Kummilapsia

https://museovirasto.finna.fi

" Ken hän lieneekään?

Onko onnettarien kummilapsi vaiko surutarten suosikki ? "

(Emil Lassinen, lehtinovelli 1903)

"Sana "kummi" esiintyy ensimmäisen kerran Mikael Agricolan kastekaavassa vuodelta 1549. Se on ruotsin sanoista "gudfar" (mieskummi) ja "gudmor" (naiskummi) lainattu sana, jonka Agricola kastekaavassaan vielä kirjoitti sanana "gummi" ja "gumma".

Latinan kielen sanaa "testis" käytetään vanhoissa kirkonkirjoissa tarkoittamaan kummeja. Suora käännös tarkoittaa silminnäkijää ja todistajaa." (Lempiäinen 2004)

"Agricolan kastekaavassa painotetaan että kummien ja kummilapsien tulee olla samasta säädystä."

"Kummius oli tärkeä osa sääty-yhteiskunnan sosialisoitumisessa ja niinpä vanhemmat alkoivat hakea lapsilleen kummeja yhä ylemmistä säädyistä, sillä he halusivat kummin avulla parantaa lapsen sosiaalista asemaa. Tällöin esimerkiksi korkeasti arvostetuilla papeilla saattoi olla kymmeniä kummilapsia." (Silfverhuth 2012)

Pappeja ei meidän suvussa ole, mutta aikoinaan oli Aholan perintötalo jonka isännillä, Kasperi Eerikinpojalla (1821-1905) ja hänen jälkeensä isäntänä olleella vävyllään, Taavetti Hetanpojalla (1836-1926) oli paljon kummilapsia. Kasperille löysin ainakin 12 ja Taavetille 15 kummilasta. Uuraisilla näkyi olleen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tapana että kummeja oli vain kaksi. Toisena kummina olivat useasti isäntien vaimot, Leena Joonaksentytär (1827-1898) ja hänen tyttärensä Leena Ulrika (1849-1902).

Aina Alina, Alida, August, David, Eeva, Eeva Johanna, Elli, Enni Elsa, Etna Johanna, Fritiof, Helena, Hilma, Lauri, Lydia, Lydia Henrika, Maija-Liisa, Matias, Matti, Nestor, Oskar, Otto, Rosa, Salomon, Taavetti, Vilhelmiina, Vilhelmiina, Vilppu.

Näistä vuosivälillä 1850-1906 syntyneistä kummilapsista tyttöjä oli enemmistö, 15 tyttöä ja 12 poikaa. Kummilapset olivat  yleensä enemmän tai vähemmän sukua kuten pienessä kylässä tapasi olla. He olivat omien tai lähitalojen torppareitten ja palkollisten jälkikasvua, joukossa myös muutama talollisten lapsi.  

Yksi lapsi oli naapuripitäjästä, Multian Sahrajärvellä syntyi jouluna 1906 Elli Iidantytär, avioton lapsi eli kirkonkirjoissa "oäkta". Äiti oli irtolainen Iida Taavetintytär, joka oli lähtöisin Aholan Rasinahon torpasta. Lapsen toinen kummi oli jo 70 vuoden ikään ehtinyt Aholan Taavetti, itsekin avioton lapsi. Muutamaa  vuotta aiemmin Iida oli synnyttänyt vain lyhyen aikaa eläneet kaksostytöt, eikä tämä juuri syntynyt Ellikään nähnyt seuraavaa kesää. Ajan lapsikuolleisuudesta kertoo se että näistä Kasperin ja Taavetin kummilapsista yli kolmannes, kymmenen lasta, kuoli pienenä.

Taavetin eno, syytinkimies Matti Matinpoika Keljo kuoli lavantautiin vuonna 1866. Kuudelle lapselle ei jäänyt perinnöksi juuri muuta kuin muutama työkalu, pari turkkia, sarkapöksyt ja koirannahkainen lakki. Taavetista tuli kahden nuorimman lapsen "vörmynttari" eli holhooja. Saman vuoden jouluna Taavetista tuli ukkomies ja myöhemmin kymmenen lapsen isä. Lisäksi hän oli ainakin Kotamäen alaikäisten lasten holhooja. Kotamäen 20-vuotias Aina Nathanintytär sai häneltä suostumuksen avioliittoon vuonna 1895.

Kasperin ja Taavetin kummilapsista aviottomana syntyneitä oli neljä, kaikki tyttöjä. Näistä elämään jäi vain Kasperin kummityttö, vuonna 1874 syntynyt Aliida Hetantytär, joka hänkin oli saanut hätäkasteen. Äiti oli Nikinahon torpan itsellinen, 26-vuotias Heta Eerikintytär, jolla oli jo ennestään neljävuotias Hilma Eufemia. Rippikirjassa Heta Eerikintytär mainittiin raihnaiseksi ja köyhäksi.

 

Aliida kierteli piikana Uuraisten taloissa, mm. Likolassa ja Pokelassa. Vuonna 1892 hän synnytti aviottoman poikalapsen, Frans Eemilin joka kuoli yksivuotiaana isorokkoon. 

Aliidan sisko, Hilma Hetantytär, Kalteenmäen piika, meni 17-vuotiaana naimisiin Taavetti Juhonpoika Huismanin kanssa. Asuessaan mäkitupalaisina Paatelassa oli perheessä jo kymmenen lasta. 

Aliida Hetantytär, Pokelan piika, sai viimein 20-vuotiaana  rippikoulun suoritettua "parannuksen ehdolla". Merkintöjen mukaan hän kävi rippikoulun 2½ kertaa. Tuolloin järjestettiin myös "erityinen koulu huonolukuisille" jossa nuoret saivat mm. merkintöjä: "änkkä, lyhyt-ymmärryksinen", "tylsämielinen (idiot)", "vähän löyhäpäinen", "vika kielessä, puhuu epäselvästi".

Aliida alkoi jossain vaiheessa käyttää sukunimeä Helminen. Vuonna 1903 syntyi avioton lapsi Elli Maria.

Seuraavana vuonna Aliida, Pokelan itsellinen, vihittiin Muuraismäen itsellisen, Erkki Leanderinpoika Niemisen kanssa. He olivat palkollisina ainakin Pokelassa ja Salmelassa Uuraisilla. 

Sitten liitto jostain syystä kariutui, Virallisessa lehdessä oli ilmoitus:

"Saarijärven ja Uuraisten pitäjäin käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden määräyksestä varsinaisissa syyskäräjissä v. 1907 ja maaliskuun 10 päivältä 1909 täten ilmoitan että, jos ei vaimoni Aliida Nieminen (omaa sukua Helminen) saavu vuoden ja vuorokauden kuluessa, siitä kuin tämä ilmoitus on kolmannen kerran julkaistu, minun kanssani elämään säännöllistä yhdyselämää, niin mainittu Kihlakunnanoikeus meidät laillisesti eroittaa."

Uuraisilla, maaliskuun 11.päivänä 1909.  Erkki Nieminen. ( Suomalainen Wirallinen lehti 15.3.1909)

Itsellinen Erkki Nieminen avioitui mäkitupalaisen tyttären Silja Sjön kanssa Uuraisilla vuonna 1911.

Aliida Helmisen tytär Elli Maria eli 87-vuotiaaksi, hänet on haudattu Jyväskylään.

Sikunapoika ja Sikunatyttö

Naisvangin puku/Finna (kuv.Saija Sillanpää)

" Vuonna kuusikymment´ kuus, tuli Suomeen laki uus: 

kun viinaa kieltiin keittämäst´; juomapäiviä viettämäst´. 

Se ajatus oli keisarill´: kun viinaa ei ole juomarill´ 

että leipää kestäis Suomessa, jokahitten huoneessa ".

Pilli-Hermanni (Herman Saxberg )1867 

                                        

                                                                          

Viinanpoltto kotitarpeisiin oli 1800-luvulla talonpoikien oikeus, kunnes se kiellettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1866. Kuitenkin minunkin iso-isoisäni, "ahkerana ja rehellisenä tunnettu raitis mies" sai rippikirjamerkinnän viinanpoltosta 1880-luvulla Uuraisilla. Multialla, joka on Uuraisten naapuripitäjä, pidettiin kinkerit vuonna 1892 joissa kirjattiin seuraava tavoite:  "Varoitettiin kylän vanhimpia yhdistymään taistelukseen salapaloviinan polttajia ja kapakoitsijoita vastaan niiden hävittämiseksi". 

Tällainen taisteluksen kohde oli varmaankin myös Multian Sahrajärvellä asustava perhe, joka oli toistuvasti vastaamassa teoistaan käräjillä Keuruulla ja Ähtärissä. Vanhemmat Juho Rantanen (s.1845) ja vaimonsa Anna Liisa (s.1851) viinanmyynnistä, viinanpoltosta sekä tappeluista. Perheen poika Juho Emil (s.1873) oli käräjillä ensimmäisen kerran 14-vuotiaana näpistyksestä ja perheen tytär "irtolaistyttö" Hilda Maria (s.1876) 16-vuotiaana murtovarkaudesta.

Perheen isää kutsuttiin "Sikuna-Jussiksi", joten lapset tunnettiin paikkakunnalla nimillä "Sikunapoika" ja "Sikunatyttö". Sikuna tarkoittaa "kerran keitettyä" puolivalmista tai huonolaatuista viinaa. Kirkonkirjoissa perheen isän mainittiin ensin olevan entinen torppari, sitten irtolainen ja viimein kulkuri.

Juho Emil eli Sikunapoika oli ryypiskelemässä Multian Nikaranperällä erään Petäjäveden Kuivasmäeltä olleen Herman Kotamäen kanssa alkukesän päivinä vuonna 1892. Heille tuli riitaa jonka päätteeksi Herman löi Juhoa puukolla kaulaan, Juho juoksi läheiseen torppaan jossa pian heitti henkensä. Sanomalehdessä tapahtuneesta kirjoitettiin seuraavaa: "Kyllä oli tuo vainajakin, vaikka oli vasta 20 v. vanha tullut paikkakuntansa kauhuksi koko ikänsä harjoittamistaan varkauksista, murhapoltoista, viinankeitosta ja -myynnistä ym. Hänen vanhempansa ja sisarensa ovat samoin kotikyläkuntansa saattaneet semmoiseen maineeseen että tuskin on mitään pahetta, jota siellä ei olisi vuosien kuluessa harjoitettu." (Suomalainen 15.6.1892)

Kolme päivää veljensä hautajaisten jälkeen oli Hilda Maria käräjillä.

-Nuorena jo suuri pahantekijä. "Välikäräjissä jotka pidettiin Halisen talossa viime kuun 28.p. tuomittiin murtovarkaudesta 16-vuotias nainen Hilda Maria Rantanen ja äitinsä langetettiin edesvastaukseen varastetun tavaran myymisestä. Isänsä, itsellismies Juho Rantanen, kotiseudullaan tunnettuna nimellä "Sikuna-Jussi" on useampia kertoja tullut sakotetuksi luvattomasta viinan polttamisesta ja myynnistä. Tyttö Hilda Maria on jo vaipunut syvältä paheiden turmiota tuottavaan kuiluun. Hän on ollut niin heittiö ja pahanilkinen, että vanginvartijan on yöksi täytynyt kiinnittää hänet seinään kiinni, vaikka hän muutenkin oli raudoissa. Vanginkuljettaja sanoo ei koskaan ennen kulettaneensa pahanilkisempää miesrosvoakaan kuin tätä raivoisaa ja kamalaa tyttöä. Perhe on asunut kiertolaisena milloin missäkin Multialla. Voi kauheata kotia !". (Suomalainen 1.7.1892)

Hildan äiti, "irtolaisen vaimo", sai vuonna 1896  kahdeksan kuukauden vankilatuomion "Luvattomasta viinan myönnistä neljännen kerran ja poltosta kolmannen kerran". Äidin vapauduttua sai Hilda toistuvista varkauksista vuoden vankilatuomion josta vapauduttuaan taas jo pian seuraavan, pituudeltaan 15 kuukautta. Tuomiot hän suoritti ilmeisesti Vaasan vankilassa jossa vankien opetus kuului jo tuolloin vankilan tehtäviin: "Jos vanki oppi välttämään tappamista ,varastamista ja huorintekemistä ja totteli vielä vanhempiaan ja esivaltaakin, olivat vankeinhoidon tavoitteet jo paljolti saavutettu".

Vuonna 1901 irtolainen Hilda Maria Rantanen muutti Multialta Viipuriin jossa jo samana vuonna kuulutettiin Jaakkimalaisen talonpojan kanssa. Hildan ammatiksi oli tuolloin merkitty ompelija. Kolmen vuoden kuluttua tämä "avioliiton aikomus" kuitenkin raastuvanoikeudessa purettiin.

Kotkassa kuoli vuonna 1902 epäselvissä olosuhteissa tukkityönjohtaja Antti Näsänen. Tutkinta kesti vuosikausia ja ilmeisesti ainoat jotka jutussa viimein tuomittiin olivat Kotkan raastuvanoikeuden tuomarit.(Etelä-Suomi 21.1.1911) Kymmenien todistajien joukossa olivat myös Hilda Maria Rantanen, hänen nuorempi siskonsa Anna Stiina Mäkinen (os.Rantanen s.1883) sekä heidän äitinsä Anna Liisa Rantanen. He kertoivat asuvansa yhdessä Talikkalan kylässä, Viipurin pitäjässä. Hilda Marian todistuksen eräs todistaja katsoi arvottomaksi "siihen nähden että hän oli elellyt ja ehkä vieläkin eleli julkista haureus-elämää". (Suomen Kansa 13.6.1904).  Anna Liisa Rantanen kertoi oikeudessa olevansa työmiehen leski Talikkalasta,  (Etelä-Suomi 1.8.1903) vaikka Anna Liisa ja Juho Rantanen olivat kuitenkin molemmat Multian kirkonkirjassa Sahrajärven irtolaisina aina vuoteen 1919. "Hoitolainen" Juho Rantanen kuoli Multialla vanhuuteen vuonna 1921.

Anna Liisa ei ilmeisesti enää palannut Multialle, hän kuoli vanhuuden heikkouteen Viipurissa vuonna 1939. Hilda Marian sisko, Anna Stiina, asui miehensä kanssa ainakin Multialla, Vaasassa, Tampereella ja  Viipurissa kunnes vuonna 1913 erosi miehestään Justus Mäkisestä. Anna Stiinan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Rantasen sisaruksilla oli myös vuonna 1890 syntynyt pikkuveli, Justus Rantanen, joka avioitui 1920-luvulla Viipurissa jossa myös kuoli vuonna 1938.

Hilda Maria avioitui v. 1904 työmies Konstantin Salosen kanssa Viipurissa. Mies kuoli v. 1912 keuhkotautiin. Vuonna 1914 leski Hilda Salonen os. Rantanen vietti häitä Hjalmar Räsäsen kanssa. Seuraavana päivänä Työ-lehdessä oli otsikko "Reilut häät Kangasrannassa" . Lehden kirjoituksen mukaan tämä "tunnetusti huonomaineinen morsian", jonka ensimmäinen mies oli tappanut itsensä ja toinen murhattu, oli revolverin kanssa uhannut ampua häihin aikovia kuokkavieraita. Hilda nosti kunnianloukkauksesta jutun lehden päätoimittajaa vastaan.(Työ 15.6.1914)  Myöhemmin kyseisessä lehdessä kirjoitettiin Hildan uhkailleen oikeudesta poistuttaessa että "parin vuoden perästä on se palasina eikä siinä paineta yhtään lehteä", lisäten vielä että hänellä on kyllä rahaa ja keinoja uhkauksensa toteuttamiseksi.

Syksyllä 1917 Hilda piiloutui varkausaikeissa Kangasrannan kauppaan ennen liikkeen sulkemista. Akkunasta poistuessaan poliisi huomasi hänet ja ampui laukauksen joka osuikin varkaaseen "joka lievästi haavoittuneena piiloutui tyhjään tynnyriin, mistä hänet löydettiin". Hilda vietiin sairaalaan sidottavaksi. Samana vuonna Hilda kielsi lehdessä kaikenlaisen kaupankäynnin miehensä kanssa ja irtisanoutui tämän ottamista veloista "sillä yhteisestä pesästä ei niitä vastata". Samanlaisen ilmoituksen Hilda laittoi sitten lehteen jälleen kymmenen vuoden kuluttua vuonna 1927.

 

1930-luvulle tultaessa Hilda näyttää olleen jälleen todistajana eräässä murhajutussa. Ilmeisesti Hildan tuttavapiiriin kuulunut Anna Bohm oli alkoholisoitunut, varaton yksineläjä joka murhattiin raa'asti Viipurissa. 

Hilda oli viettänyt jo pidempään yhdyselämää Elias Ikävalkon kanssa, joka aiemmin oli istunut vankilassa pahoinpitelystä. He asuivat Viipurissa osoitteessa Hietala 40, asumus käsitti vain yhden huoneen. Joulun alla vuonna 1933 pariskunnalle tuli riitaa joka oli saanut alkunsa potkukelkasta.  Tilanne kärjistyi, ja kun hellan vieressä vielä sattui olemaan kirves, niin Sikunatyttö koki veljensä tavoin väkivaltaisen kuoleman. (Kansan Työ 22.12.1933) Taposta yhdeksän vuoden tuomion saanut mies pyysi oikeudessa itselleen kuolemanrangaistusta.

" Empä kirjot´turhia; 

Usiasti murhia                   

On salaviina saattanut

Eikä ole lakannut".

        Mokoman hupanen runo-laulu wiinasta, oluesta ja kahweesta. Herman Saksperi 1867. 

Yhteiskunnan normien vastaista elämää eli myös jutussa lainattujen viisujen tekijä, Keuruulainen Pilli-Hermanni eli Herman Saxberg (1830-1909).

"1800-luvun viisunikkari, pelimanni ja rosvo". Näin kuvaa Taideyliopiston projektityössään isoisänsä isoisää muusikko Emilia Lajunen (s.1979), joka on esittänyt ja levyttänyt hänen tuotantoaan. 

Pilli-Hermannilla oli myös yhteys Multialle. Hänen äitinsä, piika Leena Kustaantytär (1800-1868) oli lähtöisin Multialta, Isoahon uudistalosta Karhunahtaan lähistöltä

Pilli-Hermannin soitin, omatekoinen kokopuinen klarinetti on Suomen kansallismuseon kokoelmissa.

Pilli-Hermannin klarinetti virtuaalisesti (Suomen kansallismuseo)

YLE/ Alkoholinkäytön historiaa: Rahvaan juominen oli pahasta, mutta yläluokan kosteat juhlat sivistynyttä nautiskelua.

Talokauppa

Ryijy Uuraisilta/Finna, Suomen käsityön museo

"Tehä työtä vointin jälkeen niin kauvan kun lystää olla talossa" Nykykielellä lienee sitä että tekee töitä voinnin mukaan talossa niin kauan kuin haluaa. Näin luki kauppakirjassa jossa Kasper Eerikinpoika, 45 ja vaimonsa Leena Joonaksentytär, 39 myivät omistamansa Aholan perintötalon tulevalle vävylleen Taavetti Hetanpojalle ja tyttärelleen Leena Ulrikalle 1100 markan kauppahinnasta. Lainhuuto kaupalle haettiin Laukaan tuomiokunnasta, jonne toimitetusta kauppakirjasta näkee että kauppaan kuului myös erilaisia ehtoja. Kauppakirjan sisältö on puuttuvine välimerkkeineen nykyihmiselle vaikeasti avautuva, mutta se antaa ehkä jotain kuvaa tuon ajan puhekielestä ja elinkeinoista maaseudulla. "Kirjoitustaito ja tekstinymmärtäminen alkoivat yleistyä toden teolla vasta kansakoulun myötä 1860-luvulta lähtien. 1880-luvulta alkaen kirjoitustaidon yleistymistä on tilastoitu tarkemmin. Tuolloin kirjoitustaitoisia oli 13 prosenttia kansasta." (Turun Sanomat 2008).

______________________________________________________________________________________________________________

Talon kauppakirjat

Minä Kasper Erikinpoika ja Lena Joonantytär ahola annan tälle Davitti vävylleni tavaroinen taloni 1/8 osa aholan perintötaloa nro 24 Kuukkajärven kylässä tätä ehtoa vastan Että maksaa 1000 tuhatta markka ja 100 sata markka ja 10 kymmenen tynnyriä (1 tynnyri =165 ltr) jyviä velka ja Kasperille ruokkoa (elatusta) ja Leenalle yhteisä 5 tynnyriä puoleksi ohria ja puoleks rukihita (ruista)

Ja jos hän muille talosa Hukkaa niin 6 kuusi tynnyriä ja jos hän ite pitä niin 5 viisi tynneriä ja peruja (perunaa) 4 tynneriä ja puolen lehmän lihat ja 1 nelikko (nelikko = 41 ltr) kaloja ja 1 nelikko suoloja ja leiviskä (leiviskä =8,5 kg) venäjän tupakija (tupakkaa) ja 3 kapan ( 1 kapan ala =165 neliömetriä) ala hampua (hamppua) ja 1 yhten kapan ala pellavasta talon pelton ja toista yksi ja toista kaksi paria kenkiä

ja talosta yksi lehmä ruokkia ja lammas karihtonen (karitsa) ja 1 hevoinen talossa ruokkia ikäkautesa ja sitte kun kuolee niin saa luvata kellen lystä ja talosta verstat aja (?) ja sitte kun joonas (Leena Joonaantyttären isä, syytinkivaari) kuole niin vaari 6 kapan ala halmetta ohramaata ja maija liisa pitää hoitaman talosta kuoleman asti ja vatehtiman (vaatehtimaan) mitä hän tarvihti ja Matillalle talosta pitä tekemän yhten kapan ala pellavasta ja talosta siemen ja vaatteissa tulee toimittaa sen päälle ja pojille Hermanni ja Karl ja Johannes (Leena Ulrikan sisarukset; Maija-Liisa, Matilda, Hermanni, Kalle ja Johannes) 

olivat  niille pitää saittaman (saattaman) 6 kapan ala halmetta joka vuosi ja se pitä talosta reilattaman valmiiksi toissa ohra ja toissa ruista vuonna ja vatteista (vaatteista) että toimeen tulee ja tehä työtä vointin jälkeen niin kauvan kun lystää olla talossa ja saa kaksi lehmä lampaan osaksen jokainen ja Maja Matiltalle sitte kun talo velaton on tarvihte nii saa 200 markkaa osa jos talossa on vanha seisovata velka niin ei saa muuta kuin kaksi lehmää lampaan 

talon numero kahdeksas osa manttaalista perintötalo nro 24 kyynämöisen kylä kuukkajärven ja saarijärven pitäjä Leinarikalle (Leena Ulrika) kolmas osa taloa miehelle ja hoita vanhempijan aalta kuoleman päivä asti ja minä myös Davitti Hetanpoika suostun ja tytyn (tyydyn) Leinarika kauppa kuin etellä mainittu on maksun on tytyn ja  anamme puumerkkimme Davitti Hetanpoika ja Leinariikka Kasperintytär. Minä Kasper erikinpoika ahola annan puumerkkin suostu ja Leina jonastytär annan puumerkki kirjoitettu 13 päivä kesäkuuta vuonna 1866 ja tästä ajasta saa pitää taloa 5 vuotta jos lystää. kirjoitettu aholassa 13 pv kesäkuuta v 1866. totistaa iisakki ahola matti antinpoika ahola. kirjoitti karl heikkilä

______________________________________________________________________________________________________________

Kauppakirjan todistajat olivat ilmeisesti Aholan 40-vuotias muonarenki Iisakki Matinpoika ja toisen muonarengin, Antti Ruokosen 18-vuotias poika Matti. Kauppakirjan kirjoittaja oli 23-vuotias talollisen poika Kalle Eerikinpoika Kuivasmäen Heikkmarttisesta, Heikkilän Hermannin veli ja Marttis-Pasun isä.

Taavetti Hetanpoika, 30-vuotias torpparin poika Pillikallion Ukkolasta ja 17-vuotias talollisen tytär Leena Ulrika Kasperintytär vihittiin joulun aatonaattona 1866. He pitivät taloa ilmeisen hyvin ja saivat 10 lasta joista nuorin oli pappani Aati. Leena Ulrikan vanhemmat elivät  Aholassa vielä yli 30 vuotta aina vuosisadan taitteeseen saakka, jolloin myös heidän tyttärensä Leena Ulrika kuoli. Vuonna 1926 Taavetti Hetanpoika, 89 kuoli samassa Aholan talossa johon oli tullut 60 vuotta aiemmin vävyksi. 

Uuras Kaukomieli

Suomen lehdissä uutisoitiin 1930-luvulla erään miehen edesottamuksista ympäri maata. Hänestä käytettiin jo  19-vuotiaana nimitystä "suurhuijari".
Kuopiossa syntynyt työmiehen poika oli saanut kasteessa lennokkaat nimet,  Uuras Kaukomieli. Käytti myöhemmin näitten lisäksi myös nimeä Arijoutsi. Sukunimi, jonka jätän mainitsematta oli kuitenkin hyvin yleinen. Kesällä vuonna 1933 nuori mies tuomittiin neljästä eri petoksesta Savonlinnan raastuvanoikeudessa.

 "Hän oli keplotellut itselleen ilmaisen laivamatkan Kuopiosta Savonlinnaan uskottelemalla olevansa juoksija Aki Virtanen. Kasinolla oli hän komeasti esiintynyt ja vuokrannut kokonaisen huvilan muka piakkoin saapuvalle 18 suururheilijalle. Laskut oli hän pyytänyt osoittamaan Pohjois-Savon Urheiluliitolle. Eräästä jalkineliikkestä oli hän samoin ostanut 2 paria jalkineita ja eräästä pukimosta parin valkeita housuja." ( Savonmaa 11.7.1933 )

Oma auto ja hauskoja huviajeluja olemattomalla tuhatmarkkasella, jota ei saatu missään rikotuksi. Pitkäniemen alilääkäri meni vaatekauppaan valkoinen kaapu päällä, pisti nimensä vekseliin ja tuli hyvissä pukimissa ulos.

Oltuaan aiemmin puoli vuotta mielisairashoitoharjoittelijana Siilinjärvellä pääsi Uuras Kaukomieli opiskelemaan alaa kesäkuussa 1933 alkaneelle kurssille Pitkäniemen keskuslaitokseen. Uuras asettui asumaan erään talon saunakamariin Tampereelle. 

Täällä hän alkoi esiintyä Pitkäniemen "alilääkärinä" joka kuljetutti itseään ja naisseuralaisia hyväuskoisilla autoilijoilla velaksi. Eräästä liikkeestä myös annettiin "tohtorille" ilman maksua auto, joka tosin romuttui jo ensi ajelulla. Helatorstaina Uuras pyysi tutun autonkuljettajan hankkimaan hänelle naisseuraa. Tämän asian järjestyttyä he menivät isomman seurueen kanssa tanssiravintolaan pitämään hauskaa. 

"Kun sitten vihdoin pikkutunneilla tuli poislähdön ja maksun aika ei "tohtorimme" enää löytänytkään 1000-markkastaan vaan onnettomuudekseen huomasi rahojen jääneenkiin kotiin. Seurueen toisten jäsenten vakuutteluista huolimatta ei ravintolassa tohtoriin tahdottu uskoa minkä vuoksi hänen täytyi jäädä sinne siksi, kun oli saatu riitävästi selkoa hänestä. Yön aikana ei kuitenkaan selvän ottaminen ole niin helppoa, ja kun "tohtorimme" joka Siilinjärvellä oli hoitanut erästä saksalaista potilasta ja häneltä kuullut ja oppinut muutaman saksalaisen sanankin, oli ravintolassa osannut, vaikkakin murteellisesti, sanoa "bitte vergehen" uskottiin että hän olisi rehellinen ja tulisi suorittamaan ajallaan lähes 600 markkaan nousevan laskunsa, jota vastaan hän varmuuden vuoksi vielä suostui jättämään aiemmin vekselillä ostamansa päällystakin."  (Aamulehti 28.7.1933) 

Kun saamamiehet veivät takin, käytti "tohtori" kadullakin lääkärinmekkoa. Seikkaileva mielisairashoidonharjoittelija telkien taakse Tampereella. ( Ilta-Sanomat 28.7.1933)

Elokuvatähtien pestaaja esiintynyt Kauhavalla

Joku aika sitten saapui Kauhavalle muuan mies ja asettui asumaan sikäläiseen hotelliin. Hän kulki sitten samassa yhteydessä olevassa kahvilassa. Siellä hän kertoi tapaamilleen neitosille, että hän aikoo Kauhavalla ryhtyä valmistamaan erästä elokuvaa, jota varten hän tarvitsisi joukon naisesiintyjiä. Useat neitosista tarjoutuivatkin filmitähdiksi ja mies kutsui heidät luokseen mittaillen ja tarkastellen muutenkin heidän sopivaisuuttaan filmitähdiksi. Ennenkuin elokuvaaminen ehti alkaa, alettiin hotellin puolesta karhuta mieheltä maksua oleskelustaan. Kun mies ei maksanut ilmoitettiin asiasta viranomaisille. Todettiin että mies oli esiintynyt väärällä nimellä. Mitään elokuvaukseen tarvittavia välineitä ei mieheltä tavattu, ainoastaan pitkä luettelo neitosista, jotka olivat tarjoutuneet filmitähdiksi. Mies pidätettiin ja passitettiin Seinäjoelle lääninsairaalaan sairautensa takia."  (Vaasa 2.4.1935)

21-vuotias presidentin adjutantti.

"Viime viikon lopulla ja pyhänseudussa vieraili useissa Haminalaisissa perheissä muuan nuorehko mieshenkilö, esitellen itsensä "Stockmanin pojaksi", "presidentin adjutantiksi", "kapteeniluutnantiksi", "lääkäriksi" jne. Mies odotti erästä toveriaan Haminaan ja tilasi kesäasunnon kuukaudeksi. Hän esiintyi valkea lakki päässään ja kertoi päässeensä ylioppilaaksi 16-vuotisena, olleensa valmis lääkäri 20-vuotiaana, aikovansa ulkomaanmatkalle Monacoon jne. Hän sanoi odottavansa vieraakseen "presidentin vanhempaa adjutanttia" ja viipyvänsä Haminassa koko loma-aikansa. Näillä verukkeilla hänen onnistuikin vuokrata kalustettu huone eräältä Haminalaiselta. Nyt on käynyt ilmi että tämä "Stockmanin poika" on käynyt kansa- ja rippikoulun, mutta ei muita kouluja. Pidätettäessä ei "kapteeniluutnantilla" ollut penniäkään rahaa."  (Eteenpäin 10.8.1935)

Uuras Kaukomieli uurasteli myöskin Porissa

Syyskuussa 1935 ilmestyi Poriin sulavaliikkeinen taiteilija joka kertoi nimekseen Aimo Orasmaa-Sola, tanssinopettaja. Porin teatterissa hänelle aiottiin uskoa avustavia tehtäviä kunnes havaittiin että taiteilijan kyvyt eivät lainkaan vastanneet hänen puheitaan.

"Yhtyneet Pukutehtaat Oy:n Porin myymälästä oli tuo sulavakielinen mies ottanut puvun, palttoon ja juhlahousut. Ilmoitti vain olevansa niitä "tiatterin" herroja, niin että rahat kyllä tulevat laskulla. Ja tapahtui eräässä Porilaisessa ruokalassa että sinne saapui eräs kaunis ja nuori mies, joka ilmoitti olevansa teatterin lavastaja joka oli nyt sattumalta joutunut vähän rahapulaan. Tarjoilijaneiti juoksi omistajalta kysymään. -Sillä on kauniit silmät ja hieno puku, ja se puhuukin niin hienosti. Omistaja myöntyi ja ruokki "lavastajaa" kokonaisen kuukauden saamatta pennin pyörylää." (Turunmaa 13.9.1935) 

Teatterista tehdyn ilmiannon perusteella mies pidätettiin ja  Uuras Kaukomieli sai kuritushuonetuomion Porin raastuvanoikeudessa.

Helmikuussa 1936 Uuras Kaukomieli karkasi Karvian varavankilan työmaalta. Neljän kilometrin päässä vankilasta hän ilmaantui erääseen taloon  jossa kertoi olevansa vankilan vartija jolta kaksi vankia olivat ryöstäneet vaatteet ja kaiken lisäksi pukeneet hänet vanginvaatteisiin. Herkkäuskoiset asukkaat uskoivat vankia ja antoivat hänelle vaatteet sekä lisäksi haulikon, pistoolin ja kartan Karvian pitäjästä. Karvian nimismies kuitenkin otti karkulaisen pian kiinni. Myöhemmin hän selitti karkaamisensa syyksi sen, että oli herkistynyt katsellessaan laskevaa ilta-aurinkoa. 

Köyliön vankilaan jouduttuaan Uuras karkasi sieltäkin saman vuoden marraskuussa. Hän varasti Kokemäeltä polkupyörän ja ajoi sillä Poriin jossa joutui tekemään tähänastisen "uransa" ensimmäisen murron, koska oli yöaika ja vaateliike suljettuna. Hieno puku päällään karkulainen lounasti teatteriravintolassa, jossa kertoi olevansa "uusi näyttelijä", laskun saatuaan huomasi kuitenkin rahojen jääneen teatterille. Tämän jälkeen pyörämatka jatkui kohti Raumaa. Matkan varrella Uuras poikkesi pappiloissa, joissa kertoi olevansa papin poika ja ilmeisen vähävarainen teologian opiskelija, jota sitten tuettiinkin rahallisesti. Raumalla poliisit kuitenkin viimein tavoittivat miehen Pelastusarmeijan kokouksesta.

Keväällä 1939 Jyväskylässä asioi eräässä liikkeessä mies joka kertoi nimekseen Gunnar von Essen, sähköinsinööri ja töissä paikallisessa sähköliikkeessä luvaten maksaa ostokset myöhemmin. Kellosepänliikkeestä hän sai morsiamensa kanssa kihlasormukset velaksi, täällä hän kertoi olevansa ylilääkäri von Essenin poika. Kihlapari matkasi kohti  Oulua, mutta Viitasaaren tienoilla autoilija havaitsi heidät rahattomiksi ja matka päättyi siihen.

Viimeisin havainto lehtien sivuilta tästä monipuolisesta huijarista on kymmenen vuotta myöhemmin, vuodelta 1949. Muun muassa Hufvudstadbladetissa kerrottiin Ravintola Espilässä järjestetyistä "Miljonäärihäistä" joissa oli tullut maksun kanssa ongelmia. Orimattilassa sankarimme oli lähestynyt nuorta naista, joka ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tästä "amerikkalaisesta lentoluutnantista". Myöhemmin Uuras Kaukomieli tavoitettiin erään toisen naisen asunnosta, josta poliisi pidätti hänet.

Uuras Kaukomielen viimeinen leposija on Malmin hautausmaalla.

Nälkävuodet Saarijärvellä

"Saarijärvi joka nykyisin kuuluu Keski-Suomen vauraimpien pitäjien joukkoon, oli vielä viime vuosisadan alku- ja keskivaiheilla koko maassamme tunnettu nälkäseutuna, Saarijärven Paavon alueena, jossa viljan vei halla ja jossa pettu oli alituisena vieraana. Tämän maineen se oli saanut pääasiassa runoilija Runebergin runojen ja kirjoitusten johdosta, jotka antoivat Saarijärvestä juuri nälkämaan kuvan."

Näin kirjoitti Heikki Haavio, Saarijärven yhteiskoulun rehtori vuonna 1932. Kolmi-osainen kertomus 1860-luvun nälkävuosista Saarijärven pitäjässä julkaistiin Sisä-Suomi lehden Lauantai-liitteessä. 

Monien katovuosien jälkeen vuonna 1866, päätettiin Saarijärvellä jälleen kääntyä maan hallituksen puoleen ja pyytää verorästejä anteeksi. Huhtikuun 2. päivänä pidetyn pitäjänkokouksen pöytäkirjaan on kirjattu seuraavasti:

Pitkäperjantai 1868 Tampere, päivällinen sadalle köyhälle/Finna.fi

"Edesmenneinä katovuosina, joita jo on saatu kärsiä seitsemän peräkkäin, on jo kaikki vanhat varat ja keinot riisuttu tipo tiehensä, vieläpä melkein jokainen talo sekä torpat vajonneet kaulaansa myöten kuristavaan velkaan. Ovat ne katkeamattomat liikkuvat kerjäläis-parvet tehneet niin sileätä jälkeä, että kohta on joka miehellä syöminen kaikki, siis toisen takaa hankittava."  

Sääolot vuonna 1867

"Talvi oli tavallista ankarampi, kylmä ja pyryinen. Kevättä ei tullut juuri ollenkaan. Vielä toukokuun 9. päivä raivosi Keski-Suomessa noin 16 tuntia kestänyt lumipyry, joka korotti muutenkin sangen vähän laskeutuneet kinokset aitojen ja rakennusten kattojen tasalle. Saarijärvellä paikka paikoin vain aidanseipäät osoittivat maantien kohdan. Sylenkorkuisia kinoksia oli silloin pelloilla, joilla tavallisina vuosina tähän aikaan jo oli kaura kylvettynä. Vielä kesäkuussa kantoivat jäät Etelä-Suomessakin. Saarijärven Pyhääselkää ajettiin vielä juhannuspäivänä. Kylvöjä ei voitu tehdä kuin jälkeen juhannuksen.  Nyt alkoi aika jonka vanhat vielä muistavat suurena hädän aikana."   

Pettuleipää ja kerjäläisiä

"Leipään täytyi sekoittaa petäjänkuorijauhoa, herneenvarsista, tähkistä ja jäkälistä eli kauskusta valmistettua jauhoa, vain siteeksi voitiin panna vaivoin hankittuja jauhoja taikinaan. Onnellisia olivat ne talot joilla oli perunaa tai naurista varastossaan. Puutetta lisäsivät suuret kerjäläislaumat, jotka pääasiassa pohjoisesta käsin sataisin laumoin virtasivat pitäjään ja ruokaa pyytelivät. Varsinaiset saarijärveläiset eivät muualla juuri käyneet kerjuulla, heistä yritti silloinen ruotuvaivaisjärjestelmä pitää jonkinlaista huolta. 

Mutta muualta tulleet kerjäläiset kulkivat perhekunnittain Saarijärvellä talosta taloon kurjina ja nälkäisinä, niin näännyksissä että tuskin jaloillaan pysyivät. kukin koetti ruokkia näitä onnettomia varojensa mukaan, mutta tieto siitä, että yhä uusia joukkoja saapuu pyytämään, teki avun annon niukemmaksi. Jottei olisi tarvinnut kauempaa samaa perhekuntaa ruokkia, tuli tavaksi että hevosella kuljetettiin kerjäläisperhe naapuritaloon, joka taas tarjosi kyydin seuraavaan taloon, jottei tarvitsisi joukkoa yön yli talossaan pitää. Kun on kysymyksessä jokin nälän tai taudin sairaaksi tekemä ihminen, ei häntä halunnut juuri kukaan jättää luokseen, jottei tarvitsisi häntä hautaan hommata, vaan kyyti naapuriin oli sitä kiireisempi. Hätä tekee ihmiset julmiksi kanssaihmistään kohtaan."

Kulkutaudit tappoivat

"Muualta tulleet kerjäläiset toivat tullessaan monenlaisia sairauksia, kuten lavantautia, punatautia, tulirokkoa. Niinpä kuoli täälläkin sadoittain ihmisiä. Monina pyhinä oli parikymmentä kuollutta haudattavana. Useimmat kuolleista olivat ulkopitäjäläisiä joista ei ole säilynyt merkintää seurakunnan kuolleidenkirjassa. Juhannuksen aatonaattona vuonna 1868 haudattiin 54 kuollutta yhtaikaa. Erikoisen suuri oli kuolleisuus lasten keskuudessa. Vuonna 1868 kuoli Saarijärven emäpitäjässä 729 henkeä, joista noin 600 juuri kulkutauteihin. Vertauksen vuoksi  mainittakoon että kuolleiden määrä Saarijärvellä vuonna 1930 oli 132. 

Tautien tartunnan estämiseksi ei tehty mitään, eikä edes ymmärretty, että ne saattoivat tarttua. Perheestä missä oli tarttuvia tauteja, saatettiin aivan hyvin lähteä naapuriin tai vieläkin pitemmälle. Eikä näin ollut laita vain talonpoikaisväestön keskuudessa, säätyläisperheissä oltiin yhtä varomattomia. Saarijärven kappalaisen perheessä sairastuneitten hoitokeinona oli kylvetys kolmesti päivässä ja kylmien peräruiskeitten antaminen. Tavallisen rahvaan keskuudessa ei hoidosta ollut sairaustapauksissa senkään vertaa tietoa. Kun kerjäläisten ja sairaiden lukumäärä täällä vain lisääntymistään lisääntyi, alkoi kuntakin harkita avustustoimiin ryhtymistä. Järjestettiin tilapäissairaaloita pitäjään. Näihin otettiin kurjimmassa tilassa olevia hoidettaviksi. Ilolan kankaalta vuonna 1931 pois siirretty riihi oli toinen näistä tilapäissairaaloista, toinen oli Mannilan riihi. Näiden olkilattiat täyttyivät pian sadoista nälkäisistä ja sairaista. Hoidokeille syötettiin jäkälistä ja jauhoista keitettyä velliä, jonka takia koko hommaa sanottiin vellihoidoksi.

Katovuosien jälkeen seurasi parempia vuosia. Vilja kypsyi ja antoi hyvän sadon. Elämä alkoi taas kulkea valoisampaa suuntaa kohti. Katovuosien muistot häipyivät vähitellen mielistä. Mutta niiden antamien opetusten merkitys on varsin korkeaksi arvioitava."

"Suomen 1860-luvun nälkävuodet ovat (toistaiseksi) viimeinen rauhanajan nälkäkatastrofi koko Länsi-Euroopassa. Lyhyessä ajassa, vuosina 1866-1868, alle kaksimiljoonaisesta kansasta kuoli 270 000 henkeä. Näistä kuolemista noin 150 000 oli "ylimääräisiä", nälän ja nälkäkriisiin liittyneiden kulkutautien aiheuttamia." (Antti Häkkinen, Duodecim 2012) 

                      Sisä-Suomi 6.8.1932        Sisä-Suomi 13.8.1932          Sisä-Suomi 20.8.1932

                      Suomen 1860-luvun nälkäkatastrofi; Häkkinen,Duodecim

                      Nälkä vai tauti tappoi? Kauhunvuodet 1866-1868,   Oiva Turpeinen/ Suomen                                                                                                                                Historiallinen Seura 1986  

                             

Elämää maalla

Isäni suku sai toimeentulonsa vahvasti maataloudesta vielä reilut viisikymmentä vuotta sitten. Suku on kulkeutunut Uuraisten Kotaperältä kolmen talon kautta.  Aholan kantatila, joka on perustettu vuonna 1798, siellä syntyi pappani kymmenen lapsen perheeseen nuorimmaiseksi.   Korpela,  Aholan entinen torppa, on isäni lapsuuden koti.  Kaura-aholla minä ja sisarukseni synnyimme pienviljelijäperheeseen. Vanhoista tilojen maatalouslaskennoista löytyi näistä tilastoituja tietoja 1930-luvulta alkaen.

Taloon vävyksi tullut Taavetti Hetanpoika oli 1860-luvulta lähtien Aholan isäntä. Taavetin ja Leena Ulrikan kymmenestä lapsesta lähti neljä poikaa Amerikkaan. Taavetti oli kova raataja joka eli 90-vuotiaaksi. 1900-luvun alkupuolella jatkoi isäntänä poika, Otto Ahola ja vaimonsa Eufemia eli Feemi. Vuonna 1930 tilan koko oli 150 hehtaaria josta peltoa 8 hehtaaria. Kuusi lehmää tuotti maitoa 12 tuhatta kiloa ja kotivoita 400 kiloa. Kolme kanaa muni 400 munaa. Navetassa oli lisäksi hevonen, porsas, 2 hiehoa ja 4 lammasta. Puutarhassa yksi omenapuu ja 10 marjapensasta. Maatalouskoneita edusti vain Milka-merkkinen separaattori. Otto Ahola kuoli vuonna 1938. Lapsia oli kahdeksan, seitsemän tyttöä ja yksi poika, 17-vuotias Reino, josta tuli uusi isäntä. Sodasta palattuaan Reino Ahola toi taloon emännän, Kerttu Hakalan Kokemäeltä. Myös äitini, kaupunkilaistyttö Haminasta, tuli avioliiton myötä Kotaperälle sodan jälkeen. Hän kertoi että kesti jonkin aikaa sopeutua maalaiselämään syrjäisessä kylässä, jossa ei ollut sähköjä ja lähes kaikki olivat sukua keskenään. 

Vuonna 1950 on Aholasta tilastoitu maidon, munien ja voin tuottamisesta, vuoden aikana oli teurastettu kolme satakiloista sikaa. Hevosia oli kaksi, lehmiä, vuohi, sika ja viisi kanaa. Puutarhassa viljeltiin mansikkaa. Koneina mainitaan aura, äkeitä, puimakone sekä ompelukone. 

Nykyään Aholan tila ei ole enää suvun omistuksessa, mutta  talo vanhoine tupineen on edelleen pystyssä. Kotieläimistä ja peltojen viljelystä ei ole tietoa.

Pappani Aadi Ahola ja vaimonsa Hilma isännöivät Korpelaa 1900-luvun alkukymmeniltä lähtien. Tila oli vuonna 1930 kooltaan 48 hehtaaria, peltoa näistä alle 4 hehtaaria. Viljeltiin ruista, ohraa, kauraa ja perunaa. Oli sika, kana ja hevonen. Seitsemän lehmää tuotti maitoa 10 tuhatta kiloa ja kotivoita 200 kiloa. Konevoimaa edusti separaattori,

Deering-niittokone/Finna, Hels. kaup.museo

Deering-merkkinen niittokone ja kotitekoinen turvepehkunrepijä. Vuonna 1949 Hilma Ahola kuoli syöpään. Seuraavana vuonna Korpelassa on tilastojen mukaan seitsemän omenapuuta, marjapensaita, hevonen, sika ja viisi suomen karjaa olevaa lehmää. Navettaan tuli sähkö ja vesijohto. Työkoneita mm. kotitarvemylly, perunannostokone, ompelukone ja Mars-merkkinen auto, jossa 42 hevosvoimaa. Vuonna 1956 Aadi eli "Aati" jätti Korpelan pojalleen ja siirsi kauppapuotinsa Korpelan aitasta naapurissa tyhjillään olleeseen osuuskauppaan. Parsinavetta seitsemälle lehmälle rakennettiin Korpelaan vuonna 1957, tuolloin oli jo isäntänä setäni Uuno Ahola ja vaimonsa Liida eli "Liita".

