keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Avajaiset

Elokuun lopulla vuonna 1956 Neuvostoliiton presidentti Voroshilov vieraili Suomessa ja Kekkonen liukastui laivan kannella. 
Lahdessa järjestettiin  Kalevan Kisat. Turun Toverien Voitto Hellsten oli nopein 200 ja 400 metrin juoksuissa, Elannon Iskun Jorma Valkama voitti pituushypyn.
Myöhemmin samana vuonna järjestetyissä Melbournen olympialaisissa molemmat voittivat pronssimitalin.

Uuraisten Kotaperällä oli jonkun aikaa ollut osuuskaupan kaupparakennus tyhjänä. Pappani Aadi, Korpelan isäntä, osti rakennuksen ja siirsi kauppapuodin sinne Korpelan aitasta. Isäni päiväkirjoista  vuodelta 1956:


12.8. Sunnuntai. Pilvinen tyynen tyyni pyhäpäivä, olin Ingan kanssa Parviaisen aukossa vatussa, saatiin 5 litraa. Keuruulla oli eilen ja tänään maatalousnäyttelyt. Asko kyyti Korpelan autolla. 13.8.Maanantai. Olin puotissa tänään. 14.8.Tiistai. Olin muutteeksi taas massametsässä, tein 70 kpl. 15.8.Keskiviikko.Taas puotissa, Uuno oli Jyväskylässä, satoi taas koko päivän. 16.8.Torstai. Korpelassa edelleen puotissa. 17.8.Perjantai. Puotissa tänäänkin.18.8.Lauantai. Tänään mentiin J:kylään päiväautolla. Lapset jäivät Toinin luokse ja minä Ingan kanssa mentiin Ailin luokse. Olimme elokuvissa tänä iltana katsottiin ranskalainen kuva; Lääkärin tie. 19.8.Sunnuntai. Kaunis ja lämmin pyhä. Toini ja lapset tulivat käymään, olin Vaajakosken pirssissä vastassa. Ajettiin 350 mk edestä pirssillä Lehtisten luokse. Käytiin Ellin luona myöskin.
20.8.Maanantai. Satoi kun saavista kaataen tänä aamuna kun lähtettiin Vaajakoskelta J-kylään, tulimme Pylkönmäen autossa pois. 21.8.Tiistai.Korpelassa puotissa. Uuno meni J-kylään. 22.8.Keskiviikko.Korpelassa puotissa aamusta ja sitten iltapäivän isän kanssa Aholan metsässä lepän kaatossa. 23.8.Torstai.Korpelassa puotissa. 24.8.Perjantai. Uuno ja isä olivat kaupunkissa minä olin puotissa. 25.8.Lauantai. Tänään purettiin ja järjestettiin uuteen kauppaan suurta tavarakuormaa jonka eilen toivat J-kylästä. 26.8.Sunnuntai. Tänään pidettiin talkoo puotin muutossa vanhasta uuteen. Oli Sanni, minä, Inga ja Sikkolainen, Uuno ja Suorannan Taito ja Rantasen Pauli.

27.8.Maanantai. Uutella kaupalla Uunon ja Sannin kanssa laitettiin tavaroita paikoilleen. Inga leipoi Korpelassa kaupan avajaisiin. 28.8.Tiistai ja Taunon päivä, uuten kaupan avajaiset. Kova liike kävi koko päivän, ehkä noin 300 ihmistä joi kahvia ja söi karamellia. Kiirettä piti että ehti kerkisi myydä Uunon ja Sannin kanssa. Inga, Lempi, Välilän Aune ja Nevarannan Saara olivat tarjoilemassa. Liikevaihto oli noin 140 tuhatta. (rahanarvonlaskurin mukaan vastaa n. 4000 euroa vuonna 2017).
29.8.Keskiviikko. Tänään oli vielä tarjoilu käynnissä, Inga yksin. Kävi vieläin noin 40-50 ihmistä. 30.8. Torstai. Olin viime yön yksin kaupalla yötä ja tänään yksin kaupan teossa kun Uuno hankki ja teurasti eläimiä. Isä meni eilen Välilään. 31.8.Perjantai. Toisen yön jo kaupalla, Uuno meni kaupunkiin. Isä tuli tänään kaveriksi kaupalle. Inga on käynyt iltasella aina siivoamassa. Ostin Sarjan Oskarilta sian joka painoi 105 kiloa. 1.9. Ja alkoi syyskuu edelleen kaupan merkeissä, kovasti kävi kauppa. 2.9.Sunnuntai. Kävin tänä aamuna Pukkilaisen kanssa Kyynämöisillä hakemassa Veljesliiton avustuksen 30.000 mk,  jonka vein Aholaan lehmästä jonka Inga haki viime torstaina. Lehmä maksoi 35.000 mk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger news