sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lindholmien juuria

 Henrik Johan Lindholm syntyi läntisellä Uudellamaalla Inkoossa, todennäköisesti 1795. Vanhemmista ei ole tietoa, joten sukunimen tausta ei ole selvinnyt, se saattaa olla sotilasnimi, eli nimi jonka  Henrik Johan sai vuonna 1819 liittyessään Suomen kaartiin,  I-komppanian sotilaaksi nro 92.   Kaartin ollessa Hattulassa hän  avioitui v. 1822 Hedvig Erikintytär Tranbergin(s.1794) kanssa, jääkärintytär  Sääksmäen Ritvalan kylästä.
 Samana vuonna syntynyt Alexander Konstantin sai komeat nimensä keisariperheeltä; Aleksanteri oli Venäjän keisari ja Konstantin hänen nuorempi veljensä.  Henrik Johan oli Kaartissa 1820- luvun, mutta jostain syystä perhe muutti  Hämeenlinnaan vuonna 1833. Vaimon ja nuorimman lapsen kuoltua  hän avioitui uudelleen Hauholaisen Anna Liisa Eerikintyttären (s.1806)  kanssa ja  muuttivat 9-vuotiaan Fransin kanssa vuonna 1834 Viaporiin.  Samana vuonna seurasi paluu Kaartin pataljoonaan, jossa Henrik Johan toimi välskärinä  Lasaretissa kunnes kuoli helmikuussa 1840 ilmeisesti keuhkokuumeeseen.
 Poika Aleksanteri meni 11-vuotiaana kasvatiksi Pirkkalaan tätinsä Beatan perheeseen. Avioiduttuaan Tohlopista olleen Eeva Kaisa Kaarlontyttären (s.1824)  kanssa, Aleksanteri muutti Tampereelle. Aleksanteri oli töissä Frenckellin  paperitehtaassa työmiehenä.
Aleksanterin poika Oskar(s.1860) oli maalari, hän avioitui puusepäntytär Maria Lindforsin(s.1860) kanssa, joka oli muuttanut 16-vuotiaana Ikaalisista Tampereelle töihin. Maria oli töissä Finlaysonin pellavatehtaassa. 1900-luvun alussa heillä oli jonkinlaista kauppatoimintaa jonka seurauksena tuli konkurssi 1902.
Heidän poikansa Fredrik (s.1884), myös ammatiltaan maalari, avioitui Ikaalisista muuttaneen mäkitupalaisen tyttären Hilja Rajalan(s.1887) kanssa. Perhe muutti Tampereelta Helsinkiin 1925.
Fredrikin ja Hiljan vanhin poika Harry (s.1906), hänkin maalari, avioitui Helmi Melingin(s.1912) kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger news