Hilma ja Aadi

Tauno, Aadi, Uuno, Hilma ja Aune Ahola, n. vuonna 1920

Arkistoja kannattaa aina välillä penkoa. Etsiessäni jotakin kateissa ollutta  paperia löysinkin edesmenneen tätini muisteluksia lapsuudestaan ja vanhemmistaan Hilmasta ja Aadista.

Tätini Aili Annikki Lehtinen, os. Ahola (1922-2014) lienee ne kirjoittanut joskus 2000-luvun alussa. Tässä ne hieman tiivistettynä.

     

                                                                                                 Hilma Ahola

 "Äitini Hilma Ahola os. Tamminen syntyi Uuraisten Kotaperän Pirjolan talon tyttärenä 4.11.1884. Tyttäriä oli kaikkiaan neljä ja poikia kaksi. Tytöt olivat nimeltään; Iida, Eedla Maria, Hilma ja Anna Johanna. Pojat olivat Eemil ja Vihtori. Iida-tätiä en nähnyt, hän oli kuollut jo aikaisemmin. Kun äiti avioitui ja tuli Korpelan tilan emännäksi, tulivat Eedla ja Anna tädit myös Korpelaan asumaan. Heistä oli hyvä apu äidille kun meitä lapsia alkoi syntymään. Annalle oli mieluista karjanhoito ja Eedla oli ilmetty lastenhoitaja. ( Eedla Maria Tamminen 1868-1941, Anna Johanna Rasinaho os. Tamminen 1890-1980).

Perheemme lapset olivat Aune s.1.11.1911, Tauno Adiel s.14.11.1915, Uuno Aksel s.24.3.1918, Aili Annikki s. 4.8.1922 ja Sanni Sanelma s.17.5.1926. 

Oli meillä vielä serkku Elli, jonka kanssa kasvoimme. Yhdessä leikittiin lapsuuden leikit ja käytiin koulut. ( Elli Kovanen os.Tamminen 1923-1969, Anna-tädin avioton tytär.) 

Perheeseemme kuului myös kasvattiveli Asko. Hänen perheensä muutti Nikille jostakin Etelä-Suomesta. Askon äiti oli Kotaperältä lähtöisin, niin halusivat tulla sinne. Hän sairastui kuitenkin keuhkotautiin, joka oli siihen aikaan vielä melko yleinen sairaus. Sairaus oli jo alullaan kun Asko syntyi, siksi oli saatava lapset hoitoon kun isä ei voinut hoitaa. Hänellä oli jo kaksi lasta entisestä avioliitosta. 

Toivoimme että tämä pieni nuorimmainen otettaisiin meille. Vihdoin toiveemme toteutui kun saimme Askon kotiimme. Kyllä hän olikin vilkas ja suloinen, ehkä noin 2-vuotias kun tuli meille. Me saimme helliä häntä pikkuveljenämme. Muistan esimerkiksi kun läksimme mäenlaskuun talvella, laitoimme Askon reppuun selkäämme että hänkin saisi tuntea mäenlaskun iloa.(Asko Rasinaho 1933-2019 ).

Äidin elämä oli työntäyteistä aamusta iltaan. Isä välitti teuraslihaa Jyväskylän kauppiaille. Lihantarkastamolle oli lähdettävä aamuvarhain. Muistan kun äiti laittoi herätyskellon tammikirnun sisään että soitto kuuluisi vaimeammin eikä säikäyttäisi soitollaan. Siitä sitten touhusi isän ja lihakuorman ajajan matkaan. Koti oli kylän keskellä ja piharakennuksessa oli kauppa ja tuvan puolella puhelinkeskus. Kyläläiset kävivät ostoksillaan ja oli usein tapana, että tulivat myös tuvan puolelle juttelemaan ja soittamaan puhelimella. Silloin ei vielä ollut läheskään kaikissa talouksissa puhelinta. Äidillä oli aina pannu kuumana ja näin kahvia juodessa tuli tärkeimmät asiat mukavammin kerrottua. Siihen aikaan katettiin tuvan ruokapöytä kolme kertaa päivässä. 

Isälläni oli tapana jos joku vieras sattui ruoka-aikaan tulemaan sisälle, hän pyysi syömään. Omaa väkeäkin oli päivämiehineen toistakymmentä henkeä. Kyllä siinä äiti sai monta soppaa keittää pienen keittiön ja hellan tiimoilla. Siksi hän aina kesäisin halusi heinä- ja elopelloille haravoimaan. Mieleeni on jäänyt ne vastan teko retket metsässä. Joku miehistä kaatoi rauduskoivun ja niin menimme äidin kanssa sakilla tekemään siitä vastoja. Niitä tarvittiin paljon, kun oli usein vieraitakin saunan lauteilla. Yli sata vastaa tehtiin ja vietiin ne riihen kylkiäisen seinille ripustettuina kuivumaan. Lapset aikuistuivat ja avioituivat yksi toisensa perään. Äidin terveys hiipui ja hänellä todettiin vatsasyöpä. Tyynesti hän jaksoi  sairauttansa kestää. Uunon vaimo Liida hoiti hänet kotioloissa nurkumatta. Äiti nukkui pois 11.10.1949."

                                                                                        Aadi Ahola

"Isäni Aadi Rikhard Ahola syntyi Uuraisten Kotaperällä Aholan talon poikana 26.9.1890.  Veljeksiä oli 8 ja sisaria 2. Isäni sanoikin usein että meitä on kahdeksan veljestä ja jokaisella kaksi sisarta; Taneli,Taavetti, Kalle, Otto Matti, Nestori, Asarias, Aadi ja tytöt Matilda ja Aino. Olihan siinä työvoimaa Aholan kodin tarpeiksi. Poikien isä Taavetti olikin aamuisin poikia heräteltyään sanonut : Nouskaapa ylös, talkoita kuuluu olevan. Siihen aikaan pidettiin talkoita. Siinä tuli huvi ja hyöty, nuoret tapasivat näin työn merkeissä toisiaan. Muistan itsekin että varsinkin rukiin leikkuutalkoot olivat hauskoja. 

Kun veljekset olivat nuoria, oli aivan kuin muotia tuo Amerikkaan muutto leveämmän leivän ääreen. Niinpä Aholan pojistakin puolet läksi Amerikkaan. Isäni mentyään naimisiin osti Korpelan tilan, joka oli Aholan torppia. Hän alkoi tilaa pontevasti kunnostamaan. Uusi talon rakennukset ja raivasi lisää peltoa. Aittarakennukseen hän perusti kaupan jota sanoivat joskus Aatin aitaksi. Kauppa kävi hyvin, olihan se ainoa myymälä koko kylällä. Alkuaikoina ei ollut autoja, isäni oli kuulemma hakenut hevoskyydillä suolakuorman Turusta asti. Kun autot tuli, oli kylän ensimmäinen auto isälläni. Se oli muistaakseni Ford-merkkinen kangasverhoiltu auto. Se oli nuorten miesten kiinnostuksen kohde, sunnuntaisin he kerääntyivät sitä lykkimään. Huumorintajuisena miehenä isälläni oli paljon ystäviä ja liiketuttavia. Olin kerran pienenä tyttönä hänen kanssaan kaupungissa, niin melkein joka toinen vastaantulija tervehti häntä kadulla. Muistan myös kun isä ja Kaura-Topi esittivät pussijuoksua, se oli hauskaa katseltavaa. En muista kumpi voitti, ehkä Toivo kun isä painoi jo yli sata kiloa silloin. 

Vuonna 1956 isä osti Uuraisten osuuskaupan Kotaperän myymälän, jossa kaupantekoa jatkettiin väljemmissä ja asianmukaisissa tiloissa. Äidin kuoltua isä meni myöhemmin uusiin naimisiin myymälänhoitaja Kerttu Piesalan kanssa vuonna 1959. (Kerttu oli Aadia 30 vuotta nuorempi). Sitten uudenvuodenpäivänä 1962 läksivät vieraisille Kalle-veljensä luo Haukimäen Isoonmäkeen. Tuli yllättäen sydänkohtaus johon katkesi  isän elämänlanka. Isä koitti kasvattaa lapsiaan työntekoon ja rehellisyyteen. Kuitenkin omat vikansa ja erheensä tuntien, sanoi meille lapsilleen, ettemme katsoisi hänestä mallia, vaan eläisimme paremmin kuin hän. Kerttu muutti pois isän kuoltua ja kaupan osti Tauno-veli ja hoiti sitä perheensä kanssa yhdeksän vuotta. Uuno-veli  jäi Korpelaan isännäksi perheineen. Myymälä-autot tulivat kuvioihin ja koulu lakkautettiin, joka teki hallaa kyläkauppiaille."

Esan petäjä

Lapsena kuulin puhuttavan  tästä lähitienoolla olevasta isosta puusta ja muodostin siitä jonkinlaisen mielikuvan. Viimein tänä kesänä kävin tätä vanhaa puuta katsomassa Kyynämöisten kylällä Uuraisilla. Puun luokse johti Muuraismäentieltä läpi kangasmetsän kaunis polku, jonka varrella kasvoi paljon mustikoita. Vanha ja iso puu kiinnosti, mutta myös se miksi sitä oli alettu kutsua tuolla nimellä? Naapuripitäjässä Saarijärven Pyhä-Häkissä mahtavat vanhat petäjät ovat saaneet yksinkertaiset nimet, Vanha iso puu ja Iso puu. Huomasin että tämän puun nimeä oli pohdittu ainakin retkipaikka-sivustolla, joku paikallinen oli muistellut nimen juontuvan läheisen  Muuraismäen talon Esa-nimisestä asukkaasta. Jos näin oli niin käsittääkseni kyseeseen tulee Muuraismäen isäntä 1800-luvun alkupuolelta, Esa Eliaanpoika eli "Esaias Eliasson" (1788-1864).

Vuonna 1809 Muuraismäen talossa kuolee isäntä kuumetautiin, Elias Antinpojan perukirjassa vuodelta 1810 mainitaan omaiset; leski Riitta Matintytär Minkkinen ja alaikäiset pojat Matti ja Juho Eliaanpoika. Vuonna 1810 Muuraismäkeen muuttaa rengiksi Petäjävedeltä 22-vuotias Esa Eliaanpoika. Samana vuonna talon 37-vuotias leskiemäntä Riitta Matintytär saa aviottoman lapsen. Taavetti Esanpojan isäksi merkitään Esa Eliaanpoika. Pari avioituu ja Esa Eliaanpojasta tulee Muuraismäen isäntä. Vuonna 1813 syntyy Joonas Esanpoika. 

1830-luvulla Riitan pojat ensimmäisestä liitosta ottavat isännyyden talossa, Esa Eliaanpoika on "syytinkivaari". 1840-luvulla isännyys ja ilmeisesti myös suku vaihtuu talossa. Esa ja Riitta ovat Muuraismäen itsellisiä. Vuonna 1846 he muuttavat Uuraisilla Teivaalan taloon jossa heidän poikansa Taavetti Esanpoika on ensin vävynä ja myöhemmin isäntänä. Vanha pariskunta asuu Teivaalassa kuolemaansa saakka. Riitta Matintytär eli 86 vuotiaaksi, Esa Eliaanpoika kuoli 76 vuotiaana jouluaattona vuonna 1864. Molempien kuolinsyyksi on merkitty vanhuus.

Esa Eliaanpojan ja tämän puuvanhuksen mahdollinen suhde jää näillä pelkillä kirkonkirjojen tiedoilla selvittämättä. Varmaa on että Esa Eliaanpoika eli kymmeniä vuosia puun lähistöllä pari sataa vuotta sitten ja vanha petäjä jatkaa edelleen elämäänsä. Ehkäpä oli kyse tästä: 

"Niinpä on pyhien puiden palvonnastakin säilynyt jätteitä aina meidän päiviimme asti. "isien puita", arvossapidettyjä haltiapetäjiä, koivuja, kuusia ja muitakin tavataan vieläkin siellä täällä syrjäisillä sydänmailla suomensuvun asuma-alueilla. Sekä yksinäisiä puita että kokonaisia pyhiä uhrilehtoja, joiden suojissa vanha kansa jumaliansa palvoi."  (Samuli Paulaharju, Otava nro 7, 1919)

-Pyhiä puita, Maaseudun Tulevaisuus

-Seitsemän upeaa puuta Suomessa, retkipaikka

Vuonna 1976

Huhtikuussa 1976 alkoi Åke Lindmanin ohjaama kuusiosainen televisiosarja Myrskyluodon Maija. Viikkoa myöhemmin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli 40 ihmistä, yli kuusikymmentä lasta menetti toisen vanhempansa. Toukokuussa Englannin kuningatar Elisabet kävi vierailulla. Jyväskylässä hänet vietiin metsään tutustumaan puun kaatoon, kuningatar tarpoi hakkuutyömaalla pikkukengissä, tarjottua kypärää hän ei suostunut käyttämään. Vieraalle tarjottiin mm. lettuja ja Koskenkorvaa mäntypölkyllä.

Öljykriisin ja kansantalouden kasvun hidastumisen vuoksi työttömyys oli nousussa, tästä johtuen meillä oli Kekkosen kokoon runnoma "hätätilahallitus". Vuonna 1976 työttömiä oli 90 tuhatta (vuonna 1994 yli 400 tuhatta ja tämän vuoden helmikuussa 220 tuhatta työtöntä). Itsekin olin tuolloin kesän alkaessa työttömänä, mutta juuri latojan ammattiin valmistunutta ja kotona asuvaa 17-vuotiasta asia ei juurikaan haitannut. Työttömyys oli osaltani pian ohi kun siskoni järjesti minulle kesätöitä paikallisesta huoltoyhtiöstä. 

Kesäkuun alku oli kylmää, miesväki kävi katsomassa pesäpalloa ja mökille mentiin kun ilmat lämpenivät. Vanhemmilleni alkukesän kohokohta oli eläkeläisten retki. Retkellä ei majoituttu hotelleissa ja yöunet jäivät hieman huonoiksi, muutaman kerran kuitenkin saatiin syödä seisovasta pöydästä. Isäni päiväkirjoista kesäkuulta 1976:

6.6. Helluntaipyhä. Kylmä ilma jatkuu. Olin Aisamaan miesten kanssa laivarannassa venenäyttelyssä ja Päijänne-risteilyllä, kesti 1 tunnin á 10 mk. Ilpo oli Hippoksella katsomassa Kiri-Hamina ottelua. Kiri voitti 11-5. Jorma kävi tänä iltana väkineen. 

7.6. maanantai. Toissa yönä oli halla ja viime yönä satoi vettä halloille. Olin Jounin kanssa ulkona tunnin. Päivälämpö vain 8 astetta. Ilpo kävi tänään viemässä työnvälitykseen kaavakkeen siinä toivossa että jos sais työttömyysavustusta. Huomen aamuna lähden Ingan kanssa neljän päivän retkelle, lähtö tilausajolaiturista.

8.6 tiistai. Jyväskylän Eläkeliiton retkiauto läksi kello 6.30 kohti Kokkolaa Lapuan ja Vaasan kautta. Mukana 28 plus kuski Pauli Jylhä. Oltiin jo ennen 9sää Kyyjärvellä jossa poikkesimme aamukahvilla. Sitten ajoimme Alajärven kautta Lapualle, kävimme patruunatehtaalla. Kyllä oli hirvittävää jälkeä vieläkin nähtävänä räjähtyksen jäljiltä. Matka jatkui Isoon Kyrön ja Laihian kautta Vaasaan. Kävin Ingan kanssa Vaasan kauppahallissa. Vaasasta jatkettiin rantatietä kohti Kokkolaa, oltiin jo ennen neljää perillä, retkeilymaja avattiin vasta kuuden aikaan. Miehet joutui eri huoneeseen ja naiset toiseen. 

9.6. keskiviikko. Yö meni joten kuten, ei hyvin. Oli epämukava peti, vanha rautasänky, notkopohjanen. Aamusta 7 aikaan päästiin huoltobaariin kahville ja kahdeksan jälkeen päästiin matkaa jatkamaan Kalajoen Hiekkasärkille. Siellä aava Pohjanlahti avautui eteemme, mutta hyvin oli kylmää, vain 10 astetta. Kuski kuljetti meitä edestakaisin näillä hiekkasärkillä. Ja matka jatkui poikki Suomen suuntaan kohti Nivalaa jossa toinen etappi tänään. Poikettiin kahvilla ja osa kävi katselemassa kirkkoa ja kirkkomaata. Nivalasta ajoimme Kärsämäkeen nelostien poikki. Maisemat alkoi muuttua mitä lähemmäksi tultiin Kajjaania. Oltiin jo ennen 5ttä, saatiin hyvä asunto, saatiin olla omassa poksissa.

 10.6.torstai.  Kaunis ja hiukan viileä ilma oli kun taas jätettiin hyvästit Kajaanille. Kello 8 jatkettiin kolmatta retkipäivää kohti Sotkamoa ja Kolia. Molemmissa oli hyvät näköalat. Sotkamossa on urheiluopisto ja Kolilla hiihtohissi. Poikettiin myös Nurmeksessa joka on kaupunki. Saatiin syödä seisovasta pöydästä, oli hyvä ruoka joka myös maittoi. Tultiin Joensuuhun ennen 5ttä, majoituimme ammattikoululle. Oltiin 4 parikuntaa samassa luokassa yötä, Viljakaiset, Paukut, Tervot ja minä Ingan kanssa. 

11.6.perjantai. Yö meni vähän huonommin kuin Kajaanissa. Miehet kornasi (kuorsasi) vielä kovemmin kuin Kokkolassa. Mentiin aamukahville Ellin Baariin joka oli aivan lähellä. Yhdeksän maissa jätettiin kaunis Pohjois-Karjalan pääkaupunki, lähtettiin ajamaan kohti Heinävettä. Piti mennä munkkiluostariin, mutta kuski ajoi tienhaaran sivu eikä huomannut kuin vasta Lintulan luostarin tienhaarassa. Mentiin katsomaan nunnaluostaria jossa on vielä 5 alkuperäistä ja 4 uutta nunnaa. Kaunis on luostari ja suuri kivinavetta jossa ei ole kuin 15 lammasta. Vanhassa talossa oli kahvila, joimme kahvia ja ostimme matkamuistoja. Lintulan luostarin nähtävyys oli retken kohokohta. Noin 12 maissa päästiin lähtemään kotimatkalle kohti Varkauten kaupunkia, olimme noin 2-3 maissa. Menimme suoraan ravintolaan, söimme päivällisen taas seisovasta pöydästä. Hyvä oli ruoka eikä maksanut kuin 2,50 mk mieheen. Loppumatka sujui hyvin Pieksämäen ja Hankamotellin kautta, olimme jo 5 maissa kotona.

12.6. lauantai.  Kyllä nukutti hyvin viime yön, taas on virkeä olo kun sai kunnolla unta. Kemppaiset ja Ilpo läksi Kaura-aholle. Aisamaan Väinö piti 50-v. juhlaa. Olin Ingan kanssa, Inga teki täytekakun. Jorman väen kanssa käytiin Kaura-aholla tänä iltana 7-11 välillä. 

13.6.sunnuntai. Kaunista ilmaa ja oli jo 18 astetta lämmintä. Kävin Aisamaan miesten kanssa katsomassa Koskenharjun kentällä Lohi-Tohmajärvi pesäpallo-ottelua joka päättyi 8-6 Lohen hyväksi. Ilpo tuli Uuraisilta puoli 9 maissa.

Hiihtosankareita

Asarias Autio oli pitkä, laihanpuoleinen mies ja näytti omaavan erityiset edellytykset nopeushiihtoon. 

(Uusi kotimaa 7.4.1922)

Asarias Autio (1874-1920) oli Keuruun Liesjärveltä kotoisin ollut metsätyömies ja maastohiihtäjä. Vuonna 1901 Autio edusti Suomea Tukholmassa pidetyissä pohjoismaisissa hiihtokisoissa sijoittuen 60 kilometrin matkalla toiseksi. Hän voitti saman vuoden Oulun hiihtojen 30 kilometriä maalmanennätykseksi julistetulla ajalla 1.46.15.

Vuosina 1903-1912 Autio asui suurimman osan ajasta Yhdysvalloissa työskennellen ainakin kaivoksilla ja tienaten rahoja talon rakentamista varten. Hän osallistui Yhdysvalloissa myös hiihtokilpailuihin voittaen joitakin merkittäviä kisoja. Hänet jopa julistettiin "maailmanmestariksi" hänen voitettuaan Elyssä Minnesotan osavaltiossa pidetyissä murtomaahiihtokilpailuissa 10 kilometrin matkan. 

Aution poika Asser ja veljet Herman ja Valto olivat kilpailuissa menestyneitä murtomaahiihtäjiä. Autio kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1920. (Wikipedia).

"Asari Autio Amerikassa. Elyn kaupungista (Minnesota) kirjoitetaan 20 p:nä helmikuuta siellä pidettyjen hiihtokilpailujen johdosta: "Kilpailu oli suurin, mikä näillä seuduilla koskaan on toimeenpantu. Palkinnot nousivat 200 dollariin. Autio tuli "maailmanmestariksi". Hän hiihti 7 peninkulmaa ( = 11km) 45 minuutissa 45 sekunnissa. Toinen mies oli David Ahonen (48,20) ja kolmas Nestor Ahonen (49 min.) Kilpailijoita oli 23, mutta niistä suoritti ainoastaan 7 miestä tehtävänsä loppuun." (Suomen Urheilulehti, nro 4 1907)

Elyn kilpailuissa "maailmanmestariksi" julistetun Aution jälkeen seuraaviksi sijoittuneiden David ja Nestor Ahosen taustoista ei ole mitään varmaa tietoa. Hyvin todennäköisesti he kuitenkin olivat isäni sedät Taavetti ja Nestori, jotka aikoinaan muuttivat Minnesotaan ja ottivat sukunimekseen Ahonen. En tiedä onko näistä isosetien mahdollisista urheilusaavutuksista jäänyt mitään tietoa jälkipolville Amerikassa. Molemmat olivat tuolloin vielä poikamiehiä, Taavetti 36 vuotta ja Nestori 22, ruumiillisessa työssä karaistuneita ja sitkeitä. Taavetti kävi vuonna 1950 Suomessa. Tuolloin hän kertoi aikoinaan kävelleensä Uuraisilta Ruotsiin, jossa ajoi tukkeja porovaljakolla. Myöhemmin sitten Norjan ja "Londonin" kautta päätyi Amerikkaan farmariksi.

Minnesotan digitoiduista sanomalehdistä löytyy tietoja muistakin tuolloisista hiihtokisoista, "ski races", voittajana yleensä Autio ja  osanottajat taustaltaan suomalaisia.

Elyssä hiihdettiin helmikuisena sunnuntaina 1906 jäällä  7½ mailia. Asarias Autio voitti ajalla 35 minuuttia 25 sekuntia, David Ahonen oli viides. (Ely miner 2.2.1906)

"Ashlandissa (Wisconsin) viime torstaina toimeenpannussa hiihtokilpailussa oli hiihdettävänä metsäistä ja mäkistä maata noin 7 mailin matka. Esteinä tiellä, paitsi metsiä ja mäkiä, oli myöskin 10 aitaa ja erään sulan joen yli oli hiihdettävä joen poikki kaatuneen puun runkoa pitkin.Parhaan tuloksen saavutti Asarias Autio Elystä, hiihtäen matkan 49 minuutissa. Kilpailupaikalla tarjoutui Autio maksamaan 50 dollaria sille miehelle, joka 12 mailin matkalla tasaisella maalla saapuu perille ennen häntä, vaikka Autio lähtee vasta 12 minuuttia myöhemmin taipaleelle kuin kilpailijansa. Ei ainoakaan hiihtäjistä antautunut kilpailuun." (Amerikan Kaiku 12.2.1907)

Elyssä järjesti paikallinen "Finnish socialist club" 8 mailin hiihdot 1.3.1907. "Kisoja seurasi useita satoja ihmisiä, suurin osa tämän kaupungin suomalaisista oli todistamassa kotimaassaan kansallisesti merkittävää lajia". Elyn hiihtäjät ottivat kolmoisvoiton, voittanut Autio sai 20 dollaria, toiseksi tullut Lampinen 15 dollaria. Kolmanneksi tullut Nestor Ahonen sai 10 dollaria joka oli enemmän kuin työmiehen viikkopalkka. Keskimääräinen työläisen vuosipalkka Yhdysvalloissa vuonna 1908 oli 200-400 dollaria.

13.2.1908 "Duluth Finnish ski club" järjesti kisat joissa voittajalle, Ivar Walkoselle, viisi sekuntia hävinnyt Nestor Ahonen oli  kolmas ja yhdeksän sekuntia Nestorille hävinnyt David Ahonen kuudes.

Asarias Autio on lisätty Yhdysvalloissa Ski and snowboard Hall of Fameen vuonna 1966.

Perukirjoja

Esivanhempieni perukirjat kertovat kuinka erilaisista taustoista omatkin sukujuureni juontuvat. Äidinäitini isän, Kymenlaaksolaisen työmiehen omaisuus mahtuu perukirjassa parille sivulle kun taas Keskisuomalaisen maatalon emännän, isänisäni äidin, perukirja on seitsensivuinen.

Talokkaan vaimo Leena Riikka (Ulrika) Kasperintytär kuoli 53 vuoden iässä Aholan talossa Uuraisilla vuonna 1902. Hän jätti jälkeensä lesken,Taavetti Aholan ja kymmenen lasta. Heinäkuussa 1902  pidetyssä "kalunkirjoituksessa" kirjattiin kuolinpesästä seuraavaa.

Aholan perintötalo arvioitiin 5000 markan arvoiseksi, puhdasta rahaa oli 100 mk. Kamiina ja pata, astioita ja työkaluja, rekiä, kärryjä ja muita hevosiin liittyviä tarvikkeita. Peltotyökaluja, karjaan ja kotieläimiin liittyviä tarvikkeita. Pöytäkello, huonekaluja, kangaspuut ja höyläpenkki. Vaatteita sekä erilaisia täkkejä, tyynyjä, peittoja ja muita liinavaatteita. Nahkoja, villoja, viljaa perunoita. Tahko, viskuu- ja silppukoneet. Kaksi hevosta, ruuna ja tamma. Lehmä oli rakas kotieläin, niinpä talon kaikki kymmenen lehmää saivat nimensä perukirjaan: Piilikki, Mansikki, Papur, Mälli, Omena, Lillukka, Tuomikki, Kukkanen, Leikuna ja Pilkanen. Oli myös härkä, mullikka, kolme vasikkaa, kuusi emälammasta ja neljä karitsaa sekä yksi sika. Pesän jäännös oli velkojen ja maksamisten jälkeen 3585 markkaa (nykyrahassa n.18500 euroa).

Kymin paperitehtaan työmies Tuomas Simonpoika Railo (entinen Friman) kuoli munuaistautiin 53 vuoden iässä Valkealan Ruotsulassa vuonna 1915. Hän jätti jälkeensä lesken, Maria Railon ja seitsemän lasta. Perunkirjoituksessa kirjattiin kuolinpesästä seuraavaa.

Asuinrakennus ulkohuoneineen kirjattiin 700 mk:n arvoiseksi. Rahaa kotona oli 40 markkaa. Taskukello, seinäkello, neulomakone. Piironki, peili ja pöytäkaappi, kirjoja, sänky ja kolme tuolia. Vaskinen kattila, kaljatynnöri, kolme puusaavia ja pieniä puuastioita. Käsikärry, höylä,saha ja lapio. Yksi vesilasi, pientä tavaraa ja vainajan pitovaatteita. Pesän jäännös maksamisten jälkeen oli 676 markkaa (nykyrahassa n. 2500 euroa).

Opetustaulu,Vihtor Ylinen; Kuusankoski ja Kymintehtaat/ Finna

Ei ole tarkempaa tietoa mitä työtä Tuomas paperitehtaassa teki. Ulkotöissä oli huonompi palkka, sisätöissä ja ammattimiehillä parempi. Palkkaus ja työolot eivät tehtaissa olleet sitä mitä myöhemmin. Työtä tehtiin kahdessa 12-tunnin vuorossa. Vuonna 1912 olivat Kymiyhtiön työntekijät kymmenen viikon lakossa päästäkseen 8-tuntiseen kolmivuorotyöhön joka osassa paperitehtaita oli käytössä.

Vuodesta 1912 alkaen Tuomas Railo mainitaan henkikirjoissa "haltatuksi" eli halvaantuneeksi. Tuossa tilanteessa lienee koko perheen selviytyminen ollut vaakalaudalla.  Leskeksi jäänyt Maria Railo on myöhemmissä henkikirjoissa mainittu varattomaksi ja lasten lukumäärän perusteella henkirahasta vapautetuksi.

Kummilapsia

https://museovirasto.finna.fi

" Ken hän lieneekään?

Onko onnettarien kummilapsi vaiko surutarten suosikki ? "

(Emil Lassinen, lehtinovelli 1903)

"Sana "kummi" esiintyy ensimmäisen kerran Mikael Agricolan kastekaavassa vuodelta 1549. Se on ruotsin sanoista "gudfar" (mieskummi) ja "gudmor" (naiskummi) lainattu sana, jonka Agricola kastekaavassaan vielä kirjoitti sanana "gummi" ja "gumma".

Latinan kielen sanaa "testis" käytetään vanhoissa kirkonkirjoissa tarkoittamaan kummeja. Suora käännös tarkoittaa silminnäkijää ja todistajaa." (Lempiäinen 2004)

"Agricolan kastekaavassa painotetaan että kummien ja kummilapsien tulee olla samasta säädystä."

"Kummius oli tärkeä osa sääty-yhteiskunnan sosialisoitumisessa ja niinpä vanhemmat alkoivat hakea lapsilleen kummeja yhä ylemmistä säädyistä, sillä he halusivat kummin avulla parantaa lapsen sosiaalista asemaa. Tällöin esimerkiksi korkeasti arvostetuilla papeilla saattoi olla kymmeniä kummilapsia." (Silfverhuth 2012)

Pappeja ei meidän suvussa ole, mutta aikoinaan oli Aholan perintötalo jonka isännillä, Kasperi Eerikinpojalla (1821-1905) ja hänen jälkeensä isäntänä olleella vävyllään, Taavetti Hetanpojalla (1836-1926) oli paljon kummilapsia. Kasperille löysin ainakin 12 ja Taavetille 15 kummilasta. Uuraisilla näkyi olleen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tapana että kummeja oli vain kaksi. Toisena kummina olivat useasti isäntien vaimot, Leena Joonaksentytär (1827-1898) ja hänen tyttärensä Leena Ulrika (1849-1902).

Aina Alina, Alida, August, David, Eeva, Eeva Johanna, Elli, Enni Elsa, Etna Johanna, Fritiof, Helena, Hilma, Lauri, Lydia, Lydia Henrika, Maija-Liisa, Matias, Matti, Nestor, Oskar, Otto, Rosa, Salomon, Taavetti, Vilhelmiina, Vilhelmiina, Vilppu.

Näistä vuosivälillä 1850-1906 syntyneistä kummilapsista tyttöjä oli enemmistö, 15 tyttöä ja 12 poikaa. Kummilapset olivat  yleensä enemmän tai vähemmän sukua kuten pienessä kylässä tapasi olla. He olivat omien tai lähitalojen torppareitten ja palkollisten jälkikasvua, joukossa myös muutama talollisten lapsi.  

Yksi lapsi oli naapuripitäjästä, Multian Sahrajärvellä syntyi jouluna 1906 Elli Iidantytär, avioton lapsi eli kirkonkirjoissa "oäkta". Äiti oli irtolainen Iida Taavetintytär, joka oli lähtöisin Aholan Rasinahon torpasta. Lapsen toinen kummi oli jo 70 vuoden ikään ehtinyt Aholan Taavetti, itsekin avioton lapsi. Muutamaa  vuotta aiemmin Iida oli synnyttänyt vain lyhyen aikaa eläneet kaksostytöt, eikä tämä juuri syntynyt Ellikään nähnyt seuraavaa kesää. Ajan lapsikuolleisuudesta kertoo se että näistä Kasperin ja Taavetin kummilapsista yli kolmannes, kymmenen lasta, kuoli pienenä.

Taavetin eno, syytinkimies Matti Matinpoika Keljo kuoli lavantautiin vuonna 1866. Kuudelle lapselle ei jäänyt perinnöksi juuri muuta kuin muutama työkalu, pari turkkia, sarkapöksyt ja koirannahkainen lakki. Taavetista tuli kahden nuorimman lapsen "vörmynttari" eli holhooja. Saman vuoden jouluna Taavetista tuli ukkomies ja myöhemmin kymmenen lapsen isä. Lisäksi hän oli ainakin Kotamäen alaikäisten lasten holhooja. Kotamäen 20-vuotias Aina Nathanintytär sai häneltä suostumuksen avioliittoon vuonna 1895.

Kasperin ja Taavetin kummilapsista aviottomana syntyneitä oli neljä, kaikki tyttöjä. Näistä elämään jäi vain Kasperin kummityttö, vuonna 1874 syntynyt Aliida Hetantytär, joka hänkin oli saanut hätäkasteen. Äiti oli Nikinahon torpan itsellinen, 26-vuotias Heta Eerikintytär, jolla oli jo ennestään neljävuotias Hilma Eufemia. Rippikirjassa Heta Eerikintytär mainittiin raihnaiseksi ja köyhäksi.

 

Aliida kierteli piikana Uuraisten taloissa, mm. Likolassa ja Pokelassa. Vuonna 1892 hän synnytti aviottoman poikalapsen, Frans Eemilin joka kuoli yksivuotiaana isorokkoon. 

Aliidan sisko, Hilma Hetantytär, Kalteenmäen piika, meni 17-vuotiaana naimisiin Taavetti Juhonpoika Huismanin kanssa. Asuessaan mäkitupalaisina Paatelassa oli perheessä jo kymmenen lasta. 

Aliida Hetantytär, Pokelan piika, sai viimein 20-vuotiaana  rippikoulun suoritettua "parannuksen ehdolla". Merkintöjen mukaan hän kävi rippikoulun 2½ kertaa. Tuolloin järjestettiin myös "erityinen koulu huonolukuisille" jossa nuoret saivat mm. merkintöjä: "änkkä, lyhyt-ymmärryksinen", "tylsämielinen (idiot)", "vähän löyhäpäinen", "vika kielessä, puhuu epäselvästi".

Aliida alkoi jossain vaiheessa käyttää sukunimeä Helminen. Vuonna 1903 syntyi avioton lapsi Elli Maria.

Seuraavana vuonna Aliida, Pokelan itsellinen, vihittiin Muuraismäen itsellisen, Erkki Leanderinpoika Niemisen kanssa. He olivat palkollisina ainakin Pokelassa ja Salmelassa Uuraisilla. 

Sitten liitto jostain syystä kariutui, Virallisessa lehdessä oli ilmoitus:

"Saarijärven ja Uuraisten pitäjäin käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden määräyksestä varsinaisissa syyskäräjissä v. 1907 ja maaliskuun 10 päivältä 1909 täten ilmoitan että, jos ei vaimoni Aliida Nieminen (omaa sukua Helminen) saavu vuoden ja vuorokauden kuluessa, siitä kuin tämä ilmoitus on kolmannen kerran julkaistu, minun kanssani elämään säännöllistä yhdyselämää, niin mainittu Kihlakunnanoikeus meidät laillisesti eroittaa."

Uuraisilla, maaliskuun 11.päivänä 1909.  Erkki Nieminen. ( Suomalainen Wirallinen lehti 15.3.1909)

Itsellinen Erkki Nieminen avioitui mäkitupalaisen tyttären Silja Sjön kanssa Uuraisilla vuonna 1911.

Aliida Helmisen tytär Elli Maria eli 87-vuotiaaksi, hänet on haudattu Jyväskylään.

Sikunapoika ja Sikunatyttö

Naisvangin puku/Finna (kuv.Saija Sillanpää)

" Vuonna kuusikymment´ kuus, tuli Suomeen laki uus: 

kun viinaa kieltiin keittämäst´; juomapäiviä viettämäst´. 

Se ajatus oli keisarill´: kun viinaa ei ole juomarill´ 

että leipää kestäis Suomessa, jokahitten huoneessa ".

Pilli-Hermanni (Herman Saxberg )1867 

                                        

                                                                          

Viinanpoltto kotitarpeisiin oli 1800-luvulla talonpoikien oikeus, kunnes se kiellettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1866. Kuitenkin minunkin iso-isoisäni, "ahkerana ja rehellisenä tunnettu raitis mies" sai rippikirjamerkinnän viinanpoltosta 1880-luvulla Uuraisilla. Multialla, joka on Uuraisten naapuripitäjä, pidettiin kinkerit vuonna 1892 joissa kirjattiin seuraava tavoite:  "Varoitettiin kylän vanhimpia yhdistymään taistelukseen salapaloviinan polttajia ja kapakoitsijoita vastaan niiden hävittämiseksi". 

Tällainen taisteluksen kohde oli varmaankin myös Multian Sahrajärvellä asustava perhe, joka oli toistuvasti vastaamassa teoistaan käräjillä Keuruulla ja Ähtärissä. Vanhemmat Juho Rantanen (s.1845) ja vaimonsa Anna Liisa (s.1851) viinanmyynnistä, viinanpoltosta sekä tappeluista. Perheen poika Juho Emil (s.1873) oli käräjillä ensimmäisen kerran 14-vuotiaana näpistyksestä ja perheen tytär "irtolaistyttö" Hilda Maria (s.1876) 16-vuotiaana murtovarkaudesta.

Perheen isää kutsuttiin "Sikuna-Jussiksi", joten lapset tunnettiin paikkakunnalla nimillä "Sikunapoika" ja "Sikunatyttö". Sikuna tarkoittaa "kerran keitettyä" puolivalmista tai huonolaatuista viinaa. Kirkonkirjoissa perheen isän mainittiin ensin olevan entinen torppari, sitten irtolainen ja viimein kulkuri.

Juho Emil eli Sikunapoika oli ryypiskelemässä Multian Nikaranperällä erään Petäjäveden Kuivasmäeltä olleen Herman Kotamäen kanssa alkukesän päivinä vuonna 1892. Heille tuli riitaa jonka päätteeksi Herman löi Juhoa puukolla kaulaan, Juho juoksi läheiseen torppaan jossa pian heitti henkensä. Sanomalehdessä tapahtuneesta kirjoitettiin seuraavaa: "Kyllä oli tuo vainajakin, vaikka oli vasta 20 v. vanha tullut paikkakuntansa kauhuksi koko ikänsä harjoittamistaan varkauksista, murhapoltoista, viinankeitosta ja -myynnistä ym. Hänen vanhempansa ja sisarensa ovat samoin kotikyläkuntansa saattaneet semmoiseen maineeseen että tuskin on mitään pahetta, jota siellä ei olisi vuosien kuluessa harjoitettu." (Suomalainen 15.6.1892)

Kolme päivää veljensä hautajaisten jälkeen oli Hilda Maria käräjillä.

-Nuorena jo suuri pahantekijä. "Välikäräjissä jotka pidettiin Halisen talossa viime kuun 28.p. tuomittiin murtovarkaudesta 16-vuotias nainen Hilda Maria Rantanen ja äitinsä langetettiin edesvastaukseen varastetun tavaran myymisestä. Isänsä, itsellismies Juho Rantanen, kotiseudullaan tunnettuna nimellä "Sikuna-Jussi" on useampia kertoja tullut sakotetuksi luvattomasta viinan polttamisesta ja myynnistä. Tyttö Hilda Maria on jo vaipunut syvältä paheiden turmiota tuottavaan kuiluun. Hän on ollut niin heittiö ja pahanilkinen, että vanginvartijan on yöksi täytynyt kiinnittää hänet seinään kiinni, vaikka hän muutenkin oli raudoissa. Vanginkuljettaja sanoo ei koskaan ennen kulettaneensa pahanilkisempää miesrosvoakaan kuin tätä raivoisaa ja kamalaa tyttöä. Perhe on asunut kiertolaisena milloin missäkin Multialla. Voi kauheata kotia !". (Suomalainen 1.7.1892)

Hildan äiti, "irtolaisen vaimo", sai vuonna 1896  kahdeksan kuukauden vankilatuomion "Luvattomasta viinan myönnistä neljännen kerran ja poltosta kolmannen kerran". Äidin vapauduttua sai Hilda toistuvista varkauksista vuoden vankilatuomion josta vapauduttuaan taas jo pian seuraavan, pituudeltaan 15 kuukautta. Tuomiot hän suoritti ilmeisesti Vaasan vankilassa jossa vankien opetus kuului jo tuolloin vankilan tehtäviin: "Jos vanki oppi välttämään tappamista ,varastamista ja huorintekemistä ja totteli vielä vanhempiaan ja esivaltaakin, olivat vankeinhoidon tavoitteet jo paljolti saavutettu".

Vuonna 1901 irtolainen Hilda Maria Rantanen muutti Multialta Viipuriin jossa jo samana vuonna kuulutettiin Jaakkimalaisen talonpojan kanssa. Hildan ammatiksi oli tuolloin merkitty ompelija. Kolmen vuoden kuluttua tämä "avioliiton aikomus" kuitenkin raastuvanoikeudessa purettiin.

Kotkassa kuoli vuonna 1902 epäselvissä olosuhteissa tukkityönjohtaja Antti Näsänen. Tutkinta kesti vuosikausia ja ilmeisesti ainoat jotka jutussa viimein tuomittiin olivat Kotkan raastuvanoikeuden tuomarit.(Etelä-Suomi 21.1.1911) Kymmenien todistajien joukossa olivat myös Hilda Maria Rantanen, hänen nuorempi siskonsa Anna Stiina Mäkinen (os.Rantanen s.1883) sekä heidän äitinsä Anna Liisa Rantanen. He kertoivat asuvansa yhdessä Talikkalan kylässä, Viipurin pitäjässä. Hilda Marian todistuksen eräs todistaja katsoi arvottomaksi "siihen nähden että hän oli elellyt ja ehkä vieläkin eleli julkista haureus-elämää". (Suomen Kansa 13.6.1904).  Anna Liisa Rantanen kertoi oikeudessa olevansa työmiehen leski Talikkalasta,  (Etelä-Suomi 1.8.1903) vaikka Anna Liisa ja Juho Rantanen olivat kuitenkin molemmat Multian kirkonkirjassa Sahrajärven irtolaisina aina vuoteen 1919. "Hoitolainen" Juho Rantanen kuoli Multialla vanhuuteen vuonna 1921.

Anna Liisa ei ilmeisesti enää palannut Multialle, hän kuoli vanhuuden heikkouteen Viipurissa vuonna 1939. Hilda Marian sisko, Anna Stiina, asui miehensä kanssa ainakin Multialla, Vaasassa, Tampereella ja  Viipurissa kunnes vuonna 1913 erosi miehestään Justus Mäkisestä. Anna Stiinan myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Rantasen sisaruksilla oli myös vuonna 1890 syntynyt pikkuveli, Justus Rantanen, joka avioitui 1920-luvulla Viipurissa jossa myös kuoli vuonna 1938.

Hilda Maria avioitui v. 1904 työmies Konstantin Salosen kanssa Viipurissa. Mies kuoli v. 1912 keuhkotautiin. Vuonna 1914 leski Hilda Salonen os. Rantanen vietti häitä Hjalmar Räsäsen kanssa. Seuraavana päivänä Työ-lehdessä oli otsikko "Reilut häät Kangasrannassa" . Lehden kirjoituksen mukaan tämä "tunnetusti huonomaineinen morsian", jonka ensimmäinen mies oli tappanut itsensä ja toinen murhattu, oli revolverin kanssa uhannut ampua häihin aikovia kuokkavieraita. Hilda nosti kunnianloukkauksesta jutun lehden päätoimittajaa vastaan.(Työ 15.6.1914)  Myöhemmin kyseisessä lehdessä kirjoitettiin Hildan uhkailleen oikeudesta poistuttaessa että "parin vuoden perästä on se palasina eikä siinä paineta yhtään lehteä", lisäten vielä että hänellä on kyllä rahaa ja keinoja uhkauksensa toteuttamiseksi.

Syksyllä 1917 Hilda piiloutui varkausaikeissa Kangasrannan kauppaan ennen liikkeen sulkemista. Akkunasta poistuessaan poliisi huomasi hänet ja ampui laukauksen joka osuikin varkaaseen "joka lievästi haavoittuneena piiloutui tyhjään tynnyriin, mistä hänet löydettiin". Hilda vietiin sairaalaan sidottavaksi. Samana vuonna Hilda kielsi lehdessä kaikenlaisen kaupankäynnin miehensä kanssa ja irtisanoutui tämän ottamista veloista "sillä yhteisestä pesästä ei niitä vastata". Samanlaisen ilmoituksen Hilda laittoi sitten lehteen jälleen kymmenen vuoden kuluttua vuonna 1927.

 

1930-luvulle tultaessa Hilda näyttää olleen jälleen todistajana eräässä murhajutussa. Ilmeisesti Hildan tuttavapiiriin kuulunut Anna Bohm oli alkoholisoitunut, varaton yksineläjä joka murhattiin raa'asti Viipurissa. 

Hilda oli viettänyt jo pidempään yhdyselämää Elias Ikävalkon kanssa, joka aiemmin oli istunut vankilassa pahoinpitelystä. He asuivat Viipurissa osoitteessa Hietala 40, asumus käsitti vain yhden huoneen. Joulun alla vuonna 1933 pariskunnalle tuli riitaa joka oli saanut alkunsa potkukelkasta.  Tilanne kärjistyi, ja kun hellan vieressä vielä sattui olemaan kirves, niin Sikunatyttö koki veljensä tavoin väkivaltaisen kuoleman. (Kansan Työ 22.12.1933) Taposta yhdeksän vuoden tuomion saanut mies pyysi oikeudessa itselleen kuolemanrangaistusta.

" Empä kirjot´turhia; 

Usiasti murhia                   

On salaviina saattanut

Eikä ole lakannut".

        Mokoman hupanen runo-laulu wiinasta, oluesta ja kahweesta. Herman Saksperi 1867. 

Yhteiskunnan normien vastaista elämää eli myös jutussa lainattujen viisujen tekijä, Keuruulainen Pilli-Hermanni eli Herman Saxberg (1830-1909).

"1800-luvun viisunikkari, pelimanni ja rosvo". Näin kuvaa Taideyliopiston projektityössään isoisänsä isoisää muusikko Emilia Lajunen (s.1979), joka on esittänyt ja levyttänyt hänen tuotantoaan. 

Pilli-Hermannilla oli myös yhteys Multialle. Hänen äitinsä, piika Leena Kustaantytär (1800-1868) oli lähtöisin Multialta, Isoahon uudistalosta Karhunahtaan lähistöltä

Pilli-Hermannin soitin, omatekoinen kokopuinen klarinetti on Suomen kansallismuseon kokoelmissa.

Pilli-Hermannin klarinetti virtuaalisesti (Suomen kansallismuseo)

YLE/ Alkoholinkäytön historiaa: Rahvaan juominen oli pahasta, mutta yläluokan kosteat juhlat sivistynyttä nautiskelua.