maanantai 13. tammikuuta 2020

Eräs murha- ja perintöjuttu Amerikassa

Sanomalehti Työn Voima 13.5.1925 :
Muuan Petäjävedeltä kotoisin oleva mies ampunut vaimonsa ja itsensä sekä haavoittanut erästä työmiestä vaikeasti. Viime maaliskuun 23 päivänä tapahtui Amerikassa Minnesotan valtiossa, Embassin seuduilla kaamea verityö, missä kaikki osalliset olivat suomalaisia, näytelmän päähenkilö Walter Marttinen kotoisin Petäjäveden Kummunkylästä. Verityö sattui mainitun Walter Marttisen maatilalla sanottuna päivänä klo puoli 5 aikaan iltapäivällä ja oli todennäköisesti verityöhön syynä mustasukkaisuus.
Walter Marttinen, joka oli varakas farmari ja metsäurakoitsija, oli toimitettujen tutkimusten mukaan epäillyt jo aikaisemmin  vaimonsa Hilda Marttisen olleen suhteissa erään farmilla työskennelleen Hannes Aho-nimisen työläisen kanssa ja oli tämän johdosta riidellyt vaimonsa kanssa. Kun muita kuin mainittu Aho - paitsi Marttis-puolisoita ei tapahtuman sattuessa ollut farmilla, ei tapauksista aivan tarkkaa selvyyttä ole saatu.
Ahon kertoman mukaan oli Marttinen hyökännyt hänen huoneeseensa yläkerrassa sekä ampunut neljä kertaa, luotien osuessa päähän ja hartioihin. Tämän jälkeen ampui Marttinen vaimoaan, joka samoin oli rientänyt huoneeseen ja yritti estää miestään verityöstä, kolmasti, niin että tämä kaatui kuolleena sänkyyn, missä Aho oli lepäillyt ehtimättä nousta ylös. Sen jälkeen Marttinen kävi alakerrassa lataamassa aseensa uudelleen ja palattuaan ampui huoneessa olleen koiranpennun uhraten siihen neljä laukausta ja sen jälkeen asettuen sängyssä olevien nähtävästi kuolleeksi luulemiensa ruumiiden päälle, ja ampui itsensä vasempaan ohimoonsa tähtäämällään laukauksella.

Marttis-puolisot kuolivat kumpainenkin mutta Aho sen sijaan kykeni puhelimella kutsumaan apua. Hänen saamansa neljä haavaa eivät ole vaarallisia, vaan tulee hän täydellisesti paranemaan. Kuten sanottu, olivat kaikki verityön uhrit suomalaisia. Ampuja Walter Marttinen oli kotoisin Petäjävedeltä, ollen iältään noin 37-vuotias ja verrattain varakas. Hänen vaimonsa oli n. 27-vuotias ja hänkin suomalainen. Aho oli suunnilleen Marttisen ikäinen ja kotoisin Virginian valtiosta, mutta hänkin suomalainen. Marttisen kerrotaan tavanneen ennenkin vaimonsa ja Ahon "epäilyttävistä asianhaaroista" ja viranomaiset koettavatkin saada selville, olisiko Ahon kertomuksessa, että molemmat Marttis-puolisot saapuivat yhtäaikaa alakerrasta, vilppiä, sikäli että Walter Marttinen olisikin tavannut vaimonsa Ahon huoneesta tapahtuma-aikana. 
-Walter Marttiselta jäi suremaan n. 6-vuotias poika, joka hänellä oli edellisestä avioliitosta. Kaamean näytelmän veriuhrit haudattiin saman kuun 28 päivänä.

Sisä-Suomi 9.11.1926
Sanomalehti Aamulehti 5.11.1926:
Aikoinaan kerrottiin lehdessämme että eräs, mahdollisesti Petäjävedeltä kotoisin oleva, Amerikkaan muuttanut 36-vuotias Valter Marttinen, oli Kuglerin Townshipissä, lähellä Embarssia (Minn.) mustasukkaisuudessa ampunut vaimonsa Hildan ja työläisensä Hannes Ahon.
Tästä jutusta on sittemmin sikäläisissä oikeuksissa riidelty perinnön takia, ja ovat Petäjävedelläkin asuneet sukulaiset esittäneet vaatimuksensa perinnön suhteen. Mainitun Marttisen vaimolla, Hildalla oli poika, jonka asianajaja myöskin teki vaatimuksen perinnöstä. Saatujen tietojen mukaan on asia nyttemmin ratkennut pojan hyväksi. Mutta tähän on tarvittu nykyaikaisen kriminaali-lääketieteen pontevaa apua. Kun asia on erittäin mielenkiintoinen, selostamme tapahtuman tässä.

Maaliskuun 23 p:nä 1925 Valter Marttinen mustasukkaisuudessa ampui ja vaarallisesti haavoitti työläistään Hannes Ahoa. Aho makasi tapahtuman aikana sängyssä Marttisen talon toisessa kerroksessa. Tämän jälkeen Marttinen suuntasi revolverinsa vaimoaan Hildaa kohden, joka istui akkunan lähellä olevalla penkillä, hengenvaarallisesti haavoittaen häntä. Toinen luoti tunkeutui aivojen etuosaan ja toinen rinnan oikeanpuoleiseen osaan. Mainittujen murhatöittensä jälkeen Marttinen meni alakertaan, täytti revolverinsa kuulilla, kirjoitti hyvästijättökirjeensä ja nousi taasen toiseen kerrokseen, missä hän asetti itsensä Ahon ja vaimonsa Hildan väliin vuoteelle (hän oli nostanut vaimonsa siihen), missä ampui kuulan aivoihinsa kuollen siihen. Murhien aikana Vilho-poika oli koulussa. Vaikka Marttinen ei ollutkaan tunnustanut häntä pojakseen, oli hän kuitenkin ottanut hänet hoidettavakseen.

Kysymyksen alaisena nyt oli : kumpi kuoli ensin. Marttinenko vai hänen vaimonsa Hilda ? Jos murhaaja kuoli ensin, hän siinä tapauksessa jätti omaisuutensa vaimolleen, joka vuorostaan kuolemansa jälkeen jätti sen pojalleen Vilholle. Mutta jos mainittu vaimo oli jo kuollut silloin, kun Marttinen ampui viimeisen laukauksen otsaansa, siinä tapauksessa Suomessa asuvat Marttisen vanhemmat perisivät hänen jättämänsä omaisuuden. Vilho, hän kun ei ollut Marttisen laillinen poika, olisi tällöin jäänyt osattomaksi. Oikeuden oli siis ratkaistava, kumpi kuoli ensin. Lääkärien lausunnot kuolleiksi haavoittuneista henkilöistä olivat tärkeimpiä todistuksia.

Oikeustutkinnossa tri V.G.Bandesteeg, Bivabikista, Minn. todisti Marttisen kuolleen heti sen jälkeen, kun hän oli ampunut kuulan päähänsä, mutta hänen vaimonsa eli noin 15 minuuttia tai enemmän aikaa. Mainittu lääkäri oli kutsuttu Marttisen taloon sinä päivänä, jolloin verinäytelmä suoritettiin. Tri Robert Boven Hibbingistä, joka oli toiminut päälääkärinä Amerikan Punaisen Ristin sairaalassa Venäjän rajalla maailmansodan aikana, todisti mainitun vaimon ehkä eläneen noin tunnin ajan haavoittumisen jälkeen ja että hän mahdollisesti kuoli verenvuotoon, jonka aiheutti rinnassaan ollut haava. Näiden todistuksien lisäksi Marttinen jättämässään paperiliuskassa oli käskenyt antaa omaisuutensa Vilho-pojalle. Kun tutkinto oli loppunut, lautakunta harkitsi juttua ainoastaan 15 minuuttia, vakuuttaen Vilho-pojan olevan Marttisen jättämän omaisuuden laillisen perijän. Poika oli hiljaisesti seurannut juttua koko ajan lakimiehen vieressä.

 _________________________________________________________________________________________________________

Tämä sattumalta Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä löytämäni juttu kiinnosti, koska tiesin pappani vanhimman veljen, Tanelin eli Danielin, asuneen Petäjävedellä ja  ottaneen avioituessaan Iida-vaimonsa sukunimen, Marttinen.
Yhtään Valtteria tai "Walteria" en kuitenkaan Petäjäveden Marttisten joukosta löytänyt. Mormoonien tietokannassa oli 23.3.1925 Minnesotassa kuolleen "Walter Marttisen" vanhemmiksi merkitty "Daniel Aho" ja "Ida Marttinen". Omasta sukupuustani huomasin Tanelin ja Iidan vanhimman pojan, Onni Valdemar Marttisen kuolleen 35-vuoden iässä juuri samana päivänä 23.3.1925. Onni Valdemarista oli tullut Amerikassa "Walter".
Ei ole tarkkaan tiedossa koska Onni Valdemar Amerikkaan lähti, mutta ilmeisesti vuosien 1915 ja 1918 välillä, koska hänet löytää vielä vuoden 1915 henkikirjasta muttei enää vuoden 1918. Myös isä-Taneli kävi Amerikassa menettäen siellä kaivosonnettomuudessa vasemman etusormensa (lähde Esa Rössi). Taneli ei kuitenkaan Amerikkaan jäänyt toisin kuin neljä nuorempaa Aholan veljestä; Taavetti, Matti, Nestor ja Asarias. Iida Marttisen nuorempi veli, jolla oli hyvin erikoinen nimi, Rekim Sem Marttinen, muutti hänkin aikoinaan Amerikkaan kuollen Kanadassa vuonna 1934.

En tiedä kuinka vaiettu asia tämä murhenäytelmä on suvussa aikoinaan ollut, isältäni en mitään tähän tapaukseen viittaavaa koskaan kuullut, hän oli oli Onnin serkku ja tapahtuma-aikaan 10-vuotias. Onni Valdemarin äiti oli ollut tuolloin jo 15-vuotta kuolleena ja isä-Taneli hieman alle 60-vuotias, toisessa avioliitossaan asuttaen Kolun taloa Petäjäveden Kuivasmäellä.
Aika ja ehkäpä myös suku oli muutoinkin väkivaltaista. Joulukuussa vuonna 1923 Kolulla pidetyissä iltamissa oli murhattu Iida Marttisen veli eli Tanelin lankomies, poliisi  J.E.(Juho Emil) Marttinen. Puoli vuotta tätä aiemmin oli Säynätsalossa puukkotappelussa  kuollut heidän serkkunsa poika; 16-vuotias Arvo Vihtorinpoika Marttinen. Tämän jo nuorena ilmeisen viinaan menevän Arvon setä oli puolestaan  Basilius Marttinen eli Marttis-Pasu, viisunikkari ja kauppamies jota myös Kirves-Pasuksi kutsuttiin koska oli nuorena miehenä lyönyt naapurin torppari-Filemonia kirveellä selkään.

Aiemmin Marttisen suvusta: -Taneli Marttinen /  -Murjun torppa /  -Basilius Marttisen värikäs elämä

torstai 2. tammikuuta 2020

Vankila

Hämeen linna, Daniel Nyblin v.1893 (finna.fi)

"Jokaisen vangin tulee tarkasti noudattaa vankihuoneessa vallitsevaa järjestystä sekä hänelle erittäin annettuja sääntöjä ja määräyksiä. Vangin pitää osoittaman vankihuoneen virkamiehille ja palvelusväelle kunnioitusta ja kuuliaisuutta. Hänen tulee käyttää itseänsä kohteliaasti ja siivosti sekä kaikkia vankihuoneessa olevia virkailijoita että niitä henkilöitä kohtaan, joiden sallitaan käydä hänen luonansa, kuin myös niitä kanssa-vankeja kohtaan, joiden yhteyteen hän joutuu."

"Vangin pitää välttämän: kaikkea vahingon tekoa vankius- huoneissa ja niihin kuuluvissa huonekaluissa sekä niiden käyttämisessä noudattaman puhtautta ja siisteyttä. Vankihuoneen kalustoa, työaineita ja työkaluja sekä kaikkia muita esineitä, joita vanki käyttää, tulee hänen pidellä asianmukaisella varovaisuudella ja huolella sekä karttaa tuottamasta vankihuoneelle vahinkoa, joka kaikessa tapauksessa on sen korvattava, joka sen on matkaan saattanut."   
Keisarillisen Majesteetin Armollisesta Ohjesäännöstä läänin-vankihuoneille Suomessa vuodelta 1891

_____________________________________________________________________________________________________________


Hämeenlinnan historiasta vankilakaupunkina kertoo Hämeenlinnan kaupunginkirjaston aineistopankki Lydia seuraavasti:
"Hämeenlinnan vankilahistoria alkaa Hämeen linnasta, jonka pohjakerroksessa tiedetään jo ainakin 1400-luvulla olleen holvattuja vankihuoneita."
"Naisille tarkoitettu kuritushuone aloitti toimintansa Hämeenlinnassa vuonna 1881, jolloin kaikki naispuoliset kuritushuone- ja työvangit siirtyivät Hämeenlinnaan. Suomen ainoa naisvankila sai nimekseen Hämeenlinnan kuritushuone ja työvankila. Naisten osuus koko vankiluvusta oli suurimmillaan 1800-luvun lopussa. Vuonna 1894 joka neljäs vanki oli nainen. Tavallisimmin naiset kärsivät rangaistusta lapsenmurhasta tai sikiönlähdettämisestä eli laittomasta abortista."

"Miesten kuritushuone siirrettiin Hämeenlinnasta Helsinkiin 1880-luvun alussa. Sen tiloihin siirtyi lääninvankihuone, josta tuli omana hallinnollisena yksikkönään toimiva Hämeen lääninvankila. Naisvankila ja lääninvankila sijaitsivat lähekkäin linnan alueella, ja alueen rakennukset olivat osittain vankiloiden yhteisessä käytössä. Lääninvankilassa oli tilaa 130 tutkintavangille. Keisarillisen majesteetin armollinen ohjesääntö lääninvankilahuoneille sääteli oloja lääninvankilan puolella. Vangin tuli esimerkiksi nousta aamulla kuudelta ja mennä levolle iltaisin kello yhdeksän. Hänen tuli aamulla pestä kätensä ja kasvonsa, kammata hiuksensa ja pukea päälleen sekä myös järjestää vuoteensa ja siivota huoneensa. Korttipelit ja tupakanpoltto olivat kiellettyjä. Jokaisessa vankisellissä piti olla luettavissa Uusi testamentti, virsikirja ja yksi hartauskirja."




Vankien suhtautumisesta uskontoon on vaikea sanoa mitään, mutta ainakin Hämeenlinnan vankilan rippikirjan mukaan ripittäytyminen ja ehtoollisella käynti näytti olevan hyvin harvinaista. Vuonna 1895, kesäkuun toisena sunnuntaina, Herran Ehtoollisella oli kahdeksan vankia. Nämä kuusi miestä ja kaksi naista olivat kaikki varkaudesta tuomittuja. Ehtoolliselle menijät olivat ripittäytyneet synneistään edeltävällä viikolla. Näitten vankien joukossa oli myös äitini isoisä Kustaa Nylund.

Kustaa Tuomaanpoika Nylund, 21-vuotias työmies Finbyyn kylästä, Noormarkun pitäjästä, tuomittiin Pirkkalan välikäräjillä tammikuussa 1895 "ensikertaisesta törkeästä varkaudesta". Tuomio oli vuosi vankeutta ja 4 vuotta kansalaisluottamusta vailla. Kustaan mainittiin olevan muutoin puhdasmaineinen ja tyytyväinen tuomioonsa. Vankilan rippikirjamerkinnöistä selviää Kustaan äidinkielen olleen suomi, rokotuksen saamisesta ei ollut tietoa. "Lutherin vähä Katekismus selityksineen" sujui hyvin, samoin sisälukutaito oli kohtalaisen hyvä.
Kustaa Nylund tuli Hämeenlinnan vankilaan 17.1.1895 ja pääsi pois tuomionsa kärsittyään 17.1.1896.

"Joutolainen" Kustaa Nylund muutti 1898 Noormarkusta Kokemäelle, avioitui siellä Maria Sofia Fasterlundin kanssa. Perhe muutti myöhemmin Valkealan Kymintehtaille jolloin Kustaa mainitaan puusepäksi. Perhe jäi Suomeen kun Kustaa lähti hakemaan leveämpää leipää Amerikasta vuonna 1909. Siellä hän kuitenkin seuraavana vuonna kuoli vain 36-vuoden iässä.

 Entisessä Hämeenlinnan lääninvankilassa toimii nykyään Kansallismuseon Vankilamuseo



Aiemmin Kustaasta kirjoitettua:  -Fältmars-Nylund-Noresmaa 
Kustaan vaimosta, Maria Sofiasta:  -Porin mummo   -Värjärin tyttäret

Vankilalapset; äitejään vankeuteen seuranneet lapset Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1886-1926

Tuomittu elämään; poliittiset naisvangit Hämeenlinnan kuritushuone- ja keskusvankilayhteisössä 1924-1939

Blogger news