Väinö

Hilda ja Kalle Ahola perheineen  (kuva Suoma Kaipomäen, Kuivasmäen kyläkirja; Lea Lerkkanen)

Kuva isosetäni perheestä lienee otettu kesällä 1918. Takarivissä ovat todennäköisesti vanhimmat Iida, Väinö, Taavetti ja Väistö. Vanhempiensa vieressä vasemmalla Aino ja Elma, oikealla Lauri. Edessä Toini, Linda ja Iines. Vanhempien sylissä Helmi ja Tauno. Nuorimmainen Esko syntyi 1920.

Kalle Ahola (1873 -1965) ja vaimonsa Hilda os.Klinga (1874 -1944), olivat Kaipomäen tilan vuokraajina Petäjävedellä vuosina 1914-1923. Uuraisilta vuonna 1914 saadun muuttokirjan mukaan mäkitupalainen Kalle Taavetinpoika Aholan lukutaito ja luetun käsittäminen oli kohtalaista, mutta hieman heikompaa  kuin vaimollaan. Kummankaan kirjoitustaidosta ei ollut tietoa. Molemmat olivat "vailla ruumiin tai mielen virhettä" ja maineeltaan puhtaat. Kaikki mukana seuraavat yhdeksän lasta olivat rokotetut. 

Heinäkuussa 1915 järjestettiin Kaipomäen talon ulkoniityillä heinämaiden huutokauppa, "Maksuehdot hyvät, joista tarkemmin tilaisuudessa." Syksyllä 1920 vuokraaja Kalle Ahola osti hevosen Toivo Hakalalta, talollisen pojalta Uuraisilta. Puolitoistavuotias orivarsa, "Massen-Poiju" oli kuuluisan juoksijan "Massen" jälkeläinen. Massesta oli Maatalouslehdessä vuonna 1916 seuraavanlainen ilmoitus;  "Astujaori !  Ori Masse, 5 vuotta vanha, tummanraudikko, 155 cm korkea, polveutuva kantakirjavanhemmista Hilpuri ja Nöyrä, annetaan astujaksi Koulukatu 13 B:ssä. Astutusmaksu 20 mk. - Parooni Stackelberg."  Vielä samana vuonna Parooni möi Massen hintaan 7000 mk. 

Vuonna 1924 Aholan perhe muutti Petäjävedeltä Uuraisille, Ville Salmiselta ostetun Iso-Haukimäen talon kauppahinta oli 50 tuhatta markkaa. 1920-luvun lopulla maassamme työttömyys lisääntyi, tuolloin oli "pieni muuttoaalto" erityisesti Kanadaan jossa ei ollut siirtolaiskiintiöitä Yhdysvaltain tapaan. Vuonna 1927 Uuraisilta lähti valtameren taakse 17 henkeä, yhtenä näistä 29-vuotias Väinö Ahola, Hildan ja Kallen vanhin poika. Väinö matkusti Helsingistä Oberon-laivalla Liverpooliin ja sieltä Quebeciin, Kanadaan. Matka maksoi 4500 markkaa, joka vastasi tehdastyöläisen 2-3 kk palkkaa. 

Merkittävin muuttovuosi oli ollut  paljon aiemmin, vuonna 1909 Amerikkaan lähti Uuraisilta 62 henkeä. Tuolloin oli lähtenyt Kallen veli, 22-vuotias Asarias eli "Asu", Hangosta Englannin kautta Portlandiin Oregoniin. Kolme vanhempaa veljeä, Taavetti, Matti  ja Nestori olivat muuttaneet jo aiemmin Amerikkaan. Hyvä oli lähteä kun kaikki olivat lähtiessään poikamiehiä.

1930-luvun lamaa kutsuttiin Suomessa pula-ajaksi. Tämä näkyi Haukimäelläkin, Kalle Aholan talossa oli toukokuussa 1933 vapaaehtoinen huutokauppa. Kaupan oli mm. "hyvä radio kaikkine laitteineen", seinämallin puhelinkone, ompelukone Singer, seinäkello sekä erilaisia huonekaluja ja taloustavaroita.  Samana kesänä Väinö-poika tuli  Kanadasta kotiväkeään katsomaan. Hän kertoi tuolloin myyneensä talonsa Rosseau Roadilla, Ontariossa, mutta kauppahinta oli ilmeisesti vielä saamatta. Väinö palasi takaisin Kanadaan jo kesäkuun lopussa Arcturus-laivalla. 

Väinön velka-asia näytti etenevän kovin hitaasti, seuraavava vuonna tuli kirje, jossa Väinö kertoi lähtevänsä perimään edellämainittua talon kauppahintaa vielä samana päivänä. Kirje oli päivätty 18. heinäkuuta 1934 Port Arthurissa (nykyään Thunder Bay).

Parin viikon kuluttua, 30.heinäkuuta, Väinö löydettiin kuolleena junaradalta, pikkupaikkakunnalta 170 mailia Torontosta pohjoiseen. Syyskuussa tuli  vanhemmille kirje eräältä Oskar Paanaselta Kanadasta. Oskar, joka tunsi Väinön hyvin, kirjoitti että löydettäessä Väinöllä oli rahaa vain 2 centtiä, sekä kateissa oli Oskarin velan pantiksi Väinölle antama kello. 

Kalle laati varatuomarin avustamana kirjeen, jossa pyydettiin ulkoasiainministeriön kautta Kanadan viranomaisia selvittämään Väinön kuolemaan liittyviä tapahtumia. Epäselvää oli minne Väinö oli matkalla, saataviaan perimään vai jo sieltä tulossa. Missä oli kello ja  talokaupasta saadut rahat ?.

Suomen Pääkonsulinvirasto selvitti asiaa ja Pääkonsuli Jalkanen lähetti ulkoministeriöön seuraavanlaisen vastauksen joulukuussa 1934; 

"Asianomaisen seriffin ilmoituksen mukaan on kuolemansyyn virallisessa tutkimuksessa käynyt selville, että Väinö Ahola joutui tapaturmaisesti junan alle McDougall township`issä noin 8 mailia Parry Soundista pohjoiseen. Oliko hänellä kuollessaan rahaa, sitä ei voitane koskaan saada selville, sillä rahat ovat voineet kadota niiden taskuihin, jotka näkivät ruumiin tahi käsittelivät sitä ennenkuin se joutui viranomaisten huostaan.

Oheenliitetty Port Arthurin varakonsulinviraston vainajaa koskeva ja hänen asioitaan valaiseva kirje. Kuten siitä näkyy, väittää Johan Hännikäinen, joka oli ostanut vainajan tilan ja jonka on arveltu olevan vainajalle velkaa, että hän on aikoinaan maksanut velkansa Kansallis-Osakepankin kautta, mistä vainajan omaiset voinevat hankkia siellä selvitystä."

Väinöltä jäänyt omaisuus oli 32 Kanadan dollaria. Summa ei ollut suurehko, mutta tuolloin työläisen viikkopalkka Kanadassa saattoi olla vain 10 -15 dollaria. Pääkonsulinvirasto pyysi ministeriötä suorittamaan kyseisen summan vainajan perillisille. Selvitys loppui lauseeseen; 

"Ottaen huomioon että Port Arthurin varakonsulinvirasto on kantanut itselleen 3 dollarin toimitusmaksun ja, että jäämistö on siksi pieni, ei Pääkonsulinvirasto ole katsonut olevan syytä toimitusmaksua itselleen kantaa."

Toivottavasti omaiset saivat edes Väinöltä jääneet 32 dollaria, muutoin heidän poikansa kohtalossa moni asia jäi selvittämättä. Tarinassa mainitut miehet näyttävät aikoinaan tulleen Kanadaan samaan aikaan Väinön kanssa, Oskar Paananen samalla laivalla ja Juho Hännikäinen viikkoa myöhemmin. 

Finna.fi/ Ingrid Bade

Joulun alla vuonna 1930 Kattegatin salmessa, Tanskassa, törmäsi kaksi alusta toisiinsa sakeassa sumussa, Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön S/S Arcturus ajoi saman laivayhtiön S/S Oberonin kylkeen. Oberon upposi kolmessa minuutissa ja yli 40 ihmistä hukkui. 

Alusten kapteenit  Ossi ja Eric Hjelt olivat veljeksiä, jotka olivat vain hieman aiemmin välittäneet radiolla toisilleen joulutervehdykset. Arcturus sai vain pieniä vaurioita ja jatkoi myöhemmin liikennöintiä. 

Väinö Ahola matkusti näillä molemmilla laivoilla, Oberonilla Helsingistä Kanadaan vuonna 1927 ja Arcturuksella lähtiessään viimeisen kerran Suomesta 1933.