Petäjäveden kirkot

Kesällä 1868 kirjoitti kokemuksistaan tuntemattomaksi jäänyt saarijärveläinen, joka oli kotipitäjästään matkannut Uuraisten kautta Petäjävedelle. Moni asia näissä pienemmissä naapuripitäjissä näytti olevan joko outoa tai muutoin huonommalla tolalla kuin Saarijärvellä. Vanhahtavaa kaskiviljelyä oli vielä molemmissa pitäjissä, erityisesti Uuraisilla. Petäjävedellä rukiit olivat isompia ja työnteko paremmassa vauhdissa kuin Uuraisilla, jossa oli muutoinkin enemmän köyhyyttä. Pyhäpäivänä matkailija ennätti käymään Petäjävedellä kirkossa. Kirkonmenoja odotellessa ihmetytti nuorten miesten hätäinen käytös kirkon pihamaalla. 

"Heillä ei näyttänyt esim. nuorukaisillakaan olevan mitään ystävällistä kanssakäymistä ja miettimistä nykyaikamme tärkeimmistä riennoista ja puuhista, niin kuin täällä Saarijärvellä on. Kun he toisiaan tervehtivät niin astuivat julman pitkiä askelia toisensa luokse ja ennenkuin tervehtiä ennätti, kysyivät varsin kuuluvalla äänellä "kuules" ja samalla  taas toisen luokse sitä tehden niin paljon kuin vain ennättivät. Isäntämiehillä näytti olevan erilaisempi  tapa kuin Saarijärvellä. Kaikki arvollisemmat isäntämiehet eivät arvonsa tähden menneet kirkkoon kuin sakastin kautta ja sieltä aina koko jumalanpalveluksen ajan yksi toisensa perästä vetääntyi kirkkoon. Olisi vähän heidän naisissaankin mainitsemista, että ylpeys näytti niissäkin olevan valtaan päässyt;  sillä krinuliinit, vannehameet, olivat useammalla."               (Kansan Lehti 25.7.1868)

"Petäjäveden kirkko, joka on rakennettu 1764 seistä tönöttää naavoittuneilla hartioillaan kuni wanha ainakin kauniilla Tähtiniemi nimisellä niemellä, jossa myöskin on pappila vaikka toisella puolella maantien joka kulkee aivan kirkon vieritse. Kirkon sisällyksessä ei ole paljo mitään merkillistä, ainoastaan muutamia kymmeniä wanhan-aikaisia weistokuvia jotka ovat olevinaan pyhäin ihmisten kuvia, vaikka ne nykyisten taiturien silmissä näyttävät apinan näköisiltä." (Kansan Lehti 23.7.1870)

"Petäjäveteläisillä on hiljainen rauhallinen ja hidas luonne, sillä heidän tuntonsa lepäävät vielä vanhan suomalaisuuden kahleissa. Sen todistaa tuo uuden kirkon rakentamisen puuhakin jota he ovat jo herraiset hetket puuhanneet rakennettavaksi, mutta taivas tiesi koska se tapahtuu." (Keski-Suomi 6.2.1875)

Petäjäveden uusi kirkko valmistui viimein vuonna 1879. Rakennustelineitä purettaessa tapahtui ikävä tapaturma kun parru putosi ja tappoi erään nuoren miehen, Mooses Jussilan Kumpujärveltä.
Vuosikymmen myöhemmin, marraskuussa 1888, sattui seuraava tapaus. Koristemaalari, noin 60-vuotias Fredrik Boman, oli saattanut maalausurakkansa Petäjäveden kirkossa päätökseen ja oli palaamassa kotiseudulleen Vaasaan. Lehtitietojen mukaan hän matkalla tuli "uskonnolliseen mielenhäiriöön" jonka johdosta sitten yritti riistää henkensä Seinäjoen aseman yömajassa. Mies toimitettiin "joltisenkin tunnottomana" lääninsairaalaan Vaasaan. Kultaaja ja koristemaalari Boman jäi henkiin ja eli aina 80-vuotiaaksi.

Uuden kirkon ulkomaalauksen teki talollinen Salomon Ohra-aho kesällä 1882; "Seinät harmaat, ovet, akkunat, nurkkalaudat valkeat, katto musta."  

Vuonna 1888 sanomalehdessä uutisoitiin suuresta kalansaaliista, Petäjäveden kirkkoherra Johannes Lybeck sai nuotalla 250 lahnaa.

Keuruulla suunniteltiin 1890-luvulla Keuruun vanhan kirkon siirtoa Seurasaaren ulkomuseoon.

Petäjävedelle haluttiin tuolloin kansanopistoa ja kuntakokouksessa nousi esiin ajatus tarjota vanhaa kirkkoa rakennustarpeiksi; "Siinä tapauksessa että kansanopisto tulisi Petäjävedelle päätti kokous luovuttaa opiston rakennusaineiksi Petäjäveden vanhan kirkon, jonka hirret ovat vallan hyviä ja rakennukseen kelpaavia." (Keski-Suomi 2.4.1892) 

Kansanopistoa ei tullut eikä onneksi kirkkoakaan purettu. Vanha kirkko rapistuitui entisestään. Tuli kuitenkin tietoon että hylätyssä kirkossa pidettiin lapsille pyhäkoulua, tätä paheksuttiin lehtikirjoituksessa; 

"Mainittu kirkko sijaitsee hautausmaan keskellä ja on mitä huonommassa kunnossa ja on sen sisäänkäytävässä ruumishuone jossa viimeaikoinakin on säilytetty kaikenlaisiin tauteihin kuolleita ruumiita ja eräskin leikattava lähes kuukauden."  (Sorretun Voima 5.6.1912)

Myöhemmillä vuosikymmenillä  vanhan kirkon yksinkertaista kauneutta alettiin arvostamaan. 

"Jos tulit Petäjäveden vanhasta kirkosta etsimään maalausten ja koreuksien rikkautta, mikä muille vanhoille kirkoillemme on ominaista, erehdyt suuresti. Petäjäveden vanhan kirkon erikoinen viehätys on juuri sen sopusointuinen yksinkertaisuus. Koristeitta kohoavat sen vanhat hirsiseinät."                   (Naisten Lehti 19/ 1921)

Edellinen oli osa 21-vuotiaan Ester Borgin kertomusta Petäjäveden kirkosta. Ester Borg, 9-lapsisen perheen nuorimpia, vietti nuoruusvuotensa  Petäjävedellä. Esterin isä, Nathanael Borg, oli Petäjäveden kirkkoherra Lybeckin jälkeen vuosina 1913-1918. Ester Borgista tuli myöhemmin taidegraafikko ja kuvaamataidonopettaja.

Petäjäveden 260 vuotta vanha kirkko on nykyään Unescon maailmanperintökohde. Aikoinaan kirkon rakentamiseen ovat ehkä jollain tavalla osallistuneet myös omat Petäjävedellä asuneet talonpoikaiset esi-isäni.

Liippo

Liippo

Uuraisten ja Multian välinen tie rakennettiin 1870-luvun lopulla, tie on nykyään nimeltään Seututie 627. Uuraisilta tullessa ennen Multian rajaa on pitkä suora ja risteys josta kääntyy tie Kotaperälle. Missään kartassa ei nimeä ole, mutta paikalliset tuntevat paikan nimellä Liippo. 

Aiemmin kun kylältä oli asiaa Uuraisten kirkolle tai Jyväskylään, maaseudulla vielä kulki linja-autoja jotka pysähtyivät siellä. Ollessani lapsi tämä risteyksen seutu oli hieman pelottava paikka, synkeä metsä eikä taloja lähellä, lisäksi siellä kerrottiin kummittelevan. Ne jotka tiesivät mistä tuo paikannimi Liippo johtuu, eivät enää ole kertomassa. 

"Pakanuudenaikainen nimistö" vuodelta 1891 antaa seuraavan määritelmän: "Liippo on liehuva olento esim. perhonen."
Voi vain arvailla oliko täällä aikoinaan koettu jotain  yliluonnollista, taikoja tällä paikalla on kuitenkin tehty. Siskoni sairasteli paljon lapsena ja epätietoiset vanhempani hakivat apua tietäjältä, tämä tapahtui ilmeisesti 1940-luvun lopulla. Halli-Kiiteksi kutsuttu tietäjä otti potilaansa vastaan Liipossa jonne äitini pyöräili lapsi kyydissään.Teitten risteyksessä  Kiite sitten teki parantavia taikojaan. Sisko parani myöhemmin, liekö taikavoimien vai lääketieteen ansiota. 

Halli-Kiite eli Gideon Vankka (s.1873) oli paitsi tietäjä niin myös torppari, seppä ja ensiluokkainen viinankeittäjä. Pääsiäisen alla vuonna 1917 Uuraisilla hävitettiin viikon aikana 14 viinatehdasta, näistä neljä oli isosetäni Otto Aholan mailla. Gideon Vankalla oli poikansa Ilmarin kanssa Vankanahon torpan saunassa valmisteilla kotipolttoista 400 litraa. Edellisenä syksynä oli saman torpan mailta tavattu Keski-Suomen suurin viinatehdas, rankkia oli tuolloin 1600 litraa. Tästä huolimatta (tai tämän vuoksi) Gideon Vankka toimi myös yhteisönsä erilaisissa luottamustehtävissä. 

Äitini oli kiinnostunut "yliluonnollisista ja muista henkimaailman asioista" vaikka olikin muutoin vakaasti jalat maassa eläjä. Näki erilaisia enteitä unissaan ja  muisteli kuinka talon seinään hakattiin sinä yönä kun pappani kuoli. Vieraita odoteltiin kun äiti sanoi "minnuu nii käkiää".  Oliko syynä se että oma äiti oli kuollut nuorena kun äiti sanoi "minusta tuntuu että en oo pitkäikänen". Aina eivät ennustukset toteutuneet ja ne odotetut vieraatkin jättivät tulematta. Ikääkin äidille ehti kertyä 83 vuotta.

Kävin viime kesänä pitkästä aikaa Liipossa. Hiekkatie oli asfaltoitu ja pysäkit poistettu, synkeä metsä kaadettu, luulen että paikan taikavoimatkin olivat nyt poissa.