Matti Wankkasen neljä vaimoa

Aiemmassa jutussani Matti Hetanpoika Wankkanen selvittelin isoisäni sedän elämänvaiheita. Tuolloin ajattelin hänen olleen kolmasti avioliitossa. Asiaa tarkemmin tutkittuani liittoja näyttääkin olevan neljä:


- Henriikka Eerikintytär, 23-vuotias leski ja kolmen lapsen äiti avioitui vuonna 1862 tuolloin 21-vuotiaan Matti Wankkasen kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi poikaa, Adam ja Matti. Nälkävuotena 1866 Matti jäi leskeksi kun Riikka ja nuorin poika menehtyivät kulkutauteihin.

- Amanda Iisakintytär Pistool, 23-vuotias Kotamäen rengin tytär, avioitui 36-vuotiaan leskimiehen ja itsellisen, Matti Wankkasen kanssa Aholassa vuonna 1877. Avio-onnea ei leskimiehelle pitkään suotu, vaimo kuoli "pistokseen" jo puolen vuoden kuluttua Juhannuspäivänä.

- Maria Vilhelmiina Juhontytär, 38-vuotias naimaton joutolainen Ähtäristä ja leskimies, torppari Matti Wankkanen 47, vihittiin Uuraisten Aholassa vuonna 1888.  Maria Juhontytär oli Lehtimäeltä lähtöisin oleva kolmen aviottoman lapsen äiti, Mikkelin ja Mäntyharjun kautta Ähtäriin muuttanut. Ähtärin kirkonkirjoissa Maria mainitaan "toissilmäiseksi". Uuraisille hän muutti tyttäriensä Huldan ja Selman kanssa, nuorin poikalapsi kuoli Ähtärissä. Wankkaset asuivat Suontauksen torpassa Aholassa ja myöhemmin saman talon löysinä. Vuonna 1903 löysän vaimo, Maria Vilhelmiina Juhontytär kuoli halvaukseen. Syystä jota emme tiedä on kuolinpaikaksi mainittu Heinävesi.

- Hilma Amanda Lähteinen 46, Kuukkajärven Rössistä ja itsellinen, leski Matti Wankkanen 69, saman kylän Aholasta vihittiin toukokuussa vuonna 1911 Uuraisilla. Hilman edellinen puoliso oli räätäli ja Lähteenmäen itsellinen Vilhelm Matinpoika Lähteinen. Vilhelm oli neljä vuotta aiemmin kuollut jättäen lesken lisäksi jälkeensä seitsemän lasta. Kirkonkirjoissa räätäli Lähteinen mainittiin jalkapuoleksi.
Hilma Amandan isä oli Nathanael Kotamäki josta kirjoitin aiemmin jutussani Rublia ja Punanen Ruunahevonen. Hilma oli isänsä toisesta liitosta jossa sisaruksia oli toistakymmentä, Hilman pikkuveli oli Ambrosius Huhtinen, eli "Kota-Ambro".

Vielä vuoden 1915 Uuraisten henkikirjassa mainitaan irtolainen Matti Wankkanen ja vaimonsa Hilma, kuuden hengen perheessä olivat mukana ilmeisesti myös Hilman alaikäiset lapset Vilhelm, Sulo,Väinö ja Viljo.

Matti Wankkasen (M) ja Hilma Lähteisen (H) "autokrafeilla varustettu" aviokuulutus vuodelta 1910.

Amerikan sukua

Kaura-ahon pihatie Kotaperällä.

Heinäkuussa sain yllättäen kirjeen Amerikasta, pikkuserkkuni Susan kirjoitti Brimsonista, Minnesotasta. Hän kertoi Seattlessa asuvan tyttärensä tulevan kesällä Eurooppaan ja käyvän matkallaan myös Suomessa. Susan toivoi että tytär voisi nähdä paikan josta esi-isänsä aikoinaan Amerikkaan lähti. Olikin jo lähes 40 vuotta kun Susanin isä, Onni Ahonen, vieraili Suomessa. Isäni päiväkirjoista löysin seuraavan merkinnän:

"30.7.1978.Sunnuntai. Helle jatkuu, kävelin jo Palo-aholla. Kävin Ilpon kanssa Korpelassa, Aholassa ja Matoniemessä. Siellä oli Amerikan Onni-serkku, setä Daavitin poika, minusta vuoden vanhempi. Juteltiin vanhan Matoniemen tuvan pöydän ympärillä Bertta-serkun kahvittaessa meitä. Näin myös Ilpon kanssa ensi kerran uuden Matoniemen, Pauli esitteli meille. Onni serkku on vielä nuorekas ja solakka. Näytteli meille valokuviaan. Ei kerkiä käytä joka serkun luona kun on vain 3 viikon loma. On ollut Aholassa heinän ajossa 2 päivää. Helle jatkuu, 25 astetta. "

Susanin tytär Dana saapuikin pian Suomeen ja saimme järjestettyä töitten lomaan tiiviin vuorokauden retken Keski-Suomeen. Puhelias vieras ei suomea taitanut, mutta onneksi sain poikani mukaan tulkiksi ja sisareni tarjosi tunnelmallisen aittamajoituksen Kotaperän Kaura-aholla. Riiheen jäänyt vanha reki kiinnosti Danaa koska hänen äitinsä Susan valmistaa Brimsonissa rattaita, rekiä ym. hevosvetoisia vaunuja. Heinäseipäät, ulkohuussi ja sauna olivat maalla varttuneelle suomalaisseutujen tytölle tuttuja. Pääsimme myös käymään vanhalla Aholan tilalla ja katselemaan mäeltä avautuvaa avaraa maisemaa. Oli mukava nähdä nykyisten omistajien tilaa tarmokkaasti kunnostavan. Paluumatkalla kävimme Unescon maailmanperintökohteessa, Petäjäveden vanhassa kirkossa ja tutustuimme maakunnan suurimpaan kaupunkiin, Jyväskylään.

"Keski-Suomi" 6.6.1903

Suomesta lähti vuosina 1860-1944 noin 370 tuhatta siirtolaista Pohjois-Amerikkaan.
Sinne lähtivät myös isäni neljä setää Uuraisten Kotaperän Aholasta.Vuosina 1870-1914 siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä johon Uurainenkin silloin kuului.

Taavetti (1870-1959), Matti (1882-1922) ja Nestor (1885-1970) ottivat Amerikassa sukunimekseen Ahonen. Asarias (1887-1976) käytti nimeä Aho. Minnesotan osavaltiossa eläneillä veljeksillä oli suomalaistaustaiset vaimot.
Osavaltiossa oli vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan yhteensä yli 60 tuhatta I- ja II-sukupolven suomalaista.

Uuraisten rippikirjassa vuosilta 1900-1909;  "Kuukkajärven kylä, Ahola nro 24"  isosetieni Matin ja Nestorin viimeinen merkintä ripillä käynnistä löytyy  syyskuun neljänneltä päivältä vuonna 1904. Molempien kohdalla on lyijykynällä tehty maininta: "Ameriikassa".

Uuraisten väkiluku oli koko 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tasaisesti noin 3200 asukasta. Ajankohdan rippikirjasta löytyi  "Ameriikassa"-merkintöjä noin 150 kappaletta. Lähtijät olivat etupäässä tilatonta väestöä, nuorehkoja miehiä, naisia oli neljäsosa. Kaksi kolmasosaa oli syntynyt 1870- ja 1880-luvuilla.
Oli kokonaisia perheitä ja myös paluumuuttajia, mm. Kuusenmäen torppaan palannut löysä Juho Salmisen 8-henkinen perhe. Neljä nuorinta lasta oli syntynyt Amerikassa, perheen Agneta-äiti oli Aholan veljesten äidin serkku.
Jotkut jäivät sille tielleen kuten vuonna 1861 Paanalassa syntynyt Korkeamäen itsellinen, Heikki Marianpoika. Hänestä mainitaan rippikirjassa: "Löyhäpäinen. Kuollut maailmalla, siunaamatta.

Tyyne

Tyyne ja Lauri Noresmaa

Mummoni Aino Nylund (1895-1935) kuoli pääsiäisen alla Iitissä, Kausalan sairaalassa vuonna 1935. Isoisäni Lauri jäi neljän lapsen huoltajaksi joista vanhin oli tuolloin 13-vuotias äitini. Samana vuonna perhe muutti sukunimensä Nylundista Noresmaaksi.

Lapset saivat äitipuolen kun Lauri (1901-1953) avioitui Tyyne Saastamoisen (1903-1952) kanssa. Tyynellä oli ennestään avioton tytär, äitiäni neljä vuotta nuorempi Toini Tuulikki (1926-2005).

Tyyne syntyi Juukassa Tahvo Ollinpoika Saastamoisen (1858-1912) ja Maria Heikintytär Ruottisen (1864-1933) perheeseen jossa oli toistakymmentä lasta. Perhe oli kylän vähäosaisia, "kylänloppulaisia" kuten kastekirjassa mainitaan.

Saastamoiset olivat asuneet Pielisen rannoilla jo satoja vuosia. Ilmeisesti heti 1800-luvun alussa Olli Rekonpoika Saastamoinen muutti Pielisen itärannan Viekistä  länsirannalle Juukan Mönninvaaraan. Viekissä asui jo 1600-luvulla "Lars Sastamoin" eli Lauri Saastamoinen.
Suvun miesten puolisot olivat mm. Lehikoisia, Kiiskisiä, Huikkoja, Huotareita ja Pääkkösiä.

"Ei Tyyne paha ihminen ollut", muistelen äitini luonnehtineen äitipuoltaan.Tyyne ja Lauri kävivätkin meillä vierailulla vielä viimeisenä kesänään vuonna 1952.
Tyynen ainoa lapsi, Toini asui Jyväskylässä ja oli paljon tekemisissä perheemme kanssa. Tavattuaan tulevan miehensä, Suomessa vierailleen Alex Elrandin, Toini muutti hänen kanssa Kanadaan. Kanadan Torontosta Elrandit muuttivat vuonna 1960 Seattleen, Yhdysvaltoihin, jossa perheeseen syntyi kolme tytärtä. Toini ja Alex vierailivat Suomessa useita kertoja, viimeiseksi kerraksi jäi kesä 1999 jolloin he kävivät täällä meilläkin kylässä.

Virolainen Alex (1919-2005) oli syntynyt Arkangelissa Venäjällä, mutta asunut Paidessa, Keski-Virossa jossa Eelrandin perheellä oli maatila. Sodittuaan Viron armeijassa Alex joutui vangiksi sodan jälkeen, mutta pakeni värikkäiden vaiheiden jälkeen Suomen ja Ruotsin kautta Kanadaan.

Alex Elrandin muistokirjoitus "The Seattle Times" -lehdessä vuodelta 2005.

Kesäkuu 1956

Vuonna 1956 Suomessa oli yleislakko ja Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. 
Tuona kesänä  60 vuotta sitten isäni oli lähes päivittäin Aati-isänsä kyläkaupassa eli "puotissa" myymässä. Maa- ja metsätyötkin piti suorittaa mutta aikaa jäi myös vapaa-ajan harrasteille ja vieraille. Isä oli tuolloin 40-vuotias ja äitini 35. Vanhemmat sisarukseni olivat 11-, 9- ja 6-vuotiaita. Minä odotin vielä syntymääni.
Isäni päiväkirjoista kesäkuulta 1956: 

1.6.56. Alkoi kesäkuu ja olikin kesän lämpöisin päivä 20 1/2 astetta. Olin Korpelassa Pentin kanssa sonnan ajossa. 2.6. lauantai. Kotona.Pinosin Hirvipurolla 10 mottia Jylhän halkoja,kaatuneen pinon. Sitten iltapäivällä aloin Korpelan metsässä tehdä massoja, tein 33 kpl. 3.6.sunnuntai. Kotona melkein koko pyhän,kävin vain kirjastossa koululla.
4.6.maanantai. Olin Ingan kanssa Korpelan maalla massan teossa, tehtiin 96 kpl. Kylvin rehun ja heinän siemenen. 5.6. tiistai. Tänään olin Korpelassa puotissa sekä välillä kävin kotona karhitsemassa rehumaat. 6.6. keskiviikko. Kotona olin massan teossa Korpelan maalla, tein 63 kpl. Inga leipoi tänään. 7.6. torstai. Korpelan pehkumaalla Pennasen suolla, Ryöpäkän Aili, Leppä Heikki ja Syrjä Kalevin kanssa. 8.6.perjantai. Tänäänkin vielä Pennasen suolla, saatiin jo pehkut seipäille ja kuivat latoon. 9.6. lauantai. Kotona reilasin ison aitauksen ja sitten laskin suolta ojasta vettä, kävi kesän kovin ukkonen. 10.6.sunnuntai. Kotona. Käytiin Saunajärvellä Mutkalaisten kanssa uimassa ja onkimassa.
11.6. maanantai. Olin Korpelassa puotissa. Kaunista ja lämmintä. 12.6.tiistai. Korpelassa puotissa, Uuno oli kaupungissa. 13.6. keskiviikko. Olin Ingan kanssa massan teossa Korpelan maalla, tehtiin 60 kpl. Kävi ukkonen ja satoi, löin vähän kirveellä jalkaan. 14.6.torstai. Korpelassa puotissa. 15.6. perjantai. Edelleen Korpelassa puotissa, Uuno oli kaupungissa. 16.6. lauantai. Korpelassa. Sahattiin Korpelassa puita Äkkilän mäellä. Irja ja Kylli tulivat Porista meille kesävieraaksi. Kesän kovin ukkonen. 17.6. sunnuntai. Kotona. Pidettiin pyhäkoulu Rasilassa kun meillä oli keittiön lattia maalattu, vähän satoi.

18.6. maanantai. Tänään kävin Uuraisten kirkolla Pukkilaisen kanssa. Vietiin sotainvaliidi anomus avustukset Koljoselle. 19.6. tiistai.Korpelassa puotissa. 20.6.keskiviikko. Ja tänään olin myös puotimiehenä Korpelassa, ollut jo 29 päivää. 21.6. torstai. Juhannuksen aaton aatto. Korpelassa tänään tuli 30 päivää. Eilen lähti Porin Irja ja Kylli kotiinsa. 22.6. perjantai. Juhla ja juhannusaatto. Kyllä on kesä kukkeimmillaan ja niin kaunista ja lämmintä. Olin kello 7 iltaan Korpelassa kaupassa. 23.6. lauantai. Juhannus kaunista ja aurinkoista, käytiin Sakarinjärvellä, sitten iltasella Mutkalassa sekä Sillanpäässä. 24.6. sunnuntai. Kaunis kesäsää jatkuu. Kävin lasten kanssa Saunajärvellä uimassa ja onkimassa, sitten iltasella olin Ingan kanssa Sahrajärvellä Sonni-iltamissa.
25.6. maanantai. Olin Korpelassa, tehtiin AIV-rehua ja olin puotissa. 26.6. tiistai. Korpelassa puotissa. 27.6. keskiviikko. Korpelassa edelleen. Tehtiin aita lehmille saunanotkoon ja puotissa 34 päivä. 28.6. torstai. Kotona kuokin turpeita suolla ja laitoin seipäälle, Inga harasi perua. Toini ja lapset kävi uimassa. 29.6. perjantai. Taasen Korpelassa puotissa. Toini läksi pois tänään päivä-autossa. 30.6. lauantai. Kotona. Kuokin vielä turpeita, alkoi satamaan, satoi koko yön.

Avioliitto Hämeessä vuonna 1822

Vuonna 1822 Helsingin Pataljoonan sotilas Henrik Johan Lindholm oli aikeissa astua avioliittoon. Hän ilmoitti "Finlands Allmänna Tidning"-lehdessä kolme kertaa; 30.4, 2.5 ja viimeisin ilmoitus oli lauantaina 4.5. Mahdollisista esteistä tämän avioliiton suhteen pyydettiin ilmoittamaan kenttärovasti Lindeqvistille Hämeenlinnan Luolaisiin ( Parolannummi).
Esteitä avioliitolle ei ilmeisesti löytynyt koska elokuun viimeisenä sunnuntaina 1.komppanian sotilas numero 92, Henrik Johan Lindholm ja piika Hedvig Erikintytär vihittiin Hämeenlinnassa.
Ehkäpä vihille oli ollut kiirekin koska ensimmäinen lapsi syntyi jo viikko häiden jälkeen. Poika kastettiin Mikkelinpäivänä 29.9. ja sai nimekseen Aleksander Konstantin.

 Parolannummea kartalla vuodelta 1802, keskellä Armijärvi, yläkulmassa Lehijärvi (Digitaaliarkisto)


Linkkejä, Links:

-Suomen Kaarti / -Finska gardet     

-Kartta v.1802 , Hämeenlinna, Luolais

-Digitaaliarkisto /  Digitalarkiv /  Digital Archives

-Kalenterit / - Kalendrar

-Sanomalehtiarkisto / -Tidningar / -Newspapers

Wallgrenin suihkukaivo

Havis Amanda (Wikimedia)

Eilen aamuna varhain tuossa 6-7 tienoissa paljastettiin kauppatorin laidassa lähellä P.Esplanaadin alapäätä Wallgrenin suihkukaivo. Kaivon keskuksesta kohoaa jalusta, jolla seisoo komeessa asemassa alaston pronssista valmistettu neitonen, katse suunnattu merelle päin. Kaivon ulkoreunalla on neljä merileijonaa, jotka lakkaamatta suihkuttavat vettä Helsinki-neitosta (se neitosen nimi pitäisi olla) kohti. Pienemmät merileijonat ovat taas neitosen jalkojen juuressa ikäänkuin suojelemassa neitosta suurempien leijonien voimakasta suihkutusta. Suihkukaivo on kaunis laitos, joka koristaa seutua ja on torinlaidan komeutena. Tervetuloa kaupunkiimme suloinen Helsinki-neitonen hyvinvoivine merileijonineen ! (Helsingin Uutiset 21.9.1908)

Liikennetirehtööri A. Berner

Arvid Berner 1852-1910

"Lakko on loppunut. Koettakaa mahdollisimman pian saada taas kaikki entiselleen. Junaliike ei luonnollisesti voi heti alkaa koko laajuudessaan. Rauhoittakaa yleisöä"

Vuonna 1905 oli Suomessa suurlakko. Ylläolevan sähkeen rautatielakon päättymisestä oli Perä-Pohjolaiseen  lähettänyt liikennetirehtööri eli Rautatiehallituksen liikennejohtaja A. Berner. Tämä Berner oli nimeltään Arvid (1852-1910). Hän ei ollut Sveitsiläistä sukujuurta vaan kappalaisen poika Sakkolasta. Bernerin tultua valituksi virkaan kirjoitti  Päivälehdessä 4.11.1896 nimimerkki "Rautatieläinen" seuraavasti:

"Jos milloinkaan, niin nyt, voimme sanoa mitä ristiriitaisimmilla tunteilla, odotettiin yhden rautatielaitoksessamme mitä tärkeimmän viran - liikennetirehtöörin viran - täyttämistä.
Ja mitä tuskallisimmaksi kävi odotus, kun vaa´alle vihdoin joutuivat nuo kaksi joiden välillä nyt on vaali tapahtunut. Ja meidän täytyy suoraan sanoa että toisenlaista päätöstä ihan viimeiseen saakka suuressa osassa rautatieläiskuntaa, palvelijakunnassa, asialle toivottiin. Tiedämme kyllä että vastanimitetty viranomistaja on vanhimpia rautatieläisiä ja tunnetusti myös toimeensa kykenevä; tiedämme myös että hän jossain määrin kansallista asiata harrastanee (vaikka valitettavasti ei hänen harrastuksistaan siinä suhteessa rautatiellä tähän päivään asti ole jälkeäkään jäänyt, ei edes hänen virkaleimaansa), mutta me tiedämme myös että niin virkavaltainen ja hillitsemätön luonne kuin hänen,on suuressa määrin vaikeuttava hyväin välien syntymistä hänen ja palvelijakunnan välillä. Herra Bernerin toiminta liikennetirehtöörin apulaisena on tuntuvana todistuksena väitteellemme, sille joka asioita lähemmin tuntee. Asianlaita on valitettava ja sitä enemmän kun kaikesta päättäen uudet virtaukset yhä tuntuvammin alkavat liikkua rautatienpalvelijakunnassa, virtaukset jotka vielä vähemmin kuin ennen ottavat tottuakseen virkamahdilla. Tästä puoleen jos milloinkaan vaaditaan liikennetirehtööriltä tyyntä, hillittyä ja tasapuolista arvostelukykyä. Samalla kun mitä vilpittömimmin toivomme uudelle liikennetirehtöörille, herra A.Bernerille menestystä vaikuttavassa asemassaan, pyydämme häntä tyyynesti pitämään silmällä rautatienpalvelijakunnassa, erittäinkin sen liikenneosastossa hiljalleen mutta taukoamatta tapahtuvaa kehitystyötä."

Tehtyään pitkän työuran rautateillä liikennetirehtööri alkoi sairastella. Helmikuun 8. päivä 1910, sairastettuaan jo pari viikkoa keuhkokuumetta ja sydänvaivoja Arvid Berner kuoli.
Helsingin Sanomissa 9.2.1910   muisteltiin vainajaa:

Juna 12.11.1908

"..Lähes neljä vuosikymmentä on siis liikennetirehtööri Bernerin toimiaika valtionrautateitten palveluksessa kestänyt ja on se jo siis sellaisenaankin huomattava mutta erityisesti merkille pantava sen kautta, että hän koko virka-aikansa on ollut vastuunalaisimmissa toimissa mitä valtionrautateillämme löytyy. 
Tunnettua on nimittäin että esim. Pulsan asema siihen aikaan jolloin liikennetirehtööri Berner sitä hoiti ja jolloin ei vielä ollut Savon eikä Karjalan rautateitä, oli se keskus johon näiden maakuntien väestö suuntasi matkansa etsiessään pääsyä muun maailman yhteyteen. Tärkeimmän tehtävän hän on kuitenkin suorittanut niiden neljäntoista vuoden aikana, jolloin hän on ollut valtionrautateiden liikennetirehtöörinä, mikä virka vuosi vuodelta, rautatieverkon yhä laajentuessa on lisännyt haltijansa työtaakkaa. Tämä virka vaatii hoitajaltaan suurta kokemusta ja tietoja rautatielaitoksen eri aloilta, sekä maan liikenneolojen ja liikennetarpeiden tuntemusta. 

Edellisen pitkän palvelusaikansa kuluessa saavuttamansa kokemuksen ja hankkimiensa tietojen nojalla sekä erinomaisen tarmon ja työkykynsä avulla hän kieltämättä kyvykkäästi ja etevästi hoiti liikenneosaston hallintoa. Liikenneosaston - valtionrautateiden suurimman osaston- ylimpänä päällikkönä ollen on häneltä sitä paitsi vaadittu tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta osaston suurilukuisen henkilökunnan johtamisessa. Siinäkin suhteessa on liikennetirehtööri Bernerille annettava täysi tunnustus siitä että hän, silmämääränään pitäen rautateiden parasta on samalla koettanut ylläpitää hyviä välejä lukuisten alaistensa kanssa. Kaukana on hänestä ollut mikäänvirkavaltaisuus alaisiaan kohtaan, vaan ovat hänen alaisensa aina luottamuksella voineet kääntyä hänen puoleensa toivomuksilla, jotka mahdollisuuden mukaan ovat hänessä täyttäjänsä tavanneet.

Paitsi varsinaisiin virkatehtäviin, on liikennetirehtööri Berneriä käytetty lukuisiin muihin toimiin rautatielaitoksen alalla.Niin oleskeli hän v. 1890 yleisillä varoilla Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa näiden maiden rautatieolojen tutkimista varten. V,1893 otti hän Senaatin määräämänä osaa komissiooniin, jonka tehtävänä oli Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa tutkia kapearaiteisia rautateitä ja niiden liikennöimistä. V.1895 hän oli Senaatin määräämänä jäsenenä komiteassa joka oli asetettu tarkastamaan uuden liikennesäännön ehdotusta. Sitä paitsi liikennetirehtööri Berner on edustanut Suomen valtionrautateitä lukuisissa ulkomaisissa rautatiekongresseissa sekä useita eri kertoja hoitanut rautatiehallituksen päätirehtöörin virkaa. 
Todistuksena siitä luottamuksesta jota hän virkaveljiensä ja alaistensa puolesta on nauttinut, on että hän useita vuosia on ollut rautatievirkamiesyhdistyksen Helsingin haaraosaston puheenjohtajana sekä rautatievirkamiesyhdistyksen keskustoimikunnan jäsenenä ynnä rautatieläisten valitsemana valtuutettuna sotilaslaitokseen kuuluvien henkilöiden leski- ja orpokassassa. 
Bernerille uskotuista muista luottamustoimista mainittakoon,että hän oli henkivakuutusyhtiö Suomen valtuuskunnan jäsen vuodesta 1893 ja Palovakuutusyhtiö Pohjolan hallintoneuvoston varapuheenjohtajana monet vuodet. Vainajaa jäävät lähinnä suremaan tytär ja poika.

Nimimerkki "Huilun Samueli"  muisteli puolestaan edesmennyttä Juna-lehdessä 17.3.1910 :
Liikennetirehtöörikin on aikoja sitten matkustanut manalanradoille, jättäen hyvätuloisen leipäpaikkansa seuraajalleen...Liikenne oli hänen hoitonsa alainen, koko liikenneosaston miehistö oli hänen alaisiaan....Liikennetirehtööri Bernerkin oli yksi kapitalismin kukkia. En tahdo loukata vainajan muistoa, sillä joskin hän menetteli puolueellisesti. niin hän teki sen porvarina ja porvarisvallan painostamana, mutta me soimaamme siitä koko kapitalistista järjestelmää, joka oli liikennetirehtöörinkin kutonut verkkoonsa. Ne lihavat virkapaikat ne miehen riivaa ! 
Rauha hänen tomulleen.