perjantai 17. elokuuta 2018

Kesäretki Purmoon

Maalareita Purmosta, oikealla Johan Sandstedt.
Puolisolle aukeni keväällä uusi maailma kun hän  sai tekemällään dna-testillä tietää isoisänsä henkilöllisyyden. Samassa yllätyksessä tuli myös yhteydenotto edesmenneen isän  veljeltä Ruotsista.
Huhtikuun lopulla lähdimme tapaamaan tätä uutta setää ja hänen vaimoaan. Jännitys ja odotus oli suurta kun matkasimme laivalla kohti Tukholmaa jossa hän ja setänsä Christer näkisivät toisensa ensimmäisen kerran. Tapaaminen onnistui ja oli varmasti molemmille hyvin merkittävä. 

Setä vaimoineen viettää kesiään mökillä Pohjanmaalla. Kesälomalla me ja puolison veli vaimoineen ajelimme varta vasten järjestettyyn sukutapaamiseen Purmoon. Jännitystä oli jälleen ilmassa ja sanakirja mukana, olihan koko suku lähes täysin ruotsinkielistä. Saimme viettää ensin pari päivää Christerin ja Beate-Sofien viihtyisällä rantamökillä Teerijärvellä.
Purmon kirkolla sisarukset tapasivat isänsä serkkuja ja kävivät isoisänsä Magnuksen haudalla. Istuimme kahvilassa ja kuulimme lisää suvun tarinoita katsellen vanhoja valokuvia. Stinasholman koskilta ajeltiin katsomaan suvun aikoinaan asuttamia taloja, Forsnabbaa ja Filpusta.

Vaimoni äidinpuoleisessa Lindholmin suvussa maalarin ammatti on periytynyt isältä pojalle. Saimme kuulla että tässä uudessa suvussa myös tytöt olivat joutuneet jo pienenä maalarin oppiin, Johan Sandstedt oli pitänyt siitä huolen, hän oli maalari ja yhdeksän lapsen isä. Johan oli syntynyt Purmon Filpuksessa vuonna 1874 ja kuoli ollessaan Amerikassa vuonna 1946, Magnus Sandstedt (1911-1941) vaimoni isoisä, oli hänen vanhin poikansa.

Seuraavalle päivälle, tasan 4 kuukautta sukulaisuuden löytymisestä, oli järjestetty sukutapaaminen samaiseen kahvilaan, Uffes Mat & Cafe. Paikalla oli lähes 30 henkeä, vaimon isän serkkuja ja nuoremman väen edustajina pari pikkuserkkua. Päivällisen ohessa saimme nauttia muutamista musiikkiesityksistä. Suvun vanhimmat edustajat kertoivat muistojaan Magnuksesta ja hänen sisaruksistaan.Vaikka yhteisen kielen puuttuminen rajoittikin ajoittain keskustelua, tuli kuitenkin vahva tunne että suku otti lämpimästi vastaan nämä uudet tulokkaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger news