tiistai 13. toukokuuta 2014

Toukokuussa 1974

Kaura-ahon vanha lato 
40 vuotta sitten, keväällä 1974, oli perheemme asunut ensimmäisen talven kaupungissa, maalta muuton jälkeen.
Kaura-aho oli tyhjänä, mutta naapurissa, Huippulassa, asui vielä isän yli 80-vuotias Anna-täti. Annan navetassa oli yksi lehmä. Isä toimi Annan "uskottuna miehenä" eli edunvalvojana. Toukokuussa oli jo lämpimämpää niin että saattoi viettää pitemmän jakson Kaura-aholla.

Isäni päiväkirjoista 1974 :

10.5. perjantai. Läksin tänään postiautossa 8.05 Uuraisille. Ilma rupeaa lämpenemään. Oli tullut eilen 2250 kpl männyn taimia. Lehtis-Ahti oli jättänyt Kaura-ahon heinälatoon, vein tänään taimet Huippulan kuoppaan. 11.5.lauantai. Kari ja Leppä-Matti istuttivat 750 kpl, minä vesoin eeltä päin. 12.5.sunnuntai ja Äitienpäivä. Vietin Huippulassa Äitienpäivää. Koululla oli Äitienpäivät, en viitsinyt yksin mennä. Ostin illalla Mäkelästä 3 kukkaa, vein Annalle Verenpisaran. 13.5.maanantai. Olen yksin kuin mörkö pesässä. Vesoin vielä tänään.Pojat,siis Kari, Matti ja tytöt, Maija ja Tarja, saivat eilen jo istutettua. Jäi vain 150 kpl kun oli vielä lunta Mannisen rajalla. Heitin 2 katiskaa jo eilen veteen. Lapioin nietoksen rantamökin edestä.14.5.tiistai. Kävin tänään Uuraisilla, menin päiväautolla ja tulin Pylkkösessä. Nostin Annan eläkerahoja 439 mk, 100 mk jäi tilille.Kävin Tildan luona myös.

15.5.keskiviikko.Kävin kalalla jo 5 aikaan ja sain 10 sinttiä. Kello 6 läksin pyörällä Sillanpäähän Aholan kautta. Tulin jo ennen klo 10 pois Huippulaan maiton laittoon, noin 6 litraa. Käänsin mansikkamaata lapiolla. Näin tänään ensi pääskyn. 16.5.torstai. Läksin klo 6 tänä aamuna Pien Kalteenmäkeen. Kaino kävi kalalla, toi nelikon suuria särkiä,otettiin pois säret verkoista. Kirsti paistoi ja syötiin. Poikkesin tullessa Isossa Kalteenmäessä, Saunamäessä ja Suorannassa. Käki kukkui, kuulin ensi kertaa. 17.5.Illalla lämmitettiin sauna Reinon kanssa Huippulassa. Minä ja Reino kylpi ensin, sitten Anna ja Sanni. Sillan Viljo kylpi viimeksi. Käytin Annan Keskussairaalassa Kansa-Alpon kanssa. Anna pääsi pois lokakuun 15. päivä, taas uudestaan. Kävin Annan kanssa Kypärätiellä, tuotiin patjoja ym. pois. 18.5.lauantai. Entinen Helatorstai. Kaunista mutta kylmää. Tulivat vasta iltapäivällä, ensin Kemppaiset ja Inga ja Ilpo. Myöhemmin Jorman väki. Kylvettiin meillä ja pojat rannassa. 19.5.sunnuntai. Kaunista mutta kylmää., tulimme pois Jorman kyytissä minä ja Ilpo. Kemppaiset ja Inga tulivat vasta myöhemmin.Tullessa katsoin Killerin ajoja, en tarvinnut lippuja.

torstai 1. toukokuuta 2014

Anna Charlotta Lindström - kahden nahkurin leski


Alhaalla Haapajärvi, ylhäällä Kalljärvi ja Veikkola (Senaatin kartasto)

Anna Charlotta Lindström syntyi Haapajärven kylässä, Kirkkonummella,
joulukuussa vuonna 1812. Annan vanhemmat olivat Michel Johansson Lindström, Skinnarsin isäntä, ja vaimonsa Charlotta Eriksdotter.

Vuonna 1834 Anna meni naimisiin naapurikylästä, Kalljärveltä, olleen rusthollarin pojan, Henrik Johan Kallströmin (1807-1840), kanssa. Henrik oli ammatiltaan "garfvare", karvari eli nahkuri ja harjoitti ammattiaan Haapajärvellä. Heille syntyi kolme lasta, Henrika, Fredrika ja Johan. Nahkuri Kallström kuoli 33-vuotiaana keuhkotautiin ja Anna jäi leskeksi kolmen lapsen kanssa.

Vuoden kuluttua tästä, 28-vuotias leski, Anna, avioitui Gabriel Fagerholmin (1809-1854) kanssa, joka puolestaan jatkoi nahkurin ammatin harjoittamista kylällä. Tästä liitosta syntyi viisi lasta, joista kaksi vanhinta kuoli jo syntymävuotenaan.

Vuonna 1852 raivonnut punatauti,"rödsot" eli verinen ripuli tappoi pelkästään Kirkkonummella 170 ihmistä, joista suurin osa lapsia. Tähän joukkoon kuuluivat myös nahkurin perheen tytöt Erika, Emelia ja Gustava. Kaksi vuotta myöhemmin Gabriel Fagerholm kuoli 44-vuotiaana vesipöhöön ja Anna jäi jälleen leskeksi. Avioliitosta Henrik Kallströmin kanssa syntyneet lapset olivat tällöin jo nuoria aikuisia.

Vanhin lapsista, Henrika Charlotta (s.1834), avioitui sorvari Axel Strömbergin (s.1830) kanssa ja muutti Kirkkonummen Jolkbyhyn.

Fredrika Carolina (1836-1868) avioitui pikkuserkkunsa, Seppälän talon nuorimman pojan, Adolf Henrikssonin (1830-1867) kanssa.
Tämän Adolfin äiti oli Maria Sofia Henriksson (1796-1867), Anna Charlotan serkku.
Heidän isoisänsä oli Johan Michelsson (1738-1804),Skinnarsin isäntä.
Adolf ja Fredrika Henriksson asuivat Haapajärvellä torppareina. Heidän poikansa muonamies Adolf Viktor (1863-1927) jatkoi Henrikssonin sukua. Adolf-nimi kulkee suvussa jo kahdeksatta polvea, nuorin nimenkantaja on Tatu Adolf (s.2013)

Nuorin Kallströmien lapsista, Johan Viktor (s.1838), avioitui Amalia Olivia Malmströmin (s.1841) kanssa. Amalia oli rusthollarin, eli ratsutilallisen, tytär Siuntion Flytistä. Johan Viktor asui perheineen Haapajärvellä ja jatkoi nahkurin ammatin harjoittamista.

"Inhysesqvinnan", "loisnainen" Anna Charlotta Fagerholm kuoli kuumetautiin Haapajärven Pussilassa vuonna 1879. Pussilan isäntänä oli tuolloin hänen miniänsä Amalian veli, Gustaf Wilhelm Malmström (s.1830).

Karttalinkki: Pohjois-Kirkkonummi vuoden 1841 pitäjänkartalla Veikkolaverkossa

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kalle Ahola

Hilda ja Kalle Ahola perheineen (kuva Suoma Kaipomäen, Kuivasmäen kyläkirja)

Isosetäni Kalle (1873-1965) syntyi  Uuraisilla, Kotaperän Aholassa, perheensä kolmantena lapsena. Vuonna 1894, Tapaninpäivänä, Kalle vihittiin Petäjäveden Kuivasmäeltä kotoisin olleen Hilda Klingan (1874-1944) kanssa. Heille syntyi vuosien mittaan kaikkiaan neljätoista lasta.

Hilda ja Kalle asuivat vuokralaisina Kuivasmäen Kaipomäessä vuosina 1914-1923.
Perhe asui myöhemmin Uuraisilla, Haukimäen Isossamäessä. Pappani Aati oli paljon tekemisissä isoveljensä kanssa,siellä kyläillessään hän myös kuoli sairaskohtaukseen uudenvuodenpäivänä 1962.

1800-luvun lopun Suomessa vastasyntyneen elinajanodote oli vain hieman yli 40 vuotta. Kalle Aholan isän, 90-vuotiaaksi eläneen Taavetti Aholan kymmenen lapsen keski-ikä oli kuitenkin lähes 78 vuotta. Heistä kuusi eli yli 80-vuotiaiksi ja vanhinkin,Taneli, jäi tästä rajasta vain muutaman kuukauden.Vanhimmaksi, 92-vuotiaaksi, eli Kalle. Veljeni muistitietojen mukaan toimelias Kalle oli vielä mukana heinätöissä viimeisenä kesänään.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Henkiraha

Postikortti: Itä-Puistokatu, Pori. 
"Luettelo niistä köyhistä Porin kaupungin kuntaan kuuluvista henkilöistä, joille vaivaishoitohallitus 3:n ja 4:n §§n nojalla Armollisessa Asetuksessa Helmikuun 20 p:ltä v.1865, on päättänyt olevan vuoden 1900 henkikirjoitukseen, antaa köyhyyden todistuksen vapauttamista varten henkirahojen maksusta : 
I kaup.osa nro 40 Fasterlund Frans, työmies ja vaimonsa Amanda, joilla on 5 lasta alla 10 vuoden; " 
(Porin henkikirjasta v.1900)

Henkiraha oli Ruotsissa ja Suomessa vuodesta 1634 alkaen käytetty henkilökohtainen vero, jonka kantaminen merkittiin henkikirjaan. 
Vanha henkirahajärjestelmä korvattiin Suomessa vuonna 1865 käyttöön otetulla uudella henkirahalla, jonka piti jokaisen 16 – 63-vuotiaan naisen ja miehen maksaa valtiolle vuosittain. Henkirahan suuruus oli vuosina 1865 – 1914 kaksi markkaa mieheltä ja yksi markka naiselta. Henkirahan maksamisesta oli vapautettu vaivaishoidolta elatusta saavat ja vaivaista isää, äitiä tai sukulaista elättävät henkilöt. Veroa ei myöskään tarvinnut maksaa sen, jolla oli vähintään kolme alle 10-vuotiasta lasta tai viisi alle 16-vuotiasta lasta. Henkirahan periminen lopetettiin Suomessa vuoden 1924 lopussa.  Evankelis-luterilaiset seurakunnat kantoivat henkirahaa vuoteen 1948 asti.

Vuonna 1900 oli Porin kaupungissa noin 13 tuhatta asukasta. Äidinpuoleisen esi-isäni, Frans Fasterlundin perheen lisäksi henkirahan maksusta vapautui muutama kymmenen muuta "köyhyystodistuksen" saanutta perhettä. Näistä noin puolella oli useita pieniä lapsia ja muilla erilaisia vaivoja; "kivulloisuutta", "tyrää", "hermotautia" sekä muuta "vialloisuutta". Lisäksi perheissä hoidettavana oli noin 170 "vaivaista" joista lapsia 100. Vaivaiskartanossa oli 115 "hoitilaista", nämä olivat mm.  vanhuksia, mielenvikaisia,"heikkomielisiä", "kaatuvaisia","halvattuja", kuuromykkiä, "tylsäjärkisiä". Kartanossa asui myös kolme pikkulasta äitinsä kanssa. Varsinaisessa lastenkodissa oli 39 lasta, iältään viidestä kolmeentoista vuoteen.

Vuosien 1905 ja 1910 henkikirjan mukaan Fasterlundit asuivat osoitteessa "Itä-Puistokatu 1" (nykyään Itäpuisto) Frans Fasterlundilla oli kahdesta avioliitostaan kaikkiaan 15 lasta, joista vanhin, äitini mummo, Maria Sofia syntyi vuonna 1875 ja nuorin Saimi Roosa 30 vuotta myöhemmin vuonna 1905.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Aadi Ahola

Aadi,Hilma,Aune,Tauno,Uuno,Aili ja Sanni. n.v. 1930 (kuva Aili Lehtisen)
Aadi Ahola (1890-1962) oli isäni isä. Hän syntyi Uuraisten Kotaperällä Aholan taloon perheensä nuorimpana lapsena. 

Perusti vaimonsa Hilma Tammisen (1884-1949) kanssa perheensä Korpelaan, jonka aitassa aloitti maanviljelyn ohessa kaupanteon. "Aati" joka tunnettiin myös nimellä "Korpelainen" osti ja myös teurasti karjaa lähikylillä. Kuljetti sitten lihat ja marjat myytäväksi Jyväskylään. Piti kylällä sekatavarakauppaa jota työtä vanhempani sitten jatkoivat 1960-luvulla.  

Serkkuni Raili Vesterinen muistelee pappaamme Kotaperän kyläkirjassa  seuraavasti:

"Muistoni papasta ovat hyvät. Aadi oli hyvä uimari. Hän kannusti meitä uimaan. Kun oltiin reissussa Bedford-kuorma-autolla tai Moskvits Elitellä, hän saattoi pysäyttää auton järven tai lammen rantaan ja sanoi, että nyt mennään uimaan. Kun sitten hänelle sanoi,että ei ole uimapukua mukana, niin hän sanoi, ettei sitä tarvita. Riisu vain pensaassa ja mene järveen. Hän pystyi kellumaankin melkein paikoillaan. Sieltä hän huuteli ohjeita, kun opettelin uimaan."

"Pappa aina kyseli meidän koulusta ja kaikesta mitä kuuluu, kun kävimme kaupassa. Joskus olin yötä Korpelassa vielä kun mummokin eli. Kerran nukuin heidän välissään ja heräsin aamulla ihan hikisenä, kun molemmat isovanhempani olivat aika tukevia. Pappa ei yleensä tarjonnut karkkia kaupassa käydessä, vaikka olisi tehnyt mieli. Jos hän joskus antoi karkkia, niin se oli Kevät-karamellia, joka oli suunnilleen samanlaista kuin Pihlajanmarjakarkit nykyisin. Enimmäkseen hän tarjosi vesirinkeleitä" 

Raili muistaa hyvin myös erään koulumatkan papan kyydissä Ylä-Kintaudelta, Aune-tädin luota :

"Lähdimme hyvissä ajoin Välilästä, että ehtisimme kello yhdeksäksi kouluun. Papalla oli kuitenkin erilainen aikataulu. Hän pysähtyi Höytiällä Keskimaan luokse. Irma ja minä jäimme autoon odottamaan. Olimme liikkeellä Bedfordilla. Pappa meni tapaamaan tulevaa vaimoansa Kerttua. No siinä meni jonkun aikaa. Sitten lähdettiin ajamaan Muuraismäen tietä Majasillalle päin. Sitten pappa sanoikin, että poiketaanpa Pohjassa Salmisilla, kun hänen pitäisi teurastaa siellä vasikka. Silloin jo sanoimme, että nyt emme ehdi kouluun. Pappa sanoi siihen, että älkää siitä huolehtiko, minä selitän opettajalle. Pappa sitten teurasti vasikan ja me odottelimme sisällä. Sitten vasikka kuorma-auton lavalle ja lähdettiin ajamaan kohti Kotaperää. Pappa meni sitten ensin sisälle ja selitti opettajalle, että hänen kiireidensä takia oltiin myöhässä. Taisi olla jo ruokatunnin aika, kun menimme sisälle. Ei opettaja, muistaakseni Hilja Kunelius, siitä mitään sanonut, ehkä hieman naurahti. "

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Taavetti Hetanpoika Ahola

Taavetti Ahola 88-vuotiaana vuonna 1924
Daavid (Taavetti) Hetanpoika (1836-1926) tuli Kyynämöisiltä Kotaperän Aholaan vävyksi. Perimätietojen mukaan talon omat pojat olivat juopotteluun taipuvaisia, mutta Taavetti oli ahkera ja raitis työmies ja sai näin talon isännyyden.
Kotaperän kyläkirjassa on isäni serkun, Bertta Tammisen, kirjoitus "Muisteloita Daavid Aholasta" josta pari otetta kuvaamaan tätä vanhaksi elänyttä isopappaani ;

"Daavid kävi hevosella merikaupungissa Turussa toistakymmentä kertaa. Hän vei sinne lihaa ja voita, toi suolaa, sokeria, rinkeliä ja vehnäjauhoja. Reitti oli tunnettu Hämeen härkätie, joka kulki Kuhmoisen, Lammin, Vanajaveden kautta Turkuun. Hevoset oppivat tuntemaan levähdyspaikat ja kääntyivät ohjastamatta, vaikka hyvällä ilmalla ei olisi aina tarvinnutkaan poiketa. Kerran Turkuun mennessä tuli niin leuto ilma, että Vanajaveden jää ei olisi kestänyt ylitystä. Piti odottaa kaksi viikkoa ja kuormassa olleet lihat pilaantuivat ja ne piti heittää Vanajaveden aaltoihin. Turkuun oli kuitenkin mentävä hakemaan ruoka- ja muita tarpeita. Juuri jouluksi kankaat ja muut Turun tuliaiset ehtivät, Daavid toi niin paljon tavaraa Turusta, että perusti Kotaperälle aittaan ensimmäisen kaupan."

"Vaikka Ahola oli maanviljelystila, niin muutakin tehtiin. Eräänä talvena Daavid ajoi laivan mastopuita Vilppulaan. Puut olivat 30 metriä pitkiä ja kuljetettiin umpipohjaisella reellä, sillä se kulki lumessa paremmin. Hän ajoi niitä koko talven ja hänen polvensa kylmettyivät, niihin tuli vettä. Polvet alkoivat mennä koukkuun ja tilannetta pahensi, kun hän kerran putosi riihen parvelta. Viimeisinä vuosina hän ei päässyt enää kävelemään. Vaikka Daavid oli yritteliäs ja ahkera, hän sanoi usein: "Jumalassa on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet" ja "Jumalass´ on juoksun määrä, ei miehen ripeydessä".   

maanantai 24. helmikuuta 2014

Färmin sukujuuria

    Hilma Gustava Meling os. Ferm
    Sahalahden Hampaala

    Pirkanmaalla, Sahalahden Pakkalan kylässä on vielä nykyäänkin talo, joka on nimeltään Hampaala. Vuoden 1539 maakirjan mukaan Hampaalan isäntänä on Klemetti Mikonpoika. Hänen varallisuutensa käsitti kaksi tammaa, neljä lehmää, seitsemän lammasta, kuusi vuohta, yhden sian, neljä nuorempaa nautaa ja kuparia 15 markalla. Hampaalan talon lisäksi hän omisti eräsijan "Muramassa" eli Muuramessa, tähän erämaahan kuului myös nykyinen Muuramen kirkonkylä.

    Klemetti Mikonpojasta alkaa talonpoikaissuku, jota voidaan seurata isästä poikaan aina nykypäivään saakka. Yksi sukuhaara jatkuu tällä tavalla Längelmäen ja Kuhmalahden kautta, päättyen Heinolaan ja Ferdinand Färmiin.


    Kangasalan Vääksystä Heinolaan

    Ferdinand Färm (1845-1912) oli räätälinä Paason kartanossa, puoliso Maria Juhontytär (1850-1935) tuli saman kartanon Kiviojan torpasta. Perheeseen syntyi kuudentena lapsena tytär joka sai nimekseen Hilma Gustava (1883-1971). Jos sukua edetään nyt naislinjaa pitkin äidistä tyttäreen ja Hilmasta tähän päivään, niin viidettä polvea ovat mm. kaksi tytärtäni.

    Sukunimenä  Färm/Ferm on vanha sotilasnimi jonka merkitys eri käännösten mukaan on "nopsa,nokkela","tiukka","taitava". Sotilaita ei kuitenkaan suvussa näytä olleen, enimmäkseen he olivat räätäleitä, mylläreitä ja seppiä. Hilmakin oli muistitietojen mukaan taitava kutomaan kuten viereinen kuva todistaa. 

    Ferdinandin äiti, Fredrika Färm os. Hammarin (1818-1883), kuoli Heinolassa puoli vuotta ennen Hilma Gustavan syntymää. Ferdinandin isä oli mylläri Mikko Rafael Färm (1819-1860). Mikko Rafael toimi myllärinä useissa paikoissa, Kangasalan Vääksyn kartanossa, Nastolan Seestassa ja Heinolan Tuusjärvellä, asui elämänsä viimeiset vuodet Tuusjärven kartanon torpparina. Mikko Rafaelin isosiskon, Stiina Lovisan, tyttärenpoika (ja Hilma Gustavan pikkuserkku) oli kirjailija,teatterimies,suku- ja asutushistorian tutkija Jalmari Finne.(mm.Kiljusen Herrasväen kirjoittaja)


    Kuhmalahden Pohjan Maijalasta  Kangasalan Vääksyyn

    Mikko Rafaelin vanhemmat olivat seppä Mikko Heikinpoika Färm (1773-1833) ja Anna-Liisa Flinkman (1779-1845), räätälin tytär Hauholta. Mikko Heikinpoika oli syntynyt Kuhmalahden Pohjan Maijalassa jonne hänen isoisänsä Juho Juhonpoika oli aikoinaan tullut vävyksi Längelmäen Tunkelolta. Mikko sai sepänopin isänsä, pitäjänseppä Heikki Juhonpojan (1746-1825) pajassa Maijalassa. Mikko Heikinpoika harjoitti sepänoppia Kuhmalahdella josta muutti v.1808 pitäjänsepäksi Kangasalan Vääksyyn jossa hoiti myöskin myllärin tehtävät.

    Juho Juhonpoika (n.1700-1782) oli rusthollarin eli ratsutilallisen poika Längelmäen Tunkelon tilalta. Avioitui vuonna 1731 Kuhmalahden Pohjan Maijalan  Maria Jaakontyttären (1716-1769) kanssa. Sulhasen äiti Margareta Yrjöntytär lahjoitti parille kolme tynnyriä rukiita, tynnyrin ohria,tynnyrin herneitä, nuoren hevosen, kaksi lypsylehmää, vasikan ja vuohen.
    Morsiamen isä Maijalan isäntä Jaakko Tuomaanpoika puolestaan lupasi perintöoikeuden taloon hänen kuolemansa jälkeen. Juho Juhonpoika olikin sitten appensa jälkeen Maijalan omistaja aina vuoteen 1759.


    Längelmäen Tunkelo

    Juho Juhonpojan isä Juho Yrjönpoika Hampainen (n.1655-1738) syntyi Sahalahden Hampaalassa seitsemän sukupolvea alussa mainitun Klemetti Mikonpojan jälkeen. Avioitui vuonna 1695 Sahalahden Rautialan tyttären, Margareta Yrjöntyttären (n.1673-1743) kanssa. Osti pari vuotta myöhemmin Längelmäeltä Tunkelon ratsutilan jonne muuttivat asumaan. Tunkelon isäntänä vuosina 1698-1723 ja omaksui nimekseen talon nimen. Toimi myös kirkonisäntänä isovihan aikaan, lainaus Längelmäen pitäjähistoriasta:

    "Kirkkoisäntä Juhana Tungeloinen (Tunkelo) oli vainovuosinakin aina koettanut huolehtia pahimpien kirkon vaurioiden korjaamisesta. Paitsi,että hän omilla hevosillaan oli hakenut viiniä Pohjanmaalta, jolloin häneltä yksi hevonen oli varastettukin, hän korjautteli kirkon eteisen ja luuhuoneen lattioita  ym. Kun hän 1726 pyysi jonkinlaista korvausta 7 vuodelta, joina hän "ryssän ajalla" oli tointa hoitanut, ei hänelle kuitenkaan voitu mitään antaa, kun ei niinä vuosina oltu mitään tulojakaan saatu."

    Juho Yrjönpojan kuoltua laadittiin leskeksi jääneelle Margaretalle seuraavanlainen syytinkisopimus:
    "Syytinkietuihin kuului ´koillinen pirtti´, aitta ja kamari, kuitenkin niin, että molemmat pojat saavat uunissa kypsentää leipää, 6 tynnyriä viljaa, ne kummassakin vainiossa olevat pellonpalat, jotka isävainaja oli vaimoaan varten merkinnyt ja jotka poikien tuli muokata,lannoittaa ja kylvää, teuraslehmä ja -hieho, 6 lammasta, 2 sikaa ja 2 porsasta. Poukan aputilan verot maksettiin leskiemännälle eikä talon kummankaan puolikkaan isännille. Äiti sai ottaa talon irtaimistosta mitä halusi, ja niillä varoilla mitä hänelle tulisi kuollessaan jäämään, pidettäisiin hautajaiset, loppu jaettaisiin kaikkien lasten kesken."

    Juhon ja Margaretan lapsista nuorin, Matti Juhonpoika (1711-1765) lähti opiskelemaan Turun yliopistoon ja omaksui nimen Svedelius.Vihittiin papiksi v.1730. Oli Padasjoen kappalaisena kiistelty henkilö sopimattomien elämäntapojensa takia. Tunkelon ratsutila jaettiin kahden vanhimman veljeksen Mikon ja Eliaksen kesken Tunkeloon ja Tunkelon Isotaloon joka on tänäkin päivänä suosittu juhla- ja retkikohde. Samaista Tunkelon Isotalon sukuhaaraa ovat myöskin valtiopäivämies Elias Ekman ja poikansa kielitieteilijä E.A.Tunkelo.

    Lainaukset ja lähteet Pekka Mikkolan kirjasta:  "Klemetti Mikonpoika ja jälkipolvet 1539-1939"

    Blogger news