keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Färjärin emännän perunkirja

Ulvilan rippikoululaisia vuodelta 1869, Maria Sofia alimmalla rivillä
Kokemäen Tulkkilan kylässä, kesällä vuonna 1879, kuoli lapsivuoteeseen 24-vuotias Maria Sofia Kustaantytär. Hän oli lähtöisin Ulvilan Anolasta, Stenbackan torpasta. Leskeksi jäi värjäri Frans Fasterlund ja heidän kolme tytärtään joista vanhimmasta oli tuleva myöhemmin äitini mummo.
Syksyllä pidettiin kalunkirjoitus, eli perunkirjoitus:

Wuonna 1879 lokakuun 10. päivä toimitettiin allekirjoittaneelta, siksi kutsutuilta vierailta miehiltä, talolliselta Juha Isotalolta Peipohjan kylästä, ja talonpojalta Erland Kierikalta Kuoppalan kylästä, molemmat Kokemäen pitäjästä, lailinen kalunkirjoitus ja arvion tavaran ylitse jälkeen kuoleman kautta edesmenneen färjärin emännän, Maria Sofia Kustaantyttären Fasterlundin, Tulkkilan kylästä Kokemäen pitäjää, joka kuoli viime heinäkuun 18. päivä jättäen jälkeensä lesken Frans Fasterlundin ja heidän avioyhteydestänsä kolme tytärtä,
nimittäin: Maria Sofia 4 vuoden, Fanny 2 vuoden sekä Olga 2 viikon ikäisenä, niin muodoin kaikki alaikäisiä joiden etua oli valvomassa heidän setänsä Kustaa Kujala Tulkkilan kylästä.
Leski muistutettiin valan velvoituksella edesantamaan ja ilmoittamaan kaikki pesän omaisuuden sekä saamiset ja maksamiset senlaisena kuin olivat vainajan kuolinhetkellä joka edesannon mukaan kirjoitettiin ja arvottiin seuraavaisesti:

Irtonaista omaisuutta:                     
Suomen pankin rahaa 115 mk.  Kultaa:  sormus 10 mk  Kuparia: mm. kattiloita ja pannuja 72,75 mk
Tinaa: tinakankea 1,30 mk  Messinkiä: pihdit, kynttilänjalka 1,85 mk
Huonerakennuksia: asuntorivi, navettarivi, sauna,wärihuone.
Rautakaluja: mm. kirveitä,sirppejä,koukku,kuokkia,viikatteita,tadikko,tryykirauta,lapioita,1 pyssy, 20 lusikkaa, veitsiä ja ottimia, 4 taritinta, kahvipoltin, kahvimylly,konttipannu.
Pelto- ja ajokaluja: mm. rekiä,aisoja ,auroja,parirattaat
Puukaluja: mm. vyhdinpuut,klihta,3 rukkia, ämpäreitä, leilejä, pyttyjä, 2 arkkua, 1 punkka, 1 kehto,3 pyykkitoolia, juuriastia, kangastoolit, 1 venhe, sorvarin lauta.
Huoneenkaluja: 3 kaappia, 3 sänkyä, 4 pöytää, 6 toolia, 2 keinutoolia,1 piippuhylly, 2 kuvastinta,seinäkello,tupakkiloota, piironki, pesukomuti, kirjakaappi,senkki,taulu.
Pito- ja sänkyvaatteita: mm.13 hametta, 6 palttoota, 2 liiviä, 3 saalia, 15 liinasta, säkkiä, kankaita, lasinpeitteitä, 13 nenäliinaa, 7 pr. sukkia, 7 paitaa, 7 esiliinaa, 3 pr kenkiä, lankoja, villoja, 3 täkkiä, 10 tyynyä, joukko laattiamattoja, lesken pitovaatteet, lesken sänkyvaatteet.
Eläimiä: 1 hevonen,lehmä,lampaita,sika.
Sekatavaraa: mm. nahkoja, sormikkaat, lautoja,parafiinia,sateenvarjo,kaffikuppeja,kirjoja,yhtä ja toista unhotukseen jäänyttä tavaraa.

Pesän saamisia: mm. Heikki Vinnarilta Köyliöstä 15 mk, Kristiina Raukolta Krootilasta 4 mk, torppari Kujanpäältä Lampin kylästä 6,50 mk, Tuiskulan myllärin pojalta, Iisakilta 6,50 mk, Hydenin vaimolta Josefiinalta Kaasmarkusta Ulvilasta 5,10 mk ,Kustaa Rosenvallilta 2,70 mk, Hyytin isännältä Erlandilta Paistilasta 2,90 mk, Ylistaron Kuitin piikalta Kustaavalta 2,70 mk. Sisälletuloja yhteensä 1939,80 mk

Pesän ulosmenoja: hautajaiskustannusta leskelle 60 mk, velkakirja Juha Isotalolle vuodelta 1877 1100 mk, Kustaa Kujalalle 50 mk, Erland Kierikalle velkakirja vuodelta 1878 200 mk, kauppiaille R ja F. Åkermanille Turusta 453 mk, talolliselle Erland Korvatille Pumpulasta 700 mk, seurakunnan vaivasille 2,50 mk, arviomiesten palkkaa yhteensä 2 mk, kalunkirjoituksen toimittajalle 12 mk, lääkkeisiin vainajan taudin aikana 40 mk. Ulosmaksuja yhteensä 2790,30 mk.

                            Frans Fasterlund                                                      Kustaa Kujala
 
                                 Erland Kierikka                                         Johan Isotalo
                                                                 Frans Herttell
                                                         
Waivasten osa on maksettu omista    
                                      J.Horeli
                                                   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger news