Karl Alfred

Varkaudet Katajanokan sotilasasevarastolla.

Etsivä osasto pidättänyt useita henkilöitä syyllisinä varkauksiin.

Varastetut kiväärinammukset.

Viime tammik. 10 pnä ilmoitti Urheilutarpeita oy:n konttori täkäläiselle etsivälle osastolle, että rakennusmestari Svante Olsson oli tarjonnut liikkeen ostettavaksi 35 tuhatta venäläistä ja japanilaista kiväärinammusta. Liikkeen johtaja oli epäillyt tarjotun erän suuruutta, aavistellen ettei kaikki ollut oikealla tolalla, ja ilmoitti näin ollen asian etsivälle osastolle. Toimeenpannussa Olssonin kuulustelussa O. ensialuksi väitti ostaneensa ammukset Ruotsista, tunnustaen kuitenkin lopuksi niiden olevan peräisin Suomen sotalaitoksen asevarastosta Katajanokalla. 

Olssonilla oli ollut varastolla kaksi tuttavaa, muudan kanslisti Karl Alfred Björklund ja kalustonhoitaja Artur Edvin Veckström. Nämä olivat houkutelleet O:n myymään varastetut ammukset. Björklund ja Veckström olivat kuljetuttaneet varastetut ammukset tammik. 9 pnä varastolta V:n asunnolle Merikatu 5:een. Merikadulta antoi O. tuntemattomien ajurien kuljettaa patruunat ennenmainittuun liikkeeseen Fabianinkadulle. Kun tavara oli jätetty liikkeeseen, kehoitettiin Olssonia seuraavana päivänä saapumaan sopimaan kaupasta. Hinta tulisi olemaan 35-40 penniä kappaleelta  ja oli O:n määrä saada 20 % kauppasummasta vaivojensa korvaukseksi . Ammukset on poliisi nyttemmin ottanut huostaansa. Etsivä osasto on pidättänyt Veckströmin, Björklundin ja Olssonin ja säilytetään heitä etsivässä osastossa jossa kuulusteluja jatketaan. 

Varaston johtaja pidätetty.

Vaikkakaan yllämainittujen henkilöitten kuulusteluja ei ole vielä ehditty jatkaa erikoisen pitkälle, on jo saatu ilmi koko joukko Katajanokan varastolla tapahtuneita väärinkäytöksiä. Niinpä on etsivä osasto pidättänyt mainitun varaston johtajan, insinööri Viktor Diktoniuksen sekä tämän veljen, konttoristi Elof Emil Konrad Diktoniuksen epäiltynä syyllisiksi 500-600 pistoolin sekä niihin kuuluvien ammuksien, 375 puhelinpatterin, n. 10 sotilaskiväärin, 10-12 kiikarin ym. esineitten varastamiseen.

(Uusi Suomi 14.2.1920)

Syyskuussa vuonna 1920 Björklund, Veckström ja Viktor Diktonius tuomittiin sotaylioikeudessa kukin kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Tuomiot suoritettiin Helsingin lääninvankilassa Katajanokalla.

Karl Alfred Björklund

Karl Alfred Björklund syntyi vuonna 1883 Kirkkonummen Lustigkullassa, joka oli Haapajärven Seppälän talon torppa. Vanhemmat olivat torppari Karl Adolf Björklund ja Fredrika Charlotta Henriksson. Karl Alfred Björklundin eno, Adolf  Viktor Henriksson oli vaimoni Rakel-mummun isoisä eli "fafa".

Raitiovaunulippu v. 1910 (Finna.fi)

Björklundin perhe  muutti Helsinkiin vuonna 1889, tuolloin syntyi perheen viides lapsi Ester Maria. Perheen isä toimi puuseppänä Helsingin raitiotie- ja omnibussiyhtiön pajalla. Karl Adolf Björklund "nukahti levollisesti" sydänkohtaukseen klo 1/2 8 maanantaina elokuun 19. päivänä vuonna 1907, kuten hänen kuolinilmoituksessaan seikkaperäisesti mainitaan. Perheessä oli tuolloin ainakin kahdeksan lasta, puusepän leski Fredrika sai "vuotuisen 40 markan apurahan jokaiselle neljälle nuorimmalle lapselle kunnes he ovat täyttäneet 18-vuotta tahi sitä ennen tulleet turvatuiksi". 

Leskirouva, taloudenhoitaja Fredrika Charlotta Björklund asui lapsineen aluksi Ruoholahdenkadulla, josta sitten muuttivat Engeliaukiolle ainakin vuosiksi 1913-18. Vanhimmat tytöt Hanna ja Ida olivat jo omillaan, äitinsä kanssa asuivat vielä liikeapulaiset Ester ja Ellen, puhelunvälittäjä  Karin, koululainen Signe, kalustonhoitaja Verner ja konttoristi Karl Alfred. Samassa osoitteessa, Engelinaukio 2-4, asui noina vuosina mm. yliopiston dosentti Rudolf Holsti, Suomen tuleva ulkoministeri. Björklundin perheen lasten elämä näytti sujuvan ilman suuria ongelmia, paitsi vanhimman pojan.

Karl Alfred Björklund tuomittiin vuonna 1913 kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen tekemistään väärennöksistä ja petoksista toimiessaan konttoristina konekauppa Aatrassa ja Agros-yhtiöllä. Hän mm. osti suuria määriä lyijyharkkoja jotka myi eteenpäin romukauppiaalle sekä anasti erään lainansa vakuudeksi antamansa purjeveneen ja möi sen Pietariin.

Vuonna 1932 leskirouva Fredrika Charlotta Björklund kuoli 72 vuoden iässä ja hänen nuorempi poikansa Verner Valdemar, 40 hukkui Helsingin edustalla purjehdusonnettomuudessa. Karl Alfred Björklund kuoli vuonna 1934 Helsingissä 51 vuoden iässä.

 

  Vår broder   Karl Alfred (Atte) Björklund    född den 26/VIII 1883, död den 11/XI 1934.

                                      Innerligt älskad, djupt saknad.   

                                                    Syskonen

Hilma ja Aadi

Tauno, Aadi, Uuno, Hilma ja Aune Ahola, n. vuonna 1920

Arkistoja kannattaa aina välillä penkoa. Etsiessäni jotakin kateissa ollutta  paperia löysinkin edesmenneen tätini muisteluksia lapsuudestaan ja vanhemmistaan Hilmasta ja Aadista.

Tätini Aili Annikki Lehtinen, os. Ahola (1922-2014) lienee ne kirjoittanut joskus 2000-luvun alussa. Tässä ne hieman tiivistettynä.

     

                                                                                                 Hilma Ahola

 "Äitini Hilma Ahola os. Tamminen syntyi Uuraisten Kotaperän Pirjolan talon tyttärenä 4.11.1884. Tyttäriä oli kaikkiaan neljä ja poikia kaksi. Tytöt olivat nimeltään; Iida, Eedla Maria, Hilma ja Anna Johanna. Pojat olivat Eemil ja Vihtori. Iida-tätiä en nähnyt, hän oli kuollut jo aikaisemmin. Kun äiti avioitui ja tuli Korpelan tilan emännäksi, tulivat Eedla ja Anna tädit myös Korpelaan asumaan. Heistä oli hyvä apu äidille kun meitä lapsia alkoi syntymään. Annalle oli mieluista karjanhoito ja Eedla oli ilmetty lastenhoitaja. ( Eedla Maria Tamminen 1868-1941, Anna Johanna Rasinaho os. Tamminen 1890-1980).

Perheemme lapset olivat Aune s.1.11.1911, Tauno Adiel s.14.11.1915, Uuno Aksel s.24.3.1918, Aili Annikki s. 4.8.1922 ja Sanni Sanelma s.17.5.1926. 

Oli meillä vielä serkku Elli, jonka kanssa kasvoimme. Yhdessä leikittiin lapsuuden leikit ja käytiin koulut. ( Elli Kovanen os.Tamminen 1923-1969, Anna-tädin avioton tytär.) 

Perheeseemme kuului myös kasvattiveli Asko. Hänen perheensä muutti Nikille jostakin Etelä-Suomesta. Askon äiti oli Kotaperältä lähtöisin, niin halusivat tulla sinne. Hän sairastui kuitenkin keuhkotautiin, joka oli siihen aikaan vielä melko yleinen sairaus. Sairaus oli jo alullaan kun Asko syntyi, siksi oli saatava lapset hoitoon kun isä ei voinut hoitaa. Hänellä oli jo kaksi lasta entisestä avioliitosta. 

Toivoimme että tämä pieni nuorimmainen otettaisiin meille. Vihdoin toiveemme toteutui kun saimme Askon kotiimme. Kyllä hän olikin vilkas ja suloinen, ehkä noin 2-vuotias kun tuli meille. Me saimme helliä häntä pikkuveljenämme. Muistan esimerkiksi kun läksimme mäenlaskuun talvella, laitoimme Askon reppuun selkäämme että hänkin saisi tuntea mäenlaskun iloa.(Asko Rasinaho 1933-2019 ).

Äidin elämä oli työntäyteistä aamusta iltaan. Isä välitti teuraslihaa Jyväskylän kauppiaille. Lihantarkastamolle oli lähdettävä aamuvarhain. Muistan kun äiti laittoi herätyskellon tammikirnun sisään että soitto kuuluisi vaimeammin eikä säikäyttäisi soitollaan. Siitä sitten touhusi isän ja lihakuorman ajajan matkaan. Koti oli kylän keskellä ja piharakennuksessa oli kauppa ja tuvan puolella puhelinkeskus. Kyläläiset kävivät ostoksillaan ja oli usein tapana, että tulivat myös tuvan puolelle juttelemaan ja soittamaan puhelimella. Silloin ei vielä ollut läheskään kaikissa talouksissa puhelinta. Äidillä oli aina pannu kuumana ja näin kahvia juodessa tuli tärkeimmät asiat mukavammin kerrottua. Siihen aikaan katettiin tuvan ruokapöytä kolme kertaa päivässä. 

Isälläni oli tapana jos joku vieras sattui ruoka-aikaan tulemaan sisälle, hän pyysi syömään. Omaa väkeäkin oli päivämiehineen toistakymmentä henkeä. Kyllä siinä äiti sai monta soppaa keittää pienen keittiön ja hellan tiimoilla. Siksi hän aina kesäisin halusi heinä- ja elopelloille haravoimaan. Mieleeni on jäänyt ne vastan teko retket metsässä. Joku miehistä kaatoi rauduskoivun ja niin menimme äidin kanssa sakilla tekemään siitä vastoja. Niitä tarvittiin paljon, kun oli usein vieraitakin saunan lauteilla. Yli sata vastaa tehtiin ja vietiin ne riihen kylkiäisen seinille ripustettuina kuivumaan. Lapset aikuistuivat ja avioituivat yksi toisensa perään. Äidin terveys hiipui ja hänellä todettiin vatsasyöpä. Tyynesti hän jaksoi  sairauttansa kestää. Uunon vaimo Liida hoiti hänet kotioloissa nurkumatta. Äiti nukkui pois 11.10.1949."

                                                                                        Aadi Ahola

"Isäni Aadi Rikhard Ahola syntyi Uuraisten Kotaperällä Aholan talon poikana 26.9.1890.  Veljeksiä oli 8 ja sisaria 2. Isäni sanoikin usein että meitä on kahdeksan veljestä ja jokaisella kaksi sisarta; Taneli,Taavetti, Kalle, Otto Matti, Nestori, Asarias, Aadi ja tytöt Matilda ja Aino. Olihan siinä työvoimaa Aholan kodin tarpeiksi. Poikien isä Taavetti olikin aamuisin poikia heräteltyään sanonut : Nouskaapa ylös, talkoita kuuluu olevan. Siihen aikaan pidettiin talkoita. Siinä tuli huvi ja hyöty, nuoret tapasivat näin työn merkeissä toisiaan. Muistan itsekin että varsinkin rukiin leikkuutalkoot olivat hauskoja. 

Kun veljekset olivat nuoria, oli aivan kuin muotia tuo Amerikkaan muutto leveämmän leivän ääreen. Niinpä Aholan pojistakin puolet läksi Amerikkaan. Isäni mentyään naimisiin osti Korpelan tilan, joka oli Aholan torppia. Hän alkoi tilaa pontevasti kunnostamaan. Uusi talon rakennukset ja raivasi lisää peltoa. Aittarakennukseen hän perusti kaupan jota sanoivat joskus Aatin aitaksi. Kauppa kävi hyvin, olihan se ainoa myymälä koko kylällä. Alkuaikoina ei ollut autoja, isäni oli kuulemma hakenut hevoskyydillä suolakuorman Turusta asti. Kun autot tuli, oli kylän ensimmäinen auto isälläni. Se oli muistaakseni Ford-merkkinen kangasverhoiltu auto. Se oli nuorten miesten kiinnostuksen kohde, sunnuntaisin he kerääntyivät sitä lykkimään. Huumorintajuisena miehenä isälläni oli paljon ystäviä ja liiketuttavia. Olin kerran pienenä tyttönä hänen kanssaan kaupungissa, niin melkein joka toinen vastaantulija tervehti häntä kadulla. Muistan myös kun isä ja Kaura-Topi esittivät pussijuoksua, se oli hauskaa katseltavaa. En muista kumpi voitti, ehkä Toivo kun isä painoi jo yli sata kiloa silloin. 

Vuonna 1956 isä osti Uuraisten osuuskaupan Kotaperän myymälän, jossa kaupantekoa jatkettiin väljemmissä ja asianmukaisissa tiloissa. Äidin kuoltua isä meni myöhemmin uusiin naimisiin myymälänhoitaja Kerttu Piesalan kanssa vuonna 1959. (Kerttu oli Aadia 30 vuotta nuorempi). Sitten uudenvuodenpäivänä 1962 läksivät vieraisille Kalle-veljensä luo Haukimäen Isoonmäkeen. Tuli yllättäen sydänkohtaus johon katkesi  isän elämänlanka. Isä koitti kasvattaa lapsiaan työntekoon ja rehellisyyteen. Kuitenkin omat vikansa ja erheensä tuntien, sanoi meille lapsilleen, ettemme katsoisi hänestä mallia, vaan eläisimme paremmin kuin hän. Kerttu muutti pois isän kuoltua ja kaupan osti Tauno-veli ja hoiti sitä perheensä kanssa yhdeksän vuotta. Uuno-veli  jäi Korpelaan isännäksi perheineen. Myymälä-autot tulivat kuvioihin ja koulu lakkautettiin, joka teki hallaa kyläkauppiaille."

Esan petäjä

Lapsena kuulin puhuttavan  tästä lähitienoolla olevasta isosta puusta ja muodostin siitä jonkinlaisen mielikuvan. Viimein tänä kesänä kävin tätä vanhaa puuta katsomassa Kyynämöisten kylällä Uuraisilla. Puun luokse johti Muuraismäentieltä läpi kangasmetsän kaunis polku, jonka varrella kasvoi paljon mustikoita. Vanha ja iso puu kiinnosti, mutta myös se miksi sitä oli alettu kutsua tuolla nimellä? Naapuripitäjässä Saarijärven Pyhä-Häkissä mahtavat vanhat petäjät ovat saaneet yksinkertaiset nimet, Vanha iso puu ja Iso puu. Huomasin että tämän puun nimeä oli pohdittu ainakin retkipaikka-sivustolla, joku paikallinen oli muistellut nimen juontuvan läheisen  Muuraismäen talon Esa-nimisestä asukkaasta. Jos näin oli niin käsittääkseni kyseeseen tulee Muuraismäen isäntä 1800-luvun alkupuolelta, Esa Eliaanpoika eli "Esaias Eliasson" (1788-1864).

Vuonna 1809 Muuraismäen talossa kuolee isäntä kuumetautiin, Elias Antinpojan perukirjassa vuodelta 1810 mainitaan omaiset; leski Riitta Matintytär Minkkinen ja alaikäiset pojat Matti ja Juho Eliaanpoika. Vuonna 1810 Muuraismäkeen muuttaa rengiksi Petäjävedeltä 22-vuotias Esa Eliaanpoika. Samana vuonna talon 37-vuotias leskiemäntä Riitta Matintytär saa aviottoman lapsen. Taavetti Esanpojan isäksi merkitään Esa Eliaanpoika. Pari avioituu ja Esa Eliaanpojasta tulee Muuraismäen isäntä. Vuonna 1813 syntyy Joonas Esanpoika. 

1830-luvulla Riitan pojat ensimmäisestä liitosta ottavat isännyyden talossa, Esa Eliaanpoika on "syytinkivaari". 1840-luvulla isännyys ja ilmeisesti myös suku vaihtuu talossa. Esa ja Riitta ovat Muuraismäen itsellisiä. Vuonna 1846 he muuttavat Uuraisilla Teivaalan taloon jossa heidän poikansa Taavetti Esanpoika on ensin vävynä ja myöhemmin isäntänä. Vanha pariskunta asuu Teivaalassa kuolemaansa saakka. Riitta Matintytär eli 86 vuotiaaksi, Esa Eliaanpoika kuoli 76 vuotiaana jouluaattona vuonna 1864. Molempien kuolinsyyksi on merkitty vanhuus.

Esa Eliaanpojan ja tämän puuvanhuksen mahdollinen suhde jää näillä pelkillä kirkonkirjojen tiedoilla selvittämättä. Varmaa on että Esa Eliaanpoika eli kymmeniä vuosia puun lähistöllä pari sataa vuotta sitten ja vanha petäjä jatkaa edelleen elämäänsä. Ehkäpä oli kyse tästä: 

"Niinpä on pyhien puiden palvonnastakin säilynyt jätteitä aina meidän päiviimme asti. "isien puita", arvossapidettyjä haltiapetäjiä, koivuja, kuusia ja muitakin tavataan vieläkin siellä täällä syrjäisillä sydänmailla suomensuvun asuma-alueilla. Sekä yksinäisiä puita että kokonaisia pyhiä uhrilehtoja, joiden suojissa vanha kansa jumaliansa palvoi."  (Samuli Paulaharju, Otava nro 7, 1919)

-Pyhiä puita, Maaseudun Tulevaisuus

-Seitsemän upeaa puuta Suomessa, retkipaikka

Vuonna 1976

Huhtikuussa 1976 alkoi Åke Lindmanin ohjaama kuusiosainen televisiosarja Myrskyluodon Maija. Viikkoa myöhemmin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli 40 ihmistä, yli kuusikymmentä lasta menetti toisen vanhempansa. Toukokuussa Englannin kuningatar Elisabet kävi vierailulla. Jyväskylässä hänet vietiin metsään tutustumaan puun kaatoon, kuningatar tarpoi hakkuutyömaalla pikkukengissä, tarjottua kypärää hän ei suostunut käyttämään. Vieraalle tarjottiin mm. lettuja ja Koskenkorvaa mäntypölkyllä.

Öljykriisin ja kansantalouden kasvun hidastumisen vuoksi työttömyys oli nousussa, tästä johtuen meillä oli Kekkosen kokoon runnoma "hätätilahallitus". Vuonna 1976 työttömiä oli 90 tuhatta (vuonna 1994 yli 400 tuhatta ja tämän vuoden helmikuussa 220 tuhatta työtöntä). Itsekin olin tuolloin kesän alkaessa työttömänä, mutta juuri latojan ammattiin valmistunutta ja kotona asuvaa 17-vuotiasta asia ei juurikaan haitannut. Työttömyys oli osaltani pian ohi kun siskoni järjesti minulle kesätöitä paikallisesta huoltoyhtiöstä. 

Kesäkuun alku oli kylmää, miesväki kävi katsomassa pesäpalloa ja mökille mentiin kun ilmat lämpenivät. Vanhemmilleni alkukesän kohokohta oli eläkeläisten retki. Retkellä ei majoituttu hotelleissa ja yöunet jäivät hieman huonoiksi, muutaman kerran kuitenkin saatiin syödä seisovasta pöydästä. Isäni päiväkirjoista kesäkuulta 1976:

6.6. Helluntaipyhä. Kylmä ilma jatkuu. Olin Aisamaan miesten kanssa laivarannassa venenäyttelyssä ja Päijänne-risteilyllä, kesti 1 tunnin á 10 mk. Ilpo oli Hippoksella katsomassa Kiri-Hamina ottelua. Kiri voitti 11-5. Jorma kävi tänä iltana väkineen. 

7.6. maanantai. Toissa yönä oli halla ja viime yönä satoi vettä halloille. Olin Jounin kanssa ulkona tunnin. Päivälämpö vain 8 astetta. Ilpo kävi tänään viemässä työnvälitykseen kaavakkeen siinä toivossa että jos sais työttömyysavustusta. Huomen aamuna lähden Ingan kanssa neljän päivän retkelle, lähtö tilausajolaiturista.

8.6 tiistai. Jyväskylän Eläkeliiton retkiauto läksi kello 6.30 kohti Kokkolaa Lapuan ja Vaasan kautta. Mukana 28 plus kuski Pauli Jylhä. Oltiin jo ennen 9sää Kyyjärvellä jossa poikkesimme aamukahvilla. Sitten ajoimme Alajärven kautta Lapualle, kävimme patruunatehtaalla. Kyllä oli hirvittävää jälkeä vieläkin nähtävänä räjähtyksen jäljiltä. Matka jatkui Isoon Kyrön ja Laihian kautta Vaasaan. Kävin Ingan kanssa Vaasan kauppahallissa. Vaasasta jatkettiin rantatietä kohti Kokkolaa, oltiin jo ennen neljää perillä, retkeilymaja avattiin vasta kuuden aikaan. Miehet joutui eri huoneeseen ja naiset toiseen. 

9.6. keskiviikko. Yö meni joten kuten, ei hyvin. Oli epämukava peti, vanha rautasänky, notkopohjanen. Aamusta 7 aikaan päästiin huoltobaariin kahville ja kahdeksan jälkeen päästiin matkaa jatkamaan Kalajoen Hiekkasärkille. Siellä aava Pohjanlahti avautui eteemme, mutta hyvin oli kylmää, vain 10 astetta. Kuski kuljetti meitä edestakaisin näillä hiekkasärkillä. Ja matka jatkui poikki Suomen suuntaan kohti Nivalaa jossa toinen etappi tänään. Poikettiin kahvilla ja osa kävi katselemassa kirkkoa ja kirkkomaata. Nivalasta ajoimme Kärsämäkeen nelostien poikki. Maisemat alkoi muuttua mitä lähemmäksi tultiin Kajjaania. Oltiin jo ennen 5ttä, saatiin hyvä asunto, saatiin olla omassa poksissa.

 10.6.torstai.  Kaunis ja hiukan viileä ilma oli kun taas jätettiin hyvästit Kajaanille. Kello 8 jatkettiin kolmatta retkipäivää kohti Sotkamoa ja Kolia. Molemmissa oli hyvät näköalat. Sotkamossa on urheiluopisto ja Kolilla hiihtohissi. Poikettiin myös Nurmeksessa joka on kaupunki. Saatiin syödä seisovasta pöydästä, oli hyvä ruoka joka myös maittoi. Tultiin Joensuuhun ennen 5ttä, majoituimme ammattikoululle. Oltiin 4 parikuntaa samassa luokassa yötä, Viljakaiset, Paukut, Tervot ja minä Ingan kanssa. 

11.6.perjantai. Yö meni vähän huonommin kuin Kajaanissa. Miehet kornasi (kuorsasi) vielä kovemmin kuin Kokkolassa. Mentiin aamukahville Ellin Baariin joka oli aivan lähellä. Yhdeksän maissa jätettiin kaunis Pohjois-Karjalan pääkaupunki, lähtettiin ajamaan kohti Heinävettä. Piti mennä munkkiluostariin, mutta kuski ajoi tienhaaran sivu eikä huomannut kuin vasta Lintulan luostarin tienhaarassa. Mentiin katsomaan nunnaluostaria jossa on vielä 5 alkuperäistä ja 4 uutta nunnaa. Kaunis on luostari ja suuri kivinavetta jossa ei ole kuin 15 lammasta. Vanhassa talossa oli kahvila, joimme kahvia ja ostimme matkamuistoja. Lintulan luostarin nähtävyys oli retken kohokohta. Noin 12 maissa päästiin lähtemään kotimatkalle kohti Varkauten kaupunkia, olimme noin 2-3 maissa. Menimme suoraan ravintolaan, söimme päivällisen taas seisovasta pöydästä. Hyvä oli ruoka eikä maksanut kuin 2,50 mk mieheen. Loppumatka sujui hyvin Pieksämäen ja Hankamotellin kautta, olimme jo 5 maissa kotona.

12.6. lauantai.  Kyllä nukutti hyvin viime yön, taas on virkeä olo kun sai kunnolla unta. Kemppaiset ja Ilpo läksi Kaura-aholle. Aisamaan Väinö piti 50-v. juhlaa. Olin Ingan kanssa, Inga teki täytekakun. Jorman väen kanssa käytiin Kaura-aholla tänä iltana 7-11 välillä. 

13.6.sunnuntai. Kaunista ilmaa ja oli jo 18 astetta lämmintä. Kävin Aisamaan miesten kanssa katsomassa Koskenharjun kentällä Lohi-Tohmajärvi pesäpallo-ottelua joka päättyi 8-6 Lohen hyväksi. Ilpo tuli Uuraisilta puoli 9 maissa.

Hiihtosankareita

Asarias Autio oli pitkä, laihanpuoleinen mies ja näytti omaavan erityiset edellytykset nopeushiihtoon. 

(Uusi kotimaa 7.4.1922)

Asarias Autio (1874-1920) oli Keuruun Liesjärveltä kotoisin ollut metsätyömies ja maastohiihtäjä. Vuonna 1901 Autio edusti Suomea Tukholmassa pidetyissä pohjoismaisissa hiihtokisoissa sijoittuen 60 kilometrin matkalla toiseksi. Hän voitti saman vuoden Oulun hiihtojen 30 kilometriä maalmanennätykseksi julistetulla ajalla 1.46.15.

Vuosina 1903-1912 Autio asui suurimman osan ajasta Yhdysvalloissa työskennellen ainakin kaivoksilla ja tienaten rahoja talon rakentamista varten. Hän osallistui Yhdysvalloissa myös hiihtokilpailuihin voittaen joitakin merkittäviä kisoja. Hänet jopa julistettiin "maailmanmestariksi" hänen voitettuaan Elyssä Minnesotan osavaltiossa pidetyissä murtomaahiihtokilpailuissa 10 kilometrin matkan. 

Aution poika Asser ja veljet Herman ja Valto olivat kilpailuissa menestyneitä murtomaahiihtäjiä. Autio kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1920. (Wikipedia).

"Asari Autio Amerikassa. Elyn kaupungista (Minnesota) kirjoitetaan 20 p:nä helmikuuta siellä pidettyjen hiihtokilpailujen johdosta: "Kilpailu oli suurin, mikä näillä seuduilla koskaan on toimeenpantu. Palkinnot nousivat 200 dollariin. Autio tuli "maailmanmestariksi". Hän hiihti 7 peninkulmaa ( = 11km) 45 minuutissa 45 sekunnissa. Toinen mies oli David Ahonen (48,20) ja kolmas Nestor Ahonen (49 min.) Kilpailijoita oli 23, mutta niistä suoritti ainoastaan 7 miestä tehtävänsä loppuun." (Suomen Urheilulehti, nro 4 1907)

Elyn kilpailuissa "maailmanmestariksi" julistetun Aution jälkeen seuraaviksi sijoittuneiden David ja Nestor Ahosen taustoista ei ole mitään varmaa tietoa. Hyvin todennäköisesti he kuitenkin olivat isäni sedät Taavetti ja Nestori, jotka aikoinaan muuttivat Minnesotaan ja ottivat sukunimekseen Ahonen. En tiedä onko näistä isosetien mahdollisista urheilusaavutuksista jäänyt mitään tietoa jälkipolville Amerikassa. Molemmat olivat tuolloin vielä poikamiehiä, Taavetti 36 vuotta ja Nestori 22, ruumiillisessa työssä karaistuneita ja sitkeitä. Taavetti kävi vuonna 1950 Suomessa. Tuolloin hän kertoi aikoinaan kävelleensä Uuraisilta Ruotsiin, jossa ajoi tukkeja porovaljakolla. Myöhemmin sitten Norjan ja "Londonin" kautta päätyi Amerikkaan farmariksi.

Minnesotan digitoiduista sanomalehdistä löytyy tietoja muistakin tuolloisista hiihtokisoista, "ski races", voittajana yleensä Autio ja  osanottajat taustaltaan suomalaisia.

Elyssä hiihdettiin helmikuisena sunnuntaina 1906 jäällä  7½ mailia. Asarias Autio voitti ajalla 35 minuuttia 25 sekuntia, David Ahonen oli viides. (Ely miner 2.2.1906)

"Ashlandissa (Wisconsin) viime torstaina toimeenpannussa hiihtokilpailussa oli hiihdettävänä metsäistä ja mäkistä maata noin 7 mailin matka. Esteinä tiellä, paitsi metsiä ja mäkiä, oli myöskin 10 aitaa ja erään sulan joen yli oli hiihdettävä joen poikki kaatuneen puun runkoa pitkin.Parhaan tuloksen saavutti Asarias Autio Elystä, hiihtäen matkan 49 minuutissa. Kilpailupaikalla tarjoutui Autio maksamaan 50 dollaria sille miehelle, joka 12 mailin matkalla tasaisella maalla saapuu perille ennen häntä, vaikka Autio lähtee vasta 12 minuuttia myöhemmin taipaleelle kuin kilpailijansa. Ei ainoakaan hiihtäjistä antautunut kilpailuun." (Amerikan Kaiku 12.2.1907)

Elyssä järjesti paikallinen "Finnish socialist club" 8 mailin hiihdot 1.3.1907. "Kisoja seurasi useita satoja ihmisiä, suurin osa tämän kaupungin suomalaisista oli todistamassa kotimaassaan kansallisesti merkittävää lajia". Elyn hiihtäjät ottivat kolmoisvoiton, voittanut Autio sai 20 dollaria, toiseksi tullut Lampinen 15 dollaria. Kolmanneksi tullut Nestor Ahonen sai 10 dollaria joka oli enemmän kuin työmiehen viikkopalkka. Keskimääräinen työläisen vuosipalkka Yhdysvalloissa vuonna 1908 oli 200-400 dollaria.

13.2.1908 "Duluth Finnish ski club" järjesti kisat joissa voittajalle, Ivar Walkoselle, viisi sekuntia hävinnyt Nestor Ahonen oli  kolmas ja yhdeksän sekuntia Nestorille hävinnyt David Ahonen kuudes.

Asarias Autio on lisätty Yhdysvalloissa Ski and snowboard Hall of Fameen vuonna 1966.

Perukirjoja

Esivanhempieni perukirjat kertovat kuinka erilaisista taustoista omatkin sukujuureni juontuvat. Äidinäitini isän, Kymenlaaksolaisen työmiehen omaisuus mahtuu perukirjassa parille sivulle kun taas Keskisuomalaisen maatalon emännän, isänisäni äidin, perukirja on seitsensivuinen.

Talokkaan vaimo Leena Riikka (Ulrika) Kasperintytär kuoli 53 vuoden iässä Aholan talossa Uuraisilla vuonna 1902. Hän jätti jälkeensä lesken,Taavetti Aholan ja kymmenen lasta. Heinäkuussa 1902  pidetyssä "kalunkirjoituksessa" kirjattiin kuolinpesästä seuraavaa.

Aholan perintötalo arvioitiin 5000 markan arvoiseksi, puhdasta rahaa oli 100 mk. Kamiina ja pata, astioita ja työkaluja, rekiä, kärryjä ja muita hevosiin liittyviä tarvikkeita. Peltotyökaluja, karjaan ja kotieläimiin liittyviä tarvikkeita. Pöytäkello, huonekaluja, kangaspuut ja höyläpenkki. Vaatteita sekä erilaisia täkkejä, tyynyjä, peittoja ja muita liinavaatteita. Nahkoja, villoja, viljaa perunoita. Tahko, viskuu- ja silppukoneet. Kaksi hevosta, ruuna ja tamma. Lehmä oli rakas kotieläin, niinpä talon kaikki kymmenen lehmää saivat nimensä perukirjaan: Piilikki, Mansikki, Papur, Mälli, Omena, Lillukka, Tuomikki, Kukkanen, Leikuna ja Pilkanen. Oli myös härkä, mullikka, kolme vasikkaa, kuusi emälammasta ja neljä karitsaa sekä yksi sika. Pesän jäännös oli velkojen ja maksamisten jälkeen 3585 markkaa (nykyrahassa n.18500 euroa).

Kymin paperitehtaan työmies Tuomas Simonpoika Railo (entinen Friman) kuoli munuaistautiin 53 vuoden iässä Valkealan Ruotsulassa vuonna 1915. Hän jätti jälkeensä lesken, Maria Railon ja seitsemän lasta. Perunkirjoituksessa kirjattiin kuolinpesästä seuraavaa.

Asuinrakennus ulkohuoneineen kirjattiin 700 mk:n arvoiseksi. Rahaa kotona oli 40 markkaa. Taskukello, seinäkello, neulomakone. Piironki, peili ja pöytäkaappi, kirjoja, sänky ja kolme tuolia. Vaskinen kattila, kaljatynnöri, kolme puusaavia ja pieniä puuastioita. Käsikärry, höylä,saha ja lapio. Yksi vesilasi, pientä tavaraa ja vainajan pitovaatteita. Pesän jäännös maksamisten jälkeen oli 676 markkaa (nykyrahassa n. 2500 euroa).

Opetustaulu,Vihtor Ylinen; Kuusankoski ja Kymintehtaat/ Finna

Ei ole tarkempaa tietoa mitä työtä Tuomas paperitehtaassa teki. Ulkotöissä oli huonompi palkka, sisätöissä ja ammattimiehillä parempi. Palkkaus ja työolot eivät tehtaissa olleet sitä mitä myöhemmin. Työtä tehtiin kahdessa 12-tunnin vuorossa. Vuonna 1912 olivat Kymiyhtiön työntekijät kymmenen viikon lakossa päästäkseen 8-tuntiseen kolmivuorotyöhön joka osassa paperitehtaita oli käytössä.

Vuodesta 1912 alkaen Tuomas Railo mainitaan henkikirjoissa "haltatuksi" eli halvaantuneeksi. Tuossa tilanteessa lienee koko perheen selviytyminen ollut vaakalaudalla.  Leskeksi jäänyt Maria Railo on myöhemmissä henkikirjoissa mainittu varattomaksi ja lasten lukumäärän perusteella henkirahasta vapautetuksi.

Kummilapsia

https://museovirasto.finna.fi

" Ken hän lieneekään?

Onko onnettarien kummilapsi vaiko surutarten suosikki ? "

(Emil Lassinen, lehtinovelli 1903)

"Sana "kummi" esiintyy ensimmäisen kerran Mikael Agricolan kastekaavassa vuodelta 1549. Se on ruotsin sanoista "gudfar" (mieskummi) ja "gudmor" (naiskummi) lainattu sana, jonka Agricola kastekaavassaan vielä kirjoitti sanana "gummi" ja "gumma".

Latinan kielen sanaa "testis" käytetään vanhoissa kirkonkirjoissa tarkoittamaan kummeja. Suora käännös tarkoittaa silminnäkijää ja todistajaa." (Lempiäinen 2004)

"Agricolan kastekaavassa painotetaan että kummien ja kummilapsien tulee olla samasta säädystä."

"Kummius oli tärkeä osa sääty-yhteiskunnan sosialisoitumisessa ja niinpä vanhemmat alkoivat hakea lapsilleen kummeja yhä ylemmistä säädyistä, sillä he halusivat kummin avulla parantaa lapsen sosiaalista asemaa. Tällöin esimerkiksi korkeasti arvostetuilla papeilla saattoi olla kymmeniä kummilapsia." (Silfverhuth 2012)

Pappeja ei meidän suvussa ole, mutta aikoinaan oli Aholan perintötalo jonka isännillä, Kasperi Eerikinpojalla (1821-1905) ja hänen jälkeensä isäntänä olleella vävyllään, Taavetti Hetanpojalla (1836-1926) oli paljon kummilapsia. Kasperille löysin ainakin 12 ja Taavetille 15 kummilasta. Uuraisilla näkyi olleen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tapana että kummeja oli vain kaksi. Toisena kummina olivat useasti isäntien vaimot, Leena Joonaksentytär (1827-1898) ja hänen tyttärensä Leena Ulrika (1849-1902).

