Färmin sukujuuria

Hilma Gustava Meling os. Ferm

Sahalahden Hampaala

Pirkanmaalla, Sahalahden Pakkalan kylässä on vielä nykyäänkin talo, joka on nimeltään Hampaala. Vuoden 1539 maakirjan mukaan Hampaalan isäntänä on Klemetti Mikonpoika. Hänen varallisuutensa käsitti kaksi tammaa, neljä lehmää, seitsemän lammasta, kuusi vuohta, yhden sian, neljä nuorempaa nautaa ja kuparia 15 markalla. Hampaalan talon lisäksi hän omisti eräsijan "Muramassa" eli Muuramessa, tähän erämaahan kuului myös nykyinen Muuramen kirkonkylä.

Klemetti Mikonpojasta alkaa talonpoikaissuku, jota voidaan seurata isästä poikaan aina nykypäivään saakka. Yksi sukuhaara jatkuu tällä tavalla Längelmäen ja Kuhmalahden kautta, päättyen Heinolaan ja Ferdinand Färmiin.


Kangasalan Vääksystä Heinolaan

Ferdinand Färm (1845-1912) oli räätälinä Paason kartanossa, puoliso Maria Juhontytär (1850-1935) tuli saman kartanon Kiviojan torpasta. Perheeseen syntyi kuudentena lapsena tytär joka sai nimekseen Hilma Gustava (1883-1971). Jos sukua edetään nyt naislinjaa pitkin äidistä tyttäreen ja Hilmasta tähän päivään, niin viidettä polvea ovat mm. kaksi tytärtäni.

Sukunimenä  Färm/Ferm on vanha sotilasnimi jonka merkitys eri käännösten mukaan on "nopsa,nokkela","tiukka","taitava". Sotilaita ei kuitenkaan suvussa näytä olleen, enimmäkseen he olivat räätäleitä, mylläreitä ja seppiä. Hilmakin oli muistitietojen mukaan taitava kutomaan kuten viereinen kuva todistaa. 

Ferdinandin äiti, Fredrika Färm os. Hammarin (1818-1883), kuoli Heinolassa puoli vuotta ennen Hilma Gustavan syntymää. Ferdinandin isä oli mylläri Mikko Rafael Färm (1819-1860). Mikko Rafael toimi myllärinä useissa paikoissa, Kangasalan Vääksyn kartanossa, Nastolan Seestassa ja Heinolan Tuusjärvellä, asui elämänsä viimeiset vuodet Tuusjärven kartanon torpparina. Mikko Rafaelin isosiskon, Stiina Lovisan, tyttärenpoika (ja Hilma Gustavan pikkuserkku) oli kirjailija,teatterimies,suku- ja asutushistorian tutkija Jalmari Finne.(mm.Kiljusen Herrasväen kirjoittaja)

Kuhmalahden Pohjan Maijalasta  Kangasalan Vääksyyn

Mikko Rafaelin vanhemmat olivat seppä Mikko Heikinpoika Färm (1773-1833) ja Anna-Liisa Flinkman (1779-1845), räätälin tytär Hauholta. Mikko Heikinpoika oli syntynyt Kuhmalahden Pohjan Maijalassa jonne hänen isoisänsä Juho Juhonpoika oli aikoinaan tullut vävyksi Längelmäen Tunkelolta. Mikko sai sepänopin isänsä, pitäjänseppä Heikki Juhonpojan (1746-1825) pajassa Maijalassa. Mikko Heikinpoika harjoitti sepänoppia Kuhmalahdella josta muutti v.1808 pitäjänsepäksi Kangasalan Vääksyyn jossa hoiti myöskin myllärin tehtävät.

Juho Juhonpoika (n.1700-1782) oli rusthollarin eli ratsutilallisen poika Längelmäen Tunkelon tilalta. Avioitui vuonna 1731 Kuhmalahden Pohjan Maijalan  Maria Jaakontyttären (1716-1769) kanssa. Sulhasen äiti Margareta Yrjöntytär lahjoitti parille kolme tynnyriä rukiita, tynnyrin ohria,tynnyrin herneitä, nuoren hevosen, kaksi lypsylehmää, vasikan ja vuohen.
Morsiamen isä Maijalan isäntä Jaakko Tuomaanpoika puolestaan lupasi perintöoikeuden taloon hänen kuolemansa jälkeen. Juho Juhonpoika olikin sitten appensa jälkeen Maijalan omistaja aina vuoteen 1759.


Längelmäen Tunkelo

Juho Juhonpojan isä Juho Yrjönpoika Hampainen (n.1655-1738) syntyi Sahalahden Hampaalassa seitsemän sukupolvea alussa mainitun Klemetti Mikonpojan jälkeen. Avioitui vuonna 1695 Sahalahden Rautialan tyttären, Margareta Yrjöntyttären (n.1673-1743) kanssa. Osti pari vuotta myöhemmin Längelmäeltä Tunkelon ratsutilan jonne muuttivat asumaan. Tunkelon isäntänä vuosina 1698-1723 ja omaksui nimekseen talon nimen. Toimi myös kirkonisäntänä isovihan aikaan, lainaus Längelmäen pitäjähistoriasta:

"Kirkkoisäntä Juhana Tungeloinen (Tunkelo) oli vainovuosinakin aina koettanut huolehtia pahimpien kirkon vaurioiden korjaamisesta. Paitsi,että hän omilla hevosillaan oli hakenut viiniä Pohjanmaalta, jolloin häneltä yksi hevonen oli varastettukin, hän korjautteli kirkon eteisen ja luuhuoneen lattioita  ym. Kun hän 1726 pyysi jonkinlaista korvausta 7 vuodelta, joina hän "ryssän ajalla" oli tointa hoitanut, ei hänelle kuitenkaan voitu mitään antaa, kun ei niinä vuosina oltu mitään tulojakaan saatu."

Juho Yrjönpojan kuoltua laadittiin leskeksi jääneelle Margaretalle seuraavanlainen syytinkisopimus:
"Syytinkietuihin kuului ´koillinen pirtti´, aitta ja kamari, kuitenkin niin, että molemmat pojat saavat uunissa kypsentää leipää, 6 tynnyriä viljaa, ne kummassakin vainiossa olevat pellonpalat, jotka isävainaja oli vaimoaan varten merkinnyt ja jotka poikien tuli muokata,lannoittaa ja kylvää, teuraslehmä ja -hieho, 6 lammasta, 2 sikaa ja 2 porsasta. Poukan aputilan verot maksettiin leskiemännälle eikä talon kummankaan puolikkaan isännille. Äiti sai ottaa talon irtaimistosta mitä halusi, ja niillä varoilla mitä hänelle tulisi kuollessaan jäämään, pidettäisiin hautajaiset, loppu jaettaisiin kaikkien lasten kesken."

Juhon ja Margaretan lapsista nuorin, Matti Juhonpoika (1711-1765) lähti opiskelemaan Turun yliopistoon ja omaksui nimen Svedelius.Vihittiin papiksi v.1730. Oli Padasjoen kappalaisena kiistelty henkilö sopimattomien elämäntapojensa takia. Tunkelon ratsutila jaettiin kahden vanhimman veljeksen Mikon ja Eliaksen kesken Tunkeloon ja Tunkelon Isotaloon joka on tänäkin päivänä suosittu juhla- ja retkikohde. Samaista Tunkelon Isotalon sukuhaaraa ovat myöskin valtiopäivämies Elias Ekman ja poikansa kielitieteilijä E.A.Tunkelo.

Lainaukset ja lähteet Pekka Mikkolan kirjasta:  "Klemetti Mikonpoika ja jälkipolvet 1539-1939"

"Työ pitää virkkuna"

Helmin vuoro kätellä Kekkosta

Vuonna 1980 sai 23 ansioitunutta äitiä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Yksi Smolnassa juhlineista oli tuolloin 68-vuotias Helmi Lindholm Vantaan Hakunilasta. Helmistä oli tuolloin useita lehtijuttuja, tässä "Etelä-Vantaa"-lehdestä :

Helmi-rouva on vähän häkeltynyt siitä hälinästä, jonka keskipisteeseen mitalin myöntäminen on hänet työntänyt.
-Antakoot nyt kun tykkäävät antaa, työstä se kai on myönnetty ja työni olen parhaan jälkeen tahtonut tehdä, hän sanoo.

Työntäyteisiä olivat Helmin päivät ennen, oli ansiotyö, kotityöt 12-lapsisessa perheessä ja ylimääräistäkin piti tehdä, sillä perheen Harry-isä sairasteli paljon. Harry rakensi perheelleen tuvan Kehätien varteen. Kaksi vuotta siinä elettiin ilman sähköä ja kynttilän valossa tehtiin niin kotitoimet kuin läksytkin. Helmi oli työssä elintarvikeliikkeessä myyjättärenä ja jakoi postia sekä autteli missä voi, eniten pitokokkina. Metsän tuotteita ja käsitöitä käytiin myymässä, niin tilkittiin suuren perheen toimeentuloa.

Helmi Lindholm muistelee noita aikoja ilolla. Jos oli piukkaa, jos ylellisyyttä puuttui, silloin jos koska olisi kylpyhuoneellakin ollut käyttöä. Talvella oli vaikeampaa, kesällä oli avara pihapiiri lasten liikkua. Sellainen välttämätön toimi kuin pyykinpesu oli päiväurakka kerrallaan. Saunan edessä hankaantui suuri pyykkimäärä puhtaaksi, sitten tuli palokuntanaisten vuokraama käsinveivattava pyykkikone.

Käytössä harmaantuneen pyykkilautansa on Helmi tuonut kaksioon mukanaan, muistuttamaan että pärjättiin sitä ennenkin ilman tekniikkaa jos työssä jaksoi. - Ei työ tee sairaaksi ! Äitini kuoli kuukautta vaille 89-vuotiaana eikä koskaan sairastellut, nukkui vain pois. Nyt olen huomannut että vähän pitäisi hiljentää, sydämeen ottaa kun mäelle kipeää, silti pystyn laskemaan ne asperiinit jotka olen syönyt. Terveys on yksi niitä elämän ihmeitä joista ei aina osaa olla tarpeeksi kiitollinen, hän sanoo.

Puolen vuoden sairausloman Helmi Lindholm sai lasten ollessa pieniä. Ehkä tuolloinen sairaus oli enemmän ylirasitusta, keuhkoissa oli jotakin häiriötä ja Helmi vietti puoli vuotta Kiljavalla. Tuo aika tuntui lomalta, jos niitä lomia ei muutoin ollut edes uneksinut. - Jonkinlaista henkireikää tunsi todella tarvitsevansa ja lähdin palokuntanaisten toimintaan. Usein tuntui itsekkäältä lähteä, töitä oli kotona tekemättä, mutta lähdin silti. Sain siellä paljon ystäviä ja virkeyttä, ja nyt tulee täyteen 32 vuotta siinä piirissä ja vielä haluan siinä jatkaa, koska hyvin tunnen jaksavani. Helmi Lindholm oli myös perustamassa Hakinilan seudun Eläkkeensaajia kolmisen vuotta sitten ja toimii yhdistyksessä edelleen.

Lindholmin lapsista asuu kuusi perheineen vakituisesti Ruotsissa ja loput kuusi sopivan vierailumatkan päässä Etelä-Suomessa. Lapsenlapsia Helmillä on 34 ja neljättä polveakin jo kuusi jäsentä. Viimeksi olivat kaikki lapset koossa vuonna 1970 kun oli isän hautajaiset. -Nyt ovat lapset tulossa, sain omaisille lippuja Finlandiatalon juhlaan, mutta lakkojen takia en tiedä pääsevätkö nuo ruotsalaiset tulemaan. En niin kovin pyydellyt etteivät pahoita mieltään jos eivät sitten pääsekään, sanoo Helmi.
-Kerrostaloasuminen tuntuu oudolta, kun tänne ikäihmisenä tulee. Näiltä paikoilta me ennen kerättiin metsän satoa, sieniä ja marjoja talteen, kertoo Helmi Hepokujalla sijaitsevasta asunnostaan. Keväisin hän sanoo aina muistelevansa entistä pihapiiriä ja ryytimaitaan kaivaten. Mieleen palaa usein myös työikä ja työteliäät vuodet, se mennyt aika jota vastaan uusi aika tuntuu kummalliselta ja oudoltakin.

- Minusta on takaperoista että nyt on kaikilla kaikkea ja suurta onnea ei tämä hyvinvointi kuitenkaan näytä luoneen. Lapsilla on traumoja vaikka kuinka, rikotaan ja huudellaan rumia ihmisten jälkeen. -Kerran juuri puhelimme vanhimman poikani kanssa siitä,että jos tavaraa ja yltäkylläisyytä ennen puuttuikin, koostui ruoka paljon terveellisemmistä aineista kuin nykyään. Ei hän tuntunut mitenkään katkeralta ettei meillä ollut heille paljoa antaa, enkä ole kuullut moitteen sanoja muiltakaan lapsilta. Mutta silloin ei ollut tapana että lapset olisi ajettu kotoa markan voimalla ja äidit ja isät lennelleet yömyöhiin omissa menoissaan.
-Kun ajattelee omaa työikäänsä ihmettelee niitä voimia jotka silloin omisti. Olen kai ollut liian tyytyväinen osaani, tehnyt sen mitä on tehtäväksi annettu enkä liioilla mahdottomuuksilla ole mieltäni kiusannut. Tässä ajassa näkee paljon ihmisten kateutta, valittamistakin. Se täytyy sanoa että itse olen niitä vierastanut. Jos on vaikeaa, on asioilla aina omat positiiviset puolensa, sanoo Helmi Lindholm ja kaikesta näkyy että hänellä on ollut taito niiden löytämiseen.

Falun 1954

Matti Pietikäisen voittohyppy Falunissa. Kuva Pietikäisten sukuseura.

Isäni päiväkirjoista vuonna 1954:

14.2. sunnuntai. Kova pakkanen on kestänyt jo viikon, siinä 20 astetta vain joka päivä. Vein maidon 20 litraa. Tänään alkoi Falunin kisat, Suomi kunnostautui hyvin. 15.2.maanantai. Pakkanen jatkuu, vein maidon 20 litraa. Kotona tein puita ja hakkasin havuja. 16.2.tiistai.Kotona. Kaatoin puita lisämaalla. Rossi sairastaa kurkkuaan. 17.2.keskiviikko. Kotona. Vein maidon 20 litraa. Kaatoin massa-, halko- ja sahapuita. Pakkasta kovasti, 22 astetta tänä aamuna. 18.2.torstai. Tämän talven kovin pakkanen 27 astetta. Vein maidon 20 litraa. Ajoin Rasilan hevosella puita ja havuja.19.2.perjantai.Aholassa massan ajossa. Inga oli Kirppulan ompeluseurassa. 20.2. lauantai. Aholassa toisen päivän massan ajossa, sain palkkani 1200 mk. Vein myös maidon 20 ltr. Suomi voitti Falunissa viestin maailmanmestaruuden. 21.2.sunnuntai. Inga täyttää 32 vuotta. Vein maidon 20 ltr. Käytiin osuuskaupalla vieraisilla. 
22.2.maanantai. Rossin kanssa Aholan Reinon maalla tukin kaatossa, kaatettiin 25 runkoa. Tiistai 23 päivä. Tukin teossa Aholan Reinolle. Tehtiin 18 runkoa. Vein maidon 20 ltr. 24.2. keskiviikko. Perikunnan maalla tehtiin 11 runkoa ja 44 j.m. massaa. Vein maidon 20 ltr. 25.2.torstai. Perikunnan maalla karsittiin latvat 212 j.metriä Hirviahon ympäriltä sekä tehtiin Aholan mäestä 10 runkoa ja 33 jm massaa. Korpelassa kinkerit, siellä oli meidän muut väet.26.2.perjantai. Vein maidon 20 ltr. Tukin teossa perikunnan maalla, tehtiin 13 runkoa ja 47 j. massaa. 27.2. lauantai. Tukin teossa perikunnalle tehtiin 16 runkoa ja 61 j.massaa. 28.2.sunnuntai. Hienoista lumituiskua, vein maidon 20 litraa. Yhteensä 340 litraa viety Valiolle tässä kuussa. Olin Ingan kanssa Sillanpäässä Kalevala-juhlassa.

Rakuuna Erik Gåpå

Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin tiedustelukartta v.1780

Charlotta Melingin (1853-1915) äidin, Lovisa Wilhelminan (s.1815) sukua selvittäessäni päädyin Siuntioon, Myransin rusthollin eli ratsutilan sotilastorppaan.
Tätä Hollstenin torppaa asutti Erik Gåpå, Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin Henkikomppanian rakuuna. Jalmari Finnen artikkelin mukaan sotilasnimi Gåpå tulee komennussanasta "Eteenpäin".

Ensimmäisen kerran Erik Gåpå löytyy katselmusluettelosta vuonna 1743 jolloin iäksi mainitaan 25 vuotta, palvelusvuosia puolitoista, aviossa. Vuonna 1755 Erik oli komennettuna Helsinkiin Viaporin linnoitustöihin. Noihin aikoihin ei ollut varsinaista sotatoimintaa,onkin arvioitu että vuonna 1750 puolet Suomen armeijasta ahkeroi saarten linnoitustöissä.

Pian Euroopassa alkoi seitsenvuotinen sota johon Ruotsi osallistui vuodesta 1757 alkaen. Myös Erik Gåpå oli vuosina 1761-1762 suomalaisen komennuskunnan mukana tässä Pommerin sodassa. Erik löytyy komennuskunnan rippikirjasta.

Pommerin sodasta palaavien sotilaiden mukana perunanviljely levisi Suomeen. Ehkäpä myös rakuuna Gåpå toi Saksanmaalta perunoita mukanaan kotitorppaan Siuntioon. Rakuunan hevosesta mainitaan seuraavaa vuoden 1762 katselmuksessa:" 7-vuotias musta ruuna, korkeus 9 korttelia ja 3 tuumaa "(n.140 cm).

Viimeisen kerran Erik Gåpå mainitaan vuoden 1775 katselmuksessa jolloin takana oli jo yli 30 vuotta ruotusotilaana.

Erik oli syntynyt Uudellamaalla vuonna 1717. Vuonna 1742 hän avioitui naapurikylästä, Munksin Bytarsista, tulleen Anna Henriksdotterin (s.1716) kanssa. Lapsia syntyi ainakin kolme; Henrik s.1748, Caisa s.1757 ja Johan s.1760. Näistä vanhimman eli  Henrik Erikssonin (1748-1833) poika, Henrik Henriksson (1783-1862)), oli alussa mainitun Lovisa Wilhelminan isä.
Erik Gåpån Anna-vaimo kuoli vuonna 1773 jonka jälkeen Erik avioitui vielä Maria Juhontyttären kanssa.
Viimein 71-vuotias "Gammal dragon" vanha rakuuna, Erik Gåpå kuoli keuhkotautiin Myransin Bäcksissä heinäkuussa 1788.