Valtiorikosoikeus

Tammisaaren vankileiri 1918 (Wikipedia)

Suomessa vuonna 1918 käydyn sisällissodan jälkeen hävinneellä puolella toimineiden henkilöiden tuomitseminen annettiin erityisten tuomioistuimien, valtiorikosoikeuksien tehtäväksi. Nämä tuomioistuimet perustettiin purkamaan juttujen suurta sumaa, jota muiden tuomioistuimien ei katsottu ehtivän hoitaa. 

Valtiorikosoikeuksia ja valtiorikosylioikeutta käsittelevä laki hyväksyttiin eduskunnassa 29.5.1918. Ensimmäiset valtiorikosoikeudet aloittivat toimintansa jo 31.5.1918. Useat valtiorikosoikeuksista toimivat jonkin suuren sotavankileirin yhteydessä. Valtiorikosoikeuksia ylempi tuomioistuin oli valtiorikosylioikeus, jolta oli mahdollisuutta anoa armoa valtiorikosoikeuden antamasta tuomiosta ja joka käsitteli valtiorikosoikeuden sille asettamia juttuja.

Valtiorikosoikeudet koostuivat viidestä jäsenestä. Nämä olivat lainoppinut puheenjohtaja, yksi lainoppinut jäsen, yksi upseerijäsen ja kaksi maallikkojäsentä. Valtiorikosylioikeudessa jäseniä oli seitsemän, joista yksi oli lainoppinut puheenjohtaja, kolme lakimiestä, kaksi esiupseeria ja yksi maallikkojäsen. Valtiorikosylioikeuden muodollinen pätevyys olikin sangen korkea, sillä ylioikeuden jäseniksi pyrittiin saamaan maan parhaat lakimiehet.

Kaikkiaan valtiorikosoikeuksia oli 140. Toiminta-aikanaan valtiorikosoikeudet käsittelivät kaikkiaan 75 575 tapausta. Tapauksista 90 prosenttia katsottiin rangaistaviksi ja 10 prosenttia tapauksista oli sellaisia, joissa tuomio oli vapauttava. Vähitellen valtiorikosoikeuksien toiminta väheni. Osa valtiorikosoikeuksien osastoista lakkautettiin jo vuoden 1918 lopussa, mutta viisi osastoa jatkoi toimintaansa vuoteen 1920. Kokonaan valtiorikosoikeudet ja valtiorikosylioikeus lakkautettiin toukokuussa 1920. Toiminnan lakatessa määrättiin yleiset tuomioistuimet käsittelemään jutut, jotka mahdollisesti olivat kesken ja jotka olisivat kuuluneet valtiorikosoikeudelle. (Arkistojen Portti)

Kansallisarkiston Digitaaliarkistosta voi nyt hakea vapaasti näitä tapauksia käsitteleviä asiakirjoja, näistä löytyikin muutamia tuttuja nimiä.


Aino-mummoni ensimmäisestä  puolisosta  Jalmari Parikasta löytyy asiakirjoja 25 sivua.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Tammisaaressa 4.7.1918:
Missä ja milloin vangittu: 29.4.1918 Viipurissa (tienhaarassa) Milloin ja minne vanki lähetetty: 3.6.Tammisaareen. Onko sairas? Onko tarttuva tauti? -Ei.  Jos naimisissa, vaimon nimi, kuinka monta lasta sekä nuorimman ikä: Aino Maria, 1 lapsi, 7 kuukautinen. Mitä koulua on känyt, tahi osaako kirjoittaa ja lukea:  Kansak. ja Kirkkokoulun Pietarissa. Missä ja kenen luona kauemman aikaa ja viimeiseksi tehnyt työtä: Enson Ty:n teatterin johtajana n. 1v; sitä ennen Kymin teht.Ty:n teatterin johtajana 3 vuotta, sitä ennen 3 1/2 Karin teatteriseurueessa.
Otteita kuulustelupöytäkirjasta Suojeluskunnan Esikunnassa Ensossa 17.7.1918
Jos naimisissa tahi leski, paljonko alaikäisiä lapsia ja minkälaiset varallisuussuhteet: naimisissa  1 alaikäinen tyttö. Keskinkertainen
Minkälainen luonteeltaan, kiivas tai rauhallinen, työteliäs vaiko lakkoihin yllyttelijä: Luonteeltaan tasanen. Töihin ei voida erityisesti mitään sanoa mutta (otteessaan?) hyvin innokas ja aina päähenkilönä kaikissa työväen neuvostoissa lakon aikana.
Elämäntavat (säännölliset tahi kuljeksivaa elämää): Kuleksiva.
Onko kuulunut punakaartiin ja mikä asema siinä: Ensossa ollessa tiedettiin Parikan olleen punak. esikunnassa ja rintamalla rintamapäällikkönä.

Syyttäjä Heino Mäkinen:"syytetty on ollut Enson laakson punakaartin ylipäällikkö ja siinä suhteessa antanut kaikenmoisia määräyksiä, ottanut osaa taisteluun päällikkönä; jo marraskuulla ollut johtavana sieluna ja kaikkien määräysten allekirjoittajana mm. nimismiehen kanslian sulkemiseen ja aseryöstämiseen"   Syyttäjä Mäkinen vaatii syytetyn langettamista rangaistukseen valtiopetoksesta ja samalla teolla suoritetusta maanpetoksesta ankarinta rangaistusta.

Valtiorikosoikeuden 80 osaston  päätös 15.8: "Valtiorikosoikeus on tutkinut tämän asian ja katsoo siinä selvitetyksi että sittenkuin meidän itsenäiseksi valtioksi tunnustettu maamme ja Venäjän tasavalta syytteessä kerrotulla tavalla olivat joutuneet keskenänsä sotakannalle ja Suomessa perustettu n.k. punakaarti, tarkoituksessa laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuodon, oli yhdessä venäläisen sotaväen kanssa tarttunut aseisiin maan laillista hallitusta ja sen käytettävänä olleita aseellisia voimia vastaan, syytetty on myötävaikuttanut kanteessa mainittuun kapinaan liittymällä punakaartiin ja johtomiehenä toimimalla syytteessä kosketellun rikollisen päämäärän saavuttamiseksi, minkä tähden ja kun nämä rikokset, tarkoittaen samaa päämäärää, ovat katsottava yhdellä teolla tehdyiksi, Valtiorikosoikeus, nojautuen R. L. 11 luvun 2 § 3 kohtaan ja 6 §:ään, sekä 12 luvun 2 ja 9 §, kuten nämä lainkohdat ovat muutettuina asetuksessa huhtikuun 21 p:ltä 1894, harkitsee oikeaksi tuomita Hjalmar Fabian Parikan valtio- ja maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi."

Parikka anoi armoa valtiorikosylioikeudesta:
"Täten saan nöyrimmästi anoa armoa Valtiorikosoikeuden 80 osaston Elokuun 15 päivänä minulle tuomitsemasta rangaistuksesta. Tammisaaressa Elokuun 19 päivänä Jalmari Parikka Näyttämönjohtaja Jääsken pit. Enson kylä "

Päätös tuli 7.9.1918: "Valtiorikosylioikeus harkitsee oikeaksi.....tuomita Hjalmar Fabian Parikan pidettäväksi elinaikansa kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaksi  joka rangaistus siis heti on täytäntöön pantava"

Jalmari Parikka oli vangittuna yli kolme vuotta, hän vapautui Tammisaaresta 29.11.1921. Seuraavana vuonna hänen mainitaan olleen Vaasan Teatterin johtaja.

_____________________________________________________________________________________________________

Isosetäni Taneli Marttinen asiakirjoja 16 sivua.  Taneli eli Daniel vangittiin 14.6.1918 Petäjävedellä. Hän oli jo yli 50-vuotias talollinen, perheessä vaimo Amanda ja kahdeksan lasta. Käynyt rippikoulun,osaa lukea ja kirjoittaa. Marttisen katsottiin olleen kaartin osastopäällikkö ja esittäneen syyskesällä 1917 tappouhkauksia paikkakunnan porvareita kohtaan. Häntä kuvailtiin luonteeltaan kiivaaksi eikä erityisen työteliääksi. Elämäntavoiltaan "Ei  kuljeksiva mutta epäsäännöllinen".Todisteena Marttista vastaan oli mm. Jyväskylän Vakoiluosastolta saatu pöytäkirja Kumpujärven järjestökaartin kokouksesta Pöytälän torpassa 21.1.1918.
Pöytäkirjan mukaan 33-jäsenisellä kaartilla ei ollut yhtään omia tai takavarikoituja aseita, yksi kolmesta nimetystä päälliköstä oli "Taniel Marttinen, Kuivasmäki, Petäjävesi." Ote pöytäkirjasta:
"Päätettiin kääntyä Piiri toimiston puoleen pyynnöllä että jos sieltä kautta olis mahdollisuutta saata järjestökaartillemme aseita jos sunkin on Rooninkia niin niitä päätettiin ottaa 15 kappaletta ja jollei niitä niin sitten minkälaisia tahansa ja tätä asiata ajamaan valittiin Kuivasmäen järjestö kaartin johtavan toimikunnan valitsema etustaja Piiritoimistossa ajamaan jollen tämä pöytä kirjan ote valtakirjaksi annetaan." 

Taneli Marttista puoltavan lausunnon antoi hänen ensimmäisen vaimonsa Iidan veli, aiemmin työväenliikkeessä toiminut mutta suojeluskuntaan liittynyt J.E. Marttinen. (Myöhemmin toimiessaan poliisina J.E.Marttinen ammuttiin iltamissa Kolun talossa jossa isännän virkaa toimitti talon lesken nainut Taneli Marttinen).

Taneli sai kuritushuonetta kolme vuotta josta tuomiosta valitti Valtiorikosylioikeuteen. Joka tapauksessa lienee kuulunut siihen joukkoon punavankeja jotka vapautettiin jo syksyllä 1918.
________________________________________________________________________________________________________________


Johan Valfrid Meling, Siuntiolainen seppä joka oli Helmi Melingin Frans-isän serkku, aineistoa 10 sivua.
Johan Meling sai valtiopetoksesta kahdeksan vuoden tuomion kuritushuonetta. Valitti rangaistuksesta Valtiorikosylioikeuteen.

_______________________________________________________________________________________________________________

Tuomittuja alettiin armahtaa seuraavalla tavalla:

30.10.1918 Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti. 
7.12.1918 Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta
19.06.1919 Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustajaa ja 2000 muuta vankia.
30.1.1920 Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.
20.1.1921 Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.
21.5.1921 Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.
7.12.1923 Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.
23.10.1925 Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.
18.5.1927 Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen. Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

Matilda

Lapsuudestani muistan meillä vierailleet enemmän tai vähemmän erikoiset henkilöt. Niitä jotka kävivät kyläkaupassamme asiakkaina, tarkkailin varovasti tiskin takaa, tutut tai jotain sukua olevat istuskelivat kauppapuodin viereisessä kodissamme.
Yksi näistä oli keinutuolissa kiikutteleva vanha ja harmaa mummo. Mummolla oli pienet ja tihruiset silmät, hän oli vähäpuheinen mutta maiskutteli ajoittain suutaan. "Maija-Liisan Tiltaksi" häntä sanottiin. Tiesin hänen jotain sukua meille olevan mutta sen tarkempaa tietoa ei ollut, kun en asiaa isältänikään hänen vielä eläessään kysynyt. Nyt sitten lueskelin isäni kirjoitelmaa kyseisen mummon 90-vuotisjuhliin ja sukulaisuus selvisi.

Hän oli isäni mummon siskontytär Matilda. Lieneekö syynä siihen että molemmat sisarukset antoivat tyttärelleen saman Matilda-nimen, halu muistaa heidän 18-vuotiaana halvaukseen kuollutta saman nimistä nuorinta sisartaan.
Matilda syntyi vuonna 1887 Uuraisilla, vanhemmat olivat Paatelan kesti Mikko Vilpunpoika Hankanen (s.1830) ja vaimonsa Maija-Liisa Kasperintytär (s.1847). Vanhemmat olivat syntyisin Kotaperältä, isä Mikko oli Saunamäestä ja äiti Maija-Liisa Aholasta.
Maija-Liisa Kasperintytär oli Aholan talon vanhin tytär. Kesäkuussa 1867 hän synnytti aviottoman, kuolleen poikalapsen. Seuraavana päivänä samassa Aholan talossa Maija-Liisan nuoremmalle sisarelle Leena Ulrikalle (1849-1902) ja Taavetti Hetanpojalle (1836-1926) syntyi poika joka sai nimekseen Taneli.
Leena Ulrikasta ja Taavetista tuli talon isäntäpari kymmenen lapsen katraineen kun taas vanhempi sisko avioitui leskeksi jääneen Hankamäen torpparin Mikko Vilpunpojan kanssa. Mikolla oli aikuisia lapsia edellisestä liitosta, Maija-Liisan kanssa Mikko sai kaksi tytärtä joista vanhempi, Anna Leena, kuoli viisivuotiaana turvotukseen. Mikko Vilpunpoika Hankanen kuoli vanhuuteen 83-vuotiaana Uuraisten Rössissä.
Tuosta jäljempänä seuraavasta isäni puheesta saa vaikutelman että Matilda vietti lapsuutensa isovanhempiensa luona Aholassa. Jos näin oli, niin ainakaan kirkonkirjoista tälle ei tukea saa, rippikirjan mukaan Matilda asui vanhempiensa kanssa Paatelassa vielä vuonna 1909. Rippikoulun Matilda suoritti 18-vuotiaana samanikäisen serkkunsa Asariaksen eli "Asun" kanssa, molemmat pääsivät ripille heinäkuun 9. päivä vuonna 1905 Uuraisilla.

Isäni kirjoittama puhe Matildan 90-vuotisjuhliin vuodelta 1977:

"Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä, niin moni armas tähtönen tuikkivi vastaan sieltä. Meillä on ystävät yhteinen ilta. Tervetuloa iltamme iloon. Lyökäämme veljen kättä tämän juhlan kunniaksi. Keskellämme kunniapaikalla sukumme Matriarkka sinä virkeä Matilda.
Toiveemme ja toiveesi on todentunna, saamme täällä lapsuutesi laitumilla, Aholan avaran pirtin lämpimässä muistella sinun 90 v. elon taipaletta. Sinulle on Luoja antanut todella terveyttä ja pitkää ikää josta me muut suvun jäsenet saamme olla iloisia. Olen aina ihaillut sinun hyvää muistiasi, olet tallettanut sukumme iloja sekä suruja muistojesi lokeroihin, joita meidän vähän nuorempien kannattaa tallettaa muistiin ken kirjoittamalla, hyvä olisi kun saisi nauhoitettuakin.

Olit Aholan Papan ja Mummon passarityttönä, mummoa muistat aina suurella rakkaudella, oli varmaan hellä luonnoltaan. En muista mummoani mutta pappa Taavetin muistan hyvin, eli myös yli 90 vuotiaaksi. Oli syntynyt 1836 Kyynämöisten Ukkolassa. Kerroit olevasi Aholan paljasjalkaisena tyttönä lähes 14 v. Sitten mummo oli vihjannut papalle että tuolle Matildalle täytyy teettää ruojukengät sen aikaisella Kotaperän suutarilla. Toive toteutui Tilda sai kengät ja oli hyvä mieli. Mutta mummokin kuoli sen jälkeen josta oli surua ja kaipausta pitkäksi ajaksi.Lapsuuten leikit olivat joskus  rajujakin serkkupoikiesi kanssa. Aholan tytöt Tilda ja Aino eivät enää olleet leikissä mukana. Koskisen Aatami vei Tilda-serkkusi Korpelaan ja Rossin Otto Aino-serkun Koskelan emännäksi. Paimenessa olo sen ajan lapsuudessa oli hyvin tärkeää, ei ollut peltolaitumia mutta hyvät kaskimaat kasvoivat rehevää luonnon kastikasta ja muuta hyvää heinää. Kerroit vuohiakin olleen jonkin verran. Eräs muistosi juuri vuohipaimenajalta oli jonkun multatien teko. Koskisen Aatamin tekemillä kärryillä sitä multaa kilvan tielle vedettiin ja niin vain tie tuli valmiiksi. Sillä tiellä oli sitten hyvä kilpaa juosta kirmaista. 

Muistelkaamme koulu-oloja, koulunkäynnistä Kotaperällä Tildan lapsuutessa vuosisadan molemmin puolin. Kiertokoulut olivat sen ajan opinahjoja. Kerrankin viime vuosisatan puolella oli kiertokoulun pitopaikkana Iso Kalteenmäki jonne Aholastakin läksi kolme poikaa ja Matilda. Poikain nimet Matti, Nestor ja Asarias. Vanhemmat veljet Taneli ja Taavetti ehkä olivat jo Valloissa. Otto talon isäntäpoikana ja Kalle naapurissa Pukkilassa, isä Aati vielä pojanvesseli piiperteli tanhuvilla kouluhuolia vailla. Siellä Kalteenmäen tuvan kiukaalla Amandan ja Juhon hyvässä hoivassa nämä Aholan kiertokoululaiset olivat kortteeria. Oli ankara talvipyry ja pakkanen, niin täytyi olla koko viikon kotoa pois ja eväätkin hupeni. Onneksi oli mummon antama 50 penninen jolla sai ostaa Amandalta voita. Salmikuukan Nikolai oli sen ajan koulumestarina näissä kiertävissä kiertokouluissa. 

Aholasta kävivät Asun kanssa rippikoulun Uuraisilla, sittenpä ne kouluhommat päättyi ja alkoi se totinen elämän koulusi. Kysyin kerran että oliko sinussa sitä Ameriikan kuumetta, niin vastasit ettei ollut, tunsit itsesi niin tänne juurtuneeksi ja ajattelit viisaan lailla että muu maa mustikka oma maa mansikka. Eräs lapsuusmuistosi on sulle myös hyvin rakas, tulkoon tässä vielä ennen kaskihommia kerrottua. Olit kova uimaan tuolla Virkalammella ja ne ahvenet olivat isoja köriläitä siihen aikaan. Mummosi oli ihmetellen sanonutkin; voi kun Jumala on hyvä kun antaa tytön saata nuin paljon kaloja onkimalla. 

Aholan pappa jota myös Ukkolan Taavetiksi kutsuttiin oli kova raataja, kasken kaataja. Joka kevät kaatettiin Aholassa 8 ruiskapan ala halmeeksi milloin Mäenperästä taikka Hirviahosta. Olit jo nuorena tyttönä mukana vesomassa kaskihalmeita. Taisipa se Taavetti antaa pikku urakoitakin. Kaskinaurista oli aina Mäenperän puolella, menestyi paremmin kuin Hirviahossa. Viimeiset kasket on kaatettu noin 50 vuotta sitten, Pitkä Kalle Tatulassa ja Liinas Koura lammen takana. Nykyinen Reino-isäntä on jo päässyt myimään näiltä viimeisiltäkin kaskimailta metsää. Muistakaamme kaikella kiitollisuudella korven raatajia kasken kaatajia,heidän viittomansa tie oli selvä ja suora jota meidänkin on hyvä kulkea. Kiitos Matilda tästä illasta. Suokoon Herra Taivaan sulle terveyttä ja elon vuosia paljon lisää."

Kerpeikkarin kiinniottajan kohtalo

Pitäjänkartasto, Luopioinen.

"Hämäläinen" 16.2.1866
Tuuloksesta 11 päivä helmikuuta. Kaksi äkkinäistä kuoleman tapausta on hiljattain sattunut näillä seutuin. Vähää ennen joulua hukkui Hagberg Tervaniemi Kuohijärveen vaikka ihmisiä kohta hänen pudotessaan oli kylliksi lähellä, ja vielä ylössaatua järvestä oli kädet olleet niin kovin puristettu kelkan nappuloihin, jota lykkäsi edellänsä, että oli suuri työ niitä irti saadessa. Omatunto rauhoitetaan vaan tällä vanhalla sananparrella: " jos sen on aika tullut, niin ei kukaan voi sitä virottaa."
Lauvantaina 20 päivä viime kuuta kuoli taas seurakuntamme ja koko keräjäkuntamme vanhin lautamies Kustaa Lepistö Kukkiajärveen niin matalaan paikkaan että ainoastaan kolme kyynärätä oli vettä. Hevonen, joka myös upposi samaan läpeen, pelasti itsensä uimalla rantaan, mutta sai seisoa reisiään myöden vedessä koko yön aamuun asti. Nämät kaksi vainajata olit seutukuntamme mahtavia miehiä, lahjoitetut hallitukselta kunnia-merkillä; edellinen siitä että hän 16 vuotta takaperin kiiniotti sen hirviän, kymmenkertaisen murhamiehen Johan Aataminpojan, ja jälkimäinen siitä että hän lähes 40 vuotta oli palvellut lautamiehenä tässä keräjäkunnassa.

Syksyllä vuonna 1849 otettiin Padasjoella, Palsan myllyllä, kiinni Suomen historian ilmeisesti pahin murhamies, 12 ihmistä murhannut Juhani Aataminpoika eli Kerpeikkari (1826-1854). Murhaajaa vangitsemassa ollut Palsan mylläri Henrik Mikonpoika Hagberg (1814-1865) muutti myöhemmin Luopioisten Kuohijoelle. Syksyllä vuonna 1865 Hagberg, vaimo Kustaava Storm (1813-1895) ja tytär Anna Kustaava (s.1848) muuttivat Tervaniemeen Kuohijärven rannalle, jossa sitten tuo edellä kuvattu murheellinen tapahtuma sattui. Tytär Anna Kustaava avioitui Kustaa Juhonpojan kanssa joka hoiti sittemmin talon isännyyttä, leski Kustaava sai asua talossa syytingillä kuolemaansa saakka.

Henrik Mikonpoika Hagberg ja Kustaava Storm olivat molemmat syntyperältään Luopioislaisia.
Henrik oli Tuomolan torpparin poika Kantolan kartanosta. Kustaava syntyi aviottomana, äiti oli 20-vuotias itsellinen Eeva Liisa Storm Kyynäröstä. Isäksi on merkitty kapteeni Georg Vilhelm von Schildt (1786-1863), Hauhon Alastalon rusthollista jossa näyttää asuneen koko ikänsä avioitumatta. Schildtit ovat vanhaa aatelissukua, tunnetuin lienee fennomaani Wolmar Schildt eli Wolmari Kilpinen (1810-1893) joka oli Georg Vilhelmin veljenpoika eli Kustaavan serkku. Syntyperästään huolimatta Kustaava oli piikana ennen kuin vihittiin vuonna 1839 ja muutti Henrikin kanssa Padasjoelle Palsan myllyyn.

Juhani Aataminpojasta on tehty mm. näytelmä Kuohijoen kesäteatterissa, historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut kirjan "Suomen ainoa sarjamurhaaja". Nyt näyttäisi olevan tekeillä jopa elokuva .

Linkkejä aiheeseen: 
Wikipedia Juhani Aataminpoika
Kuohijoen kesäteatteri, balladi kerpeikkarista (Aslak Christiansson)
Kerpeikkarin vankiloukko Viaporissa
Palsan myllymuseo   

Matti Wankkasen neljä vaimoa

Aiemmassa jutussani Matti Hetanpoika Wankkanen selvittelin isoisäni sedän elämänvaiheita. Tuolloin ajattelin hänen olleen kolmasti avioliitossa. Asiaa tarkemmin tutkittuani liittoja näyttääkin olevan neljä:


- Henriikka Eerikintytär, 23-vuotias leski ja kolmen lapsen äiti avioitui vuonna 1862 tuolloin 21-vuotiaan Matti Wankkasen kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi poikaa, Adam ja Matti. Nälkävuotena 1866 Matti jäi leskeksi kun Riikka ja nuorin poika menehtyivät kulkutauteihin.

- Amanda Iisakintytär Pistool, 23-vuotias Kotamäen rengin tytär, avioitui 36-vuotiaan leskimiehen ja itsellisen, Matti Wankkasen kanssa Aholassa vuonna 1877. Avio-onnea ei leskimiehelle pitkään suotu, vaimo kuoli "pistokseen" jo puolen vuoden kuluttua Juhannuspäivänä.

- Maria Vilhelmiina Juhontytär, 38-vuotias naimaton joutolainen Ähtäristä ja leskimies, torppari Matti Wankkanen 47, vihittiin Uuraisten Aholassa vuonna 1888.  Maria Juhontytär oli Lehtimäeltä lähtöisin oleva kolmen aviottoman lapsen äiti, Mikkelin ja Mäntyharjun kautta Ähtäriin muuttanut. Ähtärin kirkonkirjoissa Maria mainitaan "toissilmäiseksi". Uuraisille hän muutti tyttäriensä Huldan ja Selman kanssa, nuorin poikalapsi kuoli Ähtärissä. Wankkaset asuivat Suontauksen torpassa Aholassa ja myöhemmin saman talon löysinä. Vuonna 1903 löysän vaimo, Maria Vilhelmiina Juhontytär kuoli halvaukseen. Syystä jota emme tiedä on kuolinpaikaksi mainittu Heinävesi.

- Hilma Amanda Lähteinen 46, Kuukkajärven Rössistä ja itsellinen, leski Matti Wankkanen 69, saman kylän Aholasta vihittiin toukokuussa vuonna 1911 Uuraisilla. Hilman edellinen puoliso oli räätäli ja Lähteenmäen itsellinen Vilhelm Matinpoika Lähteinen. Vilhelm oli neljä vuotta aiemmin kuollut jättäen lesken lisäksi jälkeensä seitsemän lasta. Kirkonkirjoissa räätäli Lähteinen mainittiin jalkapuoleksi.
Hilma Amandan isä oli Nathanael Kotamäki josta kirjoitin aiemmin jutussani Rublia ja Punanen Ruunahevonen. Hilma oli isänsä toisesta liitosta jossa sisaruksia oli toistakymmentä, Hilman pikkuveli oli Ambrosius Huhtinen, eli "Kota-Ambro".

Vielä vuoden 1915 Uuraisten henkikirjassa mainitaan irtolainen Matti Wankkanen ja vaimonsa Hilma, kuuden hengen perheessä olivat mukana ilmeisesti myös Hilman alaikäiset lapset Vilhelm, Sulo,Väinö ja Viljo.

Matti Wankkasen (M) ja Hilma Lähteisen (H) "autokrafeilla varustettu" aviokuulutus vuodelta 1910.

Amerikan sukua

Kaura-ahon pihatie Kotaperällä.

Heinäkuussa sain yllättäen kirjeen Amerikasta, pikkuserkkuni Susan kirjoitti Brimsonista, Minnesotasta. Hän kertoi Seattlessa asuvan tyttärensä tulevan kesällä Eurooppaan ja käyvän matkallaan myös Suomessa. Susan toivoi että tytär voisi nähdä paikan josta esi-isänsä aikoinaan Amerikkaan lähti. Olikin jo lähes 40 vuotta kun Susanin isä, Onni Ahonen, vieraili Suomessa. Isäni päiväkirjoista löysin seuraavan merkinnän:

"30.7.1978.Sunnuntai. Helle jatkuu, kävelin jo Palo-aholla. Kävin Ilpon kanssa Korpelassa, Aholassa ja Matoniemessä. Siellä oli Amerikan Onni-serkku, setä Daavitin poika, minusta vuoden vanhempi. Juteltiin vanhan Matoniemen tuvan pöydän ympärillä Bertta-serkun kahvittaessa meitä. Näin myös Ilpon kanssa ensi kerran uuden Matoniemen, Pauli esitteli meille. Onni serkku on vielä nuorekas ja solakka. Näytteli meille valokuviaan. Ei kerkiä käytä joka serkun luona kun on vain 3 viikon loma. On ollut Aholassa heinän ajossa 2 päivää. Helle jatkuu, 25 astetta. "

Susanin tytär Dana saapuikin pian Suomeen ja saimme järjestettyä töitten lomaan tiiviin vuorokauden retken Keski-Suomeen. Puhelias vieras ei suomea taitanut, mutta onneksi sain poikani mukaan tulkiksi ja sisareni tarjosi tunnelmallisen aittamajoituksen Kotaperän Kaura-aholla. Riiheen jäänyt vanha reki kiinnosti Danaa koska hänen äitinsä Susan valmistaa Brimsonissa rattaita, rekiä ym. hevosvetoisia vaunuja. Heinäseipäät, ulkohuussi ja sauna olivat maalla varttuneelle suomalaisseutujen tytölle tuttuja. Pääsimme myös käymään vanhalla Aholan tilalla ja katselemaan mäeltä avautuvaa avaraa maisemaa. Oli mukava nähdä nykyisten omistajien tilaa tarmokkaasti kunnostavan. Paluumatkalla kävimme Unescon maailmanperintökohteessa, Petäjäveden vanhassa kirkossa ja tutustuimme maakunnan suurimpaan kaupunkiin, Jyväskylään.

"Keski-Suomi" 6.6.1903

Suomesta lähti vuosina 1860-1944 noin 370 tuhatta siirtolaista Pohjois-Amerikkaan.
Sinne lähtivät myös isäni neljä setää Uuraisten Kotaperän Aholasta.Vuosina 1870-1914 siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä johon Uurainenkin silloin kuului.

Taavetti (1870-1959), Matti (1882-1922) ja Nestor (1885-1970) ottivat Amerikassa sukunimekseen Ahonen. Asarias (1887-1976) käytti nimeä Aho. Minnesotan osavaltiossa eläneillä veljeksillä oli suomalaistaustaiset vaimot.
Osavaltiossa oli vuoden 1930 väestönlaskennan mukaan yhteensä yli 60 tuhatta I- ja II-sukupolven suomalaista.

Uuraisten rippikirjassa vuosilta 1900-1909;  "Kuukkajärven kylä, Ahola nro 24"  isosetieni Matin ja Nestorin viimeinen merkintä ripillä käynnistä löytyy  syyskuun neljänneltä päivältä vuonna 1904. Molempien kohdalla on lyijykynällä tehty maininta: "Ameriikassa".

Uuraisten väkiluku oli koko 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen tasaisesti noin 3200 asukasta. Ajankohdan rippikirjasta löytyi  "Ameriikassa"-merkintöjä noin 150 kappaletta. Lähtijät olivat etupäässä tilatonta väestöä, nuorehkoja miehiä, naisia oli neljäsosa. Kaksi kolmasosaa oli syntynyt 1870- ja 1880-luvuilla.
Oli kokonaisia perheitä ja myös paluumuuttajia, mm. Kuusenmäen torppaan palannut löysä Juho Salmisen 8-henkinen perhe. Neljä nuorinta lasta oli syntynyt Amerikassa, perheen Agneta-äiti oli Aholan veljesten äidin serkku.
Jotkut jäivät sille tielleen kuten vuonna 1861 Paanalassa syntynyt Korkeamäen itsellinen, Heikki Marianpoika. Hänestä mainitaan rippikirjassa: "Löyhäpäinen. Kuollut maailmalla, siunaamatta.

Tyyne

Tyyne ja Lauri Noresmaa

Mummoni Aino Nylund (1895-1935) kuoli pääsiäisen alla Iitissä, Kausalan sairaalassa vuonna 1935. Isoisäni Lauri jäi neljän lapsen huoltajaksi joista vanhin oli tuolloin 13-vuotias äitini. Samana vuonna perhe muutti sukunimensä Nylundista Noresmaaksi.

Lapset saivat äitipuolen kun Lauri (1901-1953) avioitui Tyyne Saastamoisen (1903-1952) kanssa. Tyynellä oli ennestään avioton tytär, äitiäni neljä vuotta nuorempi Toini Tuulikki (1926-2005).

Tyyne syntyi Juukassa Tahvo Ollinpoika Saastamoisen (1858-1912) ja Maria Heikintytär Ruottisen (1864-1933) perheeseen jossa oli toistakymmentä lasta. Perhe oli kylän vähäosaisia, "kylänloppulaisia" kuten kastekirjassa mainitaan.

Saastamoiset olivat asuneet Pielisen rannoilla jo satoja vuosia. Ilmeisesti heti 1800-luvun alussa Olli Rekonpoika Saastamoinen muutti Pielisen itärannan Viekistä  länsirannalle Juukan Mönninvaaraan. Viekissä asui jo 1600-luvulla "Lars Sastamoin" eli Lauri Saastamoinen.
Suvun miesten puolisot olivat mm. Lehikoisia, Kiiskisiä, Huikkoja, Huotareita ja Pääkkösiä.

"Ei Tyyne paha ihminen ollut", muistelen äitini luonnehtineen äitipuoltaan.Tyyne ja Lauri kävivätkin meillä vierailulla vielä viimeisenä kesänään vuonna 1952.
Tyynen ainoa lapsi, Toini asui Jyväskylässä ja oli paljon tekemisissä perheemme kanssa. Tavattuaan tulevan miehensä, Suomessa vierailleen Alex Elrandin, Toini muutti hänen kanssa Kanadaan. Kanadan Torontosta Elrandit muuttivat vuonna 1960 Seattleen, Yhdysvaltoihin, jossa perheeseen syntyi kolme tytärtä. Toini ja Alex vierailivat Suomessa useita kertoja, viimeiseksi kerraksi jäi kesä 1999 jolloin he kävivät täällä meilläkin kylässä.

Virolainen Alex (1919-2005) oli syntynyt Arkangelissa Venäjällä, mutta asunut Paidessa, Keski-Virossa jossa Eelrandin perheellä oli maatila. Sodittuaan Viron armeijassa Alex joutui vangiksi sodan jälkeen, mutta pakeni värikkäiden vaiheiden jälkeen Suomen ja Ruotsin kautta Kanadaan.

Alex Elrandin muistokirjoitus "The Seattle Times" -lehdessä vuodelta 2005.

Kesäkuu 1956

Vuonna 1956 Suomessa oli yleislakko ja Kekkonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. 
Tuona kesänä  60 vuotta sitten isäni oli lähes päivittäin Aati-isänsä kyläkaupassa eli "puotissa" myymässä. Maa- ja metsätyötkin piti suorittaa mutta aikaa jäi myös vapaa-ajan harrasteille ja vieraille. Isä oli tuolloin 40-vuotias ja äitini 35. Vanhemmat sisarukseni olivat 11-, 9- ja 6-vuotiaita. Minä odotin vielä syntymääni.
Isäni päiväkirjoista kesäkuulta 1956: 

1.6.56. Alkoi kesäkuu ja olikin kesän lämpöisin päivä 20 1/2 astetta. Olin Korpelassa Pentin kanssa sonnan ajossa. 2.6. lauantai. Kotona.Pinosin Hirvipurolla 10 mottia Jylhän halkoja,kaatuneen pinon. Sitten iltapäivällä aloin Korpelan metsässä tehdä massoja, tein 33 kpl. 3.6.sunnuntai. Kotona melkein koko pyhän,kävin vain kirjastossa koululla.
4.6.maanantai. Olin Ingan kanssa Korpelan maalla massan teossa, tehtiin 96 kpl. Kylvin rehun ja heinän siemenen. 5.6. tiistai. Tänään olin Korpelassa puotissa sekä välillä kävin kotona karhitsemassa rehumaat. 6.6. keskiviikko. Kotona olin massan teossa Korpelan maalla, tein 63 kpl. Inga leipoi tänään. 7.6. torstai. Korpelan pehkumaalla Pennasen suolla, Ryöpäkän Aili, Leppä Heikki ja Syrjä Kalevin kanssa. 8.6.perjantai. Tänäänkin vielä Pennasen suolla, saatiin jo pehkut seipäille ja kuivat latoon. 9.6. lauantai. Kotona reilasin ison aitauksen ja sitten laskin suolta ojasta vettä, kävi kesän kovin ukkonen. 10.6.sunnuntai. Kotona. Käytiin Saunajärvellä Mutkalaisten kanssa uimassa ja onkimassa.
11.6. maanantai. Olin Korpelassa puotissa. Kaunista ja lämmintä. 12.6.tiistai. Korpelassa puotissa, Uuno oli kaupungissa. 13.6. keskiviikko. Olin Ingan kanssa massan teossa Korpelan maalla, tehtiin 60 kpl. Kävi ukkonen ja satoi, löin vähän kirveellä jalkaan. 14.6.torstai. Korpelassa puotissa. 15.6. perjantai. Edelleen Korpelassa puotissa, Uuno oli kaupungissa. 16.6. lauantai. Korpelassa. Sahattiin Korpelassa puita Äkkilän mäellä. Irja ja Kylli tulivat Porista meille kesävieraaksi. Kesän kovin ukkonen. 17.6. sunnuntai. Kotona. Pidettiin pyhäkoulu Rasilassa kun meillä oli keittiön lattia maalattu, vähän satoi.

18.6. maanantai. Tänään kävin Uuraisten kirkolla Pukkilaisen kanssa. Vietiin sotainvaliidi anomus avustukset Koljoselle. 19.6. tiistai.Korpelassa puotissa. 20.6.keskiviikko. Ja tänään olin myös puotimiehenä Korpelassa, ollut jo 29 päivää. 21.6. torstai. Juhannuksen aaton aatto. Korpelassa tänään tuli 30 päivää. Eilen lähti Porin Irja ja Kylli kotiinsa. 22.6. perjantai. Juhla ja juhannusaatto. Kyllä on kesä kukkeimmillaan ja niin kaunista ja lämmintä. Olin kello 7 iltaan Korpelassa kaupassa. 23.6. lauantai. Juhannus kaunista ja aurinkoista, käytiin Sakarinjärvellä, sitten iltasella Mutkalassa sekä Sillanpäässä. 24.6. sunnuntai. Kaunis kesäsää jatkuu. Kävin lasten kanssa Saunajärvellä uimassa ja onkimassa, sitten iltasella olin Ingan kanssa Sahrajärvellä Sonni-iltamissa.
25.6. maanantai. Olin Korpelassa, tehtiin AIV-rehua ja olin puotissa. 26.6. tiistai. Korpelassa puotissa. 27.6. keskiviikko. Korpelassa edelleen. Tehtiin aita lehmille saunanotkoon ja puotissa 34 päivä. 28.6. torstai. Kotona kuokin turpeita suolla ja laitoin seipäälle, Inga harasi perua. Toini ja lapset kävi uimassa. 29.6. perjantai. Taasen Korpelassa puotissa. Toini läksi pois tänään päivä-autossa. 30.6. lauantai. Kotona. Kuokin vielä turpeita, alkoi satamaan, satoi koko yön.