Aina Alina, Alida, August, David, Eeva, Eeva Johanna, Elli, Enni Elsa, Etna Johanna, Fritiof, Helena, Hilma, Lauri, Lydia, Lydia Henrika, Maija-Liisa, Matias, Matti, Nestor, Oskar, Otto, Rosa, Salomon, Taavetti, Vilhelmiina, Vilhelmiina, Vilppu.

Näistä vuosivälillä 1850-1906 syntyneistä kummilapsista tyttöjä oli enemmistö, 15 tyttöä ja 12 poikaa. Kummilapset olivat  yleensä enemmän tai vähemmän sukua kuten pienessä kylässä tapasi olla. He olivat omien tai lähitalojen torppareitten ja palkollisten jälkikasvua, joukossa myös muutama talollisten lapsi.  

Yksi lapsi oli naapuripitäjästä, Multian Sahrajärvellä syntyi jouluna 1906 Elli Iidantytär, avioton lapsi eli kirkonkirjoissa "oäkta". Äiti oli irtolainen Iida Taavetintytär, joka oli lähtöisin Aholan Rasinahon torpasta. Lapsen toinen kummi oli jo 70 vuoden ikään ehtinyt Aholan Taavetti, itsekin avioton lapsi. Muutamaa  vuotta aiemmin Iida oli synnyttänyt vain lyhyen aikaa eläneet kaksostytöt, eikä tämä juuri syntynyt Ellikään nähnyt seuraavaa kesää. Ajan lapsikuolleisuudesta kertoo se että näistä Kasperin ja Taavetin kummilapsista yli kolmannes, kymmenen lasta, kuoli pienenä.

Taavetin eno, syytinkimies Matti Matinpoika Keljo kuoli lavantautiin vuonna 1866. Kuudelle lapselle ei jäänyt perinnöksi juuri muuta kuin muutama työkalu, pari turkkia, sarkapöksyt ja koirannahkainen lakki. Taavetista tuli kahden nuorimman lapsen "vörmynttari" eli holhooja. Saman vuoden jouluna Taavetista tuli ukkomies ja myöhemmin kymmenen lapsen isä. Lisäksi hän oli ainakin Kotamäen alaikäisten lasten holhooja. Kotamäen 20-vuotias Aina Nathanintytär sai häneltä suostumuksen avioliittoon vuonna 1895.

Kasperin ja Taavetin kummilapsista aviottomana syntyneitä oli neljä, kaikki tyttöjä. Näistä elämään jäi vain Kasperin kummityttö, vuonna 1874 syntynyt Aliida Hetantytär, joka hänkin oli saanut hätäkasteen. Äiti oli Nikinahon torpan itsellinen, 26-vuotias Heta Eerikintytär, jolla oli jo ennestään neljävuotias Hilma Eufemia. Rippikirjassa Heta Eerikintytär mainittiin raihnaiseksi ja köyhäksi.

 

Aliida kierteli piikana Uuraisten taloissa, mm. Likolassa ja Pokelassa. Vuonna 1892 hän synnytti aviottoman poikalapsen, Frans Eemilin joka kuoli yksivuotiaana isorokkoon. 

Aliidan sisko, Hilma Hetantytär, Kalteenmäen piika, meni 17-vuotiaana naimisiin Taavetti Juhonpoika Huismanin kanssa. Asuessaan mäkitupalaisina Paatelassa oli perheessä jo kymmenen lasta. 

Aliida Hetantytär, Pokelan piika, sai viimein 20-vuotiaana  rippikoulun suoritettua "parannuksen ehdolla". Merkintöjen mukaan hän kävi rippikoulun 2½ kertaa. Tuolloin järjestettiin myös "erityinen koulu huonolukuisille" jossa nuoret saivat mm. merkintöjä: "änkkä, lyhyt-ymmärryksinen", "tylsämielinen (idiot)", "vähän löyhäpäinen", "vika kielessä, puhuu epäselvästi".

Aliida alkoi jossain vaiheessa käyttää sukunimeä Helminen. Vuonna 1903 syntyi avioton lapsi Elli Maria.

Seuraavana vuonna Aliida, Pokelan itsellinen, vihittiin Muuraismäen itsellisen, Erkki Leanderinpoika Niemisen kanssa. He olivat palkollisina ainakin Pokelassa ja Salmelassa Uuraisilla. 

Sitten liitto jostain syystä kariutui, Virallisessa lehdessä oli ilmoitus:

"Saarijärven ja Uuraisten pitäjäin käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden määräyksestä varsinaisissa syyskäräjissä v. 1907 ja maaliskuun 10 päivältä 1909 täten ilmoitan että, jos ei vaimoni Aliida Nieminen (omaa sukua Helminen) saavu vuoden ja vuorokauden kuluessa, siitä kuin tämä ilmoitus on kolmannen kerran julkaistu, minun kanssani elämään säännöllistä yhdyselämää, niin mainittu Kihlakunnanoikeus meidät laillisesti eroittaa."

Uuraisilla, maaliskuun 11.päivänä 1909.  Erkki Nieminen. ( Suomalainen Wirallinen lehti 15.3.1909)

Itsellinen Erkki Nieminen avioitui mäkitupalaisen tyttären Silja Sjön kanssa Uuraisilla vuonna 1911.

Aliida Helmisen tytär Elli Maria eli 87-vuotiaaksi, hänet on haudattu Jyväskylään.