Ilpon kanssa Korpelassa, Aholassa ja Matoniemessä. Siellä oli Amerikan Onni-serkku, setä Daavitin poika, minusta vuoden vanhempi. Juteltiin vanhan Matoniemen tuvan pöydän ympärillä Bertta-serkun kahvittaessa meitä. Näin myös Ilpon kanssa ensi kerran uuden Matoniemen, Pauli esitteli meille. Onni serkku on vielä nuorekas ja solakka. Näytteli meille valokuviaan. Ei kerkiä käytä joka serkun luona kun on vain 3 viikon loma. On ollut Aholassa heinän ajossa 2 päivää. Helle jatkuu, 25 astetta. "

Susanin tytär Dana saapuikin pian Suomeen ja saimme järjestettyä töitten lomaan tiiviin vuorokauden retken Keski-Suomeen. Puhelias vieras ei suomea taitanut, mutta onneksi sain poikani mukaan tulkiksi ja sisareni tarjosi tunnelmallisen aittamajoituksen Kotaperän Kaura-aholla. Riiheen jäänyt vanha reki kiinnosti Danaa koska hänen äitinsä Susan valmistaa Brimsonissa rattaita, rekiä ym. hevosvetoisia vaunuja. Heinäseipäät, ulkohuussi ja sauna olivat maalla varttuneelle suomalaisseutujen tytölle tuttuja. Pääsimme myös käymään vanhalla Aholan tilalla ja katselemaan mäeltä avautuvaa avaraa maisemaa. Oli mukava nähdä nykyisten omistajien tilaa tarmokkaasti kunnostavan. Paluumatkalla kävimme Unescon maailmanperintökohteessa, Petäjäveden vanhassa kirkossa ja tutustuimme maakunnan suurimpaan kaupunkiin, Jyväskylään.

"Keski-Suomi" 6.6.1903
Suomesta lähti vuosina 1860-1944 noin 370 tuhatta siirtolaista Pohjois-Amerikkaan.
Sinne lähtivät myös isäni neljä setää Uuraisten Kotaperän Aholasta.Vuosina 1870-1914 siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä johon Uurainenkin silloin kuului.

Taavetti (1870-1959), Matti (1882-1922) ja Nestor (1885-1970) ottivat Amerikassa sukunimekseen Ahonen. Asarias (1887-1976) käytti nimeä Aho. Minnesotan osavaltiossa eläneillä veljeksillä oli suomalaistaustaiset vaimot.
Osavaltiossa oli vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan yhteensä yli 60 tuhatta I- ja II-sukupolven suomalaista.

Uuraisten rippikirjassa vuosilta 1900-1909;  "Kuukkajärven kylä, Ahola nro 24"  isosetieni Matin ja Nestorin viimeinen merkintä ripillä käynnistä löytyy  syyskuun neljänneltä päivältä vuonna 1904. Molempien kohdalla on lyijykynällä tehty maininta: "Ameriikassa".

Uuraisten väkiluku oli koko 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tasaisesti noin 3200 asukasta. Ajankohdan rippikirjasta löytyi  "Ameriikassa"-merkintöjä noin 150 kappaletta. Lähtijät olivat etupäässä tilatonta väestöä, nuorehkoja miehiä, naisia oli neljäsosa. Kaksi kolmasosaa oli syntynyt 1870- ja 1880-luvuilla.
Oli kokonaisia perheitä ja myös paluumuuttajia, mm. Kuusenmäen torppaan palannut löysä Juho Salmisen 8-henkinen perhe. Neljä nuorinta lasta oli syntynyt Amerikassa, perheen Agneta-äiti oli Aholan veljesten äidin serkku.
Jotkut jäivät sille tielleen kuten vuonna 1861 Paanalassa syntynyt Korkeamäen itsellinen, Heikki Marianpoika. Hänestä mainitaan rippikirjassa: "Löyhäpäinen. Kuollut maailmalla, siunaamatta.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Tyyne


Tyyne ja Lauri Noresmaa
Mummoni Aino Nylund (1895-1935) kuoli pääsiäisen alla Iitissä, Kausalan sairaalassa vuonna 1935. Isoisäni Lauri jäi neljän lapsen huoltajaksi joista vanhin oli tuolloin 13-vuotias äitini. Samana vuonna perhe muutti sukunimensä Nylundista Noresmaaksi.

Lapset saivat äitipuolen kun Lauri (1901-1953) avioitui Tyyne Saastamoisen (1903-1952) kanssa. Tyynellä oli ennestään avioton tytär, äitiäni neljä vuotta nuorempi Toini Tuulikki (1926-2005).

Tyyne syntyi Juukassa Tahvo Ollinpoika Saastamoisen (1858-1912) ja Maria Heikintytär Ruottisen (1864-1933) perheeseen jossa oli toistakymmentä lasta. Perhe oli kylän vähäosaisia, "kylänloppulaisia" kuten kastekirjassa mainitaan.

Saastamoiset olivat asuneet Pielisen rannoilla jo satoja vuosia. Ilmeisesti heti 1800-luvun alussa Olli Rekonpoika Saastamoinen muutti Pielisen itärannan Viekistä  länsirannalle Juukan Mönninvaaraan. Viekissä asui jo 1600-luvulla "Lars Sastamoin" eli Lauri Saastamoinen.
Suvun miesten puolisot olivat mm. Lehikoisia, Kiiskisiä, Huikkoja, Huotareita ja Pääkkösiä.

"Ei Tyyne paha ihminen ollut", muistelen äitini luonnehtineen äitipuoltaan.Tyyne ja Lauri kävivätkin meillä vierailulla vielä viimeisenä kesänään vuonna 1952.
Tyynen ainoa lapsi, Toini asui Jyväskylässä ja oli paljon tekemisissä perheemme kanssa. Tavattuaan tulevan miehensä, Suomessa vierailleen Alex Elrandin, Toini muutti hänen kanssa Kanadaan. Kanadan Torontosta Elrandit muuttivat vuonna 1960 Seattleen, Yhdysvaltoihin, jossa perheeseen syntyi kolme tytärtä. Toini ja Alex vierailivat Suomessa useita kertoja, viimeiseksi kerraksi jäi kesä 1999 jolloin he kävivät täällä meilläkin kylässä.

Virolainen Alex (1919-2005) oli syntynyt Arkangelissa Venäjällä, mutta asunut Paidessa, Keski-Virossa jossa Eelrandin perheellä oli maatila. Sodittuaan Viron armeijassa Alex joutui vangiksi sodan jälkeen, mutta pakeni värikkäiden vaiheiden jälkeen Suomen ja Ruotsin kautta Kanadaan.

Alex Elrandin muistokirjoitus "The Seattle Times" -lehdessä vuodelta 2005.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kesäkuu 1956

Vuonna 1956 Suomessa oli yleislakko ja Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. 
Tuona kesänä  60 vuotta sitten isäni oli lähes päivittäin Aati-isänsä kyläkaupassa eli "puotissa" myymässä. Maa- ja metsätyötkin piti suorittaa mutta aikaa jäi myös vapaa-ajan harrasteille ja vieraille. Isä oli tuolloin 40-vuotias ja äitini 35. Vanhemmat sisarukseni olivat 11-, 9- ja 6-vuotiaita. Minä odotin vielä syntymääni.
Isäni päiväkirjoista kesäkuulta 1956: 

1.6.56. Alkoi kesäkuu ja olikin kesän lämpöisin päivä 20 1/2 astetta. Olin Korpelassa Pentin kanssa sonnan ajossa. 2.6. lauantai. Kotona.Pinosin Hirvipurolla 10 mottia Jylhän halkoja,kaatuneen pinon. Sitten iltapäivällä aloin Korpelan metsässä tehdä massoja, tein 33 kpl. 3.6.sunnuntai. Kotona melkein koko pyhän,kävin vain kirjastossa koululla.
4.6.maanantai. Olin Ingan kanssa Korpelan maalla massan teossa, tehtiin 96 kpl. Kylvin rehun ja heinän siemenen. 5.6. tiistai. Tänään olin Korpelassa puotissa sekä välillä kävin kotona karhitsemassa rehumaat. 6.6. keskiviikko. Kotona olin massan teossa Korpelan maalla, tein 63 kpl. Inga leipoi tänään. 7.6. torstai. Korpelan pehkumaalla Pennasen suolla, Ryöpäkän Aili, Leppä Heikki ja Syrjä Kalevin kanssa. 8.6.perjantai. Tänäänkin vielä Pennasen suolla, saatiin jo pehkut seipäille ja kuivat latoon. 9.6. lauantai. Kotona reilasin ison aitauksen ja sitten laskin suolta ojasta vettä, kävi kesän kovin ukkonen. 10.6.sunnuntai. Kotona. Käytiin Saunajärvellä Mutkalaisten kanssa uimassa ja onkimassa.
11.6. maanantai. Olin Korpelassa puotissa. Kaunista ja lämmintä. 12.6.tiistai. Korpelassa puotissa, Uuno oli kaupungissa. 13.6. keskiviikko. Olin Ingan kanssa massan teossa Korpelan maalla, tehtiin 60 kpl. Kävi ukkonen ja satoi, löin vähän kirveellä jalkaan. 14.6.torstai. Korpelassa puotissa. 15.6. perjantai. Edelleen Korpelassa puotissa, Uuno oli kaupungissa. 16.6. lauantai. Korpelassa. Sahattiin Korpelassa puita Äkkilän mäellä. Irja ja Kylli tulivat Porista meille kesävieraaksi. Kesän kovin ukkonen. 17.6. sunnuntai. Kotona. Pidettiin pyhäkoulu Rasilassa kun meillä oli keittiön lattia maalattu, vähän satoi.

18.6. maanantai. Tänään kävin Uuraisten kirkolla Pukkilaisen kanssa. Vietiin sotainvaliidi anomus avustukset Koljoselle. 19.6. tiistai.Korpelassa puotissa. 20.6.keskiviikko. Ja tänään olin myös puotimiehenä Korpelassa, ollut jo 29 päivää. 21.6. torstai. Juhannuksen aaton aatto. Korpelassa tänään tuli 30 päivää. Eilen lähti Porin Irja ja Kylli kotiinsa. 22.6. perjantai. Juhla ja juhannusaatto. Kyllä on kesä kukkeimmillaan ja niin kaunista ja lämmintä. Olin kello 7 iltaan Korpelassa kaupassa. 23.6. lauantai. Juhannus kaunista ja aurinkoista, käytiin Sakarinjärvellä, sitten iltasella Mutkalassa sekä Sillanpäässä. 24.6. sunnuntai. Kaunis kesäsää jatkuu. Kävin lasten kanssa Saunajärvellä uimassa ja onkimassa, sitten iltasella olin Ingan kanssa Sahrajärvellä Sonni-iltamissa.
25.6. maanantai. Olin Korpelassa, tehtiin AIV-rehua ja olin puotissa. 26.6. tiistai. Korpelassa puotissa. 27.6. keskiviikko. Korpelassa edelleen. Tehtiin aita lehmille saunanotkoon ja puotissa 34 päivä. 28.6. torstai. Kotona kuokin turpeita suolla ja laitoin seipäälle, Inga harasi perua. Toini ja lapset kävi uimassa. 29.6. perjantai. Taasen Korpelassa puotissa. Toini läksi pois tänään päivä-autossa. 30.6. lauantai. Kotona. Kuokin vielä turpeita, alkoi satamaan, satoi koko yön.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Avioliitto Hämeessä vuonna 1822




Vuonna 1822 Helsingin Pataljoonan sotilas Henrik Johan Lindholm oli aikeissa astua avioliittoon. Hän ilmoitti "Finlands Allmänna Tidning"-lehdessä kolme kertaa; 30.4, 2.5 ja viimeisin ilmoitus oli lauantaina 4.5. Mahdollisista esteistä tämän avioliiton suhteen pyydettiin ilmoittamaan kenttärovasti Lindeqvistille Hämeenlinnan Luolaisiin ( Parolannummi).
Esteitä avioliitolle ei ilmeisesti löytynyt koska elokuun viimeisenä sunnuntaina 1.komppanian sotilas numero 92, Henrik Johan Lindholm ja piika Hedvig Erikintytär vihittiin Hämeenlinnassa.
Ehkäpä vihille oli ollut kiirekin koska ensimmäinen lapsi syntyi jo viikko häiden jälkeen. Poika kastettiin Mikkelinpäivänä 29.9. ja sai nimekseen Aleksander Konstantin.

 Parolannummea kartalla vuodelta 1802, keskellä Armijärvi, yläkulmassa Lehijärvi (Digitaaliarkisto)


Linkkejä, Links:

-Suomen Kaarti / -Finska gardet     

-Kartta v.1802 , Hämeenlinna, Luolais

-Digitaaliarkisto /  Digitalarkiv /  Digital Archives

-Kalenterit / - Kalendrar

-Sanomalehtiarkisto / -Tidningar / -Newspapers

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Wallgrenin suihkukaivo

Havis Amanda (Wikimedia)





Eilen aamuna varhain tuossa 6-7 tienoissa paljastettiin kauppatorin laidassa lähellä P.Esplanaadin alapäätä Wallgrenin suihkukaivo. Kaivon keskuksesta kohoaa jalusta, jolla seisoo komeessa asemassa alaston pronssista valmistettu neitonen, katse suunnattu merelle päin. Kaivon ulkoreunalla on neljä merileijonaa, jotka lakkaamatta suihkuttavat vettä Helsinki-neitosta (se neitosen nimi pitäisi olla) kohti. Pienemmät merileijonat ovat taas neitosen jalkojen juuressa ikäänkuin suojelemassa neitosta suurempien leijonien voimakasta suihkutusta. Suihkukaivo on kaunis laitos, joka koristaa seutua ja on torinlaidan komeutena. Tervetuloa kaupunkiimme suloinen Helsinki-neitonen hyvinvoivine merileijonineen ! (Helsingin Uutiset 21.9.1908)

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Liikennetirehtööri A. Berner


Arvid Berner 1852-1910
"Lakko on loppunut. Koettakaa mahdollisimman pian saada taas kaikki entiselleen. Junaliike ei luonnollisesti voi heti alkaa koko laajuudessaan. Rauhoittakaa yleisöä"

Vuonna 1905 oli Suomessa suurlakko. Ylläolevan sähkeen rautatielakon päättymisestä oli Perä-Pohjolaiseen  lähettänyt liikennetirehtööri eli Rautatiehallituksen liikennejohtaja A. Berner. Tämä Berner oli nimeltään Arvid (1852-1910). Hän ei ollut Sveitsiläistä sukujuurta vaan kappalaisen poika Sakkolasta. Bernerin tultua valituksi virkaan kirjoitti  Päivälehdessä 4.11.1896 nimimerkki "Rautatieläinen" seuraavasti:

"Jos milloinkaan, niin nyt, voimme sanoa mitä ristiriitaisimmilla tunteilla, odotettiin yhden rautatielaitoksessamme mitä tärkeimmän viran - liikennetirehtöörin viran - täyttämistä.
Ja mitä tuskallisimmaksi kävi odotus, kun vaa´alle vihdoin joutuivat nuo kaksi joiden välillä nyt on vaali tapahtunut. Ja meidän täytyy suoraan sanoa että toisenlaista päätöstä ihan viimeiseen saakka suuressa osassa rautatieläiskuntaa, palvelijakunnassa, asialle toivottiin. Tiedämme kyllä että vastanimitetty viranomistaja on vanhimpia rautatieläisiä ja tunnetusti myös toimeensa kykenevä; tiedämme myös että hän jossain määrin kansallista asiata harrastanee (vaikka valitettavasti ei hänen harrastuksistaan siinä suhteessa rautatiellä tähän päivään asti ole jälkeäkään jäänyt, ei edes hänen virkaleimaansa), mutta me tiedämme myös että niin virkavaltainen ja hillitsemätön luonne kuin hänen,on suuressa määrin vaikeuttava hyväin välien syntymistä hänen ja palvelijakunnan välillä. Herra Bernerin toiminta liikennetirehtöörin apulaisena on tuntuvana todistuksena väitteellemme, sille joka asioita lähemmin tuntee. Asianlaita on valitettava ja sitä enemmän kun kaikesta päättäen uudet virtaukset yhä tuntuvammin alkavat liikkua rautatienpalvelijakunnassa, virtaukset jotka vielä vähemmin kuin ennen ottavat tottuakseen virkamahdilla. Tästä puoleen jos milloinkaan vaaditaan liikennetirehtööriltä tyyntä, hillittyä ja tasapuolista arvostelukykyä. Samalla kun mitä vilpittömimmin toivomme uudelle liikennetirehtöörille, herra A.Bernerille menestystä vaikuttavassa asemassaan, pyydämme häntä tyyynesti pitämään silmällä rautatienpalvelijakunnassa, erittäinkin sen liikenneosastossa hiljalleen mutta taukoamatta tapahtuvaa kehitystyötä."

Tehtyään pitkän työuran rautateillä liikennetirehtööri alkoi sairastella. Helmikuun 8. päivä 1910, sairastettuaan jo pari viikkoa keuhkokuumetta ja sydänvaivoja Arvid Berner kuoli.
Helsingin Sanomissa 9.2.1910   muisteltiin vainajaa:


Juna 12.11.1908
"..Lähes neljä vuosikymmentä on siis liikennetirehtööri Bernerin toimiaika valtionrautateitten palveluksessa kestänyt ja on se jo siis sellaisenaankin huomattava mutta erityisesti merkille pantava sen kautta, että hän koko virka-aikansa on ollut vastuunalaisimmissa toimissa mitä valtionrautateillämme löytyy. 
Tunnettua on nimittäin että esim. Pulsan asema siihen aikaan jolloin liikennetirehtööri Berner sitä hoiti ja jolloin ei vielä ollut Savon eikä Karjalan rautateitä, oli se keskus johon näiden maakuntien väestö suuntasi matkansa etsiessään pääsyä muun maailman yhteyteen. Tärkeimmän tehtävän hän on kuitenkin suorittanut niiden neljäntoista vuoden aikana, jolloin hän on ollut valtionrautateiden liikennetirehtöörinä, mikä virka vuosi vuodelta, rautatieverkon yhä laajentuessa on lisännyt haltijansa työtaakkaa. Tämä virka vaatii hoitajaltaan suurta kokemusta ja tietoja rautatielaitoksen eri aloilta, sekä maan liikenneolojen ja liikennetarpeiden tuntemusta. 

Edellisen pitkän palvelusaikansa kuluessa saavuttamansa kokemuksen ja hankkimiensa tietojen nojalla sekä erinomaisen tarmon ja työkykynsä avulla hän kieltämättä kyvykkäästi ja etevästi hoiti liikenneosaston hallintoa. Liikenneosaston - valtionrautateiden suurimman osaston- ylimpänä päällikkönä ollen on häneltä sitä paitsi vaadittu tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta osaston suurilukuisen henkilökunnan johtamisessa. Siinäkin suhteessa on liikennetirehtööri Bernerille annettava täysi tunnustus siitä että hän, silmämääränään pitäen rautateiden parasta on samalla koettanut ylläpitää hyviä välejä lukuisten alaistensa kanssa. Kaukana on hänestä ollut mikäänvirkavaltaisuus alaisiaan kohtaan, vaan ovat hänen alaisensa aina luottamuksella voineet kääntyä hänen puoleensa toivomuksilla, jotka mahdollisuuden mukaan ovat hänessä täyttäjänsä tavanneet.

Paitsi varsinaisiin virkatehtäviin, on liikennetirehtööri Berneriä käytetty lukuisiin muihin toimiin rautatielaitoksen alalla.Niin oleskeli hän v. 1890 yleisillä varoilla Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa näiden maiden rautatieolojen tutkimista varten. V,1893 otti hän Senaatin määräämänä osaa komissiooniin, jonka tehtävänä oli Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa tutkia kapearaiteisia rautateitä ja niiden liikennöimistä. V.1895 hän oli Senaatin määräämänä jäsenenä komiteassa joka oli asetettu tarkastamaan uuden liikennesäännön ehdotusta. Sitä paitsi liikennetirehtööri Berner on edustanut Suomen valtionrautateitä lukuisissa ulkomaisissa rautatiekongresseissa sekä useita eri kertoja hoitanut rautatiehallituksen päätirehtöörin virkaa. 
Todistuksena siitä luottamuksesta jota hän virkaveljiensä ja alaistensa puolesta on nauttinut, on että hän useita vuosia on ollut rautatievirkamiesyhdistyksen Helsingin haaraosaston puheenjohtajana sekä rautatievirkamiesyhdistyksen keskustoimikunnan jäsenenä ynnä rautatieläisten valitsemana valtuutettuna sotilaslaitokseen kuuluvien henkilöiden leski- ja orpokassassa. 
Bernerille uskotuista muista luottamustoimista mainittakoon,että hän oli henkivakuutusyhtiö Suomen valtuuskunnan jäsen vuodesta 1893 ja Palovakuutusyhtiö Pohjolan hallintoneuvoston varapuheenjohtajana monet vuodet. Vainajaa jäävät lähinnä suremaan tytär ja poika.

Nimimerkki "Huilun Samueli"  muisteli puolestaan edesmennyttä Juna-lehdessä 17.3.1910 :
Liikennetirehtöörikin on aikoja sitten matkustanut manalanradoille, jättäen hyvätuloisen leipäpaikkansa seuraajalleen...Liikenne oli hänen hoitonsa alainen, koko liikenneosaston miehistö oli hänen alaisiaan....Liikennetirehtööri Bernerkin oli yksi kapitalismin kukkia. En tahdo loukata vainajan muistoa, sillä joskin hän menetteli puolueellisesti. niin hän teki sen porvarina ja porvarisvallan painostamana, mutta me soimaamme siitä koko kapitalistista järjestelmää, joka oli liikennetirehtöörinkin kutonut verkkoonsa. Ne lihavat virkapaikat ne miehen riivaa ! 
Rauha hänen tomulleen.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Jalmari Parikan esivanhempia

Jalmari Parikka
Mummoni Aino Railon (s. 1895 Valkeala, k.1935 Iitti) ensimmäinen aviomies oli näyttelijä, teatterinjohtaja, punakaartin päällikkö Jalmari Parikka (s.1891 Sortavala, k.1959 Helsinki).
Jalmari Parikan sukujuuret tulevat Laatokan Karjalasta.


Jarrumies ja loisen tytär 

Jalmarin vanhemmat olivat Juhana Pekanpoika Parikka ja Anna Katrintytär Leskinen
Juhana (Johan, Juho) Parikka syntyi  23.11.1866 Ruskealan pitäjän Ruisselässä eli kirkonkylässä, jossa hänen vanhempansa olivat tuolloin kirkkoherran torppareina. Juhana asusteli 1880-luvulla mm. Kurkijoella ja Impilahdella. Syyskuussa vuonna 1890 Juhana meni Sortavalassa naimisiin. Aliupseeri, 23-vuotias Juhana Parikka vihittiin Sortavalan Lahenkylästä olleen 19-vuotiaan loisen tyttären,  Anna Katrintytär Leskisen kanssa. Annan äidillä, Katri Antintytär Leskisellä (s.1841 Sortavala, Lahenkylä) oli neljä aviotonta lasta, joista 27.6.1871 syntynyt  Anna oli nuorin.

Juhanan ja Annan vanhin lapsi, Hjalmar Fabian syntyi 16.10.1891. Vuonna 1894 perhe muutti Viipuriin jossa asuivat mm. Papulassa. Juhanasta tuli rautatieläinen ja ammatiksi vakiintui jarrumies. Toinen lapsi Toini Ester syntyi Viipurissa 12.4.1900. Juhana Parikka jäi leskeksi vuonna 1902 kun Anna kuoli rintatautiin.



Kajaanista Kurkijoelle

Seuraavana kesänä Juhana avioitui uudelleen. Liitosta Sortavalasta olleen Fredriikka Oravaisen kanssa syntyi neljä poikaa. Perhe muutti Kajaaniin vuonna 1905.
Vuonna 1907 olivat Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit ja Laukon torpparihäädöt. Keväällä "Kaikuja Kajaanista"-lehti ilmoittti pakkohuutokaupasta : "Myydään jarrumies Johan Parikan ulosottoon kirjoitettua irtainta; 1 piironki, 2 sänkyä, 1 kirjoituspöytä, 1 kuvastin, 2 tuolia ja kiikkutuoli". 
Kesällä oli Parikan 125 mk:n vekseli joutunut Kauppalehden protestilistalle.

Kajaanin Sos.dem.valitsijayhdistyksen perustava kokous pidettiin vuonna 1909. Yhdistyksen asiamieheksi valittiin jarrumies Juho Parikka. Seuraavana vuonna Kajaanin työväentalolla pidetyn kirjaltaja-yhdistyksen vuosikokouksessa  osaston asiamieheksi ja Gutenberg-lehden kirjeenvaihtajaksi valittiin 18-vuotias Hjalmar Parikka. (Jalmari oli ensimmäiseltä ammatiltaan kirjaltaja). Vuonna 1910 Parikat muuttivat Kajaanista Kurkijoelle. Ainakin vielä vuoden 1915 henkikirjoissa jarrumies Parikan kuusihenkinen perhe asui Elisenvaarassa Kurkijoella.


Ruskealan entinen jahtivouti ja varanimismies 

"Keisarillinen majesteetti on armossa nähnyt hyväksi antaa eläkkeet ylimääräisistä eläkevaroista sekä lahjapalkkiot seuraaville henkilöille, nimittäin: ... ..18:o Ruskealan pitäjän piirin entiselle jahtivoudille, varanimismies Pietari Parikalle vuotuisen 100 markan suuruisen elinkautisen apurahan, maksettavaksi tammikuun 1 p:stä 1892; "  (Suomalainen Wirallinen Lehti 3.12.1892)

Näin armollisesti Keisari Aleksanteri III muisti Juhana Parikan isää Pietari eli Pekka Jaakonpoika Parikkaa joka pojanpoikansa Jalmarin tavoin harjoitti eläessään montaa tointa; torppari, pitäjänsorvari, jahtivouti ja varanimismies. Eläessään hän ei ehtinyt Keisarin antamaa eläkettä nauttimaan, varanimismies Pekka Parikka kuoli jo tammikuun 13.päivä 1892 Ruskealan Matkaselässä. Kuolinsyynä oli vanhuus.
Varanimismies Parikka oli syntynyt  kesäkuun 13. päivä vuonna 1825 Käkisalmen Alapuustin kylässä, jossa oli tuolloin seurakunnan lastenkirjojen mukaan kaikkiaan kymmenen Parikka-nimistä perhettä, olipa kylässä myös Parikanmäki.
Laatokan Karjalaa
Vuonna 1849 "sorvarin kisälli" Pekka Parikka vihittiin Käkisalmella Jaakkimalaisen Anna Immosen kanssa. He asettuivat Jaakkiman Lahdenpohjaan, lapsia syntyi neljä. Kesäkuussa 1858 Anna, sorvarin vaimo, kuoli keuhkotautiin 34-vuotiaana.


Kirkollista sukua Jaakkimasta

Seuraavan vuoden jouluna Pekka avioitui Maria Paganuksen (s.1830) kanssa Sortavalassa. Liiton kolmesta lapsesta nuorin oli edellämainittu Juhana Pekanpoika Parikka. Maria oli Jaakkimalaista Paganus-sukua, nimen otti 1600-luvulla käyttöön Jaakkiman ensimmäinen kirkkoherra Simon Paganus. Maria Paganuksen isoäidin isä, Juho Turkulainen, oli puolestaan 1700-luvulla spögubbe eli unilukkari. Pekka Parikan leski, Maria Paganus asui vielä vuonna 1909 vävynsä perheen kanssa Hukkakallion mökissä Ruskealan Matkaselässä.


Talonpoikia Käkisalmen Alapuustista

Pekka Jaakonpojan isä, talollinen Jaakko Pekanpoika Parikka (s.1793) syntyi ja asui Alapuustin kylässä kuten hänen isänsä ja isoisänsäkin, Pekka Jaakonpoika (1762-1808) ja Jaakko Ristonpoika Parikka (k.1782). Puolisotkin olivat lähitienoolta; Valpuri Kotonen (s.1798) Norsjoelta, Katariina Ruuska (s.1768) Hirvisaaresta ja Katariina Lappalainen (1727-1764) Alapuustista.

Linkkejä: Ruskeala / Käkisalmi / VirtuaaliViipuri /Paganus-sukuseura

Koomikko kapinakenraalina /  Ylen elävä arkisto

torstai 17. maaliskuuta 2016

Aholan talo

Aholan talo ja aittarakennus Uuraisten Kotaperällä, kuva ehkä 1950-luvulta.
Aholan talo ja talousrakennus vuonna 2009 (Google Maps)

perjantai 12. helmikuuta 2016

Rakuunoita Sääksmäeltä

maalaus: Soini Talaskivi
Sääksmäki on Sydän-Hämeen keskeisimpiä muinaispitäjiä. Sääksmäen kihlakunta kattoi keskiajalta aina 1800-luvun lopulle asti koko läntisen Hämeen; se ulottui etelän Somerolta kauas Päijänteen pohjoispuolelle saakka. Sääksmäen Rapolassa kohoaa Suomen suurin muinaislinna, joka aikanaan on hallinnut Hämeen tärkeimpiä vesistöreittejä. Sääksmäessä on viljelty ohraa ja alkuvehnää ainakin 3000 vuoden ajan. "Millään muulla pitäjällä Suomessa ei ole yhtä mahtavaa menneisyyttä: suuri muinaislinna, 25 vanhinta nimeltä ja asuinpaikalta tunnettua suomalaista talonpoikaa - ja Ritvalan helkajuhla" (akateemikko Matti Kuusen lausunnon mukaan). - Lainaukset Kari Rydmanin kotiseutuarkisto-sivuilta.


Sääksmäen Saarioispuolen ikivanha pääkylä Tarttila on ollut Sääksmäen helaavieton pääpaikkoja. Matti Martinpoika Tranberg (1708-1771) Tarttilasta, oli yli 30 vuoden ajan rakuuna Sääksmäen komppaniassa, joka kuului Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmenttiin. Vuonna 1748 alkaneisiin Viaporin linnoitustöihin ei Matti joutunut, myöskin Pommerin sota  käytiin ilman tuolloin jo yli 50-vuotiasta rakuuna Tranbergia. Matin ensimmäinen vaimo oli vuodesta 1734 Brita Markuksentytär Sääksjärven Voipaalasta, toinen vaimo Valpuri Juhontytär.

1730-luvun alussa rykmenttiin liittynyt Matti Martinpoika oli Sääksmäen komppanian rakuuna nro 27 aina 1760-luvulle saakka, jolloin hänen paikalleen astui poika Jaakko Matinpoika Tranberg (1748-1815). Samoihin aikoihin rakuunarykmentin päälliköksi tuli eversti Jaakko Maunu Sprengtporten joka oli suunnittelemassa ja toimeenpanemassa kuningas Kustaa III:n vallankaappausta.

Matin nuorempi poika Erkki Matinpoika Tranberg (1751-1809) oli rakuuna nro 119 Sääksmäen Ritvalassa. Ritvalan kylä kuului samaan rakuunarykmenttiin mutta eri komppaniaan (Toisen Majurin komppania, Second Majorens Compagnie.) Vuoden 1789 katselmuksessa Erkki oli 5 jalkaa ja 7 tuumaa pitkä, eli noin 165 cm, tuuman pitempi kuin veljensä Jaakko. Veljesten ratsut olivat 10-vuotiaat, vieläpä korkeudeltaan samat 9 vaaksaa ja 3 tuumaa eli n. 140 cm. Jaakolla oli vaimo Maria Heikintytär (s.1749) ja ainakin kaksi poikaa Heikki ja Erkki.

Erkki Matinpojan vaimo vuodesta 1776 alkaen Liisa Heikintytär (1750-1824), heillä ainakin kuusi lasta, joista kaksi vanhinta kuoli pienenä. 1790-luvulla Erkki Tranberg Ritvalan Vastamäestä mainitaan jääkäriksi ja sukunimi muuntui muotoon "Strandberg". Tytär Beata Erkintytär syntyi vuonna 1787, kummeina olivat jääkäri Nils Ridwall ja kutoja Matti Tamlander vaimoineen.
Kutoja Tamlander ja vaimonsa Maria Erkintytär olivat kummeina myös vuonna 1794 syntyneelle Hedvigille, toisina kummeina klarinetin soittaja Jaakko Willman ja vaimo Maria Matintytär.

Kummeista huolimatta jääkärin tytär päätti kuitenkin avioitua sotilaan kanssa.
Vuonna 1822 Hattulassa, elokuun viimeisenä sunnuntaina, Hedvig Erkintytär avioitui Suomen kaartin sotilaan, tarkk´ampuja  Henrik Johan Lindolmin (1795-1840) kanssa. Seuraavan viikon maanantaina heille syntyi poika joka sai nimekseen Aleksander Konstantin.

Perhe hajosi vuonna 1833 Hämeenlinnassa. Huhtikuussa 38-vuotias Hedvig Erkintytär, sotilaan vaimo, kuoli keuhkotautiin. Helluntaina kaksivuotias Mariana kuoli isorokkoon. Isä Lindholm otti Hauhon Hyömäeltä uuden vaimon, 26-vuotiaan Anna-Liisa Erkintyttären jonka kanssa muutti Viaporin kautta Helsinkiin, mukana tuli 8-vuotias Frans. Vanhin lapsi, 11-vuotias Aleksander muutti äidin siskon, Beata Erkintyttären perheeseen Pirkkalaan kasvatiksi.

Rakuuna Tranbergin tyttärenpoika, Aleksander Lindholm, avioitui Pirkkalan Tohlopista olleen Eeva-Kaisa Kallentyttären kanssa. Perhe muutti voimakkaasti teollistuvalle Tampereelle, jossa Aleksander työskenteli Frenckellin paperitehtaassa.
Aleksander Lindholm kuoli 73-vuotiaana Tampereella Martinpäivänä vuonna 1895. Tuolloin perheeseen syntyneestä seitsemästä lapsesta oli elossa vain kolme; vanhin poika, isänsä mukaan nimetty Aleksander Konstantin 47, Kaarlo Alfred 38 ja Oskar Fredrik 35. Neljästätoista lapsenlapsesta vanhimmat olivat 18-vuotiaat Lydia ja Jalmari, nuorimmat kaksivuotias Lempi ja puolivuotias Katri. Puoliso Eeva-Kaisa kuoli vuonna 1905 Tampereella 81-vuotiaana.

Tässä muutama vanhempi juttu Lindholmien vaiheista Tampereella:

Lindholmeja Tampereella 1800-luvun lopulla
Lindholm, Pinninkatu 38
Tampere 1915

perjantai 29. tammikuuta 2016

Pukki




Pappani Aati Ahola on ottanut pukin ratsukseen.
Toinen mies saattaisi olla Reino Rossi (1920-1989), papan siskon, Aino Rossin (os. Ahola 1880-1968) nuorin poika. Kuva lienee otettu 50-luvulla Kotaperän Korpelassa.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kesällä 1918

Kuva Hanna Kalteenmäen albumista





Viereisessä kuvassa pappani Aadin perhettä. Kuvan olen ajoittanut vuoden 1918 kesään jolloin kansalaissota oli juuri päättynyt.



Pappani Aadi Ahola sylissään 2,5 vuotias Tauno Adiel, mummoni Hilma Aholan sylissä muutaman kuukauden ikäinen Uuno Aksel, oikealla 6-vuotias Aune.
Takana Hilman 28-vuotias sisar Anna Tamminen josta tuli 40 vuotta myöhemmin minun kummitätini.
Aadi Rikhard oli kuvanottoaikaan 27-vuotias ja vaimonsa Hilma 33 vuotta.



Perheeseen syntyi vielä 1920-luvulla kaksi tytärtä; Aili Annikki ja Sanni Sanelma.

Blogger news