Hyvä on ottaa hyvä nimi

Finna.fi

"No olikos hauskaa?"  kysyi karhu heti, "ja mikä pantiin lapselle nimeksi ?" - "Hauskaa oli" kehaisi kettu, "hyvät ja rasvaiset olivat ruoat, voitakin vatsan täydeltä. Nimeksi pantiin lapselle Alkkuti Alkkuti. Ja tässä olisi teillekin vähän tuliaisia !"  Kettu siinä tasasi tuliaisensa, jotka karhu ja susi hyvillä mielin hotkivat kitaansa ihmetellen, että sievänpä se osasikin Kyllölän emäntä panna nimen lapselleen, ja niin nukuttiin jälleen yö. (Ketun ristiäisissä käynti, Suomen kansan eläinkirja, Iisalo 1921)

Vieras kieli lisättiin kansakoulun opetussuunnitelmaan vuonna 1964. Tämä tuli minulle vastaan englannin kielenä joskus kolmannella tai neljännellä luokalla. Englannin opettaja antoi meille tunneille uudet nimet, minä sain olla David. En silloin tiennyt että tämä Raamatusta tuttu nimi on heprealaisperäinen ja merkitsee rakastettua. Myöhemmin sain tietää että isän pappa oli ollut David, kirkonkirjoissa ruotsalaisittain "David Heddasson", puhekielessä Taavetti Hetanpoika. Toinen esi-isä-Taavetti löytyy hieman kauempaa, 1600-luvulta Jyväskylän kappeliseurakunnasta. Taavettilan eli "Davittilan" tilaa isännöi tuolloin Taavetti Taavetinpoika.

Taavetti Hetanpoika Aholalla ja vaimollaan Leena Ulriikalla (kasteessa "Lena Ulrica Kaspersdotter", perukirjassa "Leina Riikka") oli kaikkiaan yksitoista lasta. Lasten nimet olivat kansanomaisia muotoja alkujaan vierasperäisistä nimistä; Taneli, Heikki, Taavetti, Kalle, Otto, Matilda, Matti, Nestori, Asarias ja Aati. Suomalaiskansallisen nimen sai vain katraan keskivaiheilla syntynyt Aino. Tällaisia Kalevalaisia nimiä on suvussa annettu vähän, minulle ja veljelleni sellaiset annettiin toiseksi nimeksi, Tapio (metsän haltija) ja Antero (Vipunen). 

Kirkonkirjat olivat ruotsiksi myös suomenkielisissä seurakunnissa  aina 1800-luvun loppupuolelle. On usein mahdoton tietää mitä nimeä ihminen itsestään käytti. Moni ei varmaan tiennyt mitä kirkonkirjaan on nimekseen merkitty, ja jos olisi nähnyt, ei olisi osannut lukea. Kirjoitustaitokin rajoittui useilla puumerkkiin.

Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla viime vuosisatoina eläneillä esivanhemmillani yleisin nimi on ollut Maria, nimi oli jossain muodossa yli kahdellakymmenellä esiäidilläni 1700-luvulta alkaen. Maria lienee ollut puhekielessä suomenkielisillä useimmiten Maija. Moni esiäiti oli saanut nimekseen myös Anna, Liisa, Leena (Helena), Stiina (Kristiina) tai Sofia. "Daavid Heddasonin" äiti oli Heta, kuten neljän muunkin esiäidin, nämä kaikki olivat Keski-Suomesta, jossa nimi oli 1800-luvulla suosittu. Esi-isissä suosituin nimi oli Erkki tai Eerikki, myös Matti, Juho, Tuomas, Heikki, Antti ja Simo olivat yleisiä. Harvinaisempia nimiä löytyy 1700-luvulta, kuten esiäidit Ebba ja Esteri Saarijärveltä, Beata (latinan "onnellinen, autuas") Iitistä. Uuraisilta löytyy Kilian (keltin kielellä "kirkonmies"), joka oli nimensä mukaisesti kirkon luottamusmies eli kuudennusmies (sexman).

Mummoni Hilman nimi oli 1800-luvun Topeliaanisia  muotinimiä, saksalainen lyhentymä nimistä Wilhelma, Wilhelmine tai muusta "helm" (kypärä, suoja) sanan sisältävästä nimestä. Aino-mummoni nimi syntyi kun Lönnrot kirjoitti Kalevalan runoon ainoa-sanan lyhempään muotoon isolla kirjaimella. Pappani Aadin nimi oli 1800-luvun lopulla etenkin Keski-Suomessa suosittu. Nimi on intialainen ja ilmeisesti peräisin sanskriitista; "ensimmäinen, alku, alkuperäinen". Vaarini Laurin nimi oli jo 1700-luvulla almanakassa, nimi on latinalainen, "laakerinlehdillä seppelöity" tai "Laurentiumin kaupungista kotoisin oleva".

Äitini, Dagny Ingeborg, sai jostain syystä ruotsinkieliset nimet suomenkielisessä perheessä. Dagny merkitsee uutta päivää, aamunkoittoa. Ingeborg on muinaisskandinaavinen nimi, yhdistetty Ing-jumalan nimestä ja suojasta, turvapaikasta, "Ingin suojaama". Isäni Tauno Adielin etunimi oli ilmeisesti Karjalasta lähtöisin, Tauno merkitsi sävyisää, mikä sopikin isälleni hyvin. Adiel on heprealainen nimi Raamatusta;  "Jumalan koriste" tai Jumalan kaunistus".

Nimen antamista ovat vuosisatojen aikana ohjailleet  kirkko ja pyhimyskalenteri, sukuperinne ja kansallisuusaate. Ensimmäinen suomenkielinen almanakka, Almanach eli Ajan-Lucu, ilmestyi Turussa vuonna 1705. Vaikka almanakat eivät olleet varsinaisesti nimipäiväkalentereita, ne osaltaan säätelivät nimenantoa.

- nimikirja.fi

- nimipalvelu.dvv.fi

- etunimet.net

- almanakka-arkisto

Kuolemantapauksia

Vuonna 1880 toukokuun alkupuoli oli lämmintä ja suosiollista toukotöille ainakin keskisessä Suomessa. Paikallislehdessä oli seuraava kirjoitus Petäjävedeltä. 

"Petäjävedeltä toukokuun 18 päivä. Toukoja on jo kylvetty, herneitä, kauroja, jopa ohriakin, Rukiinlaihot ovat enimmäkseen keskinkertaisia, paikoin hyvin länttipäisiä, paikoin hyviäkin. Kaloja ei ole tänä kevännä saatu paljo. Menneellä viikolla nähtiin kaikki suvilintuset, käen kuultiin kukkuvan kuusikoissa, pääsky, päivän lämmittäjä, viserteli kartanolla. Ilmat kun tässä olivat hyvin lämpimät,vietteli karjan jo metsään laskemaan; paimenen huilukin jo laaksoista kuului. Mutta sitten muuttui ilma kylmäksi ja muutti karjan olot niin, että karjan kellojen kilinä nyt vaan navetasta kuuluu. Talvi ei mennyt tavoiltaan." (Keski-Suomi 22.5.1880)

Luonto heräsi eloon, mutta yhdessä Petäjäveden talossa kuolema vieraili kolmesti. Tuohimäen talosta Kintaudella kuoli lyhyen ajan sisällä vanha isäntä, tämän poika ja pojanpoika. 

Tuohimäen vanhan isännän sisko oli esi-äitini (isän-isän-isän äiti) Heta Matintytär (1802-1878), sisarukset olivat lähtöisin Keljon talosta Uuraisilta.

Jo jonkin aikaa leskimiehenä ollut "talon vaari" eli vanha isäntä 75-vuotias Aaron Matinpoika kuoli toukokuun 5. päivä. Kolme päivää myöhemmin kuoli Aaronin vanhin poika, talon 52-vuotias isäntä, Matti Aaroninpoika. Viikon kuluttua kuoli vielä Matin vanhin poika 20-vuotias Hermanni Matinpoika. Taloon jäivät  Matin leski Maija Leena 50, ja lapset Kalle 10, ja kuuromykkä 4-vuotias Otto. Vanhin lapsista Karoliina 25, oli jo aviossa ja asui miehineen talon torpassa, Pienmäessä.

Kaikkien miesten kuolinsyyksi on kirjattu"stygn" eli pistos, joka voi tarkoittaa montaa asiaa. Ehkä lähinnä keuhkotulehduksia tai sydänperäisiä kipuja. Tuolloin kuolinsyyn määrittely perustui yleensä omaisten ja papin arvioon, papeilla oli apunaan luetteloita yleisimmistä kuolinsyistä.(Vasta vuonna 1935 annetun asetuksen mukaan lääkäri oli velvollinen määrittelemään kuolinsyyn ja antamaan kuolintodistuksen.) Jää selvittämättä mikä oli Tuohimäen miesten todellinen kuolinsyy, jokin tarttuva tauti, myrkytys? Tuskin kaikilla sattui sydän pettämään toukotöissä.

Kesäkuun alussa kuoli Pietarissa keisarinna Maria Aleksandrovna. Keisarillinen senaatti ohjeisti maamme säätyläisiä viettämään suruaikaa. Tieto tästä tuskin tavoitti Petäjäveden Tuohimäkeä jossa oli surua omasta takaa.
Tuohimäen miehet, Aaron, Matti ja Hermanni haudattiin sunnuntaina 6. kesäkuuta. Hautajaisista kului vain puoli vuotta kun Karoliina meni isänsä ja veljensä perässä. Torpparin vaimo, Karoliina Matintytär, kuoli synnytykseen vuoden viimeisinä päivinä. Lapsi jäi henkiin mutta eli vain viikon verran. Leskeksi jäänyt torppari Hermanni Kallenpoika muutti myöhemmin Jyväskylään. 

Matti Aaroninpojan leski, Maija Leena emännöi Tuohimäkeä ilmeisesti läpi 1880-luvun. Vuosikymmenen alkupuolella hän sai kahdesti sakot luvattomasta viinanmyynnistä. Vartuttuaan mieheksi Matin ja Maija Leenan poika Kalle aloitti isäntänä 1890-luvulla. Emännäksi hän haki 17-vuotiaan Alman Uuraisten Vääräsmäestä. Vuonna 1907 Kalle kävi Kuvernöörin luona tekemässä hakemuksen uuden kylätien rakentamisesta Kintaudelle. Tuohimäestä karkasi ainakin pari kertaa renki, joita Kalle lehti-ilmoituksella tavoitteli.

Maija Leena, 82-vuotias "eläkemuori", kuoli vanhuuteen Tuohimäessä 1912. Kalle myi omistamansa Tuohimäen perintötalon seuraavana vuonna, kauppahinta oli 63 tuhatta markkaa. Kalle oli ilmeisesti kauppa- ja hevosmiehiä. Hevosnäyttelyissä palkittiin Kallen hevoset, tamma "Alpertiina" ja ori "Nopsa". Vuonna 1916 hän oli isäntänä Väli-Taipaleen talossa ja myi omistamansa Rummalan talon hintaan 13.500 mk. Samana vuonna Väli-Taipaleessa Otto Tuohimäki, "talollisen veli", kuoli "rakkokatarriin" eli virtsatieinfektioon 39-vuotiaana. Kuuromykän Oton kuolinilmoituksessa luki "Rakasta, hiljaista vainajaa kaipaavat likinnä Kalle ja Alma Tuohimäki lapsineen". Kalle ja Alma hankkivat ilmeisesti 1920-luvulla Nisulan ja Korpi-Nisulan tilat omistukseensa. Maanviljelijä Kalle Tuohimäki kuoli pitkään sairastettuaan vuonna 1934 Kintauden Nisulassa. 

Rautalampi

Rautalammin hallintopitäjä / wikipedia

Rautalammin suurpitäjä itsenäistyi Sysmästä vuonna 1561. Tuolloin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi määräyksen muodostaa Rautalammin hallintopitäjä. Silloinen emäpitäjä ulottui laajalle nykyisen Pohjois-Savon ja Keski-Suomen alueelle; Myöhemmin peräti 27 kuntaa sai alueita silloisesta Rautalammin suurpitäjästä. Pitäjä olikin pinta-alaltaan miltei entisen Uudenmaan läänin kokoinen. (visitrautalampi.fi)

Rautalampea oli aikoinaan myös nykyinen Uuraisten alue, vanhoja hämäläisten eränkäyntimaita jonne muutti uudisasukkaita 1540-luvulta lähtien. Alueen ensimmäinen tunnettu asukas oli Paavo Minkkinen joka perusti vuonna 1548 Kuukkajärven kylään Salmelan talon. Hänen veljensä Niilo Minkkinen perusti Paanalan samaan kylään vuonna 1561. Minkkiset olivat tiettävästi lähtöisin Savosta, silloisesta Pellosniemen pitäjästä.    

"Salmelan ja Paanalan ensimmäiset isännät olivat veljeksiä, joskaan eivät ehkä aina hyväsopuisia. Ainakin Rautalammin kesäkäräjillä vuonna 1568 tuomittiin Niilo Minkkinen kolmen markan sakkoon, koska oli lyönyt veljeensä Paavoon verihaavan. " (Vanhan Saarijärven historia, Reino Kallio 1972).

1600-luvun alkupuoli oli yhtenäistä katovuotta, ihmisiä kuoli joukottain nälkään. Hämeen läänin käskynhaltija kirjoitti vuodentulosta vuonna 1634: "Rautalammin pitäjässä Sääksmäen kihlakunnassa oli ruis mennyt hukkaan matojen ja rankkasateiden tähden, ja keväällä olivat asukkaat siellä niin köyhiä, etteivät mistään saaneet siemenviljaa lainaksi, joten heiltä siemenen puutteen tähden kevätkylvöt jäivät tekemättä."  

Vuosina 1618 - 1639 Paanalaa isännöi Niilo Minkkisen pojanpoika Tuomas Klemetinpoika. Talon jäätyä autioksi sinne muutti vuonna 1640 Laukaasta Matti Antinpoika Paananen, joka avioitui Tuomas Klemetinpojan tyttären Kaarinan kanssa. Matti Antinpoika oli Paanalasssa isäntänä vielä vuonna 1676. Vuosina 1695- 1697 olivat Suomen historian pahimmat kuolonvuodet, tuolloin Paanalan isäntänä ollut Pekka Heikinpoika kuoli nälkään.

1860-luvun nälkävuodet olivat juuri loppuneet, kun keväällä 1869 vihittiin Uuraisilla pikkuserkukset, talollisen tytär Marja-Liisa Eerikintytär Likolasta ja talollisen poika Eerik Topiaanpoika Koskelasta. Nuoripari tunsi toisensa varmaan jo pitempään, kävivät samaan aikaan rippikoulunkin.      

Marraskuussa 1884 heidän kuudes lapsensa, mummoni Hilma, syntyi Saunamäen torpassa, hätäkasteen antoi lapsen isä. Mummoni kaikilla neljällä isovanhemmalla, Topiaksella ja Heta Stiinalla sekä Eerikillä ja Anna Sofialla oli yhteinen esi-isä 300 vuoden takaa, Niilo Minkkinen. Tässä esivanhempien ketjussa 1800-luvulta 1500-luvulle on toistakymmentä sukupolvea Minkkisiä ja Paanasia, Nuutti-nimisiä Minkkisiä oli peräti viisi 1600- ja 1700-luvulla.

Rautalampi ja Uurainen ovat edelleen itsenäisiä pikkukuntia. Kolmentuhannen asukkaan Rautalampi on pinta-alaltaan kaksi kertaa Uuraista suurempi, mutta Uuraisten väkiluku poikkkeuksellisesti kasvaa ja lähentelee neljäätuhatta.