lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulun aikaa vuonna 1940

Isäni päiväkirjoista joulukuussa vuonna 1940:

16.12. Maanantai. Ajoin Huippulaisen kanssa pehkua Kaura-ahon tien varteen. Tänään kävi kova tuuli. 17.12.Tiistai. Ajoin yksin yhteksän kuormaa pehkua. Uuno ja Taakapoika teurastivat Mäkelän ja Talaslahden hevoset meillä tänään. 18.12. Keskiviikko. Tänään ajoin myös kahdeksan kuormaa. Huippulainen kävi tienteossa Parviaisen metsässä meidän halkopalstalla. Aili tuli illalla lomalle. 19.12 Torstai. Olin Huippulaisen kanssa taas pehkun ajossa, minä irrotin ja Eemil ajoi 10 kuormaa. Uuno ja isä ovat sairastaneet. 
20.12. Perjantai. Minä irrotin pehkua ja Uuno ajoi. Eemil oli tienteossa. 

21.12. Lauantai. Isä ja Uuno olivat Tasangolta kauran haussa. Minä kävin Multialla Hetemäessä ja Jälsahossa. Koululla oli lasten kuusijuhla. 22.12.Sunnuntai. Olin Aholassa seuraamassa radiointia Kyösti Kallion siunaustilaisuudesta. 

23.12. Maanantai. Aaton aatto. Tein saunapuita ja yhtä sun toista. 24.12. Jouluaatto on nyt herttainen, tähtitaivas on sininen. Vuosi sitten vietin jouluaattoa Taipaleessa sodan riehuessa, mutta nyt saa viettää kotonaan rauhan oloissa. Kuinka suuri ero onkaan, aivan kuin yöllä ja päivällä. Sain joululahjaksi joutsen ja villapaidan. Huippulaiset oli myös meidän kuusella. 25.12. Joulupäivä. Olin pyörällä kirkossa. Uuno ja tytöt olivat hevosella. Kirkko oli täynnä juhlakansaa. 26.12. Tapaninpäivä meni kylillä ja kotona ilman erikoisuuksia.  27.12. Perjantai. Irrotin pehkua Äkkilän suolla ja Uuno niitä ajeli mäelle. 

28.11. Lauantai. Ajettiin rankoja. Tänään Väliläiset lähtivät kotiinsa, he Tapaninpäivänä tulivat meille. Palonen tuli eilen meille. 
29.12. Sunnuntai. Pakkasta oli tänään 22 astetta. Kyytitsin Palosen Sillanpäähän. Kävin Vehviläisten luona. Uuno meni kilpa-ajoihin. 

30.12. Maanantai. Tein lapuja ja ronkkelija Huippulaisen kanssa. Nylin Uunon kanssa Niemijärven lehmän ja Mäenpään mullikan. Pakkasta 23 astetta. 31.12. Tiistai. Läksin jo pimeällä halon ajoon Eemelin kanssa, vietiin lihakuorma Liippoon mennessä. Jarkko kävi meiltä ostamassa Pekan, vei ihan reen edestä. Ajettiin halkoja kolme kuormaa, sitten vaihdettiin Markku ronkkelien eteen ja ajettiin 6 kuormaa. Päivän tulos noin12 metriä. Jarkko maksoi Pekasta 11. 500. Pakkasta 15 astetta. 

                                    Vuosi vanha  vaipui hautaan murheineen ja riemuineen. 
                                    Ihmissydän puhkee nöyrään rukoukseen, kiitokseen.
                                    Oi jos vuosi vuosi alkava oisi luojan siunaama.

1.1.1941. Keskiviikko. Uusi vuosi maailmahan koittaa. Täällä Suomessa tosin rauhallisena, mutta muuallla myrskyellen. Kovaa pakkasta tänä aamuna 27 1/2 astetta.

________________________________________________________________________________________________________

Isän viimeinen päiväkirjamerkintä vuodelta 1941 oli kesäkuun 16.päivä. Seuraavana päivänä hänet kutsuttiin palvelukseen Petäjäveden Kintaudella perustettuun Kevyt osasto 6:een. Tämä 600 miehen joukko oli muodostettu Petäjäveden ja Uuraisten reserviläisistä.
Tulevan sodan aikana osastosta kaatui 80 miestä. Jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 25.6.1941 ja päättyi 19.9.1944.
Isäni haavoittui kranaatinsirpaleista jo muutaman viikon kuluttua Ristilahden taisteluissa 6.7.1941.

Sanastoa:

Pehku: Turvepehku, pahna, pehkuksi hienonnettu suoturve jota käytettiin karjan kuivikkeena.
Ronkkeli : Reki
Markku ja Pekka : Hevosia
Jarkko : Karjanostaja

perjantai 17. marraskuuta 2017

Mirja Lehtonen

Mirja Lehtonen ( kuva HS 26.3.1962)
Mirja Annikki Kierros os. Lehtonen (s.1942 Uurainen, k.2009 Multia) oli suomalainen hiihtäjä ja olympiamitalisti. 

Zakopanen MM-kisoissa 1962 naisten viestijoukkue, Siiri "Äitee" RantanenEeva Ruoppa ja ankkurina hiihtänyt Mirja Lehtonen hiihtivät pronssia Neuvostoliiton ja Ruotsin jälkeen.

Innsbruckin olympialaisissa 1964 viiden kilometrin matkalla Mirja saavutti hopeaa jäätyään 2,4 sekuntia kisoissa kaikki matkat voittaneelle Neuvostoliiton Bojarskille. Viestijoukkue Senja Pusula, Toini Pöysti ja ankkuri Mirja Lehtonen hiihti pronssia, edellä olivat jälleen naapurimaat Neuvostoliitto ja Ruotsi.

Suomen parhaaksi naisurheilijaksi Mirja Lehtonen valittiin 1961 ja 1963. Avioiduttuaan Antero Kierroksen kanssa hän lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana. 
Monien asiantuntijoiden mukaan perinteisen hiihdon tekniikan erinomaisesti hurjan harjoittelumotivaation lisäksi hallinnut Mirja Lehtonen olisi ollut vuoden 1968 olympialaisissa parhaimmillaan.

Mirja Lehtonen olisi mahtunut Suomen olympiajoukkueeseen jo vuonna 1960, mutta valitsijat katsoivat hänen olevan 17-vuotiaana liian nuori.

Tammikuussa 1961, Sveitsin Grindelwaldissa Mirja voitti yli minuutilla Ruotsin Toini Gustafssonin. Toimittaja kävi Uuraisilla tekemässä lehtijutun nuoren hiihtäjättären taustoista, mukana on myös pari Aati-pappani kommenttia. Artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa 21.1.1961: 


Uuraisilla kaksi ylpeyttä: Mirja Lehtonen ja hiihtokeskus


18-vuotiaan Mirja Lehtosen sensaatiomainen voitto Grindelwaldin kansainvälisissä naisten hiihdoissa on kotimaassa tuonut esiin aivan uudella tavalla Uuraisten Urheilijain nimen. Tämä seura, jota Mirja Lehtonen edustaa, elää kautta linjan nousukauttaan. Sen puheenjohtajan Matti Järvisen valmennuksessa ja kehoituksesta nuori hiihtäjätär on aloittanut lupaavan uransa, seuraa ovat edustaneet myös isä ja veljekset Pokela ja tämä seura on luonut aivan uuden kotiseutuhengen nousun koko pitäjään. Kotaperän huumormies kauppias Aati Ahola sanoi: " Eihän koko Uuraista tunnettais maailmassa ellei Mirja olisi sen nimeä maailmankartalle hiihtänyt." Ja yhtä oikeutetusti voisi jatkaa: Eihän koko voittoa olisi Suomeen tuotu ja Suomen nimeä taas mainittu hiihdon historiassa ellei Uuraisten Urheilijat olisi kasvattanut hiihtäjää.....

-Jo koulussa opettaja sanoi Mirjalle: Sinä tulet näkemään vielä monia vieraita maita. Ja niin Mirja nyt on nähnyt. Emäntä Anni Lehtonen, joka oli saanut tyttärensä pari tuntia sitten kotiin ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta, ensimmäiseltä lähes kaksi viikkoa kestäneeltä kilpailumatkalta, tuli juuri navetasta ja kutsui tupaan. Punaiseen villapuseroon ja punaisiin verryttelyhousuihin pukeutunut tyttö pujahti tuvasta kamarin puolelle. Kesti hetken, ennen kuin hiljaisuus oli voitettu, mutta sitten oltiinkin jo tutustumassa palkintoihin, Sveitsistä saatuun Omega-kelloon, painavaan tarjoiluvatiin ja mitaliin jollainen oli annettu kolmelle parhaalle. Hetken kuluttua tuli myös Mirjan Heikki-veli kotiin Kotaperän koulusta ja silloin mestarihiihtäjä vapautui täysin ja koti-ikävä suli vilkkaaksi tuliaisten esittelyksi. Puhuttaessa voitosta ja kilpailuista yleensä, Mirja Lehtonen naurahti ja sanoi "Paistaahan se päivä risukasaankin". Hän tietää hiihtävänsä lujaa kadehdittavan sujuvalla tyylillä ja olevansa fyysisesti kunnossa, jota ilmaston vaihtelutkaan eivät nujertaneet. 

Hän on hankkinut hiihtokuntonsa jo koulumatkoillaan. Hänen kotoaan Kyynämöisten Linnasta on Kotaperän koululle 5,5 km ja tämä matka on kaikkina vuosina tehty hiihtäen aina kun hiihtokeliä on ollut. Asiantuntijat sanoivat: Mirja Lehtosella on pitkät potkut , jalkatyö kaunista ja kun käsivoimat vielä kasvavat riittävästi, ei tälle menijälle maasto aseta esteitä. Ja itse hän sanoi: "Sitä vartenhan mäet ovat, että ne lasketaan."
Mirja Lehtoselle on jo tehty tarjouksia, jotka edellyttäisivät hänen muuttoaan kotipitäjästä ja tietysti silloin myös seuran vaihtoa. Kauppias Aati Ahola sanoi: "Elekee vain viekö sitä tyttövä meiltä, että meillä tiellä Uuraisillakin olisi jotakin." Kysyttyäni miten hänet sitten ankkuroidaan tähän kotipitäjään, sama huumormies sanoi: "Ka ku hän on niitä koti-ikäväisiä. Eihän siinä muuta.
Niin Mirja Lehtonen tuntui olevankin. Mieluimmin kuin Sveitsin matkastaan hän puhui kodistaan, 45 ha:n tilasta, ja sisaruksistaan. Tuomisiaan esitellessään hän kertoi tullin vieneen hänen suksivoidevarastonsa, joka oli erillisessä pussissa,  - Mitähän ne nyt siitäkin hyötyvät, hän sanoi ja tunsi iloa siitä, että hän oli tutunomaisessa maisemassa tuttujen ihmisten keskellä.


Kiveen hakatut/yle Areena, Mirja Lehtonen


Arto Teronen,  Olympian renkailla Innsbruck 1964


torstai 12. lokakuuta 2017

Kirkkoväärti


Jyväskylän vuonna 1775 rakennettu kirkko
Jyväskylä oli 1700-luvulla Laukaan pitäjän kappeliseurakunta. Esi-isäni Matti Eskonpoika (s.1697), alunperin talollisen poika Kuikan Mannisesta, tuli Taavettilaan vävyksi ja myöhemmin isännäksi avioiduttuaan talon tyttären, vuonna 1711 syntyneen Liisa Juhontyttären kanssa.
Matti Vilpunpoika (s.1772), Matti Eskonpojan ja Liisa Juhontyttären tyttärenpoika, muutti 1700-luvun lopulla Jyväskylästä Petäjävedelle. Petäjäveden Kokkilasta suku sitten kulkeutui Uuraisten Kotaperälle Aholaan, jossa pappani Aadi syntyi vuonna 1890.
Matti Eskonpojan  ja Liisa Juhontyttären pojanpojasta, Matti Simonpojasta (s.1766), lähtee toinen sukuhaara Kotaperän Kalteenmäkeen. Kalteenmäen torpassa, Saunamäessä, vuonna 1884 syntynyt Hilma Eerikintytär avioitui Aadi Aholan kanssa. Aadin ja Hilman mummojen isät olivat pikkuserkuksia.

Matti Simonpoika oli Taavettilan isäntä joka toimi aikanaan myös "kirkkoväärtinä" eli kirkonisäntänä 1800-luvun alussa Jyväskylän kappeliseurakunnassa.

"Kirkonisännän tehtävänä oli kirkon taloudellisten asioiden hoitaminen. Valinta tehtiin pitäjänkokouksessa jossa virka oli luottamustoimena pakko ottaa vastaan, ellei 2 hopeataalerilla halunnut lunastaa itseään vapaaksi. Kirkkolaissa säädettiin lisäksi että kirkonisännän tuli "koko pitäjän asiat toimittaa tuomiokapitulissa ja käräjissä kirkkoherrasta ja kappalaisesta, niin myös antaa tieto, koska joku vieras tulee muualta joko asumaan tai palvelemaan sekä tuomaan edes piispankäräjissä kirkkoherran ja kappalaisen valitukset". ( Onni Repo:Jyväskylän kunnan historia).

Suomen sodan aikana, vuonna 1808, venäläiset sotajoukot majoittuivat Jyväskylän kappelikirkolla ja seurakunnan pappi, kappalainen Tuderus, joutui pakenemaan Toivakkaan. Venäläiset polttivat nuotiossaan kirkkotarhan ympärille pari vuotta aiemmin rakennetun hirsiaidan. Seuraavana vuonna kappalainen ilmoitti tulleensa täysin sokeaksi ja pyysi tämän vuoksi seurakunnalta itselleen apulaista.
Ajat olivat raskaat kirkkoväärti Taavettilalle, joten pitäjänkokouksessa vuonna 1809 hän pyysi korotusta yhden riikintaalerin palkkaansa. Vaatimukseen kahden riikintaalerin eli riksin palkasta vastattiin, ettei kannattanut maksaa kun kirkonkassa oli aivan tyhjä. Ellei Taavettila halunnut sillä palkalla olla, niin kyllä joku muu. Vilppu Ristonmaa olikin virkaan halukas ja siihen myöskin valittiin.


Pikkulammen rannalla Salmikuukka vasemmalla, oikealla Iso-Uurainen.(digi.narc)

Matti Simonpoika Taavettilan ja vaimo Sofian (s.1769) poika, Juho Matinpoika (s.1797) otti muuttokirjan Uuraisille ja meni vävyksi Salmikuukan taloon Uuraiskylälle. 16-vuotias Anna-Liisa Eerikintytär ja Juho Matinpoika vihittiin vuonna 1822 Uuraisilla.  Anna-Liisa ja Juho jäivät asumaan Salmikuukkaan, jota myöhemmin myös Lamminmäeksi kutsuttiin. Lapsia syntyi ainakin seitsemän. Anna-Liisa kuoli halvaukseen viisikymmenvuotiaana, tuolloin Juho mainittiin sokeaksi. Leskeksi jäänyt Juho kuoli vuosia myöhemmin pistokseen.



Anna-Liisan ja Juhon vanhin tytär avioitui äitinsä lailla nuorena. Seitsemäntoistavuotias Heta Stiina Juhontytär (s.1827) ja Topias Antinpoika (s.1821), Huutolan torpan vanhin poika, vihittiin talvella vuonna 1845. Perhe muutti vuonna 1852 Huutoniemestä Kotaperälle Nikinahon torppaan, josta sitten myöhemmin Koskelan taloon. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista neljä kuoli pienenä.
Vanhimpien lasten jo aikuistuttua Heta Stiina ja Topias muuttivat isänniksi Kalteenmäkeen, jossa Heta Stiina kuoli tapaninpäivänä vuonna 1880 keuhkotautiin. Topias otti Kotamäen leskestä uuden vaimon ja eleli Kalteenmäessä kunnes vaimo vuonna 1887 kuoli halvaukseen, oli sattumoisin jälleen tapaninpäivä. Kolmas vaimo oli myös leski, mutta hieman nuorempi, niinpä hän jäi sitten leskeksi kun Topias kuoli keuhkokuumeeseen 73 vuoden iässä. (Topiaksesta myös tässä aiemmassa jutussani).

Heta Stiinan ja Topiaksen lapsista vuonna 1854 syntynyt Juho Topiaanpoika Kalteenmäki eli "Kalteen-Jussi" tunnettiin verenseisauttajana ja taikojen tekijänä. Varsinkin eläimiin Jussilla oli vaikutusvaltaa.  Pojanpoika Esko Kalteenmäki (s.1924) muisteli Kotaperän kyläkirjassa seuraavasti :
"Ollessani pikkupoika, oli talossa Vahti-niminen koira. Koira oli lähtöisin Kyynämöisiltä ja sen taloon tulo oli erikoinen. Koira oli ollut erään Kalteenmäessä käyneen vieraan mukana, joka oli piloillaan sanonut: "Siinä on teille koira, jos saatte sen jäämään taloon." Jussi ryhtyi leikkiin ja naurahti: "Kyllähän koiran saa jäämään." Hän otti leipäpalasen ja haukkasi siitä pitäen välillä palasta kainalossaan. Viimein antoi koiralle lopun palasesta. Koira jäi todellakin taloon.
Parin päivän päästä tuli emäntä Kyynämöisiltä hakemaan koiraa kotiin mutta koira pakeni aitan alle. Isäntä haki sitten koiran Kalteenmäestä ja talutti nuorassa kotia kohti mutta koira pakeni metsään ja palasi Kalteenmäkeen. Jussi maksoi koiran rukiinjyvillä ja se palveli uskollisesti isäntäväkeään kunnes viimein kuoli vanhuuttaan. Se tuli kunnialla haudattua Kalteenmäen riihen luokse."

Heta Stiinan ja Topiaksen vanhin poika, Huutolan torpassa syntynyt Eerik Topiaanpoika (1845-1914), meni naimisiin pikkuserkkunsa Maija-Liisa Eerikintyttären (1846-1913) kanssa. Heidän isoisänsä Antti ja Matti Simonpoika olivat veljeksiä.
Eerik Topiaanpoika ja Maija-Liisa Eerikintytär asuivat Kalteenmäessä, Saunamäen torpassa jota myös Pirjolaksi kutsuttiin. 1880-luvulla oli rippikirjaan Saunamäen torpan kohdalle kirjattu " 1 lapsi  ristimättä kuuluu olevan ". Ja edelleen 1890-luvulla: " 2 lasta kastamatta,tyttöjä ", nämä olivat mummoni Hilma ja kummitätini Anna Johanna.
1900-luvulle tultaessa kukaan Saunamäen torpassa olleista kuudesta lapsesta ei ollut käynyt rippikoulua ja nuorin, vuonna 1890 syntynyt Anna, oli edelleen kastamatta.

Ei tiedetä liittyykö näihin asioihin mitenkään Kotaperälläkin noihin aikoihin vaikuttanut Kairahtalaisuus, synnittömyysoppia julistanut uskonlahko jolle oli tärkeää pysytellä erossa valtionkirkosta. Lapsia ei kastettu, häät ja hautajaisetkin hoidettiin omien kesken. Lahkon perustaja Vilppu Kairahta oli ammatiltaan lumppujenkerääjä joka kierteli ympäri Keski-Suomea. Vilppu oli asustellut myös Kotaperällä ilman kirjoja (osoitetta) kunnes Saarijärven nimismies Blomqvist karkotti hänet Multialle. (tiedot Kyösti Mölsän tekstistä Kotaperän kyläkirjassa).

Viimein Saunamäen torpastakin mentiin rippikouluun. Vuonna 1901 ripille pääsi Iida Silja, vuonna 1904 Hilma ja  Eerik Viktor vuonna 1905. Nämä kaikki jo aikuiseen ikään ehtineet saivat käydä rippikoulunsa yksityisesti Uuraisten pappilassa.
Iida Silja kuoli tuntemattomasta syystä juuri ennen 27-vuotispäiväänsä vuonna 1903. Eerik Viktor meni naimisiin Aholan piian, Hulda Pitkälän, kanssa vuonna 1906.
Vuonna 1911, heinäkuun 8.päivä, lauantai, oli vanhojen lehtitietojen mukaan Jyväskylän tienoilla puolipilvinen päivä, lämpötila aamulla 15 asteen tienoilla. Tälle päivälle on Uuraisten kirkonkirjoihin merkitty avioliittoon vihityiksi: talollisenpoika  Aadi Rikhard Davidinpoika Ahola, 20 Kuukkajärven Aholasta ja torpparintytär Hilma Eerikintytär Saunamäki, 26  saman kylän Saunamäestä.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Avajaiset

Elokuun lopulla vuonna 1956 Neuvostoliiton presidentti Voroshilov vieraili Suomessa ja Kekkonen liukastui laivan kannella. 
Lahdessa järjestettiin  Kalevan Kisat. Turun Toverien Voitto Hellsten oli nopein 200 ja 400 metrin juoksuissa, Elannon Iskun Jorma Valkama voitti pituushypyn.
Myöhemmin samana vuonna järjestetyissä Melbournen olympialaisissa molemmat voittivat pronssimitalin.

Uuraisten Kotaperällä oli jonkun aikaa ollut osuuskaupan kaupparakennus tyhjänä. Pappani Aadi, Korpelan isäntä, osti rakennuksen ja siirsi kauppapuodin sinne Korpelan aitasta. Isäni päiväkirjoista  vuodelta 1956:


12.8. Sunnuntai. Pilvinen tyynen tyyni pyhäpäivä, olin Ingan kanssa Parviaisen aukossa vatussa, saatiin 5 litraa. Keuruulla oli eilen ja tänään maatalousnäyttelyt. Asko kyyti Korpelan autolla. 13.8.Maanantai. Olin puotissa tänään. 14.8.Tiistai. Olin muutteeksi taas massametsässä, tein 70 kpl. 15.8.Keskiviikko.Taas puotissa, Uuno oli Jyväskylässä, satoi taas koko päivän. 16.8.Torstai. Korpelassa edelleen puotissa. 17.8.Perjantai. Puotissa tänäänkin.18.8.Lauantai. Tänään mentiin J:kylään päiväautolla. Lapset jäivät Toinin luokse ja minä Ingan kanssa mentiin Ailin luokse. Olimme elokuvissa tänä iltana katsottiin ranskalainen kuva; Lääkärin tie. 19.8.Sunnuntai. Kaunis ja lämmin pyhä. Toini ja lapset tulivat käymään, olin Vaajakosken pirssissä vastassa. Ajettiin 350 mk edestä pirssillä Lehtisten luokse. Käytiin Ellin luona myöskin.
20.8.Maanantai. Satoi kun saavista kaataen tänä aamuna kun lähtettiin Vaajakoskelta J-kylään, tulimme Pylkönmäen autossa pois. 21.8.Tiistai.Korpelassa puotissa. Uuno meni J-kylään. 22.8.Keskiviikko.Korpelassa puotissa aamusta ja sitten iltapäivän isän kanssa Aholan metsässä lepän kaatossa. 23.8.Torstai.Korpelassa puotissa. 24.8.Perjantai. Uuno ja isä olivat kaupunkissa minä olin puotissa. 25.8.Lauantai. Tänään purettiin ja järjestettiin uuteen kauppaan suurta tavarakuormaa jonka eilen toivat J-kylästä. 26.8.Sunnuntai. Tänään pidettiin talkoo puotin muutossa vanhasta uuteen. Oli Sanni, minä, Inga ja Sikkolainen, Uuno ja Suorannan Taito ja Rantasen Pauli.

27.8.Maanantai. Uutella kaupalla Uunon ja Sannin kanssa laitettiin tavaroita paikoilleen. Inga leipoi Korpelassa kaupan avajaisiin. 28.8.Tiistai ja Taunon päivä, uuten kaupan avajaiset. Kova liike kävi koko päivän, ehkä noin 300 ihmistä joi kahvia ja söi karamellia. Kiirettä piti että ehti kerkisi myydä Uunon ja Sannin kanssa. Inga, Lempi, Välilän Aune ja Nevarannan Saara olivat tarjoilemassa. Liikevaihto oli noin 140 tuhatta. (rahanarvonlaskurin mukaan vastaa n. 4000 euroa vuonna 2017).
29.8.Keskiviikko. Tänään oli vielä tarjoilu käynnissä, Inga yksin. Kävi vieläin noin 40-50 ihmistä. 30.8. Torstai. Olin viime yön yksin kaupalla yötä ja tänään yksin kaupan teossa kun Uuno hankki ja teurasti eläimiä. Isä meni eilen Välilään. 31.8.Perjantai. Toisen yön jo kaupalla, Uuno meni kaupunkiin. Isä tuli tänään kaveriksi kaupalle. Inga on käynyt iltasella aina siivoamassa. Ostin Sarjan Oskarilta sian joka painoi 105 kiloa. 1.9. Ja alkoi syyskuu edelleen kaupan merkeissä, kovasti kävi kauppa. 2.9.Sunnuntai. Kävin tänä aamuna Pukkilaisen kanssa Kyynämöisillä hakemassa Veljesliiton avustuksen 30.000 mk,  jonka vein Aholaan lehmästä jonka Inga haki viime torstaina. Lehmä maksoi 35.000 mk.

perjantai 11. elokuuta 2017

Käppärä

Gallen-Kallela; Tuonelan virralla. Juseliuksen mausoleumi (Wikipedia)
Käppärän hautausmaa on Porissa sijaitseva nykyään 18 hehtaarin laajuinen hautausmaa. Vuonna 1884 käyttöön otetulla hautausmaalla on useita historiallisesti arvokkaita sukuhautoja ja rakennuksia.

Alueella sijaitsee yksi Porin tunnetuimmista nähtävyyksistä, Juseliuksen mausoleumi. Tämän Pohjoismaiden ainoan mausoleumin rakennutti liikemies Fritz Juselius tyttärensä, 11-vuotiaana kuolleen Sigridin, viimeiseksi leposijaksi.

Fritz Juselius oli mukana perustamassa Porin Puuvillatehdasta Kokemäenjoen pohjoisrantaan vuonna 1899. Puuvillatehtaan toiminnan alkaessa työntekijöitä oli alle 200 henkeä. Tärkeimpiin teknillisiin tehtäviin palkattiin ulkomaalaisia, koska Suomessa ei vielä ollut alan koulutusta. Ammattityöntekijät hankittiin lähinnä Tampereelta ja Forssasta. Lisäksi palkattiin työvoimaa Porista, näistä suurin osa naisia, nuorimmat työntekijät olivat 12-13 vuotiaita.Tehdas rakennutti työntekijöilleen asuntoja mm. "Satulinna", "Pilvilinna" ja "Impilinna" joiden asukkaat koostuivat lähinnä nuorista naimattomista naisista. Vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan aikana oli työntekijöitä jo 900, puuvillatehdas pyöri täydellä höyryllä koska Venäjän oma teollisuus ei tyydyttänyt valtavan armeijan tarpeita.

Frans Fasterlund, isomummoni isä, näyttää myös olleen puuvillatehtaalla töissä, lienee siellä käyttänyt värjärin taitojaan jotka oppi ollessaan Kokemäellä värjärimestarilla renkinä.
Sosialidemokraatti 17.10.1916
Lokakuussa 1916 Frans kiitti lehdessä tehtaan väkeä saamastaan rahalahjasta. Ei ole tietoa oliko tuolloin jo 68-vuotias Frans ollut siihen asti töissä vai avustivatko vanhat työtoverit sairauden tai muun syyn takia.

Vajaan vuoden kuluttua  Frans kuoli 69 vuoden ja 1 kuukauden iässä. Frans Juho Juhonpoika Fasterlund haudattiin silloiselle uudelle hautausmaalle, nykyiselle Käppärän hautausmaalle.
Sosialidemokraatti 25.9.1917





Toukokuussa vuonna 1981 Porin puuvillatehdas paloi. Se oli aikanaan Suomen
sodanjälkeisen historian tuhoisin tulipalo.
Puuvillatehtaan tiloissa toimii nykyään Porin yliopistokeskus. Entisen kutomon paikalle on rakennettu kauppakeskus Puuvilla.

Juseliuksen mausoleumi, Käppärän hautausmaa ja puuvillatehtaan alue kuuluvat Museoviraston inventoimiin 
Valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin
Sigrid Juséliuksen säätiö on maamme suurin yksityinen lääketieteellisen tutkimuksen tukija.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Sivistys saapui kylään



Sananparsi Uuraisilta (Kansallisarkisto)

Vuonna 1866 Suomeen tuli kansakouluasetus joka takasi valtionavun kunnallisille ja yksityisille kansakouluille. Kaupungeissa kansakouluja perustettiin aktiivisemmin, sillä teollisuus tarvitsi lasku- ja lukutaitoisia kansalaisia eikä toimettomille lapsille ollut lapsityövoiman käytön vähentyessä parempaakaan käyttöä.

Maaseudulla oli toisin, katsottiin että koulut vain kasvattavat lapsissa haluttomuutta maataloustyöhön ja koko maaseudun tulevaisuus vaarantuu. Kansakoululaitosta pidettiin myös turhaan yhteiskunnan varoja nielevänä ja kiertokoulua pidettiin riittävänä koulumuotona. Vuonna 1886 suomessa oli vielä sata maalaiskuntaa ilman kansakoulua, vuonna 1901 niitä oli enää seitsemän. Maaseudun lapsista puolet kävi kansakoulua vuonna 1910. Oppivelvollisuuslain tullessa vuonna 1921 määrä oli noussut 68 prosenttiin.

Uuraisillakaan ei kouluasian kanssa kiirehditty, opetus oli seurakunnallisen kiertokoulun varassa vuosina 1875-1889. Ensimmäinen koulu perustettiin kirkonkylään 1889. Peräkylille sivistys saapui myöhemmin. 1910-luvun lopulla valtuusto päätti perustaa kansakoulun Kotaperälle jonne kannettiin postikin jo kaksi kertaa viikossa. Koulua suunniteltiin Rössin talon rajalle, Aholan talon maalle, jossa oli tuolloin isäntänä Otto Ahola, pappani veli. Koulun rakentamisesta kuitenkin riideltiin  ja valtuuston päätöksestä valitettiin maaherralle. Kun tämä valitus ei tuottanut tulosta sikisi tulevan koulun tontille viinatehtaita. "Saarijärven Paavo"-lehdessä olleen kirjoituksen mukaan hehtaarin tontilla oli kymmenkunta tehdasta. Koulu pääsi kuitenkin aloittamaan toimintansa vuonna 1920 vuokratiloissa Kotamäen talossa. Viinatehtaatkin väistyivät ja koulutalo valmistui suunnitellulle paikalle avaten ovensa elokuussa 1924. Itsekin ehdin muutaman vuoden tuota koulua käydä, kunnes se vuonna 1968 lakkautettiin ja meidät siirrettiin Kyynämöisten kouluun.




Sananparsi Uuraisilta (Kansallisarkisto)





                                                                                                                           
Kesäkuussa vuonna 1916 kirjoitti Uusi Suometar  prokuraattorin  vaativan pitäjän nimismieheltä ja Vaasan läänin kuvernööriltä selitystä miksei Uuraisilla ole salaviinanpolttajia  saatu kuriin. Saman vuoden joulukuussa kirjoitti "Sorretun Voima" seuraavaa :


 "Viime perjantaita vasten yöllä hävittivät poliisikonstaapeli Siivonen, järjestysmies Rossi ja työnjohtajat Teivainen ja Patama viinatehtaan Koskelan eli Saunamäen talon maalta Uuraisilla. Keittäjiä ei tavattu. Heti tehtaan hävityksestä tiedon saatuaan antoi Saunamäen isäntä uloskäskyn molemmille mainituille työnjohtajille, jotka asuivat sanotussa talossa. Seuraavana päivänä haeskeli työnjohtajia 6-miehinen sakki - selkäänantohommissa. Samassa pitäjässä oli äskettäin häät Hongan talossa. Tilaisuuden ollessa parhaimmillaan löivät viinamiehet talon kaikki akkunat sisään. Muutamat häävieraat kuuluivat saaneen reikiäkin pintaansa. Arvelujen mukaan höyryää Uuraisilla vielä useita viinakeittiöitä."

Edellämainittu isäntä oli ilmeisestikin pappani siskon mies, Otto Kallenpoika Rossi.
Eivät pontikankeittäjät muuallakaan Suomessa kovin laajaa ymmärrystä tehtaansa rikkojia kohtaan osoittaneet.
Vävyni sukua oleva maanviljelijä Pohjanmaalta oli innokas raittiusmies ja "viinapoliisi". Erään ison tehtaan hävittämisen jälkeen tehtailijat kostivat sahaamalla isännältä 200 hirttä keskeltä poikki:  Uusi Suometar, Pontikkatehtailijain kosto.
Isäntä ei kuitenkaan tästä lannistunut, joitakin vuosia myöhemmin raittiuslautakunnassa toimiessaan hän sai selvitettyä paikallisen kunnalliskodin johtajattaren paikkaavan kassavajetta pontikanmyynnillä: "Ilkka" 27.12.1920.

Raittiusaate levisi myös Uuraisilla jonne raittiusseura oli perustettu jo 1886. Kotaperälle perustettiin vuonna 1923 raittiusyhdistys Valon Pilke. Yhdistyksellä oli monipuolista ja aktiivista toimintaa, urheiluosasto oli nimeltään Kiistaveikot. Erämaan Viesti nimistä  lehteä toimitettiin käsin kirjoittaen. Isäni kotona Korpelassa oli yhdistyksen kirjasto jota hoiti isän vanhin sisko. Vuonna 1930 kirjasto luovutettiin kunnan kirjastoksi. Mummoni Hilma Ahola oli Valon Pilkkeen perustajajäseniä ja myös isäni oli nuoresta pitäen aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Nälkävuosien pappi

Fanny Stenroth
Otto Adolf Stenroth (1834-1906) toimi Uuraisilla ylimääräisenä pappina vuosina 1865-1868. Tuohon aikaan osuivat myös suuret nälkävuodet. Pietarissa syntynyt ja siellä nuoruutensa viettänyt Stenrothin vaimo, Fanny os. Ehrström (1839-1914) muisteli noita vuosia seuraavasti:


Kristillinen kalenteri "Walohon" nro1 1.1. 1917 :

"Saarijärven pitäjähän on jotensakin kaukana, mutta vielä kauemmaksi erämaahan kulki tie, kun he keväällä v.1865 muuttivat kolmen pienen lapsensa kanssa Uuraan kappeliseurakuntaan, jonne pastori Stenroth oli nimitetty pitäjänapulaiseksi. Itse muutto ei ollut leikintekoa kelirikon aikana. Fannyn rakas pianino kävi niin pahaksi, ettei siitä lähtenyt pitkään aikaan ainoatakaan ääntä. Siihen oli varmaan osaltaan syynä sekin, että pappila johon he tulivat, oli hyvin huonossa kunnossa. 

Vielä kallisarvoisempikin omaisuus kuin soittokone vahingoittui vetoisissa ja huonosti varustetuissa huoneissa. Niinpä esim. vanhin pikku tytöistä sai silmäkivun, joka teki sen, ettei hän nähnyt ollenkaan. Lähiseuduilla ei ollut lääkäriä, joka olisi voinut auttaa. Eräänä päivänä luki nuori äiti pikku sairaalle kuinka Jeesus kulki ympäri, teki hyvää ja paransi kaikki. Silloin kysyi lapsi äkkiä: "Äiti, eikö hän voisi parantaa minuakin ". "Kyllä sen hän kyllä voi, jos hän tahtoo", kuului vastaus."Rukoillaan häneltä sitä". He rukoilivat ja vastaus tuli. Pienokaisen silmät paranivat vähitellen kokonaan. Niin, rikas Isä oli lastensa kanssa ja siunasi heitä. 

Ulkonaista mukavuutta ja ylellisyyttä ei heillä kovin paljoa ollut. Jos pappilan emäntä tahtoi joskus itse askarrella keittiön hellan ääressä, piti hänen kiivetä tuolille. Keittiössä ei nimittäin ollut lattiaa, muissa huoneissa oli kyllä lattiat, mutta ei lattianpohjia. Ovissa ei ollut lukkoja, ja akkunat olivat osaksi menneet rikki ja paikatut. Siihen aikaan ei pappi ollut halukas pyytämään seurakuntaa korjaamaan pappilaa ja panemaan sitä parempaan kuntoon, sillä juuri Stenrothin perheen ollessa Uuraisissa sattuivat hirveät nälkävuodet 1866-67. Joukoittain kerääntyi nälkäisiä pappilaankin, ja siellä koetettiin auttaa sikäli kuin vain voitiin helpottaakseen hätää niin paljon kuin mahdollista. Jotta olisi  enemmän leipää antaa niille, joilla ei sitä ensinkään ollut, pantiin omaan pöytään petäjänkuorella tai muulla hätäleipäaineella sekoitettua leipää. Uurainen ei kuitenkaan ollut aivan kauan Fannymme kotina. 1868 nimitettiin pastori Stenroth Helsingin komministeriksi, ja koti muutettiin siis erämaasta maamme sivistyksen keskustaan."


Komministeri (kappalainen) Otto Adolf Stenroth palasi Helsingistä takaisin Keski-Suomeen ja toimi Laukaan kirkkoherrana (1876-1906) ja lääninrovastina kuolemaansa saakka.
Pappilan vieressä Laukaassa asui räätäli Vilhelm Kuusisen vähävarainen perhe. Räätäli oli Jumalaa pelkäävä mies joka avusti kirkkoherraa jumalanpalveluksissa ja opetti lapsia kinkereillä, vastaavasti kirkkoherra tilasi räätäliltä "tukiostoina" vaatteita. Vaimo Sofian kuoltua Vilhelm Kuusinen muutti Jyväskylään jonne perusti räätäliliikkeen. Liiketoimet ajautuivat kuitenkin konkurssiin, Vilhelm sairastui ja kuoli keuhkotautiin. Tuolloin kirkkoherra Stenroth tuli apuun ja avusti orvoksi jääneitä lapsia. Lukupäätä omannut räätäliperheen poika, Otto Wilhelm tuli myöhemmin tunnetuksi itäisessä naapurissamme.
Otto Ville Kuusisen (1881-1964)  lapsuudesta kertoo Keskisuomalainen-lehti vuodelta 2013            http://www.ksml.fi/kotimaa/Maanpetturi/207507

_______________________________________________________________________________

Otto Adolf  ja Fanny Stenrothin lapsia:


-Otto Eliel Stenroth (1861-1939) oli senaattori ja Suomen ensimmäinen ulkoministeri. Artikkeli vuodelta 2008 Suomen Kuvalehdessä:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomen-ensimmainen-ulkoministeri-otto-stenroth-varmisteli-suurta-linjanmuutosta/

-Fanny Wilhelmina Stenroth (1863-1938) toimi voimistelun lehtorina Heinolan opettajaseminaarissa, kehitti "pulpettivoimistelun".

-Paul Oswald Stenroth (1869-1952) kirkkoherrana Heinolassa ja Laukaassa, lääninrovasti, kirjailija, suomentaja. Tyttärenpoika Lapuan emerituspiispa Yrjö Sariola.

-Naimi Maria Stenroth (1875-1925) kirjailija nimellä Marja Salmela.


-Stenrothin sukuseura


torstai 9. maaliskuuta 2017

Värjärin tyttäret

Maija Sofia Fasterlund
Frans Juho Juhonpoika Fasterlund (1848-1917) oli Kokemäkeläinen renki,värjäri ja työmies jolla oli kahdesta avioliitosta kaikkiaan viisitoista lasta, näistä tyttöjä kaksitoista. Ensimmäinen vaimo, Maija Sofia Kustaantytär (1854-1879) kuoli lapsivuoteeseen synnytettyään kolmannen lapsensa Olgan.
Näistä kolmesta tyttölapsesta vanhin oli isomummoni eli äitini isän äiti, "Porin mummo", Maija Sofia Fasterlund (s.1875 Kokemäki k.1957 Pori).
Sukukirjassa mainittiin hänen toimineen aikoinaan saunottajana Turun kuritushuoneessa eli Kakolassa. Kummastelin asiaa koska ei ollut mitään viitteitä hänen Turussa asumisestaan. Päätin tutkia vielä tarkemmin alkuperäislähdettä, Kokemäen kastettujen kirjaa vuodelta 1897:

"Wiljam Aleksander (äpärä).  Kujalan kasvate Maija Sofia Fasterlund; 
kummit  muurari Juho Laineen vaimo
Maria Wihelmiina ja neito Sigrid Maria Hällström.
Fr. Heikel    kuritushuon.saarnaaja Turussa."

Eli "saarnaajan" oli tulkittu olevan "saunottaja" ja yhdistetty tämä tieto sitten lapsen äitiin.
Kasteen suorittanut Frans Heikel oli kuritushuoneen saarnaajana vuosina 1887-1899, myöhemmin Ilmajoen kirkkoherra.

Maija Sofia oli 15-vuotiaasta saakka kasvattilapsena isänsä veljen Kustaa Kujalan lapsettomassa perheessä. Sai kaksi aviotonta lasta, Werner Amatus (s.1892) ja Wiljam Aleksander (s.1897). Vihittiin puuseppä Kustaa Nylundin (1873-1910) kanssa Kokemäellä vuonna 1898. Seuravana vuonna syntyi Lauri Volmar ja perhe muutti Poriin jossa Wiljam ja Lauri kuolivat lokakuussa 1900 tulirokkoon. Elokuussa 1901 syntyi poika joka sai myös nimekseen Lauri, Lauri Harald (1901-1953), isoisäni. Perhe muutti vuonna 1905 Porista ja Satakunnasta Kymenlaaksoon Valkealaan. Kustaa Nylund lähti vuonna 1909 Amerikkaan jossa seuraavana vuonna kuoli. Jouluaattona vuonna 1911 Maija Sofialle syntyi avioton lapsi joka sai nimekseen Irja. Avioitui Petter Muonan kanssa kuukautta ennen Lauri-poikansa häitä vuonna 1922. Jäi uudelleen leskeksi vuonna 1940 ja muutti takaisin Poriin jossa tytär asui, kuoli Porissa vuonna 1957.

Vanhimman siskonsa lailla "kasvatteeksi" eli kasvattilapseksi rippikouluiässä joutunut
Olga Josefiina (s.1879 Kokemäki) avioitui Karkun Kiuralassa (nyk. Sastamalaa) v.1871 syntyneen työmies Taavetti  Vilhelmi Niemisen kanssa. Perhe muutti vuosisadan vaihteessa Karkusta Poriin jossa syntyi neljä lasta; Eino Vilho (s.1900), Tyyne Ellen (s.1902), Aune Aleksandra (s.1904) ja Veini Johannes (s.1905). Vuonna 1907 Niemiset muuttivat kaupungin ulkopuolelle Toejoen työläisyhdyskuntaan, joka kuului tuolloin Ulvilaan. Vuoden 1908 alussa kaksi nuorinta lasta kuoli, mutta jo saman vuoden lokakuussa syntyi Sylva Helvi Helena. Perhe muutti takaisin Poriin 1910.


Sisaruksista keskimmäinen, Fanny Alina (s.1877 Kokemäki) ja miehensä, puuseppä Henrik Vilhelm Grundsten (s.1878 Siikainen,Otamo)  asuivat Porissa Yrjönkatu 15:ssa. (Paikalla on nykyään liikekeskus Teljäntori). Sadan metrin päässä heistä, Itäpuisto 1:ssä, asui Frans Fasterlund toisen vaimonsa Amandan ja lapsikatraan kanssa johon nuorin Saima Roosa syntyi  vuonna 1905. Samaisen vuoden alussa Henrik Grundsten lähti Amerikkaan. Hän matkusti Etruria-laivalla Liverpoolista New Yorkiin ja saapui tammikuun viimeisenä päivänä Ellis Islandille. Syyskuussa 1905 lähti vaimo Fanny perässä mukanaan 3-vuotias Niilo Henrik ja vuoden vanha Aarne Vilhelm. Perhe asettui Torontoon, Ontarion osavaltioon Kanadaan. Satakunta-lehdessä oli perheeltä jo samana vuonna Uuden Vuoden tervehdys.




Kanadassa perheeseen syntyi kaksi tytärtä Alli Hulda (1909-1983) ja Violet (1910-1997). Joulun alla Vuonna 1925 oli Kanadassa ilmestyneessä sosialistien "Vapaus"-sanomalehdessä joulutervehdys: "RATTOISAA JOULUA JA MENESTYSTÄ V. 1926 toivotamme kaikille luokkataistelurintamalla oleville työläistovereillemme". Ontario, Toronto otsikon alta löytyvät "Fanny ja V. Grundsten, 74 Sommerset Avenue." Sommerset on pikkukatu lähellä Toronton yliopistoa. Muutoin perheen elämänvaiheista Kanadassa ei ole paljon tietoa, "Cabinetmaker" eli puuseppä oli Henrik Vilhelmin eli Vilhon ammatti ainakin vuoden 1910 tienoilla. Vanhin poika Niilo Henrik eli Henry Neil  (s.1902 Pori) kuoli tiettävästi Torontossa vuonna 1959.  Aarne Vilhelmin (s.1904 Pori) elämänvaiheista ei ole tietoa.

Hautakiveen Toronton Prospect Cemetery- hautausmaalla on kaiverrettu nimi "Henry W. Grundsten 1878-1955". Alapuolella lukee "Fanny A. Fasterlund 1877-1976"  sekä heidän tyttärensä "their daughter", Alli ja Violet.
Kokemäen Tulkkilan kylässä syntynyt Fanny Alina eli kaukana valtameren takana lähes satavuotiaaksi.



Prospect Cemetery, Toronto , Kanada
Vanhempia juttujani aiheesta :       -Porin mummo    -Fältmars-Nylund-Noresmaa      -Henkiraha    
                                                   -Färjärin emännän perukirja    -Fanny Alina ja Olga Josefina
                                                                     -Keväällä 1953                                                
                                                                     -Kokemäen paikallishistoriaa

lauantai 18. helmikuuta 2017

Helsingissä 1910-luvulla



Kuulutukset: Veckobladet 29.7.1911

Työmies Frans Vilhelm Meling (1882-1934) ja palvelija Hilma Gustava Ferm (1883-1971) vihittiin vuonna 1911 Kirkkonummella. Toukokuussa 1912 syntyi tytär joka sai nimekseen Helmi IngeborgMarraskuussa seurasi  muutto Helsinkiin Sörnäisten seurakuntaan. Perheen myöhemmistä vaiheista 1910-luvulla ei ole ollut juurikaan tietoa. Tytär Helmi oli joskus lapsilleen kertonut vanhemmillaan olleen kahvilan Helsingissä.
Kansalliskirjasto on digitoinut hiljattain suomalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä vapaasti luettaviksi aina vuoteen 1920 saakka. Mielenkiintoisiksi osoittautuivat varsinkin Helsingin ammatti- ja osoitekalenterit. Näitä selailemalla muodostui seuraavanlainen kuva Melingin perheen vaiheista Helsingin kaupungissa sata vuotta sitten.

Villakutomon talonmiehenä
Vuoden 1913 osoitekalenteri kertoo Frans Melingin olleen talonmiehenä Mekaanisen Tehtaan Villakutomossa.
Helsingin Vanhakaupungissa sijainnut tehdas työllisti parhaimmillaan 500 työntekijää. Vuoden 1915 Henkikirjan mukaan Melingin perhe asui edelleen samassa paikassa; "Gammelstad, Mekaniska Väfveri;  Gårdskarlen Frans Vilhelm Meling -82, hustru Hilma -83,". Lapsia oli merkattu olevan kaksi, Helmi ja 1914 syntynyt Enni Helga Elvira. Villakutomon paikalla opiskellaan nykyään kultturialaa TAVI-talossa ja se kuuluu Metropolia-ammattikorkeakoulun kampukseen Arabianrannassa.

Pohjoisranta (Norra Kajen) 4 & Kirkkokatu (Kyrkogatan) 2 (kuva Wikipedia)
Melingin kahvila
Kruununhaassa, Pohjoisrannan  ja Kirkkokadun kulmassa on vuonna 1885 rakennettu upea Standerstskjöldin talo. Sata vuotta sitten siinä asui vuokralaisina väkeä senaattorista siivoojaan. Vuoden 1915 paikkeilla talossa oli pesula sekä Helsingin Anniskelu o/y:n olutkauppa. Viereisellä Halkolaiturilla vierailevien laivojen tarpeisiin oli Oy Stans Ab:n laivatarvikemyymälä Samoihin aikoihin Frans ja Hilma Meling pitivät siinä muutaman vuoden ajan kahvilaa. Helsingin Osoitekirjassa oli lyhyesti: "Meling, F., kahvila, Pohjoisranta 4".
Helsingissä oli  vuoden 1915 osoitekirjasta laskien n.150 kahvilaa; mm. Primula, Ekberg, Elanto sekä pienempiä kahvila-ruokaloita, kuten lienee tämä Melingien kahvilakin ollut. Hilma Meling oli toiminut meijerikkönä Viipurissa joten maitoa hankittiin päivittäin jopa sata litraa kuten alla oleva ilmoitus vuodelta 1917 kertoo,


Svenska Tidningen 2.6.1917



















Vladimirinkadulla
Kahvilatoiminta loppui ilmeisesti joskus vuoden 1917 aikana, jolloin kahvilasta ei löydy enää mainintaa. Osoitekirjan mukaan osoitteessa Pohjoisranta 4 l 13 asui talonmies Frans V. Meling sekä myöskin leskirouva Charlotta L. Meling joka oli Fransin äiti. Vuonna 1918 Lotta Meling asui edelleen Pohjoisrannassa ja Frans Vilhelm oli talonmies, mutta muuttanut perheineen Hietalahden torin taakse osoitteeseen Vladimirinkatu 49 A 2. (Vladimirinkadun nimi muutettiin Kalevankaduksi vuonna 1928). Melingit muuttivat asumaan seuraavana vuonna naapuritaloon osoitteeseen Vladimirinkatu 51 l 8, Fransin ammatiksi mainittiin ulkotyömies. Tuolloin samassa osoitteessa asui myös ajuri Arthur A. Meling jonka mahdollinen sukulaisuus perheeseen jää selvittämättä. Vuosina 1918-1920 raivosi espanjantauti joka täytti kadun toisella puolella sijainneen sotilassairaalan eli entisen Kaartin lasaretin yli äyräittensä.

1920-luvun alkaessa Melingit olivat palanneet edelliseen osoitteeseen Abrahaminkadun ja Vladimirinkadun kulmaan. Perheen lapsista vanhin Helmi oli tuolloin 8-vuotias, Enni 6-vuotta, Hilma 3- ja Martta 2-vuotta. Nuorin Maija syntyi vasta 1922. Vuoden 1920 osoitekirjan mukaan Fransin äiti asui edelleen Pohjoisrannassa.

Toukokuussa oli kuitenkin "Svenska Tidningenissä" ilmoitus jossa kerrottiin Kirkkonummen seurakunnassa kuolleen itsellisen Charlotta Lovisa Melingin 66 vuoden iässä. Charlotta kuoli Bobäckin Jofsissa, samassa talossa jossa hän henkikirjan mukaan oli ollut piikana 15 vuotta aiemmin.

Svenska Tidningen 21.5.1920



                                        "Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri" 1909-1920

                                        "Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter" 1898-1919

tiistai 7. helmikuuta 2017

Viinakirje Uuraisilta 1917


Jo lapsena opin että kotikyläni Kotaperä oli laajalti tunnettu pontikankeittäjistään. Harrastuksella oli pitkä perinne jonka seuraava lehtijuttu sadan vuoden takaa vahvistaa. Silloinen Aholan talon isäntä, isopappani Taavetti, varmaankin ymmärsi maillaan keitteleviä pienyrittäjiä, olihan hän aiemmin harrastanut samaa kuten rikosmerkintä  kirkonkirjoissa kertoo. Torppari ja "tehtailija" Giide Wankka kuului samaan kunnan verolautakuntaan kuten konstaapeli Silvonen ja useat "viinapoliisit".



Sanomalehti "Keski-Suomi" kirjoittaa  14.4.1917 seuraavaa:
Kuvaleikkaus pilalehdestä "Tuulispää" vuodelta 1920

Uuraisten pirtu pitäjä täällä Keski-Suomen sydämessä alkaa viimeinkin tulla kuuluisaksi teollisuusalueeksi. Ennestään on kunnassa pari kolme sahaa, hävinneen tervatehtaan rauniot ja puro, johon aikoinaan aiottiin perustaa nappitehdas, mutta nyt kohoaa tehtaansavu melkein jokaisen synkemmän salon suojasta. Saadakseen jonkinlaisen käsityksen noiden tehtaiden lukumäärästä, tuotteiden valmistuskyvystä ym. seikoista, päättivät kunnan valitsemat "viinapoliisit" tehdä oikein järjestettyjä tarkastusmatkoja tunnetuimmille teollisuusalueille.

Tulos noista matkoista oli, että seitsemän vuorokauden kuluessa löydettiin ja hävitettiin kokonaista 14 viinatehdasta. Patoja särettiin 11. Rankkitiinuja, saaveja, sankoja, meijeriastioita, viinalekkereitä, pulloja ym. tuhottiin kymmenittäin, rankkia kaadettiin maahan monia satoja litroja, valmista viinaa ja "sikunaa" löydettiin ja maahankaadettiin myös melkoiset määrät. Suurimmat ja parhaiten varustetut tehtaat olivat Giide Wankan tehdas Wankanahon torpassa ja Aholan talon maalta Pukkilan torpasta läheisyydestä löydetty, sekä Muikkukankaalta Selkälän torpasta lähtevän polun varrelta tavattu tehdas.Näiden lisäksi löydettiin tehtaita Wankanpään, Niittylän, Tuulensuun, Muurilan, Kaijanahon, Heinosen, Syrjälän, Rasianahon Kotaperä ja Selkälän torppien läheisyydestä sekä Kalteenmäen talon navetan takaa metsästä. Tehtailijoita ei monta tavattu, sillä hävittäjät liikkuivat yöllä ja tehtaat kävivät vain päivävuorolla, mikä osaltaan todistaa sitä suosiota, johon viinatehtaat ovat tulleet varsinkin Kotaperällä, mistä useimmat tehtaat hävitettiin.

Syytettäviksi tulevat kuitenkin edellä mainittu Giide Wankka, jonka karjakeittiöstä löytyi suuri määrä sekä keitettyä että keittämätöntä rankkia ja korpiviinaa tuvassa olevista astioista, August Siivonen, Emil Heinonen, Wihtori Heinäaho, Jussi Kaijanaho ja kenties muutamia muitakin. - Vielä olkoon mainittu, että useat keittäjät  o l i v a t  e l i n t a r v e l a u t a k u n n a l t a   o t t a n e e t   j a u h o j a  ja tällaiseen tarkoitukseen ne käyttäneet. Tästä viinatehtaiden paljoudesta selviää myöskin se, miten Uuraisilla elää legio joutilaita nuoria miehiä jotka eivät vuosikausiin ole tehneet päivääkään työtä, mutta rahaa on siltä riitävästi. Ihmetellä täytyy myöskin talonisäntien tietämättömyyttä viinatehtaista, vaikka maaherran kirje velvoittaa heitä pitämään huolta, ettei heidän maallaan viinaa keitettäisi. Olisi kai Aholan talon isännänkin pitänyt tietää jotakin viinatehtaista, koskapa hänen maaltaan, jotenkin läheltä taloa, hävitettiin kolme tehdasta ja niissä oli viinaa jo kauan valmistettu. Selkälän, Niittylän ja Lehmäniemen torpat ovat myös kauan olleet tässä suhteessa mainittavia paikkoja. Tässä suursiivouksessa ovat olleet paitsi paikallista poliisia seuraavat viinapoliisit;  Juho ja Wilhelm Minkkinen, Otto Pellonpää, Tobias Nieminen, E.W. Riihimäki, Eero Rossi, Jaakko Hakanen, Tuomas Hakala ja Sulo Ahonen.

torstai 26. tammikuuta 2017

Valtiorikosoikeus

Tammisaaren vankileiri 1918 (Wikipedia)

Suomessa vuonna 1918 käydyn sisällissodan jälkeen hävinneellä puolella toimineiden henkilöiden tuomitseminen annettiin erityisten tuomioistuimien, valtiorikosoikeuksien tehtäväksi. Nämä tuomioistuimet perustettiin purkamaan juttujen suurta sumaa, jota muiden tuomioistuimien ei katsottu ehtivän hoitaa. 

Valtiorikosoikeuksia ja valtiorikosylioikeutta käsittelevä laki hyväksyttiin eduskunnassa 29.5.1918. Ensimmäiset valtiorikosoikeudet aloittivat toimintansa jo 31.5.1918. Useat valtiorikosoikeuksista toimivat jonkin suuren sotavankileirin yhteydessä. Valtiorikosoikeuksia ylempi tuomioistuin oli valtiorikosylioikeus, jolta oli mahdollisuutta anoa armoa valtiorikosoikeuden antamasta tuomiosta ja joka käsitteli valtiorikosoikeuden sille asettamia juttuja.

Valtiorikosoikeudet koostuivat viidestä jäsenestä. Nämä olivat lainoppinut puheenjohtaja, yksi lainoppinut jäsen, yksi upseerijäsen ja kaksi maallikkojäsentä. Valtiorikosylioikeudessa jäseniä oli seitsemän, joista yksi oli lainoppinut puheenjohtaja, kolme lakimiestä, kaksi esiupseeria ja yksi maallikkojäsen. Valtiorikosylioikeuden muodollinen pätevyys olikin sangen korkea, sillä ylioikeuden jäseniksi pyrittiin saamaan maan parhaat lakimiehet.

Kaikkiaan valtiorikosoikeuksia oli 140. Toiminta-aikanaan valtiorikosoikeudet käsittelivät kaikkiaan 75 575 tapausta. Tapauksista 90 prosenttia katsottiin rangaistaviksi ja 10 prosenttia tapauksista oli sellaisia, joissa tuomio oli vapauttava. Vähitellen valtiorikosoikeuksien toiminta väheni. Osa valtiorikosoikeuksien osastoista lakkautettiin jo vuoden 1918 lopussa, mutta viisi osastoa jatkoi toimintaansa vuoteen 1920. Kokonaan valtiorikosoikeudet ja valtiorikosylioikeus lakkautettiin toukokuussa 1920. Toiminnan lakatessa määrättiin yleiset tuomioistuimet käsittelemään jutut, jotka mahdollisesti olivat kesken ja jotka olisivat kuuluneet valtiorikosoikeudelle. (Arkistojen Portti)

Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta voi nyt hakea vapaasti näitä tapauksia käsitteleviä asiakirjoja, näistä löytyikin muutamia tuttuja nimiä.


Aino-mummoni ensimmäisestä  puolisosta  Jalmari Parikasta löytyy asiakirjoja 25 sivua.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Tammisaaressa 4.7.1918:
Missä ja milloin vangittu: 29.4.1918 Viipurissa (tienhaarassa) Milloin ja minne vanki lähetetty: 3.6.Tammisaareen. Onko sairas? Onko tarttuva tauti? -Ei.  Jos naimisissa, vaimon nimi, kuinka monta lasta sekä nuorimman ikä: Aino Maria, 1 lapsi, 7 kuukautinen. Mitä koulua on känyt, tahi osaako kirjoittaa ja lukea:  Kansak. ja Kirkkokoulun Pietarissa. Missä ja kenen luona kauemman aikaa ja viimeiseksi tehnyt työtä: Enson Ty:n teatterin johtajana n. 1v; sitä ennen Kymin teht.Ty:n teatterin johtajana 3 vuotta, sitä ennen 3 1/2 Karin teatteriseurueessa.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Suojeluskunnan Esikunnassa Ensossa 17.7.1918
Jos naimisissa tahi leski, paljonko alaikäisiä lapsia ja minkälaiset varallisuussuhteet: naimisissa  1 alaikäinen tyttö. Keskinkertainen
Minkälainen luonteeltaan, kiivas tai rauhallinen, työteliäs vaiko lakkoihin yllyttelijä: Luonteeltaan tasanen. Töihin ei voida erityisesti mitään sanoa mutta (otteessaan?) hyvin innokas ja aina päähenkilönä kaikissa työväen neuvostoissa lakon aikana.
Elämäntavat (säännölliset tahi kuljeksivaa elämää): Kuleksiva.
Onko kuulunut punakaartiin ja mikä asema siinä: Ensossa ollessa tiedettiin Parikan olleen punak. esikunnassa ja rintamalla rintamapäällikkönä.

Syyttäjä Heino Mäkinen:"syytetty on ollut Enson laakson punakaartin ylipäällikkö ja siinä suhteessa antanut kaikenmoisia määräyksiä, ottanut osaa taisteluun päällikkönä; jo marraskuulla ollut johtavana sieluna ja kaikkien määräysten allekirjoittajana mm. nimismiehen kanslian sulkemiseen ja aseryöstämiseen"   Syyttäjä Mäkinen vaatii syytetyn langettamista rangaistukseen valtiopetoksesta ja samalla teolla suoritetusta maanpetoksesta ankarinta rangaistusta.

Valtiorikosoikeuden 80 osaston  päätös 15.8: "Valtiorikosoikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo siinä selvitetyksi että sittenkuin meidän itsenäiseksi valtioksi tunnustettu maamme ja Venäjän tasavalta syytteessä kerrotulla tavalla olivat joutuneet keskenänsä sotakannalle ja Suomessa perustettu n.k. punakaarti, tarkoituksessa laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuodon, oli yhdessä venäläisen sotaväen kanssa tarttunut aseisiin maan laillista hallitusta ja sen käytettävänä olleita aseellisia voimia vastaan, syytetty on myötävaikuttanut kanteessa mainittuun kapinaan liittymällä punakaartiin ja johtomiehenä toimimalla syytteessä kosketellun rikollisen päämäärän saavuttamiseksi, minkä tähden ja kun nämä rikokset, tarkoittaen samaa päämäärää, ovat katsottava yhdellä teolla tehdyiksi, Valtiorikosoikeus, nojautuen R. L. 11 luvun 2 § 3 kohtaan ja 6 §:ään, sekä 12 luvun 2 ja 9 §, kuten nämä lainkohdat ovat muutettuina asetuksessa huhtikuun 21 p:ltä 1894, harkitsee oikeaksi tuomita Hjalmar Fabian Parikan valtio- ja maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi."

Parikka anoi armoa valtiorikosylioikeudesta:
"Täten saan nöyrimmästi anoa armoa Valtiorikosoikeuden 80 osaston Elokuun 15 päivänä minulle tuomitsemasta rangaistuksesta. Tammisaaressa Elokuun 19 päivänä Jalmari Parikka Näyttämönjohtaja Jääsken pit. Enson kylä "

Päätös tuli 7.9.1918: "Valtiorikosylioikeus harkitsee oikeaksi.....tuomita Hjalmar Fabian Parikan pidettäväksi elinaikansa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi  joka rangaistus siis heti on täytäntöön pantava"

Jalmari Parikka oli vangittuna yli kolme vuotta, hän vapautui Tammisaaresta 29.11.1921. Seuraavana vuonna hänen mainitaan olleen Vaasan Teatterin johtaja.

_____________________________________________________________________________________________________

Isosetäni Taneli Marttinen asiakirjoja 16 sivua.  Taneli eli Daniel vangittiin 14.6.1918 Petäjävedellä. Hän oli jo yli 50-vuotias talollinen, perheessä vaimo Amanda ja kahdeksan lasta. Käynyt rippikoulun,osaa lukea ja kirjoittaa. Marttisen katsottiin olleen kaartin osastopäällikkö ja esittäneen syyskesällä 1917 tappouhkauksia paikkakunnan porvareita kohtaan. Häntä kuvailtiin luonteeltaan kiivaaksi eikä erityisen työteliääksi. Elämäntavoiltaan "Ei  kuljeksiva mutta epäsäännöllinen".Todisteena Marttista vastaan oli mm. Jyväskylän Vakoiluosastolta saatu pöytäkirja Kumpujärven järjestökaartin kokouksesta Pöytälän torpassa 21.1.1918.
Pöytäkirjan mukaan 33-jäsenisellä kaartilla ei ollut yhtään omia tai takavarikoituja aseita, yksi kolmesta nimetystä päälliköstä oli "Taniel Marttinen, Kuivasmäki, Petäjävesi." Ote pöytäkirjasta:
"Päätettiin kääntyä Piiri toimiston puoleen pyynnöllä että jos sieltä kautta olis mahdollisuutta saata järjestökaartillemme aseita jos sunkin on Rooninkia niin niitä päätettiin ottaa 15 kappaletta ja jollei niitä niin sitten minkälaisia tahansa ja tätä asiata ajamaan valittiin Kuivasmäen järjestö kaartin johtavan toimikunnan valitsema etustaja Piiritoimistossa ajamaan jollen tämä pöytä kirjan ote valtakirjaksi annetaan." 

Taneli Marttista puoltavan lausunnon antoi hänen ensimmäisen vaimonsa Iidan veli, aiemmin työväenliikkeessä toiminut mutta suojeluskuntaan liittynyt J.E. Marttinen. (Myöhemmin toimiessaan poliisina J.E.Marttinen ammuttiin iltamissa Kolun talossa jossa isännän virkaa toimitti talon lesken nainut Taneli Marttinen).

Taneli sai kuritushuonetta kolme vuotta josta tuomiosta valitti Valtiorikosylioikeuteen. Joka tapauksessa lienee kuulunut siihen joukkoon punavankeja jotka vapautettiin jo syksyllä 1918.
________________________________________________________________________________________________________________


Johan Valfrid Meling, Siuntiolainen seppä joka oli Helmi Melingin Frans-isän serkku, aineistoa 10 sivua.
Johan Meling sai valtiopetoksesta kahdeksan vuoden tuomion kuritushuonetta. Valitti rangaistuksesta Valtiorikosylioikeuteen.

_______________________________________________________________________________________________________________

Tuomittuja alettiin armahtaa seuraavalla tavalla:

30.10.1918 Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti. 
7.12.1918 Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta
19.06.1919 Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustajaa ja 2000 muuta vankia.
30.1.1920 Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.
20.1.1921 Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.
21.5.1921 Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.
7.12.1923 Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.
23.10.1925 Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.
18.5.1927 Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen. Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

Blogger news