Korpelan vanha päärakennus purettiin uuden tieltä jo 70-luvulla, mutta ilmeisesti "Aatin-aitta" eli aitta jossa pappani aloitti kauppatoimintansa on vielä pystyssä. Myöskin Korpela on myyty ulkopuolisille.

Kaura-aho on vanhempieni Taunon ja Dagnyn (jota kutsuttiin Ingaksi) vuonna 1946 hankkima pientila. Vuonna 1950 tilan koko oli 8 hehtaaria josta peltoa alle 2 hehtaaria. Marjapensaita oli neljä, kotieläimenä lehmä ja koneina ompelukone. Keittiössä oli astianpesupöytä, leivinuuni ja ruokakomero. Ruokakellari jonne matkaa 80 metriä, sekä halkovaja, matkaa 25 metriä. Vuonna 1960 tilan koko oli 19 hehtaaria josta metsää oli 17 hehtaaria. Keittiöpuutarhaa 100 neliötä, navetassa oli kaksi lehmää. Viljelmällä oli sähkö ja sähkökäyttöinen pesukone. Puhelinta ja jääkaappia ei ollut.

Kaura-aho on edelleen suvun omistuksessa remontoituna vapaa-ajan asuntona.

Leena Sofia Topiaantytär

Parisataa vuotta sitten Suomessa syntyi lapsia suurin piirtein saman verran kuin nykyään, 40 - 50 tuhatta vuodessa, väestöä oli noin neljäsosa nykyisestä. Lapsiluvun odote, eli lapsimäärä jonka naiset keskimäärin saavat elinaikanaan oli tuolloin hieman alle viisi. Joulukuun 28. päivä, viattomien lasten päivänä vuonna 1843 syntyi Iitin Lyöttilän kylässä itsellisen perheeseen viides lapsi. Kolmen päivän ikäisenä lapsi sai kasteessa nimekseen Leena Sofia. Vanhemmat, Topias Antinpoika ja vaimonsa Eeva Loviisa Mikontytär olivat olleet Lyöttilän kylän taloissa palkollisina mm. Knaappilan Rauhamäessä ja Marlebäckin kartanossa. Topiaalla oli ammattinimikkeinä renki, torppari, renkivouti ja nyt itsellinen. 

Leena Sofian lapsuudesta ei ole tietoja, mutta 15-vuotiaana hän aloitti Iitissä rippikoulun. Rippikoulussa oli kaikkiaan 107 oppilasta joista 89 pääsi ripille helluntain alla vuonna 1859, joukossa Leena Sofia ja 18 muuta 15-18 vuotiasta tyttöä Lyöttilästä. Saman vuoden syksyllä Leena Sofia muutti Haminan kaupunkiin. Vanhemmat Topias (1804-1892) ja Eeva Loviisa (1801-1881) löytyivät vuodesta 1860 lähtien rippikirjasta Lyöttilän kylän käsityöläisten sivuilta ja asuivat poikansa räätäli Salomon Weckmanin (s.1837) perheessä. Topiaksesta oli tullut "Far" ja Eeva Loviisasta "kirkonvaivainen" sekä sokea. Pariskunta eli tuohon aikaan harvinaisen iäkkäiksi, Eeva Loviisa oli lähes 80 ja  Topias 87 vuotta kuollessaan. Kuolinsyyksi on molemmille merkitty vanhuus.

Tytär Leena Sofia oli Haminassa vain vuoden verran ja palasi piikomaan kotikylille 16-vuoden iässä. Oli piikana 1860-luvulla Lyöttilän Knaappilassa, Perheniemen Iisakkilassa, Radansuussa ja Sääskjärven Pasilassa jossa vuonna 1864 sai aviottoman lapsen, Johan Leenanpojan. Piikana tämän jälkeen Muikkulan Anttilassa ja Lyöttilän Knaappilassa jossa syntyi toinen "oäkta" eli avioton lapsi keväällä 1870. Lapsi sai nimekseen Maria Leenantytär. 

Vuoden 1878 Juhannuksena 34-vuotias Leena Sofia avioitui 25-vuotiaan renki/muonamies Mikko Heikinpoika Kuskin kanssa. Asuivat Lyöttilässä Alhaisten Tynnissä. Perheeseen syntyi kaksi lasta,  Emil 1879 ja Hilda 1881. Lapset kuolivat parin vuoden iässä "kuumetautiin" ja "sulkuköhään". Vuonna 1883 syntynyt poika oli jälleen Emil, 1885 syntyi Johan Edvard.

Leena Sofian vanhemmat lapset, "oppipoika" Johan Leenanpoika ja "itsellisen tytärpuoli" Maria Leenantytär kävivät rippikoulun 16-vuoden iässä. Johanista eli Juhosta tuli räätäli joka avioitui Maria Mikontyttären kanssa 1887. Ottivat sukunimekseen Laakso ja  asuivat Lyöttilän Skinnarissa. Räätäli Juho Laakso kuoli keuhkotautiin 36 vuoden iässä. Maria Leenantytär muutti Iitistä Sippolaan vuonna 1888 avioituessaan Tuomas Frimanin kanssa, heidän tyttärensä Aino Maria oli äitini äiti.

Vuonna 1891 Kuskin perhe muutti Valkealaan Ruotsulaan. Mikko Kusk oli työssä Kymintehtaan varastolla ja kantoi yhtiön postia asemalta konttoriin. Pojat Emil ja Johan olivat myös tehtaalla töissä. 

Emil Kusk oli tehtaan ammattiosaston sihteeri ja rahastonhoitaja, hän kuoli keuhkotautiin 31vuotiaana. 

Johan Edvard otti sukunimekseen Halme, oli Kymi-Yhtymällä töissä yli 50 vuotta ja eteni paperimestariksi Voikkaan paperitehtaalla.

Joulukuussa vuonna 1917 oli Kouvolan Sanomissa "haudatuita: Leena Kusk Ruotsulasta 73 wuotta 8 kuukautta 27 päivää."

Lyöttilä Kylänmäki, vanha kylätie. (Katja Vuoristo,Finna, museovirasto)