tiistai 22. lokakuuta 2013

Neliapila

Lasten isomummon, Rakelin, jälkeenjääneistä valokuvista löytyi kuva jonka takana luki "en fyrväppling", neliapila. Kuva lienee otettu Kirkkonummella 1930-luvun alussa.

Kuvassa ovat Henrikssonin perheen kaikki neljä tytärtä;  takana Rakel (s.1918),oikealla Iris (s.1920), vasemmalla Ruth eli Jutte (s.1921) ja edessä Ester eli Essi (s.1927).
Muutaman vuoden kuluttua tämän kuvan oton jälkeen, kesän alussa vuonna 1934, Essi kuoli ilmeisesti jo pidempään sairasteltuaan. Essi eli seitsemänvuotiaaksi, Rakel täytti tuona kesänä kuusitoista vuotta.


Rakel muisteli usein pienintä siskoaan ja löysinkin Rakelin raamatun välistä pienen lappusen, Essin kirjeen isosiskolle.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Amerikan serkku kylässä

Rautatietä Duluthissa 1900-luvun alussa .( kuva; Shorpy.com)
Keväällä oli tällainen juttu isäni Amerikkaan lähteneen sedän vierailusta Suomessa. Vuonna 1976 kävi täällä hänen poikansa Onni. Paikallislehti uutisoi asiasta:

Koti Minnesotassa
 - juuret Kotaperällä

Aholan talosta Kotaperältä lähti 80-vuotta sitten 26-vuotias Daavid Ahola Amerikkaan leveämpää leipää etsimään. Sitä ennen hän oli lähtö meren yli mielessä kahdeksan vuoden ajan tienannut tikettirahoja laivamatkaa varten Suomen, Norjan ja Ruotsin Lapissa jopa porojakin hoitaen. 
Tänä kesänä jätti hänen poikansa Onni Ahonen, 63, kaksi autoaan kotipihalleen Minnesotaan ja lensi Suomeen, Kotaperälle, isän raivaamien peltojen äärelle. Onni Ahonen sanoo itseään onnelliseksi mieheksi. Hänen juurensa ovat kauniissa maassa ja hänellä on ollut onni ne löytää.

Kymmenpäiseen sisarussarjaan kuulunut Aholan Daavid, jonka nimi Amerikassa muuttui Ahoseksi, pääsi Minnesotassa lämmittäjäksi kaivokseen, mainille, kuten amerikansuomalaiset sanovat. Mutta kun valtio jakoi maata sitä haluaville, tuli Daavidista farmari, maanviljelijä. Uudistilalle löytyi suomalainen emäntä, Lyydia.
Ahosten neljä lasta, heidän joukossaan tänä kesänä ensi kertaa Suomessa käynyt Onni, kasvoivat kuin 1800-luvun lopun suomalaisessa elämänmuodossa. Härillä kynnettiin pellot, heinä niitettiin viitakkeella, lapset paimensivat lehmiä. Daavid Ahosen kolme veljeä muutti myös Amerikkaan. Kauemmin maassa ollut veli auttoi alkuun, antoi työtä ja ruokaa, olipa joillekin lähettänyt matkalipunkin. Kotona puhuttiin tietenkin suomea, johon vähitellen sekaantui myös uuden maan sanoja. Erilaisiakin asioita oli. Maito vietiin meijeriin junalla ja ensimmäisen Fordinsa Ahoset ostivat vuonna 1920. Vuosiluvun Onni Ahonen muistaa hyvin, koska samana vuonna laski kärpännahkojen hinta maassa romahdusmaisesti, mikä seikka tuntui Ahostenkin perheessä.

Merimiehenä
Koulusta selvittyään Onni Ahonen työskenteli kotona isänsä apuna useita vuosia. Maalaispojasta tuli kuitenkin välillä merimies. Onni kiersi Amerikan isot järvet pitkin ja poikin rautaa ja kivihiiltä kuljettavilla aluksilla, ja toimi vuosia koneenkäyttäjänä kauppalaivoissa merillä. Maa alkoi kuitenkin tuntua vakaammalta jalkojen alla ja ammattitaitoiselle löytyi helposti töitä, jopa samaa kuin merillä. Niin paljon kuin suomalaisia Amerikkaan muuttikin, ei Onni Ahosella ollut milloinkaan suomalaista työtoveria.

Suomi on suurenmoinen kokemus
Isänsä tavoin on Onni Ahosellakin suomalaista syntyperää oleva vaimo Leona. Onnin kaksi lasta eivät kuitenkaan enää suomea oppineet. Ahosten koti on Duluthin kaupungissa. Kaupunkiin muutti myös vanhemmiten Daavid Ahonen ja hänen tilansa metsineen ja peltoineen jäi Onni-pojalle. -Jos ajat olisivat olleet Suomessa ennen sellaisia kuin nyt, ei isä olisi täältä varmaankaan Amerikkaan lähtenyt, sanoo Onni Ahonen. Suomen luonto ja valoisat yöt, sekä ihmisten ystävällisyys ja iloisuus ovat hänestä olleet suurenmoista koettavaa. Aholan tuvassa on Onni voinut valokuvata kehdon, jossa hänen isänsä on lapsena nukkunut ja tutkia suurta tuvan kiuasta, joka on tuttu isän kertomuksista. Hän on löytänyt sukulaisia, jotka ovat näyttäneet maata ja tarinoineet. Tutuksi ovat tulleet isän kodin nykyinen isäntäväki Reino ja Kerttu Ahola, serkut Bertta Tamminen ja Aati Koskinen, Nyrölän kuulu sääprofeetta. Juuriaan tutkiva Onni kävi myös Uuraisten kirkossa ja hautausmaalla sukulaisten hautakiviä kuvaamassa. Kotona kerrottavaa on kertynyt kovasti ja Reino Ahola on luvannut vielä lähettää kirkonkirjoista kerättyjä tietoja esi-isistä jälkeenpäin Amerikkaan.

Opintomatka
Opintomatkanakin Onni pitää Suomessa käyntiään. Hänen haaveenaan on eläkepäivinä perustaa oma pieni sahalaitos. Kolmeen sellaiseen hänen onnistui Suomessa tutustua. Turvallisuusnäkökohtia ei suomalaisissa sahoissa hänen mielestään ole paljonkaan huomioitu.- Amerikassa ollaan tarkkoja näissä asioissa, hän sanoo.
-Suomalaisena on ollut hyvä olla maailmalla. Suomalaisuutta on arvostettu enemmän kuin monia muita kansallisuuksia, vaikka Amerikassa onkin tärkeämpää se, mitä osaa tehdä, kuin mistä on kotoisin. Minä olen ollut tyytyväinen elämääni, sillä olen aina saanut tehdä mieleistäni työtä, sanoo Uuraisten Kotaperältä juurensa löytänyt Onni Ahonen.

torstai 10. lokakuuta 2013

10.10. Aleksis Kiven päivä

Nurmijärven syntyneitä lokakuussa  v.1834
Uusi Suometar nro 1 /3.1.1873:

Alexis Kiwi.
Kun mennyt wuosi waipui hautahansa, sammui eräs henki joka kirkkaana, toivorikkaana tähtenä oli loistanut kansallisen elämämme taivaalla. Wiime wuoden wiimeisenä päivänä joutui "Lean" ja "Nummisuutarien" tunnettu tekijä Alexis Stenwall eli kirjailija-nimeltään Alexis Kiwi, kuoleman omaksi, joka pelasti nerokkaan, mutta kowa-onnisen runoilijan hänen synkän kohtalonsa kurjuudesta. Kuolema, joka muutoin kamottawana wieraana olisi temmannut pois mahtawimman Suomen omakielisistä runoilijoista, oli nyt waan siunauksen ja rauhan tuojana hänen lewottomalle hengellensä.
Palojoen kylä. A.Kiven piirros. (SKS:n sivuilta)


Alexis Stenwallin elämänwaiheet owat, lyhyesti kerrottuina, seuraawat. Hän syntyi 10.p. Lokakuuta w.1834 Palojoen kylässä Nurmijärwen pitäjässä, jossa hänen isänsä eleli räätälinä. Hänen äitiänsä mainitaan jumaliseksi ja "wiisaaksi" ihmiseksi, jolla oli paljon tietoja raamatusta ja maailmankin asioista. Seitsemäntoista wuoden  iässä lähetettiin nuori Alexis kouluun Helsinkiin ja syksyllä w. 1857 suoritti hän ylioppilas-tutkinnon. Edemmäksi ei Kiwi pyrkinyt opin tiellä ; sillä Stenwallin luonto ei ollut taipuvainen tieteelliseen tutkintoon; hänen rikas ja hehkuva mielikuwituksensa saatti häntä mieluisemmin niitä oloja ja henkilöitä tarkastamaan, joiden keskellä hän eli, taikka siirtymään runouden synnyttämille ihanoille aloille. Innolla luki hän runouden suurimpia malliteoksia, erittäinkin Kalewalaa,Shakespearea, Cerwantesta. Mutta Kiwen perin runollinen luonto esti häntä myös aineellista toimeentuloansa ajattelemasta eikä hänen waransa muutoinkaan olleet suuren suuria, josta oli seurauksena että hän usein sai mitä kowinta kurjuutta kärsiä. Wuodesta 1865 oleskeli Stenwall Siuntion pitäjässä erään wanhan rouwas-ihmisen luona joka, kunnioittaen hänen suurta runoilija-kykyänsä, tahtoi poistaa huolet hänen elämästään. Wiimein saawutti hänen se kamala mielen sairaus, joka peitti hänen henkensä pimeyteen, ennenkuin ruumiin woimat wielä oliwat rauenneet. Näin sortui kowaan onneensa tämä suurilahjainen henki,jolta isänmaa wielä toiwoi monta jaloa teosta, niiden wertaisia jotka hän jo on kansallensa kirjoittanut.

Merkillisimmät Kiwen teoksista owat: Kullerwo,ensimmäinen alkuperäinen suomalainen murhenäytelmä; kaunis, onnetonta rakkautta kuwaawa tragedia Karkurit; runoilijan viimeinen teos, Margareta, jossa hänen kuwauswoimansa, waikka jo sortumaisillaan, wielä woimakkaana ilmaantuu; Nummisuutarit, Lea ja romaani Seitsemän Weljestä. Näistä kaikista asetamme arvelematta etupäähän tuon omituisen, oiwallisen komedian Nummisuutarit sekä ihanan, taiteellisen täydellisyytensä puolesta merkillisen itämaisen näytelmän Lea, joka sen ohessa on saanut erityisen merkityksen ja rakkaana on kiintynyt jokaisen suomalaisen muistoon sen jälkeen kuin rouva Raa toimitti sen pää-rollin teaterin permannoilla. Suurta huomiota ansaitsee myös romaani "Seitsemän Weljestä", waikka harwasta kirjateoksesta on niin paljon kiistelty ja eriäwäisiä mietteitä lausuttu kuin siitä. Sen peri-aatteen siweydellisyyttä, niinkuin myös sen suuret ansiot ihmisluonteiden ja luonnon kuwauksen puolesta täytynee jokaísen myöntää. Paitsi näitä paraita teoksiaan on Kiwi luonut monta muutakin,joista jokaisesta hänen omituisuutensa ilmaantuu.

Suuri alkuperäinen mielenkuwituksen ja kuwailemisen woima on Kiwen runottaren pää-omaisuus. Hän on epäilemättä omituisin ja nerokkain runoilija, joka suomenkielellä on kirjoittanut. Erittäinkin kansan elämää ja niitä luonteita, jotka hän siitä on ottanut, osaa hän mestarin tawalla kuwata. Hänen Eskonsa ja Sepeteuksensa ovat kuwaelmia, jotka liikkuwat niin luonnollisesti ja hupaisesti, että ikäänkuin owat saaneet kansalais-oikeuden eläwien joukossa ja iäksi päiwäksi saawat wanhoina tuttuina oleskella Suomen kansan keskellä. Ihmeellistä on myös, kuinka Kiwen teoksissa tuo luonnollinen koomillisuus (mystillisyys) sulaa yhteen woimallisen juhlallisuuden ja wienon hellätuntoisuuden kanssa. - Kiwen omituisuus on tehnyt, ettei hänen teoksiinsa aina ole tietty arwoa panna; mutta wakuutuksemme on, että samassa määrässä, kuin koko siwistyksemme muuttuu yhä kansallisemmaksi, hänen henkensä tuotteita yhä yleisemmästi arwostellaan niiden todellisen ansion mukaan; sillä Kiwen merkitys meidän kirjallisuudessamme on se, että hän on luonut suomalaisen näytelmäkirjallisuuden( tuiki harwa alkuperäinen suomalainen teaterikappale oli ennen hänen aikaansa olemassa) ja samassa perustanut sen kansalliselle, peri-suomalaiselle pohjalle. Alexis Kiwen nimi ei siis ole katoawa Suomen kansan muistosta, waan Suomen kirjallisuuden, Suomen draamallisuuden historiassa iäti pysywä !
                           ______________________________________________________

Aleksis Kivi -verkkosivut (Nurmijärven kunta)

Blogger news