Aatamin sukua

Maanmittaushallituksen kartta 

Sain viimeinkin selvitettyä yhden esi-isäni syntyperän, Simo Friman (1822-1882), oli mummoni Ainon (1895-1935), Tuomas-isän isä Kymenlaaksosta.

Kymijoki toimi Pikkuvihasta lähtien, vuodesta 1743 vuoteen 1811, Ruotsin ja Venäjän rajajokena. Länsirannalla, eli "Ruottin"-puolella, oli Anjalan pitäjän Ummeljoen kylä ja itäpuolella Sippolan Viiala, myöhemmin tunnettu nimellä Myllykoski.
1780-luvun lopulla, Kustaan sodassa,  Ummeljoella mellastivat venäläiset kasakat aiheuttaen pelkoa ja hävitystä. Vanhalle myllypaikalle Ummeljoen kylään oli perustettu jo 1750-luvulla saha, jonka sijainti oli edullinen, sinne pystyi uittamaan puutavaraa Päijänteeltä asti ilman patoja.

Vuonna 1828 Ummeljokelainen sahan työmies Eerik Friman (1793-1846) avioitui Kristiina Aatamintyttären kanssa jolla oli ennestään avioton poika, viisivuotias Simo. Perheeseen syntyi lisää lapsia, joista moni kuitenkin menehtyi tauteihin ja tytär Eevakin hukkui kaksivuotiaana.
Ilmeisesti Simo, "hustrus oäkta barn" eli vaimon avioton poika, tuli isäpuolensa kanssa toimeen, koska 16-vuotiaana muuttaessaan Ummeljoelta Valkealaan käytti nimeä Simo Eerikinpoika Friman.

Kuka sitten oli Simon isä ? Anjalan kastettujen kirjan mukaan vuonna 1822, syyskuun 25. päivä Ummeljoen Uotilassa syntyi avioton poikalapsi.  Simoksi kastetun lapsen isäksi mainitaan renki Simo Juhonpoika,jota en kuitenkaan onnistunut kirkonkirjoista löytämään. Lapsen kummeja olivat Kustaa Söyring, Simo Heikkilä ja Sofia Matintytär.
Simon äiti, Kristiina Aatamintytär (1801-1853), oli myös Uotilassa syntynyt. Kristiinan vanhemmat olivat Uotilan syytinkimies Aatami Heikinpoika (s.1775) ja Maija Stiina Aatamintytär (1778-1852).

Koristeellinen kansilehti Anjalan lastenkirjasta 1781-1798 

Anjala-seura ry
Ummeljoen kylä

Tampere 1915

Armonkalliota.  Kuva: K.O.Lumme,Tampere-Seura.

Tampereen kaupungin pinta-ala kasvoi vuoden 1915 aikana reilulla 5,5 hehtaarilla. Kaupungin asukasluku oli vuoden lopussa lähes 45 000. Vuoden 1915 henkikirjasta löytyy Lindholmin sukua itäpuolelta koskea. Armonkalliolla , 9. kaupunginosassa, Tampellan omistamassa talossa asui Kaarlo Lindholmin perhe.

Henkikirjan mukaan talossa asuivat tuolloin 58-vuotias pellavatehtaan puusorvari Kaarlo Alfred, vaimonsa Fredrika, 56. Tyttäret Tyyne Josefina, 32 ja Jenny Fredrika, 23 jotka molemmat oli vapautettu sokeuden vuoksi henkirahan maksusta. Sokeuden syystä ei ole tietoa. Tyyne Josefina oli muuttanut sukunimekseen Lainio vuonna 1907. Lisäksi asunnossa asuivat nuoremmat tyttäret, Lempi Elisabet, 20 joka oli pellavatehtaan kehrääjä sekä16-vuotias karamellitehtaan työläinen, Olga Maria. Perheen aiemmin heikkolahjaiseksi mainittu tytär, Hilja Lydia, 29, löytyy henkikirjasta irtolaisten joukosta.

16. kaupunginosassa, Tammelassa, oli Tampereen kaupunkilähetyksen talo osoitteessa Moisionkatu 37. Talossa asui Kaarlo Lindholmin nuoremman veljen perhe. Maalari Oskar Fredrik, 55, vaimo Maria Vilhelmiina, 55 ja tyttäret Katri Ingrid, 20, tehtaan työntekijä sekä ompelija Jenny Agnes Nyman, 27. Suuri osa Tammelan rakennuksista tuhoutui vuoden 1918 kansalaissodassa, myös kaupunkilähetyksen talo paloi Tampereen valtauksessa.

Ruotusotilaan vaimo

Etenin sukuani matrilineaarisesti, eli äitilinjaa pitkin, ja päädyin 1700-luvun Iittiin.
Maria Eliaantytär (s.1745) oli ruotusotilaan vaimo. Maria ja Mikko Eerikinpoika Forss (s.1737) asuivat sotilastorpassaan Vuolenkoskella.
Mikko oli  Hämeen läänin jalkaväkirykmentin Henkikomppanian sotilas nro 52. Katselmusluettelon mukaan hän oli 5 jalkaa ja 8 3/4 tuumaa, eli noin 175 cm pitkä.
Mikko Forss oli vakinaisena ruotusotilaana vuodesta 1768 alkaen parikymmentä vuotta. Perheen vanhin tytär, Beata Mikontytär (s.1771), meni naimisiin Kalaksuen Mäkelän Mikko Jaakonpojan (s.1768) kanssa.
Heidän tyttärensä Eeva Loviisa (s.1801) ja tämän puoliso, Topias Antinpoika (s.1804), olivat palkollisina mm. Lyöttilässä ja Marlebäckin kartanossa.

Eevan ja Topiaksen tytär, Leena Sofia (s.1843), oli piikana Lyöttilän Knaapilassa jossa sai aviottoman tyttölapsen vuonna 1870.
Tämä Maria Leenantytär  meni 18-vuotiaana naimisiin,  puoliso oli suutari Frimanin poika Sippolan Viialasta, Tuomas Simonpoika (s.1861).
Valkealan Kymintehtailla syntyi vuonna 1895 heidän tyttärensä Aino Maria, jonka tytär Dagny Ingeborg (s.1922) oli minun äitini.

Munkkiniemen muonarenki

Munkkiniemen kartano, Signe Brander 1908 (Helsingin kaupunginmuseo)

Keväällä vuonna 1906 kuoli Kirkkonummella muonatorppari Adolf Viktor Henrikssonin (1863-1927) vaimo Antoinette Sofia os. Lönnqvist (1863-1906), seitsemän lapsen äiti. Saman vuoden joulukuussa Henrikssonin perhe sekä perheen 17-vuotias tytär Elna Antoinette, piika Hilasta, muuttivat Kirkkonummen Hirsalasta Helsingin pitäjään, Munkkiniemen kartanoon.

Adolf Viktor oli kartanossa muonarenkinä. Yli 500 hehtaarin kartanossa oli lähes 10 hehtaarin kokoinen puisto. Suuri kartano työllisti paljon väkeä ympäri Suomea. Jo runsaan vuoden kuluttua Adolf Viktor muutti lapsineen jostain syystä takaisin Kirkkonummelle mutta tytär Elna avioitui kartanon rengin, Karl Henrikssonin, kanssa. He asuivat myöhemmin ainakin Kaarelassa ja Viinikkalassa. Leskimies Adolf Viktor avioitui myöhemmin Emilia Lindströmin (1879-1943) kanssa ja sai hänen kanssaan seitsemän lasta lisää. Vuoden 1915 henkikirjan mukaan he asuivat torppareina Kirkkonummen Hilassa.

Lasaretti

Arno Forsius kirjoittaa artikkelissaan Suomen terveydenhuollon murros 1880-luvulla mm. seuraavasti :"Suomessa oli 1880-luvun alkaessa lääkäreitä noin 160 eli yksi lääkäri keskimäärin 13 300 asukasta kohden. Hammaslääkäreitä maassamme oli tuolloin kymmenkunta. Läänin- ja yleisiä sairaaloita valtakunnassa oli 1880-luvun alkaessa ainoastaan 16. Niiden lisäksi jouduttiin ajoittain perustamaan ylimääräisiä sukupuolitautisten parantoloita. Yksityisiä sairaaloita ja vankilasairaaloitakin oli muutama. Sairaaloissa hoidettiin vuosittain yhteensä noin 13 000 potilasta. Mielisairaiden hoitopaikkoja oli varsin niukasti ja laitoksiin pääsy saattoi kestää vuosia.".....
"Kuppatautia sairastavia hoidettiin sairaaloissa vuosittain noin 5000 ja kaikista hoitopäivistä käytettiin sukupuolitautisten hoitoon melko tarkoin puolet."



Suomalainen Virallinen Lehti 16.10.1877:

"Summittainen luettelo sairashoitolaitoksiin Suomessa otetuista sairaista v.1876"

Helsingissä Yleisen sairashuoneen tehokkain oli kuppatautien osasto, jossa oli lähes 35 tuhatta hoitopäivää. Lähes seitsemästäsadasta potilaasta uloskirjoitettiin terveenä 471. Kuolleita oli vain seitsemän. Suurin kuolleisuus oli lääkeosastolla jonka vajaasta seitsämästäsadasta potilaasta kuoli 80.
Synnytystoiminta näytti sujuvan jo tuolloin koska Lapsensynnytysosaston vajaasta kolmestasadasta potilaasta kuoli vain kahdeksan.
Helsingin hulluinhoidon parannuslaitoksessa oli 157 potilasta joilla yli 34 tuhatta hoitopäivää. Potilaista terveinä uloskirjoitettiin 27.

Kaupunkien lisäksi Ahvenanmaalla oli kaksi sairashuonetta, Tohmajärvellä ylimääräinen kuppatauti-sairashuone sekä "Säiliön (Seilin) hulluin säilytyslaitos".

Kaikkiaan koko maassa hoidettiin vuonna 1876 yli 12 tuhatta sairasta joista viittätuhatta hoidettiin Yleisten sairashuoneitten lasarettiosastoilla ja saman verran kuppatautiosastoilla Yleisissä ja Ylimääräisissä sairashuoneissa.

Talvivaara 1900-1907

Salmetar 5.12.1900:

Talvivaara Sotkamon pitäjänkartalla vuoden 1850 paikkeilla

"Suomen Vuolukiviyhtiö on ostanut tunnetun vuolukivivuoren Talvivaaralla Sotkamon pitäjässä ynnä sen tilan johon tämä vuori kuuluu 14.000 markalla. Yhtiön asiamies on tarkastellut myös täälläpäin löytyviä vuolukivipaikkoja. Sotkamossa on vuolukiviä käytetty jo aikoja sitten uunien muurauksiiin ja on tämä kivilaji tulen kestävyytensä takia tähän tarkoitukseen hyvin sopiva. Meillä Suomessa on aivan äsken ruvettu käyttämään vuolukiveä rakennusten fasaadeissa. Siitä valmistetaan myös kaikenlaisia pienempiä esineitä ja lienee Suomen Vuolukiviyhtiön tarkoitus kehittää tätä teollisuuden haaraa maassamme suureksi liikkeeksi, vaikka kulkuneuvojen tähden työt Talvivaaralla eivät voi vielä tulla suureen voimaan".

Kauppalehti  2.5.1907 : 
Konkurssiasioita
"Velkojainkuulustelu on ollut Suomen Vuolukivi-Osakeyhtiön konkurssissa. Tilaisuudessa ilmoitti kolme velkojaa saatavia yhteensä 245, 230 mk 85 p.Konkurssin uskotuiksi miehiksi määrättiin översti V. Palmroth ja pankinjohtaja J. Lundson. Valvonta on ensi elok. 26 p:nä klo 12 päivällä. Pesäluettelo jätetään oikeudelle toukok. 25 p:nä".

Suomalainen Wirallinen Lehti 25.10.1907
Suuri teollisuusliike kaupaksi
"Julkisella vapaaehtoisella konkurssihuutokaupalla, joka toimitetaan Viipurin kaupungin Seurahuoneella maanantaina tulevan Marraskuun 25. p:nä kello 2 päivällä, myydään "Finska Täljstensaktiebolaget" nimisen osakeyhtiön konkurssipesälle kuuluvat, vuolukiviteollisuuden harjoittamista varten Suomessa tarpeelliset: Talvivaara niminen perintötila N:o 25, Pirttimäki niminen perintötila N:o 67 sekä Mustinjoen perintötila N:o 12, kuin myöskin Mustinlehto nimisestä perintötilasta N:o 50 eroitettu Loukola niminen palstatila, kaikki Sotkamon pitäjän Jormas kylässä..........            .......................Liikkeen harjoittamista varten on yhtiöllä ollut erittäin edullinen valtiolaina, suuruudeltaan noin 180, 000 markkaa, jonka lainan ostaja todenmukaisesti saa edelleen nauttia hyväkseen.Lähempiä ilmoituksia saadaan joko kirjeellisesti tai suullisesti toimitsijamiehiltä, Lundsonilta Viipurissa ja Palmrothilta Lappeenrannassa. Tarjouksien hyväksymistä tai hylkäämistä varten pidättävät toimitsijamiehet itselleen 2 tunnin miettimisajan.
Lappeenrannassa 22 päivänä Lokakuuta 1907. Johannes Lundson. Werner Palmroth."

"Yks on kaikkein matkan pää"

Viikonloppuna kävimme sukujuhlissa Keski-Suomessa. Majoituimme vuokramökissä Rutalahdessa, Päijänteen rannalla Joutsassa. Kotimatka lumisella ja hiljaisella tiellä keskeytyi kuitenkin pian, kun  havaitsimme aivan tien vieressä ison kiven jossa oli kirjoitusta. Pysähdyin, otin kuvan ja ajattelin myöhemmin selvittää kiven arvoituksen. Kotona löysinkin heti lisätietoa kivestä, mutta arvoitus jäi selvittämättä. Rutalahden kylän kotisivuilla alkaa tarina kivestä tällä tavalla:

"Rutalahden Kirjoituskivi Urpisiin johtavan tien varrella, lähellä Luokkimäkeä, jaksaa sukupolvesta toiseen kiinnostaa ihmisiä. Aukotonta totuutta kirjoituskiven alkuperästä ja tarkoituksesta ei kukaan pysty sanomaan - ehkä kiven viehätys onkin siinä, että siihen kätkeytyy ratkaisematon salaisuus." 

Koko tarina Kirjoituskivestä tässä.