perjantai 24. toukokuuta 2013

Suutari,räätäli..

Mämmälän kylää vuoden 1775 kartalla
Sippolan hovi eli Sippolan kartano on suomen suurin puukartano Kouvolassa. Kartanossa toimii nykyään Sippolan koulukoti. Sippolan kartanoon kuului aikoinaan kymmeniä torppia joista yhteen, Kytölän torppaan, syntyi isoäitini Ainon mummo Anna Matintytär vuonna 1833. Annan isä Matti Jaakonpoika (s.1813) oli kartanon torppareita jo neljännessä polvessa. Matin isoisän Matti Mikonpojan (s.1748) vanhemmat Mikko Matinpoika ja Johanna Yrjöntytär viljelivät Tanin torppaa.
Annan äiti Leena Loviisa Pietarintytär (1812-1879) oli ollut piikana Mämmälän kylässä Tykän talossa. Kylän muita taloja olivat mm. Toikka,Tökkeri ja Töttö. Leena Loviisa oli muuttanut 16-vuotiaana Iitin Pilkanmaalta veljensä ja leskiäitinsä Maria Juhontyttären (s.1775) kanssa Sippolaan. Perheen isä räätäli Pietari Sneider (1768-1825) oli ilmeisesti tavallista torpparisukua, mutta sukunimi lienee tullut räätälin saksankielisestä nimestä Schneider. Suvun miespuolisista jälkeläisistä moni harjoitti räätälin ammattia vielä 1800-luvun loppupuolella.
Jälkipolvet voinevat hieman kiittää mahdollisista käsityötaidoistaan räätälisuvun Annaa joka avioitui suutarin, Simo Frimanin, kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger news