maanantai 13. tammikuuta 2020

Eräs murha- ja perintöjuttu Amerikassa

Sanomalehti Työn Voima 13.5.1925 :
Muuan Petäjävedeltä kotoisin oleva mies ampunut vaimonsa ja itsensä sekä haavoittanut erästä työmiestä vaikeasti. Viime maaliskuun 23 päivänä tapahtui Amerikassa Minnesotan valtiossa, Embassin seuduilla kaamea verityö, missä kaikki osalliset olivat suomalaisia, näytelmän päähenkilö Walter Marttinen kotoisin Petäjäveden Kummunkylästä. Verityö sattui mainitun Walter Marttisen maatilalla sanottuna päivänä klo puoli 5 aikaan iltapäivällä ja oli todennäköisesti verityöhön syynä mustasukkaisuus.
Walter Marttinen, joka oli varakas farmari ja metsäurakoitsija, oli toimitettujen tutkimusten mukaan epäillyt jo aikaisemmin  vaimonsa Hilda Marttisen olleen suhteissa erään farmilla työskennelleen Hannes Aho-nimisen työläisen kanssa ja oli tämän johdosta riidellyt vaimonsa kanssa. Kun muita kuin mainittu Aho - paitsi Marttis-puolisoita ei tapahtuman sattuessa ollut farmilla, ei tapauksista aivan tarkkaa selvyyttä ole saatu.
Ahon kertoman mukaan oli Marttinen hyökännyt hänen huoneeseensa yläkerrassa sekä ampunut neljä kertaa, luotien osuessa päähän ja hartioihin. Tämän jälkeen ampui Marttinen vaimoaan, joka samoin oli rientänyt huoneeseen ja yritti estää miestään verityöstä, kolmasti, niin että tämä kaatui kuolleena sänkyyn, missä Aho oli lepäillyt ehtimättä nousta ylös. Sen jälkeen Marttinen kävi alakerrassa lataamassa aseensa uudelleen ja palattuaan ampui huoneessa olleen koiranpennun uhraten siihen neljä laukausta ja sen jälkeen asettuen sängyssä olevien nähtävästi kuolleeksi luulemiensa ruumiiden päälle, ja ampui itsensä vasempaan ohimoonsa tähtäämällään laukauksella.

Marttis-puolisot kuolivat kumpainenkin mutta Aho sen sijaan kykeni puhelimella kutsumaan apua. Hänen saamansa neljä haavaa eivät ole vaarallisia, vaan tulee hän täydellisesti paranemaan. Kuten sanottu, olivat kaikki verityön uhrit suomalaisia. Ampuja Walter Marttinen oli kotoisin Petäjävedeltä, ollen iältään noin 37-vuotias ja verrattain varakas. Hänen vaimonsa oli n. 27-vuotias ja hänkin suomalainen. Aho oli suunnilleen Marttisen ikäinen ja kotoisin Virginian valtiosta, mutta hänkin suomalainen. Marttisen kerrotaan tavanneen ennenkin vaimonsa ja Ahon "epäilyttävistä asianhaaroista" ja viranomaiset koettavatkin saada selville, olisiko Ahon kertomuksessa, että molemmat Marttis-puolisot saapuivat yhtäaikaa alakerrasta, vilppiä, sikäli että Walter Marttinen olisikin tavannut vaimonsa Ahon huoneesta tapahtuma-aikana. 
-Walter Marttiselta jäi suremaan n. 6-vuotias poika, joka hänellä oli edellisestä avioliitosta. Kaamean näytelmän veriuhrit haudattiin saman kuun 28 päivänä.

Sisä-Suomi 9.11.1926
Sanomalehti Aamulehti 5.11.1926:
Aikoinaan kerrottiin lehdessämme että eräs, mahdollisesti Petäjävedeltä kotoisin oleva, Amerikkaan muuttanut 36-vuotias Valter Marttinen, oli Kuglerin Townshipissä, lähellä Embarssia (Minn.) mustasukkaisuudessa ampunut vaimonsa Hildan ja työläisensä Hannes Ahon.
Tästä jutusta on sittemmin sikäläisissä oikeuksissa riidelty perinnön takia, ja ovat Petäjävedelläkin asuneet sukulaiset esittäneet vaatimuksensa perinnön suhteen. Mainitun Marttisen vaimolla, Hildalla oli poika, jonka asianajaja myöskin teki vaatimuksen perinnöstä. Saatujen tietojen mukaan on asia nyttemmin ratkennut pojan hyväksi. Mutta tähän on tarvittu nykyaikaisen kriminaali-lääketieteen pontevaa apua. Kun asia on erittäin mielenkiintoinen, selostamme tapahtuman tässä.

Maaliskuun 23 p:nä 1925 Valter Marttinen mustasukkaisuudessa ampui ja vaarallisesti haavoitti työläistään Hannes Ahoa. Aho makasi tapahtuman aikana sängyssä Marttisen talon toisessa kerroksessa. Tämän jälkeen Marttinen suuntasi revolverinsa vaimoaan Hildaa kohden, joka istui akkunan lähellä olevalla penkillä, hengenvaarallisesti haavoittaen häntä. Toinen luoti tunkeutui aivojen etuosaan ja toinen rinnan oikeanpuoleiseen osaan. Mainittujen murhatöittensä jälkeen Marttinen meni alakertaan, täytti revolverinsa kuulilla, kirjoitti hyvästijättökirjeensä ja nousi taasen toiseen kerrokseen, missä hän asetti itsensä Ahon ja vaimonsa Hildan väliin vuoteelle (hän oli nostanut vaimonsa siihen), missä ampui kuulan aivoihinsa kuollen siihen. Murhien aikana Vilho-poika oli koulussa. Vaikka Marttinen ei ollutkaan tunnustanut häntä pojakseen, oli hän kuitenkin ottanut hänet hoidettavakseen.

Kysymyksen alaisena nyt oli : kumpi kuoli ensin. Marttinenko vai hänen vaimonsa Hilda ? Jos murhaaja kuoli ensin, hän siinä tapauksessa jätti omaisuutensa vaimolleen, joka vuorostaan kuolemansa jälkeen jätti sen pojalleen Vilholle. Mutta jos mainittu vaimo oli jo kuollut silloin, kun Marttinen ampui viimeisen laukauksen otsaansa, siinä tapauksessa Suomessa asuvat Marttisen vanhemmat perisivät hänen jättämänsä omaisuuden. Vilho, hän kun ei ollut Marttisen laillinen poika, olisi tällöin jäänyt osattomaksi. Oikeuden oli siis ratkaistava, kumpi kuoli ensin. Lääkärien lausunnot kuolleiksi haavoittuneista henkilöistä olivat tärkeimpiä todistuksia.

Oikeustutkinnossa tri V.G.Bandesteeg, Bivabikista, Minn. todisti Marttisen kuolleen heti sen jälkeen, kun hän oli ampunut kuulan päähänsä, mutta hänen vaimonsa eli noin 15 minuuttia tai enemmän aikaa. Mainittu lääkäri oli kutsuttu Marttisen taloon sinä päivänä, jolloin verinäytelmä suoritettiin. Tri Robert Boven Hibbingistä, joka oli toiminut päälääkärinä Amerikan Punaisen Ristin sairaalassa Venäjän rajalla maailmansodan aikana, todisti mainitun vaimon ehkä eläneen noin tunnin ajan haavoittumisen jälkeen ja että hän mahdollisesti kuoli verenvuotoon, jonka aiheutti rinnassaan ollut haava. Näiden todistuksien lisäksi Marttinen jättämässään paperiliuskassa oli käskenyt antaa omaisuutensa Vilho-pojalle. Kun tutkinto oli loppunut, lautakunta harkitsi juttua ainoastaan 15 minuuttia, vakuuttaen Vilho-pojan olevan Marttisen jättämän omaisuuden laillisen perijän. Poika oli hiljaisesti seurannut juttua koko ajan lakimiehen vieressä.

 _________________________________________________________________________________________________________

Tämä sattumalta Kansalliskirjaston digitoiduista sanomalehdistä löytämäni juttu kiinnosti, koska tiesin pappani vanhimman veljen, Tanelin eli Danielin, asuneen Petäjävedellä ja  ottaneen avioituessaan Iida-vaimonsa sukunimen, Marttinen.
Yhtään Valtteria tai "Walteria" en kuitenkaan Petäjäveden Marttisten joukosta löytänyt. Mormoonien tietokannassa oli 23.3.1925 Minnesotassa kuolleen "Walter Marttisen" vanhemmiksi merkitty "Daniel Aho" ja "Ida Marttinen". Omasta sukupuustani huomasin Tanelin ja Iidan vanhimman pojan, Onni Valdemar Marttisen kuolleen 35-vuoden iässä juuri samana päivänä 23.3.1925. Onni Valdemarista oli tullut Amerikassa "Walter".
Ei ole tarkkaan tiedossa koska Onni Valdemar Amerikkaan lähti, mutta ilmeisesti vuosien 1915 ja 1918 välillä, koska hänet löytää vielä vuoden 1915 henkikirjasta muttei enää vuoden 1918. Myös isä-Taneli kävi Amerikassa menettäen siellä kaivosonnettomuudessa vasemman etusormensa (lähde Esa Rössi). Taneli ei kuitenkaan Amerikkaan jäänyt toisin kuin neljä nuorempaa Aholan veljestä; Taavetti, Matti, Nestor ja Asarias. Iida Marttisen nuorempi veli, jolla oli hyvin erikoinen nimi, Rekim Sem Marttinen, muutti hänkin aikoinaan Amerikkaan kuollen Kanadassa vuonna 1934.

En tiedä kuinka vaiettu asia tämä murhenäytelmä on suvussa aikoinaan ollut, isältäni en mitään tähän tapaukseen viittaavaa koskaan kuullut, hän oli oli Onnin serkku ja tapahtuma-aikaan 10-vuotias. Onni Valdemarin äiti oli ollut tuolloin jo 15-vuotta kuolleena ja isä-Taneli hieman alle 60-vuotias, toisessa avioliitossaan asuttaen Kolun taloa Petäjäveden Kuivasmäellä.
Aika ja ehkäpä myös suku oli muutoinkin väkivaltaista. Joulukuussa vuonna 1923 Kolulla pidetyissä iltamissa oli murhattu Iida Marttisen veli eli Tanelin lankomies, poliisi  J.E.(Juho Emil) Marttinen. Puoli vuotta tätä aiemmin oli Säynätsalossa puukkotappelussa  kuollut heidän serkkunsa poika; 16-vuotias Arvo Vihtorinpoika Marttinen. Tämän jo nuorena ilmeisen viinaan menevän Arvon setä oli puolestaan  Basilius Marttinen eli Marttis-Pasu, viisunikkari ja kauppamies jota myös Kirves-Pasuksi kutsuttiin koska oli nuorena miehenä lyönyt naapurin torppari-Filemonia kirveellä selkään.

Aiemmin Marttisen suvusta: -Taneli Marttinen /  -Murjun torppa /  -Basilius Marttisen värikäs elämä

torstai 2. tammikuuta 2020

Vankila

Hämeen linna, Daniel Nyblin v.1893 (finna.fi)

"Jokaisen vangin tulee tarkasti noudattaa vankihuoneessa vallitsevaa järjestystä sekä hänelle erittäin annettuja sääntöjä ja määräyksiä. Vangin pitää osoittaman vankihuoneen virkamiehille ja palvelusväelle kunnioitusta ja kuuliaisuutta. Hänen tulee käyttää itseänsä kohteliaasti ja siivosti sekä kaikkia vankihuoneessa olevia virkailijoita että niitä henkilöitä kohtaan, joiden sallitaan käydä hänen luonansa, kuin myös niitä kanssa-vankeja kohtaan, joiden yhteyteen hän joutuu."

"Vangin pitää välttämän: kaikkea vahingon tekoa vankius- huoneissa ja niihin kuuluvissa huonekaluissa sekä niiden käyttämisessä noudattaman puhtautta ja siisteyttä. Vankihuoneen kalustoa, työaineita ja työkaluja sekä kaikkia muita esineitä, joita vanki käyttää, tulee hänen pidellä asianmukaisella varovaisuudella ja huolella sekä karttaa tuottamasta vankihuoneelle vahinkoa, joka kaikessa tapauksessa on sen korvattava, joka sen on matkaan saattanut."   
Keisarillisen Majesteetin Armollisesta Ohjesäännöstä läänin-vankihuoneille Suomessa vuodelta 1891

_____________________________________________________________________________________________________________


Hämeenlinnan historiasta vankilakaupunkina kertoo Hämeenlinnan kaupunginkirjaston aineistopankki Lydia seuraavasti:
"Hämeenlinnan vankilahistoria alkaa Hämeen linnasta, jonka pohjakerroksessa tiedetään jo ainakin 1400-luvulla olleen holvattuja vankihuoneita."
"Naisille tarkoitettu kuritushuone aloitti toimintansa Hämeenlinnassa vuonna 1881, jolloin kaikki naispuoliset kuritushuone- ja työvangit siirtyivät Hämeenlinnaan. Suomen ainoa naisvankila sai nimekseen Hämeenlinnan kuritushuone ja työvankila. Naisten osuus koko vankiluvusta oli suurimmillaan 1800-luvun lopussa. Vuonna 1894 joka neljäs vanki oli nainen. Tavallisimmin naiset kärsivät rangaistusta lapsenmurhasta tai sikiönlähdettämisestä eli laittomasta abortista."

"Miesten kuritushuone siirrettiin Hämeenlinnasta Helsinkiin 1880-luvun alussa. Sen tiloihin siirtyi lääninvankihuone, josta tuli omana hallinnollisena yksikkönään toimiva Hämeen lääninvankila. Naisvankila ja lääninvankila sijaitsivat lähekkäin linnan alueella, ja alueen rakennukset olivat osittain vankiloiden yhteisessä käytössä. Lääninvankilassa oli tilaa 130 tutkintavangille. Keisarillisen majesteetin armollinen ohjesääntö lääninvankilahuoneille sääteli oloja lääninvankilan puolella. Vangin tuli esimerkiksi nousta aamulla kuudelta ja mennä levolle iltaisin kello yhdeksän. Hänen tuli aamulla pestä kätensä ja kasvonsa, kammata hiuksensa ja pukea päälleen sekä myös järjestää vuoteensa ja siivota huoneensa. Korttipelit ja tupakanpoltto olivat kiellettyjä. Jokaisessa vankisellissä piti olla luettavissa Uusi testamentti, virsikirja ja yksi hartauskirja."




Vankien suhtautumisesta uskontoon on vaikea sanoa mitään, mutta ainakin Hämeenlinnan vankilan rippikirjan mukaan ripittäytyminen ja ehtoollisella käynti näytti olevan hyvin harvinaista. Vuonna 1895, kesäkuun toisena sunnuntaina, Herran Ehtoollisella oli kahdeksan vankia. Nämä kuusi miestä ja kaksi naista olivat kaikki varkaudesta tuomittuja. Ehtoolliselle menijät olivat ripittäytyneet synneistään edeltävällä viikolla. Näitten vankien joukossa oli myös äitini isoisä Kustaa Nylund.

Kustaa Tuomaanpoika Nylund, 21-vuotias työmies Finbyyn kylästä, Noormarkun pitäjästä, tuomittiin Pirkkalan välikäräjillä tammikuussa 1895 "ensikertaisesta törkeästä varkaudesta". Tuomio oli vuosi vankeutta ja 4 vuotta kansalaisluottamusta vailla. Kustaan mainittiin olevan muutoin puhdasmaineinen ja tyytyväinen tuomioonsa. Vankilan rippikirjamerkinnöistä selviää Kustaan äidinkielen olleen suomi, rokotuksen saamisesta ei ollut tietoa. "Lutherin vähä Katekismus selityksineen" sujui hyvin, samoin sisälukutaito oli kohtalaisen hyvä.
Kustaa Nylund tuli Hämeenlinnan vankilaan 17.1.1895 ja pääsi pois tuomionsa kärsittyään 17.1.1896.

"Joutolainen" Kustaa Nylund muutti 1898 Noormarkusta Kokemäelle, avioitui siellä Maria Sofia Fasterlundin kanssa. Perhe muutti myöhemmin Valkealan Kymintehtaille jolloin Kustaa mainitaan puusepäksi. Perhe jäi Suomeen kun Kustaa lähti hakemaan leveämpää leipää Amerikasta vuonna 1909. Siellä hän kuitenkin seuraavana vuonna kuoli vain 36-vuoden iässä.

 Entisessä Hämeenlinnan lääninvankilassa toimii nykyään Kansallismuseon Vankilamuseo



Aiemmin Kustaasta kirjoitettua:  -Fältmars-Nylund-Noresmaa 
Kustaan vaimosta, Maria Sofiasta:  -Porin mummo   -Värjärin tyttäret

Vankilalapset; äitejään vankeuteen seuranneet lapset Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1886-1926

Tuomittu elämään; poliittiset naisvangit Hämeenlinnan kuritushuone- ja keskusvankilayhteisössä 1924-1939

perjantai 8. marraskuuta 2019

Nikaraisia

Kansallisarkisto; Lääninkartat (Maanmittaushallitus v.1925)
Sahrajärven kylä sijaitsee Multian itäosassa ja se rajautuu pohjoisessa Nikaranperään, idässä Uuraisten rajaan ja etelässä Petäjäveden rajaan. Se on mäkistä vedenjakajaseutua. Kylän pohjoisosassa Nikaranperällä on Keski-Suomen korkein kohta, Kiiskilänmäki, joka on 268,8 metriä merenpinnan yläpuolella. Maarekisterin mukaan Nikaranperän kylä kuuluu Sahrajärveen, mutta käytännössä kylät ovat erillisiä.
Sahrajärven kylän ensimmäisissä asiakirjojen maininnoissa todetaan, että vuonna 1571 alueella oli yksi veronmaksaja. Tästä alkaen asiakirjoissa on useita selostuksia rajariidoista: vuonna 1589 tehtiin tuomioistuimessa rajanvetoa Sahrajärven talojen ja Uuraisten Kuukkajärven kesken. Samalla se oli Hämeen ja Savon eli Ruoveden ja Rautalammin silloisten suurpitäjien raja. Vuosisatojen ajan Sahrajärvi oli kaskiviljelyn aluetta. Suurimpia kaskihalmeita lienee ollut vuoden 1890 Messalan talon mailla tehty palo, johon kylvettiin seitsemän tynnyriä ruista. Kerrotaan Sahrajärven ilman olleen tuohon aikaan kaskisavujen takia kovin kitkerää. (wikipedia)



Kuukkajärven Aholan talon uudisasukas, vuonna 1760 syntynyt Pekka Juhonpoika Toivonen oli lähtöisin Sahrajärven rantamailta, Kuitulan talosta. Liekö tässä sitten yhteys siihen että Aholan seuraavat asukkaat tulivat läheisestä Nikaran talosta. Saman perheen ilmeisesti seitsemän sisarusta asuttivat Kotaperällä kaikkiaan kolmea taloa; Kalteenmäkeä, Aholaa ja Paatelaa.
Yrjö Heikinpoika ja vaimonsa Maria (Maija) Tuomaantytär (s.1750) asuivat silloisen Keuruun pitäjän Nikarassa ainakin 1780-luvulla. Perheen vaiheiden selvittämistä vaikeuttaa kirkonkirjojen osittainen tuhoutuminen Keuruun pappilan tulipalossa v. 1809.
Yrjö Heikinpoika mainitaan vain parin lapsen kastetiedoissa, mutta Maria Tuomaantyttären vanhemmat saattavat olla Tuomas Tuomaanpoika Perä-Nikara/ Lappalainen (1720-1794)  ja Riitta Kallentytär (k.1808). He muuttivat Saarijärveltä Peränikaraan 1760-luvulla, heillä tytär Maria, joka oli ilmeisesti lapsista vanhin. Tuomas Tuomaanpojan isä oli Tuomas Yrjönpoika Lappalainen/Stålbåga (n.1695-1783), Rautalammin komppanian ruotusotilas nro 16 vuosina n.1722- n.1749, sekä vuokraviljelijä Harjun sotilasvirkatalossa Saarijärven Mahlulla. Tuomas Yrjönpojan puoliso oli Riitta Jaakontytär (1701-1775).

Yrjö Heikinpoika kuoli jossain vaiheessa, leskeksi jäänyt Maria Tuomaantytär muutti Keuruulta Kotaperän Kalteenmäkeen vuoden 1796 tietämillä.  Kalteenmäen v.1792 perustetun uudistilan isäntänä oli jo tuolloin Pekka Pekanpoika (s.1764) ja vaimonsa Heta Yrjöntytär (s.1775), Marian ja Yrjön vanhin tytär. Keväällä vuonna 1800 Kalteenmäen vanha isäntä, Pekka Tuomaanpoika (s.1740), kuoli jäätyään hevosen ruhjomaksi, "Krossad af en häst". Jo aiemmin jaetun Kalteenmäen tilan toista puoliskoa isännöi vuodesta 1807 alkaen Mikko Ristonpoika (s.1771) ja vaimonsa Anna Yrjöntytär (s.1781), jonka oletan lasten kummien, ym. tiedonmurusten perusteella olevan Heta Yrjöntyttären sisar. Lisäksi lastenkirjaan on merkitty Kalteenmäkeen Maria Tuomaantyttärelle lapset Matti (s.1785) Maija (s.1787) ja Juho (s.1790)
Vuodesta 1799 alkaen Aholassa asuvat Pekka Toivosen perheen lisäksi Marian ja Yrjön vanhin poika Heikki (s.1773) sekä vaimonsa Leena Matintytär (s.1774). Hieman myöhemmin Aholaan muuttavat myös Heikin sisko "Brita Lisa Jöransdotter" eli Riitta-Liisa Yrjöntytär (s.1782) Keuruulta, samoin kuin "änka, inh. Maja Thomasdotter" eli leski, itsellinen Maria Tuomaantytär sekä nuorimmat lapset Maija ja Juho.

Maria Tuomaantytär kuoli 70-vuoden iässä Aholassa vuonna 1820. Kuolinsyy oli "slag" eli halvaus.
Riitta-Liisasta tuli myöhemmin sotilaan vaimo ja Virmailan torpan emäntä Petäjävedellä.
Maija eli itsellisen vaimona Kalteenmäessä ja Pajulassa Uuraisilla.
Heta ja Anna asuivat jälkeläisineen Kalteenmäessä jossa kuolivat leskinä ja "muoreina" korkeassa iässä.
Heikki oli Aholan isäntänä aina vuoteen 1817 jonka jälkeen muuttivat Paatelaan nro 20 jossa kuoli n.60 vuotiaana. Matista ei löydy tarkempaa tietoa mutta v.1850 on merkitty kuolleeksi Paatelassa "ruotuvaivainen, naimaton, Matti Yrjönpoika n. 70 vuotias".
Juho ja puolisonsa Tiina Juhontytär (s.1794) isännöivät Aholaa vuodesta 1818 alkaen. Muuttivat 1830-luvulla Kuivasmäelle eli Petävedelle, jossa Juho kuoli Heikkilän Mikkolassa 67-vuoden iässä.

Linkkejä:

-Nikaraisten kirkkotie

-Kiiskilänmäen näkötorni

-Nikaran kylä

torstai 15. elokuuta 2019

Toivos-Pekka

Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset (Wikipedia)
"Kotaperä on Uuraisten kunnan läntisin raja. Nykyisin tuskin moni muistaa tai edes tietää, että Uuraisten ja Multian välinen raja on vanha maakuntien välinen raja. Keuruusta irrotettu Multia kuului Satakuntaan ja Uurainen Hämeeseen. Kotaperä on asutettu melko myöhään. Sen viisi kantatilaa; Paatela, Koskela, Kalteenmäki, Kotamäki ja Ahola ovat perustetut 1790-luvullla." (Esko Kalteenmäki; Kotaperän kyläkirja 2006)


Vuonna 1798 perustetun Aholan uudistilan nimi tullee sanasta aho"Nurmettunut viljelemätön pelto joka ei vielä ole ehtinyt metsittyä, monet ahot ovat muinaisia kaskimaita, joiden viljelystä on luovuttu." (wikisanakirja)  
Ennen kiinteätä peltoviljelyä kaskenpoltto oli yleisin viljelymaan muokkaustapa, kaskipaikka valittiin mahdollisimman korkealta paikalta ettei halla vienyt satoa. Kyläkirjan mukaan Kotaperän viimeisiä kaskenkaatajia oli pappani eno, Kalle Kasperinpoika Ahola (s.1855). Viimeiset kasket poltettiin Uuraisilla 1910-1920 luvulla.

Kotaperän kyläkirjassa talon historiasta on seuraavanlaista perimätietoa: 
"Paikalla oli suuria alueita, joita kaskettiin ja viljeltiin. Tämä suku kuitenkin katosi ja myöhemmin tuli paikalle luultavasti Toivakasta mies jota sanottiin Toivos-Pekaksi ja sillä nimellä hänet tunnettiin sukupolvesta toiseen. Hän asettui tilalle asumaan ja antoi sille nimen Ahola, sillä ympäröivät maat ovat mäkimaita, joista oli laajat näköalat ympäröivään erämaahan. Kartano on ollut vähän toisessa paikassa, kuin se nyt on. Pellon reunassa on raunio, jossa kertoman mukaan on ollut kaivo. Siihen oli Toivos-Pekan lapsi hukkunut, jolloin kaivo oli täytetty kivillä. Kunnioitusta sitä aikaa kohtaan, ovat vanhemmat puhuneet lapsilleen tarinaa näistä raunioista. Mutta kukaan ei tiedä mihin lyhyen aikaa Aholassa asunut Toivos-Pekka perheineen katosi."


Toivos-Pekka ei tullut Aholaan Toivakasta saakka, vaan 15 kilometrin päästä Sahrajärveltä. Pekka Juhonpoika Toivonen oli talollisen poika Kuukkajärven eli Uuraisten Kuitulasta. Multian rajan lähellä sijaitseva Kuitulan talo nro 6 oli perustettu jo vuonna 1621. Sukunimen Toivonen ottanut Pekka Juhonpoika (s.1760) ja vaimonsa Anna Heikintytär (s.1761), asuivat lapsineen Kuitulassa 1780-luvulta alkaen. Kuitulan torppareina he olivat aina vuoteen 1800, jolloin Anna Heikintytär kuoli pistokseen. Pekka Toivonen muutti Aholan uudistilalle nro 24 jo samana vuonna.

Tammikuussa 1801 vihittiin leskimies ja uudisasukas,"nybyggare", Pekka Juhonpoika Kuukkajärveltä ja Maria Akselintytär (s.1768) Multian Karhumäestä. Pekalle ja Marialle syntyi Aholassa ainakin kolme lasta, joista yksi kuoli pienenä, mutta tarinan mukaisesta kaivoon hukkumisesta ei löydy tietoa. Perhe merkitään muuttaneeksi Kuivasmäelle (Petäjävesi) vuonna 1806. Muutaman vuoden kuluttua Maria Akselintytär palaa lastensa kanssa takaisin Multian Karhumäkeen, jossa elää leskenä ja ruotuvaivaisena aina 80-vuotiaaksi. Maria Akselintyttären puolison, Pekka Juhonpojan, kohtalosta ei sen sijaan löytynyt tarkempaa tietoa, joten siltä osin tarina Toivos-Pekan katoamisesta pitää paikkansa.

maanantai 20. toukokuuta 2019

Torpparista talolliseksi

Aati ja Hilma Ahola lapsineen Korpelan tuvassa arviolta v. 1920. Vasemmalta Tauno, Uuno ja Aune.(Kuva om. Veikko Muhos)
Wälikirja torpan vuokrauksesta.
Tänä päivänä ja tällä kontrahtilla vuokraan minä allekirjoitettu pojalleen Aati Aholalle ja hänen vaimolleen Hilma Erikin tyttärelle Korpela nimisen torpan. Kuuluva omistamani Aholan perusta talon maalle No 24 1/8 osa manttaalia Kuukkajärven kylässä Uuraisten pitäjää, seuraavilla ehdoilla.
1:ksi Torppari saa haltuunsa Korpelan torpan rakennuksineen ja viljelyksineen sellaisena kuin se nyt on, sekä sillen kuuluvan maa alueen, joka rajoitetaan siten, että Mäkelän rajasta paalusta ottain suoraan aukeata suota Hirvilampiin ja siitä suoraan kärrytiellä olevaan rumppuun ja siitä suoraan Kotamäin ja Rössin rajalla olevaan kulmapyykkiin ja siitä Rössin rajaa myöten ensin sanottuun paaluun ja torppari saa sanotulla maa alueella hakata kaskea ja tehtä palaa sekä kaikin puolin viljellä ja käyttää tahtonsa mukaan. 
2:si Wuokra-aika on viisikymmentä (50) vuotta luettuna ensi maaliskuun 14 päivästä. Mutta vastaanotto tapahtuu tänä päivänä.
3:si Wuokranmaksu on rahassa viisikymmentä (50) markkaa vuodessa, joka on suoritettava joulukuun lopussa, sitä paitsi tulee vuokramiehen suorittaa käsirahana 600 markka heti.
4:si Karjalaidun yhteinen talon kanssa vallanmetsälaitumella.
5:si Torppari saa käyttää rajoitetulla maallaan myöskin haka aitauksiakin.
6:si Talolla ei ole mitään myynti eikä hakkuu oikeutta torpan sijain sisällä olevalla maalla.
7:si Torpparilla on oikeus hakata kahdeksan (8) metri syttä leheksi vuodessa mäin peräpuolelta isännän osoittamasta paikasta, sekä käyttää niiden puuvarret samoin saa ottaa talon maalta viisi (5) rakennushirttä vuotta kohti.
8:si Torppari on velvollinen pitämään torpan rakennukset vakuutettuina palovahingon varalta ja yksin oikeutettu kantamaan paloavun. 
9:si Torpparilla on kalastus ja metsästysoikeus sanotun talon maa alueella.
10:si Torppari saa myytä torpan ja siirtää tämän kontrahtin oikeuksineen ilman isäntää kuulematta ja lupaa kysymättä.

Tätä vuokrakirjaa on kirjattu kolme yhtäpitävää kappaletta yksi maan omistajalle yksi vuokramiestä ja yksi vuokralautakuntaa varten.

Uuraisilla lokakuun 14 päivänä 1911            Taavetti Ahola 

Tämän vuokrakirjan siinä mainittujen ehtoineen hyväksymme, paikka ja aika edellä mainitut

                                                       Aati Ahola        Hilma Ahola

Todistavat                     Kalle Rasinaho           Otto Palonen 

___________________________________________________________________________________________________________


Isovanhempani Aati (1890-1962) ja Hilma (1884-1949) tekivät edellä mainitun torpparisopimuksen Aatin isän kanssa syksyllä 1911. Aati ja Hilma olivat kesällä avioituneet ja lapsikin oli pian tulossa. Tytär Aune syntyi 1. marraskuuta. Kummeina olivat Aatin Kalle-veljen vaimo Hilda Ahola ja itsellinen Eriikka Riekko. Myöhempinä vuosina Korpelaan syntyi vielä lisää lapsia; Tauno 1915, Uuno 1918, Aili 1922 ja Sanni 1926.
Vuoden 1918 henkikirjan mukaan Korpelan torpassa asui Aholan perheen lisäksi myös piika Anna Tamminen (1890-1980), Hilman nuorempi sisko ja minun tuleva kummitätini.

Korpelan talo (Kuva: Kotaperän kyläkirja,Raili Vesterinen)
Sisällisodan jälkeen vuonna 1918 hyväksytty torpparilaki antoi torppareille ja mäkitupalaisille oikeuden lunastaa vuokra-alueensa.
Aholan torppien lunastamista käsiteltiin Uuraisten kunnan vuokralautakunnan kokouksessa joka pidettiin lokakuussa vuonna 1922 Korpelan torpassa. Vuokranantajaa edusti tuolloin Aatin veli, talollinen Otto Ahola (1875-1938). Vanha isäntä Taavetti (1836-1926) oli jo 86-vuotias.
Aholan tilan omisti viisi veljestä, Otto, Taavetti, Matti, Nestor ja Asarias. Veljeksistä neljä oli Amerikassa ja heiltä ei ollut tilaisuudessa laillista edunvalvojaa. Tämän vuoksi vuokralautakunta teki asiassa seuraavan välipäätöksen: "..asian enempi käsittely lykätään tulevan kesäkuun 13 päivään, johon mennessä on Otto Aholan talon omistaja tovereilleen tieto annettava ja tai heiltä kirjallinen suostuminen hankittava."  

Vuokralautakunta kokoontui uudelleen kesäkuun 13 päivä 1923 jolloin paikalla olivat vuokralaisista Aati Ahola, Wester Pitkänen, Erik Palonen, Taavetti Lamminpää (Lehtinen) sekä talollinen Otto Ahola, ulkomailla olevain vuokranantajain edunvalvojana oli kihlakunnan oikeuden määräämä talollinen Sulo Ahonen. Torppien lunastaminen saatiin päätökseen seuraavasti:   "...tämän jälkeen asialliset sopivat kaikkein kysymyksen alaisten torppain lunastamista kaikissa lunastamista koskevissa kohdissa ja tehtiin niistä asiallisten kesken erityiset kauppakirjat."

Aatin ja Hilman tytär Aili Lehtinen (1922-2014) muistelee lapsuuttaan Korpelassa seuraavasti:
"Korpelan tila on tavallaan kuin kylän keskellä. Lapsuudestani asti muistan, että elämä oli vilkasta,olihan kotonani kauppa ja puhelinkeskus. Koulukin oli aivan peltoaukean takana."...."Isän sekatavarakauppa oli aittarakennuksen päässä, uunilla ja ikkunoilla varustettu huone. Siellä oli myyntitiski vaakoineen ja puntteineen keskellä, ikkunan puolella oli kangaspakat ja käytävän puolella valkoinen käärepaperipinkka."

Korpelan vanha päärakennus purettiin muistaakseni 1970-luvulla kun viereen rakennettiin uusi talo.

-Torpan vuokrasopimus ja muut lainaukset Kotaperän kyläkirjasta  (Kotaperä - Kodasta taloon, toim. Leila Särkkä 2006)

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Mommo


Puolison mummun, Rakel Sjöblomin os. Henriksson (1918-2010), jäämistössä oli paljon vanhoja valokuvia. Usein näissä kuvissa esiintyvät henkilöt jäävät tunnistamattomiksi meille jälkipolville. Tämän viereisen kuvan kohdalla pääsin mielestäni pienellä päättelyllä todennäköiseen varmuuteen henkilöstä. Kuvaaja oli C.P. Dyrendahl ja kuvan taakse oli kirjoitettu "mommo". Oletan tämän tarkoittavan samaa kuin mormor eli äidinäiti.

C.P. Dyrendahl  eli Daniel Nyblin oli norjalaissyntyinen valokuvaaja. Hän perusti valokuvaamon Helsinkiin vuonna 1877. Kuvaamo toimi aluksi Fabianinkadulla nimellä D.Nyblin. Vuodesta 1893 alkaen kuvaamo oli Pohjois-Esplanadilla nimellä C.P. Dyrendahl.

Rakelin äidinäiti Hilda Serafia Öfverström os. Lindbäck (1865-1911) oli torppari Henrik Johan Lindbäckin (1816-1887) ja  vaimonsa Erika Serafian (1825-1911) nuorin tytär Kirkkonummen Abramsbystä. Lokakuussa 1891 Hilda avioitui Kirkkonummen Ytterkurkista olevan vuokraviljelijä Carl Fredrik Öfverstömin(1863-1892) kanssa. Tytär Bertha Vilhelmina syntyi jo saman vuoden joulukuussa. Seuraava kevät oli kuitenkin Hildalle synkkää aikaa; maaliskuussa lapsi kuoli tuntemattomaan sairauteen ja huhtikuussa mies hukkui veljensä ja hevosen kanssa kevätjäihin. Hilda Öfverström muutti takaisin kotikyläänsä Abramsbyhyn josta edelleen Helsinkiin vuonna 1897. Täällä syntyi avioton lapsi, Harald Sigfrid, joka kuoli seuraavana vuonna Hildan asuessa jo Espoossa. Vuonna 1899 syntyi Signe Gundborg (1899-1985), Rakelin äiti.

Signe jäi 12-vuotiaana orvoksi äidin menehdyttyä keuhkokuumeeseen.
Kirkkonummen Karubyssä kuollut ompelija, leski Hilda Serafia Öfverström oli kuollessaan 46-vuotias. Aiemmin samana vuonna, 1911, kuoli Kirkkonummen Abramsbyssä itsellisen leski, Erika Serafia Lindbäck, Hildan äiti 86-vuoden iässä. Keväällä 1912 oli Veckobladetissa ilmoitus huutokaupasta Hilda Öfverströmin jälkeen jääneestä omaisuudesta, kaupan oli mm. huonekaluja, liinavaatteita sekä hyväkuntoinen Singer-merkkinen ompelukone

tiistai 22. tammikuuta 2019

Pakkanen, Kekkonen ja Korttiina

Vuonna 1956 maailmalla ja Suomessakin tapahtui paljon. Tammikuussa Neuvostoliitto luovutti Porkkalan ja talviolympialaiset alkoivat Italian Cortinassa. Helmikuussa oli presidentinvaalit ja SAK antoi yleislakkovaroituksen. Kolme viikkoa kestänyt yleislakko alkoi maaliskuun 1. päivä jolloin myös Urho Kekkonen aloitti ensimmäisen presidenttikautensa. 
Kaura-ahon pientilalla, Uuraisten Kotaperällä, keittiön ja kamarin käsittäneessä mökissään asuivat vanhempani kolmen lapsensa kanssa. Kova pakkastalvi varmaankin edellytti lähes jatkuvaa lämmittämistä. Pientilan töiden lisäksi isäni oli mukana pienviljelijäyhdistyksen sekä raittiuseuran toiminnassa ja teki paljon töitä isänsä kauppapuodissa. Puoti sijaitsi aitan päädyssä Korpelan talossa jossa asui myös isän nuorempi veli Uuno perheineen. Veljesten isä Aadi eli "Aati" oli tuolloin jo 65-vuotias leskimies. Isäni Tauno seurasi aina innokkaasti vaaleja ja urheilutapahtumia, politiikkaa seurattiin myös tuolloin ja kuunneltiin radiosta "Korttiinan kisoja". Isäni päiväkirjoista vuodelta 1956:

9.1.56 maanantai. Korpelassa olin puotissa koko päivän, Uuno ja isä ja Palonen olivat lahin teossa ("lahti" = eläinten teurastus) 10.1.56 tiistai. Korpelassa muutin puotikirjaa vanhasta uuteen. 11.1.56 keskiviikko. Kotona. Kävin Vilhon kanssa hakemassa Kotamäestä pahnakuorman, noin 250 kg. Sitten tuotiin noin 4 mottia koivuhalkoja. 12.1.56 torstai. Korpelassa. Muutin taas puotikirjaa. Kävin Kokoomuksen vaalitilaisuudessa Matoniemessä. 13.1.56 perjantai. Korpelassa. Olin taas puotissa ja laskin puotilaskuja. Uuno oli kaupunkissa, Inga oli Saunamäen ompeluseurassa.14.1.56 lauantai. Olin Korpelassa puotissa ja laskin puotilaskuja. 15.1.56 sunnuntai. Mäkelässä PV yhdistyksen karsintahiihtot. Olin siellä kirjamiehenä ja Inga oli ravintolassa hiihtäjille kahvin annossa ja keitossa.
16.1.56 maanantai. Tänään kävin Uuraisten lääkärissä ja kävin hakemassa maitotilin, sain 8250 mk.Sitten äänestin tullessa. 17.1.56 tiistai. Kotona. Inga kävi tänään äänestämässä. Tein vähän lapuja sekä lapioin teitä. 18.1.56 keskiviikko. Meillä oli lukukinkerit ensi kerran, oli noin 20 ihmistä. 19.1.56 torstai. Kotona. Lapioin pehkuladon tietä ja tuotiin kelkalla 2 kuormaa.20.1.56 perjantai. Korpelassa. Sain lasketuksi puotikirjan vanhasta uuteen sekä olin välillä puotissa. 21.1.56 lauantai.Korpelassa. Täytin miljardilaput ja sementtikaavakkeet. 22.1.56 sunnuntai. Alkoi uusi pakkaskausi,  tänään jo 15 astetta. Olin kotosalla koko pyhän.

23.1.56 maanantai. Kirjoitin Raittius-seuran vuosikertomuksen, pakkasta 25 ast.24.1.56 tiistai. Saunamäessä raittiusseuran vuosikokous, minusta tekivät tälle vuodelle puheenjohtajan, päättivät antaa mulle ja Valde Paloselle seuran varoista 2500 mk mieheen.25.1.56 keskiviikko. Kotona, kova pakkanen vain jatkuu. 26.1.56 torstai.Kotona olen ollut ja tehnyt lapuja. Tänään alkoi Korttiinan talviolympialaiset. 27.1.56 perjantai. Kova pakkanen jatkuu. Veikko Hakulinen sai kultamitalin Korttiinan 30 km hiihdossa. Olavi Latsa oli 8. Kiuru ja Hämäläinen eivät mahtuneet 10 joukkoon. 28.1.56 lauantai. Ja pakkanen sen kuin vain kiristyy, tänään jo 29 astetta. Tänään oli Korttiinassa naisten 10 km, Siiri Rantanen oli 5. ja Mirja Hietamies 6. ja Sirkka Polkunen oli 9. ja Sanna Kiero 12. 29.1.56 sunnuntai. Tänä aamuna oli talven kovin pakkanen yli 31 astetta. Meillä oli Valon Pilkkeen johtokunnan kokous, läsnä olivat kaikki.Sihteeriksi tuli Esko, rahastonhoitajaksi Sally ja varapuheenjohtajaksi Arvi.30.1.maanantai.Kotona. Kova pakkanen, siinä vain 31 astetta. Suomi hävisi Korttiinan pikamatkan, Hakulinen oli 15 km matkalla 4. ja Viitanen 9. 31.1.tiistai. Pakkasta vielä 29 astetta mutta alkoi kyllä lauhtua.
Viestivoittajat; Sirkka Polkunen, Mirja Hietamies, Siiri Rantanen

1.2. keskiviikko. Kotosalla. Pakkanen on vähän lauhtunut, enää 12 astetta. Korttiinan yhdistetyn 15 km hiihto, Suomen Paavo Korhonen oli 2 (tämä hiihto oli eilen). 2.2. 56 torstai.Tänään oli Korttiinassa maratonhiihto 50 km, Suomen Hakulinen oli 2. ja Kolehmainen 4. Ruotsin Jäänper oli 1. ja Venäjän Koltshin oli 3. Olin Korpelassa 1/2 päivää. 3.2.56 perjantai. Kävin Sillanpäässä ja Kotamäessä. Mäkelän emäntä toi raittiusseuran lahjan 2500 mk. Olin Saunamäen tupa-illassa.
4.2 lauantai. Korttiinan talviolympialaisten viimeinen hiihto 4 x 10 km. Venäjä voitti, Suomi 2. ja Ruotsi 3. Norja 4. Viime keskiviikkona oli naisten viesti 3 X 5 km, tämän voitti Suomi, Venäjä 2. Ruotsi 3. ja Norja 4. Kylvettiin tänään, pakkasta 15 astetta. 5.2. sunnuntai. Tänään taas pakkasta 22 ast. Suomi voitti Korttiinan mäenlaskun, 1 Antti Hyvärinen 2. Aulis Kallakorpi 3. saksalainen. Kävin Jorman kanssa Leppämäessä,vein sinne lapsille vähän vanhoja vaatteita ja kengät.6.2.56 maanantai. Ja taas kova pakkanen 31 astetta. Kävin Askon autolla hakemassa lapsilisärahat 10800 mk. Kyytissä oli myös Vesteri ja Kaino. Pukkilainen ja Leppämäkinen.7.2.tiistai. Pakkanen jatkuu 29 astetta. 8.2.keskiviikko. Talven kovin pakkanen 34 astetta.9.2.56 torstai. Olin Korpelassa konttoritehtävissä, tein työpalkat 19 000 mk selviksi. Syksyn työpäiviä oli 12 1/2 päivää á 800/päivältä ja tämän vuoden 22 pv á 400. 10.2.56 perjantai. Kotona, Inga oli Suorannan ompeluseurassa. Pakkasta 20 astetta. 11.2.lauantai. Hiukan lauhempaa, 17 ast. Kylvettiin. 12.2.sunnuntai.Kävin Pukkilassa ja Korpelassa olin parturissa. Pakkasta 22.

13.2.maanantai. Olin kaupunkissa elokuvissa, katoin Tuntemattoman Sotilaan. Sitten menin Ailin luokse yöksi. 14.2.tiistai. Asko haki minut Ailin luota, tultiin Höytiän kautta. Kova tuisku tänään. 15.2.keskiviikko. Kotona, tuiskua vain vieläkin ja lauhempaa.16.2.torstai.Inga kävi eilen Sillanpäässä. Ja myös oli eilen Presitentinvaali joka kesti 6 t 15 min. Urho Kaleva Kekkonen tuli valituksi 151-149 sai Fagerholm.17.2.perjantai. Kävin kirkolla hakemassa maitotilin ja sain 2 vuoden lisäajan hallintasopimukseen lisämaasta. 18.2.lauauntai. Kotosalla, pakkasta non 20 astetta, ei kylvetty. 19.2.sunnuntai. Olin Aholassa tänä iltana P.V. yhdistyksen johtokunnan kokouksessa päätettiin yleisistä hiihtokilpailuista jotka on 26.2.56 Sillanpäässä.
20.2.maanantai. Ajettiin halkoja meille 3 mottia ja Korpelaan 7 mottia, nyt olen Korpelaan 7 mottia halkovelkaa. Myötiin Kirsikka-lehmä Korpelaan teuraaksi kun se vain edelleen alkoi kitua.
21.2. tiistai. Olin Korpelassa puotipoikana, Inga täytti 34 vuotta.

Blogger news