 |
| Finna.fi |
Vieras kieli lisättiin kansakoulun opetussuunnitelmaan vuonna 1964. Tämä tuli minulle vastaan englannin kielenä joskus kolmannella tai neljännellä luokalla. Englannin opettaja antoi meille tunneille uudet nimet, minä sain olla David. En silloin tiennyt että tämä Raamatusta tuttu nimi on heprealaisperäinen ja merkitsee rakastettua. Myöhemmin sain tietää että isän pappa oli ollut David, kirkonkirjoissa ruotsalaisittain "David Heddasson", puhekielessä Taavetti Hetanpoika. Toinen esi-isä-Taavetti löytyy hieman kauempaa, 1600-luvulta Jyväskylän kappeliseurakunnasta. Taavettilan eli "Davittilan" tilaa isännöi tuolloin Taavetti Taavetinpoika.
Taavetti Hetanpoika Aholalla ja vaimollaan Leena Ulriikalla (kasteessa "Lena Ulrica Kaspersdotter", perukirjassa "Leina Riikka") oli kaikkiaan yksitoista lasta. Lasten nimet olivat kansanomaisia muotoja alkujaan vierasperäisistä nimistä; Taneli, Heikki, Taavetti, Kalle, Otto, Matilda, Matti, Nestori, Asarias ja Aati. Suomalaiskansallisen nimen sai vain katraan keskivaiheilla syntynyt Aino. Tällaisia Kalevalaisia nimiä on suvussa annettu vähän, minulle ja veljelleni sellaiset annettiin toiseksi nimeksi, Tapio (metsän haltija) ja Antero (Vipunen).
Kirkonkirjat olivat ruotsiksi myös suomenkielisissä seurakunnissa aina 1800-luvun loppupuolelle. On usein mahdoton tietää mitä nimeä ihminen itsestään käytti. Moni ei varmaan tiennyt mitä kirkonkirjaan on nimekseen merkitty, ja jos olisi nähnyt, ei olisi osannut lukea. Kirjoitustaitokin rajoittui useilla puumerkkiin.
Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla viime vuosisatoina eläneillä esivanhemmillani yleisin nimi on ollut Maria, nimi oli jossain muodossa yli kahdellakymmenellä esiäidilläni 1700-luvulta alkaen. Maria lienee ollut puhekielessä suomenkielisillä useimmiten Maija. Moni esiäiti oli saanut nimekseen myös Anna, Liisa, Leena (Helena), Stiina (Kristiina) tai Sofia. "Daavid Heddasonin" äiti oli Heta, kuten neljän muunkin esiäidin, nämä kaikki olivat Keski-Suomesta, jossa nimi oli 1800-luvulla suosittu. Esi-isissä suosituin nimi oli Erkki tai Eerikki, myös Matti, Juho, Tuomas, Heikki, Antti ja Simo olivat yleisiä. Harvinaisempia nimiä löytyy 1700-luvulta, kuten esiäidit Ebba ja Esteri Saarijärveltä, Beata (latinan "onnellinen, autuas") Iitistä. Uuraisilta löytyy Kilian (keltin kielellä "kirkonmies"), joka oli nimensä mukaisesti kirkon luottamusmies eli kuudennusmies (sexman).
Mummoni Hilman nimi oli 1800-luvun Topeliaanisia muotinimiä, saksalainen lyhentymä nimistä Wilhelma, Wilhelmine tai muusta "helm" (kypärä, suoja) sanan sisältävästä nimestä. Aino-mummoni nimi syntyi kun Lönnrot kirjoitti Kalevalan runoon ainoa-sanan lyhempään muotoon isolla kirjaimella. Pappani Aadin nimi oli 1800-luvun lopulla etenkin Keski-Suomessa suosittu. Nimi on intialainen ja ilmeisesti peräisin sanskriitista; "ensimmäinen, alku, alkuperäinen". Vaarini Laurin nimi oli jo 1700-luvulla almanakassa, nimi on latinalainen, "laakerinlehdillä seppelöity" tai "Laurentiumin kaupungista kotoisin oleva".
Äitini, Dagny Ingeborg, sai jostain syystä ruotsinkieliset nimet suomenkielisessä perheessä. Dagny merkitsee uutta päivää, aamunkoittoa. Ingeborg on muinaisskandinaavinen nimi, yhdistetty Ing-jumalan nimestä ja suojasta, turvapaikasta, "Ingin suojaama". Isäni Tauno Adielin etunimi oli ilmeisesti Karjalasta lähtöisin, Tauno merkitsi sävyisää, mikä sopikin isälleni hyvin. Adiel on heprealainen nimi Raamatusta; "Jumalan koriste" tai Jumalan kaunistus".
Nimen antamista ovat vuosisatojen aikana ohjailleet kirkko ja pyhimyskalenteri, sukuperinne ja kansallisuusaate. Ensimmäinen suomenkielinen almanakka, Almanach eli Ajan-Lucu, ilmestyi Turussa vuonna 1705. Vaikka almanakat eivät olleet varsinaisesti nimipäiväkalentereita, ne osaltaan säätelivät nimenantoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti