 |
| Mirja Lehtonen ( kuva HS 26.3.1962) |
Zakopanen MM-kisoissa 1962 naisten viestijoukkue, Siiri "Äitee" Rantanen, Eeva Ruoppa ja ankkurina hiihtänyt Mirja Lehtonen hiihtivät pronssia Neuvostoliiton ja Ruotsin jälkeen.
Innsbruckin olympialaisissa 1964 viiden kilometrin matkalla Mirja saavutti hopeaa jäätyään 2,4 sekuntia kisoissa kaikki matkat voittaneelle Neuvostoliiton Bojarskille. Viestijoukkue Senja Pusula, Toini Pöysti ja ankkuri Mirja Lehtonen hiihti pronssia, edellä olivat jälleen naapurimaat Neuvostoliitto ja Ruotsi.
Suomen parhaaksi naisurheilijaksi Mirja Lehtonen valittiin 1961 ja 1963. Avioiduttuaan Antero Kierroksen kanssa hän lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana.
Monien asiantuntijoiden mukaan perinteisen hiihdon tekniikan erinomaisesti hurjan harjoittelumotivaation lisäksi hallinnut Mirja Lehtonen olisi ollut vuoden 1968 olympialaisissa parhaimmillaan.
Mirja Lehtonen olisi mahtunut Suomen olympiajoukkueeseen jo vuonna 1960, mutta valitsijat katsoivat hänen olevan 17-vuotiaana liian nuori.
Tammikuussa 1961, Sveitsin Grindelwaldissa Mirja voitti yli minuutilla Ruotsin Toini Gustafssonin. Toimittaja kävi Uuraisilla tekemässä lehtijutun nuoren hiihtäjättären taustoista, mukana on myös pari Aati-pappani kommenttia. Artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomissa 21.1.1961:
Uuraisilla kaksi ylpeyttä: Mirja Lehtonen ja hiihtokeskus
18-vuotiaan Mirja Lehtosen sensaatiomainen voitto Grindelwaldin kansainvälisissä naisten hiihdoissa on kotimaassa tuonut esiin aivan uudella tavalla Uuraisten Urheilijain nimen. Tämä seura, jota Mirja Lehtonen edustaa, elää kautta linjan nousukauttaan. Sen puheenjohtajan Matti Järvisen valmennuksessa ja kehoituksesta nuori hiihtäjätär on aloittanut lupaavan uransa, seuraa ovat edustaneet myös isä ja veljekset Pokela ja tämä seura on luonut aivan uuden kotiseutuhengen nousun koko pitäjään. Kotaperän huumormies kauppias Aati Ahola sanoi: " Eihän koko Uuraista tunnettais maailmassa ellei Mirja olisi sen nimeä maailmankartalle hiihtänyt." Ja yhtä oikeutetusti voisi jatkaa: Eihän koko voittoa olisi Suomeen tuotu ja Suomen nimeä taas mainittu hiihdon historiassa ellei Uuraisten Urheilijat olisi kasvattanut hiihtäjää.....
-Jo koulussa opettaja sanoi Mirjalle: Sinä tulet näkemään vielä monia vieraita maita. Ja niin Mirja nyt on nähnyt. Emäntä Anni Lehtonen, joka oli saanut tyttärensä pari tuntia sitten kotiin ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta, ensimmäiseltä lähes kaksi viikkoa kestäneeltä kilpailumatkalta, tuli juuri navetasta ja kutsui tupaan. Punaiseen villapuseroon ja punaisiin verryttelyhousuihin pukeutunut tyttö pujahti tuvasta kamarin puolelle. Kesti hetken, ennen kuin hiljaisuus oli voitettu, mutta sitten oltiinkin jo tutustumassa palkintoihin, Sveitsistä saatuun Omega-kelloon, painavaan tarjoiluvatiin ja mitaliin jollainen oli annettu kolmelle parhaalle. Hetken kuluttua tuli myös Mirjan Heikki-veli kotiin Kotaperän koulusta ja silloin mestarihiihtäjä vapautui täysin ja koti-ikävä suli vilkkaaksi tuliaisten esittelyksi. Puhuttaessa voitosta ja kilpailuista yleensä, Mirja Lehtonen naurahti ja sanoi "Paistaahan se päivä risukasaankin". Hän tietää hiihtävänsä lujaa kadehdittavan sujuvalla tyylillä ja olevansa fyysisesti kunnossa, jota ilmaston vaihtelutkaan eivät nujertaneet.
Hän on hankkinut hiihtokuntonsa jo koulumatkoillaan. Hänen kotoaan Kyynämöisten Linnasta on Kotaperän koululle 5,5 km ja tämä matka on kaikkina vuosina tehty hiihtäen aina kun hiihtokeliä on ollut. Asiantuntijat sanoivat: Mirja Lehtosella on pitkät potkut , jalkatyö kaunista ja kun käsivoimat vielä kasvavat riittävästi, ei tälle menijälle maasto aseta esteitä. Ja itse hän sanoi: "Sitä vartenhan mäet ovat, että ne lasketaan."
Mirja Lehtoselle on jo tehty tarjouksia, jotka edellyttäisivät hänen muuttoaan kotipitäjästä ja tietysti silloin myös seuran vaihtoa. Kauppias Aati Ahola sanoi: "Elekee vain viekö sitä tyttövä meiltä, että meillä tiellä Uuraisillakin olisi jotakin." Kysyttyäni miten hänet sitten ankkuroidaan tähän kotipitäjään, sama huumormies sanoi: "Ka ku hän on niitä koti-ikäväisiä. Eihän siinä muuta.
Niin Mirja Lehtonen tuntui olevankin. Mieluimmin kuin Sveitsin matkastaan hän puhui kodistaan, 45 ha:n tilasta, ja sisaruksistaan. Tuomisiaan esitellessään hän kertoi tullin vieneen hänen suksivoidevarastonsa, joka oli erillisessä pussissa, - Mitähän ne nyt siitäkin hyötyvät, hän sanoi ja tunsi iloa siitä, että hän oli tutunomaisessa maisemassa tuttujen ihmisten keskellä.
Kiveen hakatut/yle Areena, Mirja Lehtonen
Arto Teronen, Olympian renkailla Innsbruck 1964
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti